Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies 29v + 2v miettii; seksin nolous miehelle

26.10.2016 |

Miehellä on seksissä jatkuva kiitollisuudenvelan ja jopa syyllisyyden tunne, koska mies on houkutellut naisen tekemään jotakin, mistä ei saisi ääneen puhua.
Tunne liittyy myös voimakkaasti siihen, että naisen tapa koskettaa miestä perustuu eri asioihin kuin miehen tapa koskettaa naista.

Kosketellessaan naista mies ei yritä ainoastaan miellyttää naista, vaan myös tyydyttää omaa uteliaisuuttaan ja mies kiihottuu ja viehättyy jatkuvasti enemmän ollessaan naisen läheisyydessä ihan omaksi ilokseen ilman valta-asetelmia. Nainen on siis siinä objekti, jonka paikallaoleminen on jo itsessään aika hyvä juttu.

Naisen koskettaessa miestä nainen taas toistaa sellaisia kaavoja ja liikkeitä, jotka on oppinut muista lähteistä eli nainen on kuullut että miehet tykkäävät siitä ja tästä ja sitten nainen toistaa niitä ohjeita katsellen samalla uteliaasti miehen silmiin hyväksyntää etsien. Tämä asettaa miehen vähän vaivaantuneeseen asemaan, kun miehen pitää sitten vastata katseeseen ja yrittää saada nainen tuntemaan itsensä taitavaksi ja seksikkääksi ja miehen pitää yrittää vapautua kaikista niistä negatiivisista ajatuksista, jotka ovat seurausta miesten vartaloon kohdistuvasta naureskelusta ja vähättelystä. Tässä tilanteessa nainen ei ole siis sinänsä millään jännittävällä tutkimusmatkalla toisin kuin mies, vaan hakee vahvistusta naiselliselle itsetunnolleen ja yrittää päästä miehen suosioon käyttämällä miehen vartaloa ajoneuvona, jota pitää ohjailla sinne päämäärään.

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huoh. Sinun maailmassasi on vain yksi mies (sinä itse) ja yksi nainen, se mielikuvitusolento josta jaksat jankata päivästä toiseen. 

Vierailija
2/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaako kirjoittaa asioista, joista ei ole kokemusta eikä niistä mitään ymmärrä eikä tiedä.

Sulla ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä miehen ja naisen välisestä seksistä. Olet harvinaisen pihalla asioista ottaen huomioon että olet aikuinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen aloittajan kanssa melko samaa mieltä oman kokemukseni perusteella.

Vierailija
4/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli toisin sanoen et pysty kiihottumaan naisesta kun tämä hyväilee sua ja suytät siitä naista. Voi kun suostuisit ymmärtämään että olet gay. Kuvaavaa oli joku päivä sitten kun sanoit Honey G:tä oudolla tavalla kiihottavaksi. Tietty, kun hän näyttää ihan mieheltä.

Vierailija
5/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytyy sanoa että seksifilosofiani on lipsumassa aiempien vuosien pessimismiin optimistisen jakson jälkeen, vaikka oma viehättävyystasoni on ollut tasaisessa nousussa. Tässäkin ketjussa oli vanhan kertausta mutta oli siinä vähän uuttakin ja siksi julkaisin sen.

Vierailija
6/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Analysoit liikaa! Kyllä nuo hoituu ihan luonnostaan kun on sen aika...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Montakos kertaa sinä oletkaan päässyt naisen (tai kenenkään tai minkään) kanssa seksiin asti? Tai suutelemaan? Tai pitämään kädestä?

Minä muuten en erota marsua gerbiilistä tai hamsterista. Jos alkaisin luennoida sinulle niistä ja erityisesti niiden sukupuoliasioista, sinulla olisi samanlainen olo kuin minulla, kun luen noita sinun täydelliseen tietämättömyyteen perustuvia uskomuksiasi. Olet niin täydellisesti ulalla, että edes myötähäpeää et pysty herättämään.

Vierailija
8/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin siis maksullisista naisista varmaan nyt teit aloituksen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käy maksullisissa naisissa niin loppuu nuo tyhjänaikaiset horinat.

Vierailija
10/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyypillistä käydä henkilökohtaisuuksiin kun pitäisi puhua asioista.

