Miksi minun pitäisi tehdä hyvää kun Jumala ei auta minua?

Vierailija kirjoitti:

Kannatta uskoa jumalaan niin pääsee taivaaseen. Siellä voi sitten viettää iankaikkisuuden autuudessa. Autuus tulee varmaankin siitä tietoisuudesta, että ateistit ja muut vääräuskoiset kärsivät samanaikaisesti ikusesti helvetin tulessa. Että ähäkutti!

Olen olettanutkin, että tästä uskossa on pohjimmiltaan kyse.

"Mutta sinä et ole Häntä etsinyt vakavissasi, jos et ole Häntä vielä löytänyt."

Tämä on julmaa Raamatulla päähän lyömistä.

Ap. tuskailee, miksi hän kokee, ettei Jumala auta häntä. Ymmärrän kyllä, että Jumalan "apu" ei ole aina juuri sitä, mitä tahtoisimme, mutta joskus jotkut aidosti uskossa todellakin olevatkaan eivät saa mitään vastausta kysymyksiinsä tässä elämässä.

On menestysteologiaa sanoa, että joku ei vakavissaan etsi Jumalaa, jos kokee, että Jumala on vaiti henkilölle tärkeissä, kipeissä kysymyksissä. Voi olla pitkiäkin ajanjaksoja, että ei pysty iloita ja pysytellä nöyränä, mutta se ei tarkoita sitä, että horjuisi uskossa. Elämme lihassa, ja tämän maailman kärsimyksissä.

Sen sijaan, että yritämme määritellä kuinka vakavasti kukin uskoo ja etsii Jumalaa, meidän uskonsisarien ja veljien tehtävä on rukoilla ja rakastaa lähimmäisiämme, että he pääsevät erämaajaksojen yli.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kristinuskon Jumala vaatii minulta minulta hyvien tekojen tekemistä...

Kun ihminen tulee uskoon, sen pitäisi ruveta jossain vaiheessa näkymään myös käytännön tasolla, muun muassa hyvinä tekoina.

Mutta ei-uskovalta Jumala ei shyviä tekoja edellytä. Hän edellyttää ei-uskovalta, että ei-uskova uskoo sen, mitä Hän Raamatussa on sanonut, ja erityisesti sen, mitä Hän on ilmoittanut Jeesuksen kautta.

...kun ei kuitenkaan auta minua eikä ilmoita itseään minulle?

Et olisi edes elossa, etkä millään tavalla kiinnostunut Jumalasta, jos ei Jumala toimisi taustalla. Hän kyllä näkee sinut koko ajan ja on varmasti myös auttanut lukuisissa asioissasi ja seuraa elämääsi. Mutta sinä et ole Häntä etsinyt vakavissasi, jos et ole Häntä vielä löytänyt. Hän odottaa sitä hetkeä, kun olet valmis siihen, että Hän vou ilmoittaa itsensä sinulle.

"Katsokaa, ettett

Höpöhöpö. Mitä jos todistaisit, että se taivasukko on olemassa?

User8116 kirjoitti:

Tässä se näkyy uskovaisen ja ateistin ero.

Uskovainen auttaa lähimmäistään näyttääkseen hyvältä jumlansa silmissä ja näin toivoo saavansa siitä itse hyötyä.

Ateisti auttaa lähimmiästään koska haluaa auttaa.

PS. Jumalaa ei ole olemassa ja hyväntekeväisyyttä tehdä ihmisiä auttaakseen, ei jumalaa miellyyttääkseen.

Ateisti voi olla myös auttamatta yhtään ketään ja tekemättä mitään hyvää muille kun itselleen. Eikä yhtään omatunto kolkuta.

On totta, että joskus tuntuu, ettei Jumala vastaa pyyntöihimme kuten toivoisimme. Toisaalta usein on helppo jättää huomiotta kaikki se, mikä on mennyt hyvin. Tulee mieleen nuorena kuulemani tarina vanhasta sotilaasta, joka taisteluhelvetin keskellä rukoili pääsevänsä pois elävänä. Taistelu kuitenkin jatkui, kavereita kuoli rinnalta, ja niin hän menetti uskonsa. Jäi huomiotta se, että sodan päättymisestä oli tuossa vaiheessa kulunut jo jotain neljäkymmentä vuotta, ja siinä hän yhä oli elossa kertomassa tarinaansa.

Vierailija kirjoitti:

User8116 kirjoitti:

Tässä se näkyy uskovaisen ja ateistin ero.

Uskovainen auttaa lähimmäistään näyttääkseen hyvältä jumlansa silmissä ja näin toivoo saavansa siitä itse hyötyä.

Ateisti auttaa lähimmiästään koska haluaa auttaa.

PS. Jumalaa ei ole olemassa ja hyväntekeväisyyttä tehdä ihmisiä auttaakseen, ei jumalaa miellyyttääkseen.

Ateisti voi olla myös auttamatta yhtään ketään ja tekemättä mitään hyvää muille kun itselleen. Eikä yhtään omatunto kolkuta.

Aivan kuten kristittykin. Kristitty voi lisäksi viitata kintaalla omantunnon kolkuttamiselle sillä hänelle on kuolemanjälkeinen palkinto luvassa, oli hän sitten hyvä tai paha. Usko ristukseen riittää.

Ajatellaanhan hieman, sen verran kuin osaamme. Mehän emme tunne edes promillen biljoonasosaa kosmoksesta ja sen salaisuuksista. Me emme tunne vielä edes itseämme tai tätä pientä planeettaamme. 

