Hakkaatko sinäkin lapsiasi??
Oulun insesti tapaus herätti varmasti monissa ihmisissä paljon ajatuksia. Asiasta tietämättömät kerron asian hyvin suppeasti. 51-vuotiaalle miehelle vaaditaan väh. 8 vuoden ehdotonta vankeustuomiota. Mies oli käyttänyt tytärtään seksuaalisesti hyväkseen vuosina 1999-2008 eli yhdeksän vuoden ajan ja sukupuoliyhteyksiä oli ollut 1-3 krt. viikossa. Tytär oli tekojen alkaessa vasta yhdeksänvuotias, täysin avuton ja viaton pieni lapsi. Isän tekojen takia lapsi oli tullut useasti raskaaksi ja hänelle tehtiin abortti jo 11 vuotiaana. Ja silti kukaan ei tajunnut tehdä asialle mitään ?? Tyttö oli myös synnyttänyt yhden lapsen.
Tuskin meillä kenellekään voi olla minkäänlaista käsitystä mitä tämä lapsi on joutunut käymään läpi ja millaisessa helvetissä hän on joutunut lapsuutensa elämään, ei tuollaisesta vain voi toipua kukaan.
Miksei kukaan puuttunut? Miten Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa on mahdollista, että isät raiskaavat tyttäriään vuosien ajan ja kukaan ei saa tietää. Se on seksuaalista hyväksikäyttöä ja silkkaa raakaa perheväkivaltaa.
Perheväkivalta on Suomessa arkea. Siitä vaietaan ja sitä hävetään. Miehet hakkaavat vaimojaan ja vanhemmat lapsiaan. Väkivaltaisuus jättää ikuiset arvet ja vaikuttaa lapsiin aivan järkyttävällä tavalla. Miten kukaan voi olla niin sekaisin, että tekee jotain tälläistä? Ja miksi täällä ei rankaista ja puututa asioihin aiemmin. Perheväkivalta ei voi olla miltään kantilta oikein vai onko joku muka sitä mieltä? Mikä muka oikeuttaisi ketään tekemään niin, satuttamaan henkisesti ja fyysisesti niitä ihmisiä, joita pitäisi rakastaa eniten??
Haluan, että asiasta puhutaan ja se saisi julkisuutta. Tämä ei voi jatkua. Kertokaa kokemuksianne. Avautukaa ja purkakaa pahaa oloa ja kertokaa myös ystävien tai sukulaisten kokemuksia. Kaikki vaikuttaa ja vain puhumalla ja tekemällä asiasta tietoisemman. Jos joku kärsii perheväkivallasta voi hän saada rohkeutta hakea apua, koska mikään muu ei auta. Ja jos joku lapsi eksyy tähän keskusteluun ja sinulla on kotona tällainen tilanne niin puhu opettajalle tai jollekin aikuiselle johon luotat, sinun ei tarvitse kärsiä. Ja järkevät vanhemmat ja muut aikuiset. Kertokaa mitä mieltä olette, miten voimme parantaa asioita ja lopettaa tämän hirveyden? Miten saamme taottua järkeä niiden päähän, jotka satuttavat läheisiään?
Sana on vapaa!
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Miumii kirjoitti:
Perheväkivalta on kieltämättä kamalaa ja asialle pitäisi tehdä jotakin. Voitaisiin vaikka tehdä vuosittaisia kotikäyntejä, missä sossut juttelevat lasten kanssa ja varmistavat heidän turvallisuutensa?
Tuossa aloittajan mainitsemassa insestitapauksessakin perhe oli sossujen seurannassa, ja hyväksikäyttö vain jatkui. Sama keissi Eerikan tapauksessa. Ei niitä lspsia sossun nähden lyödä, ja harva lapsi uskaltaa itse kertoa. Läheiset voivat tehdä paljon enemmän kuin sossuarmeija.
Joku täällä jo ehdotti sitä et lapsen läheisiä voitaisiin käyttää apuna perheväkivallan kartotuksessa. Enemmän resursseja sossujen toimintaan vois kans auttaa.
