Lue keskustelun säännöt.
Varakkaat. Koetteko huonoa omatuntoa?
29.10.2016 |
Miten on. Koetteko huonoa oloa siitä että teillä on mahdollisuus harrastaa ja ostaa mitä huvittaa ja samalla monet taistelevat köyhyydessä ja epävarmuudessa?
Kommentit (70)
En. Jättäydyin pois töistä eli vapautin työpaikan ja elän sen verran siivosti, etten joudu sinne takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harva ihan omalla kovalla työllä rikkaaksi pääsee. En tunne ketään yksinyrittäjää joka olisi rikas. Ja vieraan töissä tunnetusti joku muu vie työsi hedelmät suurimmaksi osaksi, joku rikastuu, mutta ei se joka työt tekee.
Ketjussa puhuttiinkin varakkaista eikä rikkaista.
Vierailija kirjoitti:
Miten on. Koetteko huonoa oloa siitä että teillä on mahdollisuus harrastaa ja ostaa mitä huvittaa ja samalla monet taistelevat köyhyydessä ja epävarmuudessa?
En tietenkään koe, ihmellinen kysymys.
Kouluja voi käydä js työtä tehdä jos rahaa haluaa.
Jos laiskottelee niin elämä on sen mukaista -ja niin pitää ollakin.
En koe, koen pääasiassa kiitollisuutta. En myöskään monien teidän tavoin kuvittele että olisin jotenkin oikeutetumpi (työnteon tai opikselun perusteella) hyvään elintasoon kuin köyhät, koska tiedän työni ja opintojeni kautta että keskimäärin köyhät tekevät yhtä paljon, heillä ei vain ole samanlaiset lähtökohdat ja tuuria elämässä. Pyrin rahoillani edistämään oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta esimerkiksi kulutusvalinnoilla ja hyväntekeväisyydellä.
Se että tuntisin huonoa omaatuntoa ei hyödyttäisi ketään. Sen sijaan koen suurta tarvetta tehdä parhaani sen eteen, että kaikilla olisi asiat yhtä hyvin.
Teiltä jotka vastaatte kuin olisitte todella aivan itse omin avuin kiivenneet sosioekonomisen vuoren huipulle, ottaisin kaiken pois ette selvästikään tunne kiitollisuutta vaikka se teille kultalautasella tarjottaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun monopolyssa jaetaan alussa eri määrä rahaa pelaajille, todella suurella todennäköisyydellä juuri ne ovat lopussa rikkaimpia, jotka saivat alussa eniten. Silti he useimmiten aina ovat sitä mieltä että lopputulos on mikä on, koska he ovat parempia pelaajia. Samoin toimii todellinen elämä niinkuin aiemmista vastauksista näkyy. Varakkaiksi päätyneet hyvin yleisesti eivät juuri lainkaan tunnusta hyvien lähtökohtien tai sattuman merkitystä vaan ylpeilevät omalla ahkeruudellaan ja älyllään.
Itse en tämån takia viihdy lainkaan niin hyvin itseni kanssa yhtä varakkaiden kanssa. En jaksa ihmisiä joilla ei ole nöyryyttä.
Useampien rikkaiden pitäisi kokea huonoa omaatuntoa siitä miten käyttävät rahojaan ja mitä ajattelevat köyhemmistä, ei itse varallisuudesta
En. Kasvoin köyhyydessä ja vielä kolme vuotta sitten olin yhteiskunnan pohjasakkaa, jota ei kelpuutettu edes toimeentulotuen piiriin. Kadullakin ehdin olla. Tapahtui ihme joka nosti minut siitä, eikä minun nykyään tarvitse edes työskennellä tullakseni toimeen. Olen kokenut molemmat ääripäät ja siksi haluan olla sydämellinen niille joilla menee huonosti. Siitäkin huolimatta ettei itselleni oltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa 99% todennäköisyydellä että yksikään teistä ei ole tehnyt päivääkään töitä omaisuutenne eteen. Olette vain toisten lompakolla loisivia visvavittuja jotka kuvittelevat olevansa jotain osaajia jne. Ette ole, se on ihan 100% fakta. Olette pelkkiä ilmantuhlaajia. Ette ole mitään ahkeria, älykkäitä tai neuvokkaita oman elämänne seppiä. Olette vitun mitättömiä keskinkertaisuuksia joilla on kovat luulot itsestään ja narsistinen elämänasenne. Jep, sillä toki pärjää jonkun aikaa mutta jossain vaiheessa totuus iskee vasten kasvoja ja tajuatte oman mitättömyytenne.
Otas nyt ne lääkkeet ja hyväksy se ette ikinä pääse verokalentereiden listoille.
Jos ja kun olet pilannut ainoan elämäsi niin anna edes meidän muiden rauhassa nauttia omistamme.
