Nainen, minkä ikäisenä tajusit rupsahtaneesi?
Kommentit (63)
Nyt 25-vuotiaana aloittaessani uuden tutkinnon yliopistossa. Kyllä mulla oman ikäisteni ja vanhempien miesten keskuudessa on vielä vientiä, mutta oonhan mä aivan selvästi ilmaa noille -96 syntyneille miespuolisille kanssaopiskelijoille, vaikka ennen yliopiston alkua koitin uskotella itselleni, etten mä nyt niin paljoa muita vanhempi ole :D Toista se oli silloin, kun edellisen kerran olin fuksi suoraan lukion jälkeen!
Nelikymppisenä, mutta vähän kompensoi se, että olen kuitenkin itsevarmempi kuin koskaan. Kun ei enää tarvitse eikä kannata hakea miesten huomiota, voi keskittyä ihan henkiseen puoleen ja se on kuitenkin mulla se vahvempi. Ei tarvitse jännittää mikä puoli on milloinkin näkyvissä ja onko tukka hyvin, kun ei ketään enää kiinnosta vaikka olisi kuinka verhoutunut laatuvaatteisiin ja meikannut vimppa päälle.
Ja vartalo mulla on kuin parikymppisenä; kiinteä, notkea ja hoikka. Mutta nassu on rupsahtanut ja tyyli on aikuinen (ei täti!), niin ei niin ei. Kyllä kuitenkin ns. laadukkaat miehet mun kans jaksaa jauhaa, kun olen fiksu, mutta seksuaalisesti en ole enää kiinnostava. Mut sellast se on. Hyväksyn tilanteen. Musta sellaiset ikuista nuoruutta tavoittelevat naamansa kiristäneet mummopissikset ovat aika säälittäviä.
18 vuotiaana. Naama muuttui tylsäksi, ei ryppyjä mutta silmänaluset tummat ja välillä pientä punaisuutta poskissa. Kaikki muut saman ikäiset oli ihan kuin missejä. Ja minä pottunokkainen, roteva ja tylsän vaalea. Luulin olevani tiimalasin mallinen vartaloltani, mutta ei 28cm ero näytä hyvältä vaan tasapaksulta. Vähintään 35cm pitää olla vyötärön ja lantion ero, mikä kaikilla muilla onkin. Oli kiva tajuta olevansa ruma sekä ulkoisesti että sisäisesti. Tilanne ei ole parantunut nyt kahden vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
45 on se ikä kun nuoruus loppuu. Mutta sitten alkaa ihana keski-ikä vailla nuoruuden pähkäilyä, on tullut varmuutta ja rutiini ongelmanratkaisuun.
Vanhoja haukkuessanne muistakaa että kaikki ovat joskus olleet nuoria. Yhtä hölmöjä. Mutta: vanhenemista ei tarvi pelätä.
Ja naiset säilyvät keskimäärin virkeämpinä henkisesti, samanikäiset miehet on useammin jämähtäneet omaan jääräpäisyyteensä.
Kyllä se nuoruus on loppunut jo hyvän aikaa ennen kuin täyttää 45.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä juuri kysyin mieheltäni, ja hän sanoi että en vielä.
N48Eikö sulla omat aivot enää toimi kun mieheltä pitää kysyä omia havaintojasi?
Tässä samalla miehen kanssa jutellaan... Etkö sinä keskustele muehesi kanssa mistään?
Olen samaa mieltä, mutta mies vahvisti..
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vähän hidasälyinen, kun en ole vielä tajunnut. Ikää on 56 vuotta.
Et ole hidasälyinen, itse olen 58 v ja ei vielä mitään rupsahtamisen merkkejä. Mitään kiristysleikkauksia ei ole tarvinnut tehdä. Rinnat kuin teinitytöllä. Eräät vain pysyy iki-timmissä kunnossa :). Onnittelut meille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä juuri kysyin mieheltäni, ja hän sanoi että en vielä.
N48Eikö sulla omat aivot enää toimi kun mieheltä pitää kysyä omia havaintojasi?
Tässä samalla miehen kanssa jutellaan... Etkö sinä keskustele muehesi kanssa mistään?
Olen samaa mieltä, mutta mies vahvisti..
Joo, keskustelen. Viittasin vain tuohon otsikkoon, mutta et näköjään sitä ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vähän hidasälyinen, kun en ole vielä tajunnut. Ikää on 56 vuotta.
Katso peiliin äläkä valehtele itsellesi. Olet hidasälyinen.
Kuinkas voit noin sanoa näkemättä? Sinä olet tökerö, kun toista haukut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vähän hidasälyinen, kun en ole vielä tajunnut. Ikää on 56 vuotta.
Katso peiliin äläkä valehtele itsellesi. Olet hidasälyinen.
Ei auta. Mulla on myös huono näkö.
Olen 33v, en ole vielä huomannut varsinaista rupsahdusta, mutta vanhenemista kyllä. Kun katsoin vähän aikaa sitten kuvia itsestäni 27v niin näytin paljon nuoremmalta. Oikeastaan ihan pikkutytöltä. Nyt en sentään pikkutyttö enää ole mitenkään päin, vaikka reilusti nuoremmaksi aina luullaankin... Mutta onko niin että kaikki sanovat vaan kohteliaisuuttaan? Luullaanko teitä kaikkia muitakin reilusti nuoremmiksi?
Mä oon 45 ja elämäni kunnossa, pidän itsestäni huolta ja näytän paremmalta nyt kuin parikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vähän hidasälyinen, kun en ole vielä tajunnut. Ikää on 56 vuotta.
Katso peiliin äläkä valehtele itsellesi. Olet hidasälyinen.
Kuinkas voit noin sanoa näkemättä? Sinä olet tökerö, kun toista haukut.
No vertaapa itseäsi parikymppiseen neitokaiseen ja tule kirkkain silmin väittämään että näytätte samalta, not. Sun iho on löystynyt vaikka sitä olisi kiristetty kissansilmiksi ja botoxit paistaa kauas. Samoin kaula ja kämmenten iho paljastaa ikäsi, usko tai et.
En ole vielä rupsahtanut ja kohta 49.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vähän hidasälyinen, kun en ole vielä tajunnut. Ikää on 56 vuotta.
Katso peiliin äläkä valehtele itsellesi. Olet hidasälyinen.
Ei auta. Mulla on myös huono näkö.
Sen kyllä uskoo :D