Pikkulikka provosoi ihmiset avaamaan ketjunsa ja juttelee itsekseen. Taputtaa itseään olkapäälle ja kuvittelee jakautuneen persoonansa kanssa tehneensä jotain hyvää.[/quote]
Siis mä alan tossisani epäilemään, että ei sulla oo kaikki ihan kotona. Jos ihminen hiiltyy noin paljon suomi24 taoisen keskustelusivuston otsikosta niin ei voi olla laiffi ihan tasapainossa, käy kuule noukkii hasista jostain ja koita ottaa vähän iisimmin ennenkö joku verisuoni katkee päässä
" hakkaatko sinäkin lapsiasi"
" lässytystä insesti tapauksesta"
" kysely oletko kokenut perheväkivaltaa"
Koita nyt päättää.
Kerää ajatuksia paperille ja koita uusiksi.
Netissä voi lahjoittaa perheväkivalta- säätiöille.
Mitään muuta sulla ei ole annettavaksi asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Miumii kirjoitti:
Perheväkivalta on kieltämättä kamalaa ja asialle pitäisi tehdä jotakin. Voitaisiin vaikka tehdä vuosittaisia kotikäyntejä, missä sossut juttelevat lasten kanssa ja varmistavat heidän turvallisuutensa?
Tuossa aloittajan mainitsemassa insestitapauksessakin perhe oli sossujen seurannassa, ja hyväksikäyttö vain jatkui. Sama keissi Eerikan tapauksessa. Ei niitä lspsia sossun nähden lyödä, ja harva lapsi uskaltaa itse kertoa. Läheiset voivat tehdä paljon enemmän kuin sossuarmeija.
Noita Eerikan tapauksen tyyppisiä on varmasti paljon enemmän kun julkisuuteen tulee ilmi. Ja juuri tänään ilmotettiin että Anneli Auer ei saanu kumottua niitä seksuaali ja väkivaltarikoksia jotka kohdistu lapsiin. Tässäki vois olla hyvä rako saada perheväkivaltaa julkisuuteen.
Väiti kirjoitti:
" hakkaatko sinäkin lapsiasi"
" lässytystä insesti tapauksesta"
" kysely oletko kokenut perheväkivaltaa"Koita nyt päättää.
Kerää ajatuksia paperille ja koita uusiksi.
Netissä voi lahjoittaa perheväkivalta- säätiöille.Mitään muuta sulla ei ole annettavaksi asiaan.
Sulla ois ollu koko päivä aikaa linkata tänne se perheväkivalta-säätiö, mutta sen sijaan sä olet inissy ihan jostain muusta. Tee jotain hyödyllistä ja heitä se linkki tänne. Ja kai sulla sitten on joku yksinoikeus perheväkivallasta puhumiseen, ihan miten vaan :D
Miten muuten tuon pystyy tekeen että multipeukuttaa? Lissukka on peukuttanut mun kommenttia kolmekin kertaa tuossa alussa.
Kukaan muu ei oikein ole keskusteluun osallistunut.
Vakava asia ja sinä kehtaat tehdä siitä tälläisen vitsin...

Mä en edes halua tietää sun henkistä ikää. Ootko nyt tyytyväinen, että oot "onnistunut" lyttäämään tän keskustelun omilla Todella nokkelilla kommenteillasi joilla oot saanu paljon kredibiliteettiä! Ja henkilö (huom ei saa tytötellä tai pojitella) on hyvä ja menee googlaamaan multiliketystä kun se nyt on selkeästi tärkeämpää kuin, että hakkaatko juuri sinä lukija lapsiasi
Montakohan meitä on, jotka vaan seuraa tätä kissa tappelua näin keskiviikko illan ratoksi...