En. Olen tehnyt kovasti töitä sen eteen ja katson ansainneeni sen. Minun menestykseni ei ole pois muilta, päin vastoin se tuottaa hyvää myös muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun monopolyssa jaetaan alussa eri määrä rahaa pelaajille, todella suurella todennäköisyydellä juuri ne ovat lopussa rikkaimpia, jotka saivat alussa eniten. Silti he useimmiten aina ovat sitä mieltä että lopputulos on mikä on, koska he ovat parempia pelaajia. Samoin toimii todellinen elämä niinkuin aiemmista vastauksista näkyy. Varakkaiksi päätyneet hyvin yleisesti eivät juuri lainkaan tunnusta hyvien lähtökohtien tai sattuman merkitystä vaan ylpeilevät omalla ahkeruudellaan ja älyllään.
Itse en tämån takia viihdy lainkaan niin hyvin itseni kanssa yhtä varakkaiden kanssa. En jaksa ihmisiä joilla ei ole nöyryyttä.
Useampien rikkaiden pitäisi kokea huonoa omaatuntoa siitä miten käyttävät rahojaan ja mitä ajattelevat köyhemmistä, ei itse varallisuudesta
Ihan suoraan sanottuna on niin, että suuren osan rahoistani käytän veroihin, tulovero melkein 50 ja pääomaveroa maksan myös aika lailla. Siinä on jo todella suuria summia muiden hyväksi. Sitten lahjoitukset ja kai sentään vähän saanen käyttää omaan perheeseenikin ja meidän hyvinvointiin ja kyllä, myös hauskanpitoon. En tunne siitä mitään huonoa omatuntoa, että perheeni on ollut vanhemmista ja heidän vanhemmista lähtöisin rehellistä työtä tekeviä pitkälle opiskelleita ja kantaneet kortensa kekoon ja niin kannan minäkin ja lapsiani kasvatan kantamaan myös. Parhaamme teemme yhteiskunnan ja hyväntekeväisyyden eteen, mutta kyllä jokainen saa olla ylpeä omasta ja sukunsa panoksesta myös hieman sen lisäksi, että todellakin maksaa puolet palkkatuloistaan muiden hyväksi. Miksi ei saisi iloita omasta ahkeruudesta ja koulutuksesta? Totta kai saa. Tiedostaen toki, että tuuria sekä suvun panosta myös matkassa, mutta jokainen saa saavutuksistaan olla iloinen.
Ei myöskään ole niin, että oikeista lähtökohdista kaikki olisivat pärjänneet samalla tavalla vaan myös yksilöiden omalla panoksella on merkitystä eikä omia vuosia yliopistossa tai työelämässä voi väheksyä siksi että myös alkupääoma on olemassa. Ei sitä kukaan minulle antanut ennen kuin vasta jokin aika sitten valitettavan poismenon takia. Ihan itse opiskelin ja hankin nykyisen työni ja ehdittiin ostaa unelmien talokin itse ennen surullista menetystä ja perintöä.
On väärin tuomita kaikki köyhät samaan nippuun, kyllä. Mutta on väärin myös väheksyä yksilöiden saavutuksia siksi, että he ovat syntyneet tiettyjen ihmisten lapsiksi. Vanhemmat ei sitä väitöskirjaa kirjoita eikä työhaastattelussa käy eikä myöskään heidän olemassaolo ole estänyt vessojen siivousta kesätyönä.
Elämä on valintoja ja olemme valinneet opiskelun, kovan työnteon, kouluttautuneet lähes jatkuvasti, olleet valmiita joustamaan asuinpaikasta ja valmiita lähtemään ulkomaillekin pienessä epävarmuudessa. Olemme lykänneet perheen perustamista reislusti yli kolmenkymmenen ikävuoden ja sittenkin yksi lapsi, ehkä toinen jos vielä uskalletaan tässä epävarmassa maailmassa. Voidaan matkustaa, harrastaa, ostaa mitä huvittaa, hieno uusi asunto ja sijoitusasunto - ehkä lapselle opiskelukämpäksi jos Suomeen lähtee ilmaiseen yliopistoon ;) Toinen samanmoinen voitaisiin ostaa käteisellä.
Olemme järjestäneet asiat näin, on käynyt hyvin ja meillä mukava elintaso. Toki asiansa voi myös sössiä, laiskotella kotona, hankkia liuta lapsia nuorena, jättää opiskelut ja työnteko sekä odotella että yhteiskunta elättää - tai haluta vaan toteuttaa itseään, tehdä jotain mukavaa ja askarrella jotain kortteja tai leivoskella kakkuja "työkseen" - valintoja kaikki.
