Oma vanhempi syyttää työttömyydestä ja lyttää tulevaisuuden suunnitelmia

Itku silmässä kirjoitan tätä ihan kun ei muutenkin olisi paha olla. Olen 22-vuotias nainen ja sairastanut masennusta sekä pakko-oireista häiriötä hyvin nuoresta asti. Sain vihdoin kesällä 2016 merkonomin paperit epäonnistuneiden lukio-opintojen ja välivuosien jälkeen. En ko. kouluun hakiessa edes tiennyt työllistymistilanteesta tai tulevaisuudestani muutenkaan, hain vain koska jotain oli opiskeltava ja eteenpäin päästävä. Täysi-ikäisenä en enää päässyt päivälukioonkaan.

Olen valmistumisesta asti ollut työtön. Nyt olen kovasti miettinyt mitä haluaisin tulevaisuudeltani. Merkonomina on kurja työllistyminen eikä ala ole muutenkaan omanlaiseni. Minua kiehtoisi kokeilla lähteä opiskelemaan joko sosionomiksi tai yliopistoon lukemaan sosiaalityötä. Kerroin suunnitelmistani äidille ja kuten odotin, sain kuulla että tuskin pärjäisin sosiaalityöntekijänä. Työ on kuulemma rankkaa eikä minun kykyihin koskaan uskota. Silti minulta odotetaan kauheasti jotain, mutta kysyessäni ei osata sanoa mitä. Äiti sanoi, että tee edes jotain työtä ihan sama mitä. Arvatkaa olenko hakenut töitä? Yhtä työpaikkaa hakee pk-seudulla yli 200 ihmistä. Olen saanut pelkkiä kieltäviä vastauksia tai en vastausta ollenkaan.

Itkettää kun äidinkin mielestä elämäni on epäonnistunut. Minulla ei ole ketään muita juttukavereita kuin vanhempani, ja siksi tämänlainen vastaanotto sattuu niin paljon.