Te, jotka ette kouluttautuneet lukihäiriön takia: voitteko hieman avata miksi se lukihäiriö oli este?

Nykyään piiloudutaan diagnoosien taakse ennen kuin edes yrittää. On myös kiinni perheestäkin. Jos perhekin on sitä mieltä että avustaviin töihin vaan, vaikkei olisi järjen puutetta, niin totta kai sitä itsekin uskoo, ettei muualle kelpaa. Onneksi omalla kohdallani on ollut kannustava perhe, vaikka ensin opo hämmesteli ammattia, josta haaveilin: kampaaja. Heti ehdotettiin mm. kotityö- ja puhdistuspalvelujen alaa. Kuitenkin oon opetellut itse erilaisia kampauksia, jotka vaatii multa kolminkertaisen opettelun ja opetteluun käytän apuna videoita. Vaikka opiskelut olisi menneet päin mäntyä, niin mua ei ainakaan olisi kaduttanut, että jätin jotain tekemättä, koska on lukivaikeutta ja hahmotushäiriötä. Siihen voi luottaa, etten hahmotusongelmien takia leikkaa toista kaljuksi tai värjää päätä vihreäksi :D

Minulla ei ole virallista diagnoosia mutta lapsillani on ja minulla ihan samat jutut.

Minulla on add kyllä diagnosoitu.

Syy oli se etten päässyt muualle kuin amikseen.

Minulla on varmaan eniten luetunymmärtämisen ongelma.

Luin kokeisiin muttei se auttanut. Hauki on kala hauki on kala on se mitä jäi mieleen. Minulla oli väärä lukutekniikka eikä kukaan opettanut minulle sopivaa tekniikkaa.

Kokeessa en ymmärtänyt niitä kysymyksiä. Vastasin aiheen vierestä ja sain 0 pistettä. Kotona sitten äiti sanoi että luettiinhan me tästä ja kun kysymys selitettiin niin sitten olin että jaa, no olisinhan minä nyt tuon tiennyt.

Kokeista tuli vitosia.

Koulumotivaatio karisi kyllä aika hyvin ja ylä-asteella en edes jaksanut yrittää.

Kerran tein koetta eri luokassa kun olin ollut poissa oikeana koepäivänä.

Sain luntattua kirjasta kaikki vastaukset kun kukaan ei ollut vahtimassa. Sain kutosen siitä kokeesta. En ollut ymmärtänyt kysymyksiä ja vastasin jälleen aiheen vierestä.

Matikka meni samalla tavalla. En ymmärtänyt tehtäviä.

Osasin laskea myös oikeita tuloksia mutten osannut niitä kaavoja.

Add asetti vielä omat haasteet. Ei ollut diagnoosia siitäkään vasta kuin aikuisena.

Nyt olen kauhusta kankea kun hain amk:hon ja päösykokeet edessä. En varmaan ymmärrä niitä kysymyksiä.

Nyt tosin minulla on oikea lukutekniikka jonka olen opetellut itse koska on pitänyt saada ne jutut lasten päähän taottua. Tiedän ettei suora lukeminen auta vaan asiat pitää avata ihan kunnolla.

Mutta joo, lukihäiriö, add ja se ettei saanut mitään apua koitui kohtalokseni aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vain huvittanut opiskella. Ammattikoulukin tuntui vastenmieliseltä silloin, kun oli pakko suorittaa sellaisia tutkinnon osia, jotka eivät miellyttäneet minua. Samoin kävi valinnaisten kanssa, koska yksi niistä oli fyysisesti rankkaa minulle ja totta kai oli myös annosruokien tarjoilu. Yksi kapea kiinnostus löytyi opiskeltavalta alalta, muttei tietenkään töitä löydy helposti.

Kaiken lisäksi jännitän helvetisti muiden nähden, jos epäilen jonkun asian olevan vaikea ja vieras. Kotioloissa taas käteni ei vapise tehdessä erikoiskahveja. Pelkään helposti tekeväni virheitä ja sitä, että miten siihen reagoidaan, vaikka olen muuten rehellistä mielipidettä arvostava ihminen - oli kyse sitten positiivisesta tai negatiivisesta. 