Ei ole huono omatunto. Toki surettaa oikeasti köyhät, esim. nälkäänäkevät lapset, jotka eivät olosuhteilleen mitään voi, mutta ei suomalaiset lapsikatraita tehtailevat laiskat sossusluibat jotka valittavat kun lapsilla ei ole uusia Iphoneja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun monopolyssa jaetaan alussa eri määrä rahaa pelaajille, todella suurella todennäköisyydellä juuri ne ovat lopussa rikkaimpia, jotka saivat alussa eniten. Silti he useimmiten aina ovat sitä mieltä että lopputulos on mikä on, koska he ovat parempia pelaajia. Samoin toimii todellinen elämä niinkuin aiemmista vastauksista näkyy. Varakkaiksi päätyneet hyvin yleisesti eivät juuri lainkaan tunnusta hyvien lähtökohtien tai sattuman merkitystä vaan ylpeilevät omalla ahkeruudellaan ja älyllään.
Itse en tämån takia viihdy lainkaan niin hyvin itseni kanssa yhtä varakkaiden kanssa. En jaksa ihmisiä joilla ei ole nöyryyttä.
Useampien rikkaiden pitäisi kokea huonoa omaatuntoa siitä miten käyttävät rahojaan ja mitä ajattelevat köyhemmistä, ei itse varallisuudesta
Minä en kyllä ymmärrä, millä perusteella minä olisin saanut elämän Monopolissa enemmän rahaa alussa kuin muut suomalaiset nuoret keskimäärin. Ainakin, jos katsotaan tilannetta nimenomaan taloudelliselta kannalta.
Kun lähdin Pohjanmaalta Otaniemeen opiskelemaan, sain kotoa mukaani omat vaatteeni, pari lakanaa, yhden vanhan kattilan ja alle kymmenen vanhaa astiaa. Lisäksi minulle oli täysin selvää, että en saisi mitään rahaa vanhemmilta edes hätätilanteessa, koska heillä oli ainainen rahapula. Oliko tämä oikeasti selvästi enemmän kuin mitä keskivertonuori saa opiskelemaan lähtiessään?
Se on kyllä totta, että johonkin kehitysmaassa elävään nuoreen nähden olen ollut etuoikeutettu.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on valintoja ja olemme valinneet opiskelun, kovan työnteon, kouluttautuneet lähes jatkuvasti, olleet valmiita joustamaan asuinpaikasta ja valmiita lähtemään ulkomaillekin pienessä epävarmuudessa. Olemme lykänneet perheen perustamista reislusti yli kolmenkymmenen ikävuoden ja sittenkin yksi lapsi, ehkä toinen jos vielä uskalletaan tässä epävarmassa maailmassa. Voidaan matkustaa, harrastaa, ostaa mitä huvittaa, hieno uusi asunto ja sijoitusasunto - ehkä lapselle opiskelukämpäksi jos Suomeen lähtee ilmaiseen yliopistoon ;) Toinen samanmoinen voitaisiin ostaa käteisellä.
Olemme järjestäneet asiat näin, on käynyt hyvin ja meillä mukava elintaso. Toki asiansa voi myös sössiä, laiskotella kotona, hankkia liuta lapsia nuorena, jättää opiskelut ja työnteko sekä odotella että yhteiskunta elättää - tai haluta vaan toteuttaa itseään, tehdä jotain mukavaa ja askarrella jotain kortteja tai leivoskella kakkuja "työkseen" - valintoja kaikki.
Ei ole huono omatunto. Toki surettaa oikeasti köyhät, esim. nälkäänäkevät lapset, jotka eivät olosuhteilleen mitään voi, mutta ei suomalaiset lapsikatraita tehtailevat laiskat sossusluibat jotka valittavat kun lapsilla ei ole uusia Iphoneja.
Juuri näin. Me lähdetiin yrittämään esimmäistä lasta vasta 30+ ikäisenä, koska nyky-yhteiskunnassa, kun opintotuenkaan jatkuvuudesta ei tiedä, me haluttiin voida taata koulutus ja hyvä elämä lapselle ja haluttiin tarvittaessa maksaa hänen opinnot ym. Siksi ensin vakityöt, talo ja vakaa tilanne ja sitten lapsi. Nyt on toinen yrityksessä. Kenties saamme, kenties emme. Laskimme myös työttömyyden mahdollisuuden, mikä minimoitiin virkojen hankkimisella kyllä mutta mahdollisuus silti laskuissa. Kaikkea ei voi valita, mutta sen voi valita, tekeekö liudan lapsia sosiaalitoimen asiakkaana tai muuten hyvin vähävaraisena vai odottaako sitä hetkeä, jolloin talous on niin varmalla pohjalla että sekä aikuiset että lapsi voisivat jatkaa samaa elämää pienin tiukennuksin myös sellaisessa tilanteessa, jossa toinen tai molemmat vanhemmista eivät olisi työelämässä,
Lisäksi voi valita hakeutuuko opiskelemaan vai jääkö kotiin ja tekee lisää lapsia. On tilanteita, joissa valinnat on tehty hyvin eikä silti työtä löydy mutta paljon myös tilanteita, joissa vähävaraisissa perheissä, joissa ei töissä ole oltu 10 vuoteen, on neljäkin lasta ja lemmikkejä useampia. Kaikki hankittu työttömyyden aikana.
