Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäisessä pitkässä avioliitossa pysynyt nainen on naisten keskuudessa aina se "ylempiarvoisin"
04.11.2016 |
Naisten keskuudessa avioliitossa ja vielä pitkässä, siinä kaksvitosena aloitetussa avioliitossa parin lapsen kanssa elävä nainen on aina ylempiarvoinen. Nainen on onnistunut saamaan ja pitämään miehen.
Sarjaeroileva ja yhdenillansuhteita harrastava yh-äiti ja lapset eri miesten kanssa on alhaisinta kastia.
Mihin sinä kuulut vai oletko epäonnistunut miehen pitämisessä ja hävettää kertoa?
Kommentit (92)
Jos tapaat uudet ihmisen vaikka työelämässä, vaikka 35-vuotiaan... niin mistä hitosta sä osaat teidät tuossa asiassa järjestykseen laittaa? Tuskin kysyt hääpäivää tai aiempia suhteita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun näitä lukee huomaan, että taisin menna aika nuorena naimisiin: 22- vuotiaana ja edelleen olemme ( onnellisesti) naimisissa 42 vuoden jälkeen. Molemmilla akateeminen tutkinto opiskeltu naimisissa ollessamme, pitkä työura ja kolme lasta olemme kasvattaneet (veronmaksajiksi). Kyllä mielestäni jotain on tehty oikein, vaikka kaikki elämässä ei itsestä riipukaan.
Jännästi pelkkä eroaminen on ap:n (ja näköjään monen kommentoijankin) mukaan merkki epäonnistuneesta kumppanin valinnasta. Itse kyllä ajattelen myös huonossa suhteessa kärvistelevän henkilön epäonnistuneen samassa asiassa, eikä se, että sietää vaikkapa hakkaavaa, pettävää, ryyppäävää tai välinpitämätöntä puolisoa hautaan saakka, nosta ketään ylemmälle tasolle.
No en mä kyllä nyt tiiä arvostanko enempää kavereitani jotka ottavat aina epätoivoisena ensmäsen jätkän joka eteen tulee. Sit alkaa seurustelu mikä loppuukin taas ja sit taas parutaan ja sama rundi. Ja sit ne jotka on paskassa parisuhteessa ja en oo yhtään hyvää sanaa heidän kuullu sanovan kumppanistaan. Nytkin yks kaveri on huonossa suhteessa vaan siks kun " kuuluu olla " ja se pitää sitä jonkunlaisena saavutuksena. Unelmoi myös niistä ihanista häistä mut ei ymmärrä että se kumppani siinä ois tärkeämpi kun et vaan menee jonku kanssa naimisiin ja alkaa vääntää lapsia.
Itse seurustelen nyt ja en koe tätä tarpeellisena. Koulutus on itselleni tärkeämpi ja usein pistänkin sen suhteen edelle. Jollain tavalla tiedän että tulen tästä suhteesta eromaan koulutuksen takia. Ennemmin tai myöhemmin. Yksi syy eroon voi olla vaikka se että poikaystävä ei menisikään opiskelemaan enää lisää, täytyy olla kunnianhimoinen jotta tähänkin maailmaan saataisi lisää niitä jotka muuttaa asioita.
Huolestuttavinta tässä on ikämme. Ollaan kaveriporukassa vasta 19-22 vuotiaita. Porukassa onneks myös pari samanlaista kun minä eli keskittyy opintoihin ja maailman tutkimiseen ja muutenkin mielensä avartamiseen. En ymmärrä miksi avioliitto ois joku elämän päämäärä ja tarkoitus. Miten ois vaikka sen pohtimimen miten seuraavat sukupolvet elää kun maapallo tuhoutuu käsissämme.
N21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millekähän tasolle minut luokitellaan. Menin naimisiin "vasta" 28 vuotiaana. Kyseessä oli ensimmäinen kumppani. Lapsiluvun perusteella minut luokitellaan lähinnä synnytyskoneeksi. Kaikki lapset olen tehnyt saman miehen kanssa, ja olemme olleet yhdessä melkein 20 vuotta, ja edelleen onnellisia.
Mä en oo ikinä ollut naimisissa enkä avoliitossa eikä mulla ole lapsia. Oonko siis ylempi -vai alempiarvoinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa harvinaisen inhottava aloitus. Mitä varten sä haluat lajitella ihmisiä tuolla tavalla? Tyydyttääkö sua jotenkin tuollainen halveksiva käytös? Sulla ei varmaan ole paljon ystäviä, jos yhtään. Et vaikuta mukavalta ihmiseltä.
En minä ole luokkia laatinut. Minä vain kerroin miten asia on. AP
No äläpä nyt höpäjä, itse olet omasta päästäsi repäissyt (taas) koko jutun. Oletko ajatellut vaikka jotain harrastusta, esim askartelu tai kielikurssi. Alkaa huolestuttamaan tämä pakkomielle luokitteluun ja naisten sättimiseen. Olisi hyvä jos yrittäisit välillä keskittyä johonkin muuhun. Hyvää viikonloppua sinulle t. Äitee
Kyllä on uskomattoman huono itsetunto jollain ihmisillä. Mun arvoni ihmisenä tulee kyllä jostain ihan muusta kuin parisuhteen pituudesta. Ja ennen kuin joku älähtää: 18v naimisissa, 26v parisuhdetta takana ja kolme lasta, yksi mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa harvinaisen inhottava aloitus. Mitä varten sä haluat lajitella ihmisiä tuolla tavalla? Tyydyttääkö sua jotenkin tuollainen halveksiva käytös? Sulla ei varmaan ole paljon ystäviä, jos yhtään. Et vaikuta mukavalta ihmiseltä.
