Kertokaa hauskoja juttuja joille olette nauraneet joskus ihan hulluna
Mä aloitan.
Tänään mua nauratti sana puustisaappaat.
Eli ihan simppeleitä juttuja kiitos :)
Kommentit (990)
Mieheni kertoi vastikään hauskasta tapahtumasta lapsuudessaan. Hän oli yläasteella saanut leukansa jumiin venyttämällä suutaan niin isoksi kuin saa. Suu ei enää mennyt kunnolla kiinni, ja hän oli lähtenyt äitinsä kanssa käymään terveyskeskuksessa. Kun lääkäri oli kutsunut hänet vastaanottohuoneeseen, oli mieheni kävellyt kömpelönä murrosikäisenä poikana oveen pahki, ja leuka oli mennyt takaisin sijoilleen.
Nauroin 20 minuuttia hysteerisenä, koska en voinut uskoa tarinaa. Eikä hän ollut kertonut siitä minulle kaikkien näiden yhteisten vuosien aikana.
Aloitin pesemään hampaita. Otin unepöpperössä hammastahnatuubin, levitin tahnaa ja aloitin harjaamisen. Hammastahna tuntui oudolta ja erilaiselta mutta vaahtosi todella hyvin. Makua ei pahemmin ollut tai ei ainakaan sellaista tyypilliistä hammastahnamaista makua. Päätin katsoa että mitä ihmeen tahnaa tämä on kun vaahtoaa niin hyvin ja on muutenkin outoa. Tuubissa luki "shaving foam" Olin sitten ottanut isän matkakokoisen tuubi partavaahdon jota ei ollut aikaisemmin näkynyt. Oli jättänyt sen siihen vessan peilin alla olevaan tasoon jonkun matkan jälkeen.
Mua naurattaa aina se legenda kun lentoemäntä oli jättänyt pyörätuolimatkustajan hetkeksi ilman valvontaa matkalla koneeseen. Sillä aikaa yksi lentokone nousi vieressä ilmaan. Pyörätuoli matkustajineen löytyi myöhemmin kiitoradan toisesta päästä.
Vierailija kirjoitti:
monty pythonin jotkut sketsit, esim "four yorkshiremen"
ei tekstitystä
Edelleen huvittaa, kun ajattelen.
Istuskelin miehen kanssa puistossa penkillä kerran yhtenä kesänä.
Yhtäkkiä eteen käveli joku humaltunut nuori mies, joka pysähtyi ja kysyi, että "mitäs tytöt"... ja jatkoi kävelyä. Olimme vähän hämillään, mutta niin näytti olevan myös kyseinen tyyppi. Repesin nauramaan. Oliko tähän tytöttelyyn syynä piruilu, vai humalaisen harittavat silmät niin silti nauratti, koska ajatus miehestä pitkänä ja parrakkaana tyttönä huvitti niin. Mitäs me tytöt...
Mua naurattaa taas mun pierut :D Prööööt, pröööööööts! NAuhuriin tallentunut jo monenlaista. Tiesittekö, että kun oikein pinnistää ja mikrofoni on aukossa kiinni, niin se muistuttaa norsun töräytystä!
Rauman giälel yks vanha apteeki dropp ol Piukkpill, pitkäl suamel se ol Kirivit.
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri heitti: "Siis mieti jos sun nimi ois Mikko Puumala. Puumalan Mikko. Puumalammikko". Typerä juttuhan toi oli, mutta naurettiin katketaksemme.
Mun mielestä tästä tekee hauskempaa se, että tunnen tän nimisen henkilön :'D
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vähän tyhmää, mutta olen aina nauranut sille kun tapaan kavereita ja he sanovat "Vedä sormesta", sit vetäsen ja ne pierasee sen jälkeen aina erikuulosen pierun :D Nauran sille jutulle vieläkin m26
Repesin tälle, kun oli niin huono :D
South Parkissa oli joskus persepää nimeltä Ben Assfleck.
Aina naurattaa kun näkee Ben Affleckin jossain elokuvassa 😂
Arja Koriseva ketjussa huomautettiin, että Arjan tyttären Karla Karmalan nimestä saa Kala Kamalan jos poistaa R-kirjaimet :D
Arja Korisevasta saa anagrammin reva sika orja..
Mikä ei mene perseeseen eikä surise? Venäläinen perseensuristin 😂
pikkukalle meni kauppaan ostamaan kevytmaitoa. Ja kun se tuli kaupasta takaisin äiti kysyi mitä varten sinä ostit kevytmaitoa kun meillä on sitä kaksi llitraa niin pikkukalle sanoi kun sain sen halvalla
Taas pierasin ja nauraa kikatan :D
Muistakaa: Mozaer oli nerona myös Suuri Pieruhuumorin ystävä!
Uusi miesystäväni tuli kylään, laittoi aamiaista, ja kysyi huonolla suomella kämppikseltäni "haluutko Maria munaa?". Ei oo ennen noin kohteliasta miestä käynyt kylässä, että kämppiksellekin tarjoaa.
Aleksanteri Suuri soitti kitaraa puumajassa!
Alexander den Store spelade gitarr i Uumaja!
Ääk repesin täysin tälle! :DDD Tähän mennessä olin ihan pokerina lukenut menemään näitä vähän hymähdellen.