Jos kuitenkin oletamme, että jokin käsittämätön Absoluutti olisi luonut kaiken, niin jopa mitättömän järkemme avulla ajatusta tukisi se, että me huomaamme tämän planeetan ja koko sen flooran ja faunan olevan luodun ja toimivan selkeiden matemaattisten periaatteiden mukaisesti. Samoin koko linnunratamme. 

On siis mahdollisesti olemassa käsittämätön Absoluutti, mutta tavallisen ihmisen, vaikka kuinka älykkäänkin, käsityskyvylle Hän tulee varmasti jäämään ikuiseksi arvoitukseksi. Mehän myönnämme oikopäätä, että on todennäköistä, ettei muurahainen tule ratkaisemaan ilmastonmuutosta älyllään. Samoin on yhtä todennäköistä, ettei ihminen tule käsittämään Absoluuttia aivoälynsä ansioilla. Etsijän on muututtava ennen kuin hän voi löytää etsimänsä, edes jollain tasolla. 

Vain egoistit saattavat kuvitella, että tuollainen Absoluutti olisi jonkin vajavaisen ihmisen kaltainen kiivailija ja kostaja, jopa ihmisen näköinenkin, ja että hän suosisi yhtä ja hylkisi toista. Toisaalta ainoastaan egoisti uskaltaa väittää, ettei mitään Luojaa voi olla olemassakaan, sillä niin itseriittoisen varma hän on omasta tietämyksestään!

Ymmärtääkseen edes hieman tätä mysteeriä täytyisi lähestyä olemukseltaan Häntä ja voi kuinka kaukana materialismimme Hänestä varmasti onkaan. Sillä voisiko jokin niin suuri olla jotain niin karkeaa kuin mistä meidän ruumiimme on tehty. Mehän emme ymmärrä edes mitä on kokea kovaa kipua, ennen kuin olemme kokeneet sitä itse. Miten ymmärtäisimme jotain mikä tuskin on omaa maallista luontoamme ollenkaan? 

Joten mikä voisi olla tie totuuteen, edes tuon käsittämätön Loiston mitättömään aavistukseen? Antaako hän aurinkonsa paistaa kaikille? Annatko sinä aurinkosi paistaa kaikille?

Usko, Toivo ja Rakkaus ja tärkein niistä oli... mutta ei varmastikaan itserakkaus. Älä siis etsi rakkautta, vaan tuhoa kaikki esteet sisältäsi, jotka olet rakentanut todellista rakkautta vastustaaksesi. Elämässä ei ole kysymys siitä mitä voimme saada, vaan siitä mitä voimme antaa. Se voisi olla oikean tien alku.

Miksi elämässä on pahaa, miksei vain hyvää? Totuus on että kaikki On hyvää, kaikki on täydellisen oikeudenmukaista. Me ihmiset olemme eläneet, emme tosin tässä nykyisessä persoonallisuudessamme, lukemattomia elämiä. Jokainen on kerännyt, ja kerää koko ajan, uutta karmaa, hyvää sekä huonoa. Siksi me olemme erilaisia, siksi meillä on yhdessä elämässä kärsimystä, toisessa onnea ja autuutta. Me kuittaamme omien tekojemme seurauksia ja luomme yhä uusia. Hullua olisi syyttää siitä ketään muuta kuin itseämme ja kuinka nerokas onkaan tuo suunnitelma. Sillä eihän ihminen ymmärrä, ei kehity, eikä muutu, ennen kuin hän itse kokee. 

Kokea elämää, mutta ei egoistisesti itsensä ja oman onnensa tähden, vaan kaikkien hyvän tähden. Ehkä niin voimme ulottaa ymmärrystämme yhä laajemmalle, yhä lähemmäksi Absoluuttia. 

Vierailija kirjoitti:

Jumala auttaa niitä jotka auttavat itseään.

Eli toisin sanoen jumalaa ei olekaan ja kaikki on tehtävä itse. 

Seneca sanoi, että kun näemme jonkun menestyneen jne. jota kadehdimme, oikeasti Onnetar tekee tästä ihmisestä pilkkaa hukuttamalla hänet epätodellisiin rikkauksiin.

Joten miten sen avun kuuluisi näkyä?

Vierailija kirjoitti:

On totta, että joskus tuntuu, ettei Jumala vastaa pyyntöihimme kuten toivoisimme. Toisaalta usein on helppo jättää huomiotta kaikki se, mikä on mennyt hyvin. Tulee mieleen nuorena kuulemani tarina vanhasta sotilaasta, joka taisteluhelvetin keskellä rukoili pääsevänsä pois elävänä. Taistelu kuitenkin jatkui, kavereita kuoli rinnalta, ja niin hän menetti uskonsa. Jäi huomiotta se, että sodan päättymisestä oli tuossa vaiheessa kulunut jo jotain neljäkymmentä vuotta, ja siinä hän yhä oli elossa kertomassa tarinaansa.

Miksei Jumala pelastanut niitä sen sotaveteraanin kavereitakin? Miksei Jumala antanut heille luodinkestävää voimakenttää, kuten raamattu on kuvaillut että tämmöisiin taikaihmeisiin Jumalan pitäisi pystyä? Miksei Jumala surmannut salamalla naapurimaan diktaattoria jottei koko sotaa olisi tullut? Jumala valikoi aivan liikaa kuka saa pelastua ja kuka on pelkkä roska hänen silmissään. Aivan kuin Mooseksen tarinoissa. Alkuperäiset Egyptistä paenneet israelilaisetkaan eivät päässeet luvattuun maahan vaan vasta heidän lapsensa. Vaikka ne alkuperäiset olivat väärinkohdeltuja, luultavasti traumatisoituneita ihmisiä. Ja heiltä vielä huijattiin palkinto ja pakotettiin aavikolle kuolemaan.