On täällä porukkaa ainakin käynyt paljon äännestysboxista päätellen. Ujoa suomalaista kansaa kun ei uskalleta omia mielipiteitä jakaa tai sitten ollaan vaan välinpitämättömiä. Toivon, että nämä ihmiset oikeasti uhraa edes hetken illastaan siihen, että mitä he voisi itse tehdä.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/08/mita-tapahtuu-lyonnin-jalkeen-p…
Siis kyllähän näitä juttuja perheväkivallasta löytyy. Ei vaan ole nyt ollut pinnalla. Luultavasti täytyy odottaa seuraavaa Eerika tapausta kun ei tämä Oulun tapaus kiinnostanut kovinkaan paljoa mediaa.
http://www.takuu-saatio.fi/hae-apua/vaikeat-elamantilanteet/vakivalta-j…
Jonkinlainen säätiö sivu löytyi pienen googlettamisen jälkeen. Lahjoittamismahdollisuudesta en tosin tiedä, jollain viisaammalla tieota? Miksi muuten televisioon ei voitaisi tehdä mainoskampanjaa koskien perheväkivaltaa. "Lahjoita osoitteessa.." tyylillä? Näin ne wwf ja muutkin tekee.
Kouluilla, ala, ylä ja lukioillakin on usein näitä täksvärkki päiviä jolloin tehään töitä, kotona tai jossain ja maksetaan tietty summa esim 10€ koulun valitseman kohteen hyväksi. Meidän koululla oli ainakin yhtenä vuotena jokin alkoholismista kärsivät vanhemmat ja perheet joten samalla tavalla voisi perheväkivalta työ saada tuloja jos kouluja haastettaisiin lahjoittamaan sinne rahaa.
On tämäkin taas yksi keskustelu muiden joukossa mutta tärkeää asiaahan täällä ajetaan..
Aloitan yleensä pehmittämällä nopeilla koukuilla kylkiin ja siitä sitten pistän pari kevyttä pään sivuille ja nukutan napakalla alakoukulla.
Käytän todella paljon aikaa treenaamiseen, koska pojista vanhimmalla ikää jo 10 vuotta, joten kohta alkaa tulemaan jo vastarintaa. Pitää pärjätä kolmen pojan kanssa vähintään kuusikymppiseksi.
Korvapuusteja olen antanut ja nehän ovat jo nimenkin perusteella vain hyvästä. Vieraita lapsia jotka ovat tulleet reviirilleni olen ojentanut kasvatuksen nimissä vähän kovemmin.
"Joka vitsaa säästää, se lapsiaan vihaa"
Vierailija kirjoitti:
Aloitan yleensä pehmittämällä nopeilla koukuilla kylkiin ja siitä sitten pistän pari kevyttä pään sivuille ja nukutan napakalla alakoukulla.
Käytän todella paljon aikaa treenaamiseen, koska pojista vanhimmalla ikää jo 10 vuotta, joten kohta alkaa tulemaan jo vastarintaa. Pitää pärjätä kolmen pojan kanssa vähintään kuusikymppiseksi.
Jokaisen pojan unelma on hakata isänsä. Niin se oli minunkin ja sen myös toteutin.

Pilailet varmaan? Isäni on viimeinen mies, jonka haluaisin hakata. Olen kyllä onnekas, että sain niin hyvän isän. Tai no eipä sitä onnesta voi puhua, koska isäni ei voisi olla kukaan muu kuin hän.
Kouluilla tosiaan on taksvärkki päivä, mutta nykyisin kuulemma ne rahat sysätään ennemmin jonneki kehitysmaihin. Ei tänne suomeen, vaikka vanhuksille tai köyhille suomalaisille perheille joissa vanhemmat ovat työttömiä ja eletään kädestä suuhun, kun kela työntää kaikki rahat mamuille. Saattavat ilmeisesti saada jopa 1000€/kk... voisko siitäkin jo 50% leikata pois johonkin järkevään ja sen taksvärkki päivän rahan lahjoitta aihan suomeen.

Onko tilanne todella nykyisin tämä?
No ehkä koska perheväkivalta on usein lapsien hakkaamista. Onko sulla joku lukivaikeus vai miten me edelleen puhutaan siitä tykkäätkö sä otsikosta vai et vaikka et edes ehdota parempaa minkä ap sit vois sinne korjata jos siltä tuntuis?
Ja ei vittu ketään kiinnosta sun äiti, sori että sulla oli paska mutsi mut se ei mun vika ole. Ois sullakin varmaan ollu mahollisuus hakea apua ajoissa.