En minä ole luokkia laatinut. Minä vain kerroin miten asia on. AP
No äläpä nyt höpäjä, itse olet omasta päästäsi repäissyt (taas) koko jutun. Oletko ajatellut vaikka jotain harrastusta, esim askartelu tai kielikurssi. Alkaa huolestuttamaan tämä pakkomielle luokitteluun ja naisten sättimiseen. Olisi hyvä jos yrittäisit välillä keskittyä johonkin muuhun. Hyvää viikonloppua sinulle t. Äitee
En ole harkinnut askartelua tai kielikurssia. AP
Kyllä näin on. Ystäväni aina mainostaa miten he eivät miehensä kanssa ole eronneet, lapsetkin oikein ihmettelevät että kun kaikkien muiden vanhemmat on eronneet ja heidän on naimisissa. Oikein kiva kuunnella, etenkin kun oma pitkä parisuhde päättyi siihen että mies valitsi jotain muuta kuin minut ja lapsemme.
Eli alakastia täällä, ystävänikin mielestä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
onko muita ylempiarvoisia??
En usko että on lisää. Siinä oli kaikki ylempiarvoiset.
Uskon tasa-arvoon. Ja otan ihmisen ihmisenä, minusta siihen ei vaikuta, kenen puoliso on tms, vain se, millainen on ihmisenä. Onko muita arvostava, lähimmäisiä kohtaan ystävällinen ja rakkaudellinen, auttavainen, toiset huomioonottava, osaako keskustella kiinnostavasti, millaisia asioita ajattelee vai pyöriikö ajatukset vaan siinä mikä on kenenkin arvo suhteessa muihin ja mihin sillä asteikolla itse asettuu.
Tällaisten kysymysten esittäjää ja asioiden pohtijaa vähän säälin. Eli pääset sääliasteikossa ehkä sinne 1/4 tuntumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on taas se naisvihaajamies. Oma arvoni tai kenenkään muun naisen arvo ei määrity jonkun miehen kautta. Vain sovinistimies ajattelee niin, että mies määrittää naisen arvon.
Ei ollut pystymisestä kiinni. En halunnut pitää ensimmäistä miestä. 15 vuotta toivoin josko siitä jotain tulisi. Nyt 8. vuosi menossa paljon paremman yksilön kanssa. Ja ihan sama missä kohtaa kastia olen.
Omituinen näkemys. Eroja voi tulla niin monesta syystä, esim. siitä syystä että kumppani ei voi saada lasta ja toinen osapuoli lähtee etsimään uutta. Tällöin jätetyllä todennäköisesti on edessä pitkä vaihtuvien kumppanien vaihe kunnes lastensaanti-ikä on ohi. Samoin jos jää leskeksi kolmenkympin jälkeen. Lisäksi eroon voi johtaa hankala elämäntilanne ja lähipiirissä hankala ihminen, tällöinkin pysyvän ihmissuhteen saaminen on todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Harva akateeminen menee naimisiin ja hankkii lapsia tossa iässä. Mutta tää nyt sitten on ilmeisesti joku wt-väen nokkimisjärjestys.
Kouluttamattomien kotiäitien nokkimisjärjestykseltä näyttää. "Onnistunut hankkimaan ja pitämään miehen" - eli nimenomaan se MIES korottaa naisen arvoa. Voi helvetti sentään.
Vierailija kirjoitti:
Nainen on onnistunut saamaan ja pitämään miehen.
No hienoa kerrassaan.
Minullakin oli ystävänä ylempiarvoinen nainen. Sitten sen mies meni kuolemaan. En vaan tajua, miten ystäväni antoi sellaisen tapahtua. Halveksin häntä nyt ja pidän ihan surkeana naisena.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun näitä lukee huomaan, että taisin menna aika nuorena naimisiin: 22- vuotiaana ja edelleen olemme ( onnellisesti) naimisissa 42 vuoden jälkeen. Molemmilla akateeminen tutkinto opiskeltu naimisissa ollessamme, pitkä työura ja kolme lasta olemme kasvattaneet (veronmaksajiksi). Kyllä mielestäni jotain on tehty oikein, vaikka kaikki elämässä ei itsestä riipukaan.
42 vuotta sitten ei avoliitto tainnut olla kovinkaan suositeltu vaihtoehto?
Siis kieli poskessa varmaan (toivon?) on tämä aloitus tehty, mutta itseä ärsyttää tuo, että naisen "arvo" tai asema käsitetään aina sen miehen/lasten tai niiden puutteen kautta. Itse ainakin arvostan tuttavapiirissä ihmisiä ihan heitä omina persooninaan, en koskaan sen mukaan, millainen parisuhdestatus heillä on.
Enkä oikein käsitä tuotakaan "onnistunut pitämään miehensä". Kyllä siinä pitkässä parisuhteessa ollaan yhdessä ihan sen vuoksi, että halutaan olla yhdessä. On yhdessä kasvettu aikuisiksi ja "yhteen". Jos joutuisin ajattelemaan että minun täytyy "onnistua pitämään mieheni", niin en kyllä tuntisi itseäni kovin rakastetuksi. t. vuodesta -86 yhdessä miehensä kanssa ollut