Valitettavasti en ole vain lukihäiriöinen, vaan diagnoosini on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joka on sama asia kuin heikkolahjaisuus. Peruskoulussakin valitsin sen helpomman tien: laiskottelun, istuin vain koneen äärellä nauttimassa kotona palveluksista. Hyvä, kun osasin edes ruuan ottaa itse lautaselle.  Toisena syynä oli se, että inhosin pää punaisena lukemista ja lukiessa hengästyi helposti. Silmiinkin jopa koski musta pienikokoinen teksti valkoisella paperilla. 

Ihmeellistä, kun kuitenkin onnistuin saamaan normaalin opetuksen puolelta 6:sta ja 7:aa, hyvällä tuurilla jopa 8:aa. Etenkin yhteiskuntaoppi ja historia olivat mieleisiä aineita, joissa olin 7:än ja välillä 8:an tasoinen oppilas. Äidinkielessä numeroni vaihteli 7:sta jopa 9:iin, mutta jostain syystä se oli jonkun aikaa 7. Myöhemmin sain päättötodistukseen siitä aineesta 8:an äidinkielen opettajan kirjoittaessa vihkooni, että oli hienoa, kun aloin tuntiaktiiviseksi ja sainhan minä Anni Polvasta tehdystä kirjailijakansiosta arvosanaksi 8-. 

Matematiikka oli aine, jossa tarvitsin ihan yksilöllistetyn opetussuunnitelman. Peruslaskujen päälle ymmärrän ja sisäistin edes väliaikaisesti jotkut helpot laskukaavat kuten sin, cos ja tan, koska niissä ei tarvinnut ratkaista Y:tä ja X:ää, jotka laittaisivat aivoni solmuun. Englannin kielestä oikein kerjäsin päästä erityisopetukseen vedoten koko ajan siihen, etten osaa ko. kieltä, vaikka siitäkin pääsin läpi 6:en arvosanoilla. Jännää vain, kun kyseinen kieli kiinnosti ennen kuin se edes alkoi, mutta sitten alkoi kiinnostaa muut asiat, vaikka koko ajan se kiinnostus on pysynyt, mutten ole pystynyt tekemään mitään haluamani eteen. Tuota erityisopetusta koitin pitää myös jonain taikatemppuna, vaikka tiedän, ettei sielläkään mitään voitu tuoda valmiina nenän eteen. 

Totta kai oli muitakin syitä, miksi ei jaksanut kiinnostaa koulu. Oli paljon muita huolia, pelkäsin kouluun menoa, mutten kuitenkaan ollut ahkera lintsaaja. Minulle on suoraan sanoen tullut traumat koulusta, koska se on tuntunut pakkopullalta. Töissä taas sen sijaan viihdyn, mutta silti minulle iskee epävarmuus muiden ihmisten edessä tehdessä jotain asiaa, jota en vielä hyvin osaa. 

Uskallan epäillä että diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista on väärä, jos nyt totta puhut. Ihan jo tuon hyvän suomen kielen takia on vaikeaa uskoa, että olisit oikeasti muita tyhmempi. Laaja-alaiset oppimisvaikeudet on sama asia kuin alhainen älykkyys, muttei mene vielä kehitysvamman puolella. Se on käytännössä vammaisuutta: ihan arkiset asiatkin ovat hankalia terveen kirjoissa oleville heikoille. Ja tosiaan mun lapsuudessa vielä 90-luvulla puhuttiin heikkolahjaisista.

Olisiko kyseessä enemmän nepsy-oireyhtymää kuten ad(h)d tai/ka lievä autismin kirjo ja kaverina hahmotushäiriötä tai lievää oppimisvaikeutta, jos on pärjännyt yleisopetuksessa arvosanoilla 6-8. Kannattaa oman mielenrauhansa takia harkita neuropsykiatriselle menoa, jottei tarvitse elää koko elämäänsä "heikkolahjaisena" ja rakastua sokeasti siihen sanaan.

"Lukihäiriöset" ihmiset ovat vain laiskoja tai tyhmiä sanoo yhteiskunta.

Tulisipa maailmansota jossa yhteiskunta menisi taakse päin 100 vuotta niin ei tarvi miettiä lukihäiriötä.

"Vaan eipä tämä silti ole ollut este yhtään millekään."

Tästä huokuu ikävä asenne niitä kohtaan, jotka eivät ole kouluttautuneet. Pidät heitä selvästi laiskoina, jotka eivät vain viitsi kouluttautua, ja jotka mielestäsi pitävät lukihäiriötä tekosyynä. 

Turha kiistää.