Henkilökohtaiset positiiviset kokemukset eivät kuvasta sen kummemmin mitään totuutta kuin negatiivisetkaan. Miehillä on tajuton kyky optimismiin, joka pitää miehet lihamarkkinoilla. Siksipä moni mies on valmis unohtamaan nämä asiat heti kun saa vähänkin huomiota edes yhdeltä naiselta. On ihan järkeenkäypää että luonto on suunnitellut asiat näin tai muuten suku ei jatkuisi.

Naisten taas ei tarvitse tuota asiaa miettiä muutenkaan, koska skenaario on jo muutenkin naisille mieluinen ja olisi omien intressien vastaista lähteä tutkimaan sitä tarkemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkös sä ole neitsytpoika?

Vierailija
12/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei me naiset olla kaikki samanlaisia. Minä esimerkiksi en tee koskaan mitään liikkeitä muulla kuin suulla, ja silmiin tuijottaminen on todella kiusallista, oli tilanne mikä vaan! Mieluiten ihan pimeässä peiton alla kaikki suhteet mieheni kanssa. Mutta toki kesällä voi olla niityllä tai teltassa tai järven rannalla. Kesä on jotenkin villiinnyttää. Mutta talvella ei mitään tuollaisia ihmeen tutkiskeluja ja viivyttelyä, pikaisesti 69 pimeässä peiton alla ja sitten yhdyntä, nopea sellainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Etkös sä ole neitsytpoika?

Se on lähemmäs 5-kymppinen lapsiinsekaantuja.

Vierailija
14/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta tämän paskan postaaminen, et tiedä mitään naisista. Teet vain itsesi naurunalaiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se olisi sama tilanne, jos minä lapseton alkaisin viisastelemaan synnyttämisestä.

Vierailija
16/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa mulle siltä että olet aika lukossa seksuaalisuutesi kanssa ja näet muiden käyttäytyvän näin etkä näe että luet heitä väärin. 

Vierailija
17/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Tyypillistä käydä henkilökohtaisuuksiin kun pitäisi puhua asioista.

Henkilökohtaiset positiiviset kokemukset eivät kuvasta sen kummemmin mitään totuutta kuin negatiivisetkaan. Miehillä on tajuton kyky optimismiin, joka pitää miehet lihamarkkinoilla. Siksipä moni mies on valmis unohtamaan nämä asiat heti kun saa vähänkin huomiota edes yhdeltä naiselta. On ihan järkeenkäypää että luonto on suunnitellut asiat näin tai muuten suku ei jatkuisi.

Naisten taas ei tarvitse tuota asiaa miettiä muutenkaan, koska skenaario on jo muutenkin naisille mieluinen ja olisi omien intressien vastaista lähteä tutkimaan sitä tarkemmin.

Älä kiemurtele. Sinun mielipiteistäsi paistaa kauas täydellinen tietämättömyys ja kokemattomuus, mutta pakkomielteisyyksissäsi et sitä ymmärrä etkä haluaisikaan ymmärtää. Väitteesi ovat niin hölmöjä, että niistä on turha ruveta edes keskustelemaan. Mene nyt itseesi ja käy vaikka terapeutilla kysymässä, miksi kukaan ei ota sinua tosissaan ja miksi sinulle aina huomautellaan samasta asiasta.

Vierailija
18/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei seksi mitään noloa ole miehelle, jos on tasavertainen kumppani. Ei hävetä, eikä ole anteeksi pyydettävää. Toki varmistan aina, että nainen (tai mies) on myös halukas.

Vierailija
19/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se olisi sama tilanne, jos minä lapseton alkaisin viisastelemaan synnyttämisestä.

Ei olisi sama, jos siis olet nainen, kuten oletan. Sinulla on omakohtaista kokemusta naisen sukupuolielimistä ja mahdollisesti kuukautiskivuista tai muusta ikävästä, joten voit hyvin kuvitella ainakin lähtötilanteen. Marsumies on nähnyt synnyttimiä vain valokuvissa ja filmillä, eikä ole niihin sormellaankaan koskenut, saati millään muulla.

Vierailija
20/30 |
26.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksihän kuusi ihmistä on kuitenkin yläpeukuttanut jos kaikki johtuu vain minun tietämättömyydestäni? Ehkä siinä on totuuden siemen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kahdeksan