Mikä ahdistaa juuri nyt?

Pitäis lukea ja kirjoittaa, mutta energia ei vain riitä.

Hoksasin hiljattain jonkun jutun, mikä puoltaisi sitä, että elämä on peli. Mutta unohdin sen.

Kaikesta pitäisi olla näyttöä.

Jos olisin seurannut alkuperäistä reittiä, olisin ehkä jo tavoitteessani. Päättäjien mustavalkoisuus. Nyt joudun vielä odottamaan kauan ennen kuin pääsen edes yrittämään.

Sinkkuus, läheisyydenkaipuu ahdistaa.. yksinäinen ja tylsä arki, ei mitään kivaa tiedossa

Läheisen ystävän puute. Ystäviä on kyllä muttei sellaista jolle vois soittaa ahdistuksen hetkellä ja hetken jutella... Jakaa vaikeatkin asiat. Mulla oli sellainen ystävä, jonka kanssa vastavuoroisesti jaettiin huolet ja murheet yli 20 vuotta, kunnes elämä vei erilleen. Sen jälkeen ei oo niin läheistä löytynyt... Ja olen siis 35-vuotias 3 lapsen äiti. Tavallaan olen siis henkisesti yksinäinen.

Lopputyön tekeminen. Ja jos ja kun saan sen tehtyä, ei mitään hajua, mitä teen valmistumisen jälkeen. Mieletön epävarmuus ja tuuliajolla -fiilis.

Raha-asiat (ensi kuun toimentulosta ei tietoa, ei tukia tulossa)

yksinäisyys

työttömyys

vanheneminen

elämä tuntuu merkityksettömältä. en ymmärrä miksi olen täällä

minulla myös jonkinlainen fwb-suhde ja olen toiseen osapuoleen rakastunut. jotenkin oksettaa kun luen samanlaisia tarinoita. ulkopuolisena sen ymmärtää että kyse on todella surullisesta uudesta trendi-ilmiöstä. jos olisin vahva en suostuisi seksiin kuin seurustelusuhteessa, mutta kun olen rakastanut... voi vittu

Opiskelu-, työ- ja raha-asiat.

Vietän tällä hetkellä syyslomaa ja räpellän esseetä aiheesta joka ei kiinnosta minua vähääkään. Olen jumittanut tämän kanssa yt kolme päivää ja ajattelin saavani sen tänään valmiiksi. Voi olla että venyy vielä huomiseksi ja sitten alkaakin tenttiin lukeminen. Pidän opiskelusta ja nimenomaan siitä linjasta jota opiskelen, mutta nämä "turhat" kurssit pistää vaan veren kiehumaan. Voisin käyttää tämänkin energian siihen että opin jotain tulevaan ammattiini liittyvää,

Työasiat ärsyttää. Teen tällä hetkellä työtä siivoojana ja jostain syystä työnantajani olettaa, että tämä työ jota teen kerran viikossa on elämäni tärkein asia. Pitäisi olla kaiken maailman koulutuksissa ja niin jumalattoman kiinnostunut rättien heiluttamisesta. Se etten pääse tykypäiville siksi että olen KORKEAKOULUSSA on heille aivan käsittämätön asia.

Samaan sarjaan menee pelko työttömyydestä. Entä jos en työllistykään opintojen jälkeen? Mitäs sitten?

Ja raha-asiat yllättäen huolettaa opiskelijaa. Ei varmaan tarvitse tätä avata yhtään enempää.

En enää näe ihastustani

Työkaveri.

Kärsimätön, muista ylettömän paljon paskaa puhuva kämppis, jonka kanssa en haluaisi tuoda minkäänasteisia erimielisyyksiä esiin kun konfliktitilanteissa alkaa aina huuto ja henkilökohtaisuuksiin meneminen..

Tällä hetkellä ahdistaa olla edes samassa huoneessa sen kanssa.Ui

Vierailija kirjoitti:

Tämä Oulun tapaus: tuo isä, puolustusasianajaja (?!!!!), poppamies 😳. Koko keissi. Oksettaa, raivostuttaa, ahdistaa, kauhee viha nousee pintaan. Toivon aika ikäviä asioita tekijälle ja ihmettelen puolustuksen moraalia. Miten kehtaa?

Mikä siinä puolustusasianajajassa ahdistaa? Hänhän tekee vain työtään.