Pidän kunnia-asiana että hankin lapsia vasta kun minulla on ollut pääomaa siinä määrin, että heidät tai tässä tapauksessa hänet voin elättää tarjoten lapselle mahdollisuuksia aikanaan kouluttaa ja kehittää itseään, jos (opinto)tukijärjestelmä ei enää olisi riittävä eikä opiskelunaikaisia töitä saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesti. En vain kerro köyhemmille tutuille ja perheelleni matkoistani ja ostoksistani mitään. Nautin kyllä, salaa!
En. Olen tehnyt kovasti töitä edetäkseni uralla. En kuormita kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluja ja maksan veroja yli 50.000 vuodessa. Osallistun minulle tärkeisiin hyväntekeväisyyskeräyksiin, maksan kirkkoveroa ja kustannan vähävaraisimmille kavereilleni reissuja ja illallisia.
Mitä minun pitäisi hävetä?
Vierailija kirjoitti:
Kun monopolyssa jaetaan alussa eri määrä rahaa pelaajille, todella suurella todennäköisyydellä juuri ne ovat lopussa rikkaimpia, jotka saivat alussa eniten. Silti he useimmiten aina ovat sitä mieltä että lopputulos on mikä on, koska he ovat parempia pelaajia. Samoin toimii todellinen elämä niinkuin aiemmista vastauksista näkyy. Varakkaiksi päätyneet hyvin yleisesti eivät juuri lainkaan tunnusta hyvien lähtökohtien tai sattuman merkitystä vaan ylpeilevät omalla ahkeruudellaan ja älyllään.
Itse en tämån takia viihdy lainkaan niin hyvin itseni kanssa yhtä varakkaiden kanssa. En jaksa ihmisiä joilla ei ole nöyryyttä.
Useampien rikkaiden pitäisi kokea huonoa omaatuntoa siitä miten käyttävät rahojaan ja mitä ajattelevat köyhemmistä, ei itse varallisuudesta
Ihan tottahan tämä on, ja maailmanlaajuisessa Monopolissa me kaikki suomalaiset (myös ne köyhemmät) olemme saaneet paljon enemmän kuin monet muut. Mutta on myös muita tekijöitä, kuten lahjakkuus ja mielen terveys, jotka pistävät lusikkansa soppaan. Joka Iikka ei noin vain lueskele tohtoriksi tai pistä pystyyn tuottoisaa businesta.
HEL-NYC kirjoitti:
En koe huonoa omaatuntoa siitä, että meillä on suomalaiseen verrattuna paljomn rahaa. Koen huonoa omaatuntoa (jos niin nyt voi sanoa) siitä, että olen syntynyt Suomeen, maahan jossa on mahdollisuus opiskella ja jossa on terveydenhuolto myös köyhemmille. Koen huonoa omaatuntoa siitä, että meillä on rahaa ostaa mitä haluamme ja maailmassa on ihmisiä, jotka kuolevat nälkään. Siksi lahjoitan aika paljon erilaisille järjestöille ja teen itsekin vapaaehtoistyötä.
Miten voit tuntea huonoa omaatuntoa siitä mihin oot syntynyt? Ja Suomi on kyllä tosi kylmä ja pimeä maa, on niitä varmaan parempiakin paikkoja maailmassa, turhaa podet tunnontuskia.
En todellakaan koe. Päin vastoin, olen lähes vahingoniloinen köyhien kurjuudesta.
Nimittäin sen verran kateellisten paskaa on tullut jo lapsesta saakka niskaan vain sen takia, että on sattunut syntymään hieman keskivertoa varakkaampaan perheeseen.
Kun puhutaan perisuomalaisesta kateudesta, puhutaan nimenomaan kateudesta varakkaita kohtaan. Suomessa on vahvan vasemmistolaishistorian myötä syntynyt ihmisvihaa uhkuva asennevamma rikkaita ihmisiä kohtaan.
No tätä iskua odotellessa elämä on kuitenkin aika mukavaa.
En tunne huonoa omatuntua. Isovanhemmat lähti evakkoon kahvipannun kanssa, rakensivat asutustilalle elämänsä uudelleen päälle nelikymppisinä, lähettivät lapsensa kouluun ja yliopistoon. Sillä opiskelun ja säästäväisyyden arvostuksella, minulla on nelikymppisenä, osin perittyä enimmäkseen itse tienattuna, sen verran että pärjään hautaan asti. Ja vielä tässä on 25-30v aikaa tehdä töitä ja tienata.