Lue keskustelun säännöt.
Pakkoryhmäytyminen yliopistossa
26.10.2016 |
Aloitin tänä syksynä opinnot yliopistossa, ja vaikka ala on oma, tuntuu että pää hajoaa tähän jatkuvaan ryhmäytymiseen. Minulla on masennus- ja ahdistuneisuustaustaa, mutta vaikka sosiaaliset tilanteet ahdistavat minua, olen käynyt aktiivisesti fukseille suunnatuissa tapahtumissa ja pystyn kyllä kutakuinkin puhumaan opiskelukavereideni kanssa. En halua jäädä ulkopuolelle, vaan tutustuisin mielelläni ihmisiin omaan tahtiini. Ryhmätyötkään eivät ole ongelma.
Se, mistä en pidä, on kuitenkin jatkuva, ulkoa tuleva ryhmäytymisen paine. Vapaa-ajan tapahtumissa tämä on ok, mutta kursseilla sitä ei jaksaisi! Yhdellä verkkokurssilla yksi kurssin tehtävistä on "ryhmäytyä" nettialustalla muiden kanssa. Itsestään piti kertoa ja pakollisia tutustumisleikkejä oli myös alun kaikille pakollisissa orientaatioissa. En tiedä, ylireagoinko, mutta mua todella ahdistaa kun pitää kertoa itsestään, niin kuin tuossa verkkokurssin tehtävässäkin. Minua ei haittaa tehdä tehtäviä ryhmässä eikä vertaisarvioida muiden töitä, mutta itsestään kertominen on aivan kamalaa. Olen ollut viimeiset pari vuotta vaihdellen saikulla ja työkyvyttömänä työttömänä, ja sosiaalisia kontakteja on ollut vähän - mitä siis voisin edes kertoa itsestäni?
Kysymykseni kai siis on, että miten tätä pitäisi jaksaa. Millaisia kokemuksia teillä on, helpottaako tämä opintojen edetessä? Luulin, että yliopistossa kukin saisi vapaasti olla juuri niin epäsosiaalinen kuin on, kunhan hommat tulee hoidettua.
Kommentit (46)
En osaa auttaa sinua, mutta mulle pakkoryhmäytyminen, pakkososiaalisuus, pakkoverkostoituminen ja jatkuva pakollinen yhteistoiminnallinen opiskeleminen yliopistossa on osoittautunut tosi raskaaksi tällaiselle introvertille lukutoukalle. Opinnot ovat venyneet julmetusti, koska opiskelu tällä tyylillä ei sovi mulle ja ahdistaa mua aivan suunnattomasti. Mä ymmärrän ja hyväksyn, että osa opetuksesta mentäisiin tähän tapaan, mutta toivoisin että meidät toisenlaiset oppijat huomiotaisiin myös, ja annettaisiin vaihtoehtoja ryhmätöille jne.
Nyt olen nauttinut opiskelusta ja voinut hyvin, kun olen puurtanut gradun kimpussa yksinäni. Vielä olisi yksi aktiivista vuorovaikutusta, sosialisointia ja esillä oloa vaativa kurssi tammi-helmikuussa edessä. Vaikka se on viimeinen laatuaan, ja vielä hamassa tulevaisuudessa, niin stressaan jo kovasti ja ahdistus, kun ajattelen sitä koitosta.
Mä myös suunnittelin opiskelevani lisää, mutta en tiedä jaksanko sittenkään. Päätä ja kiinnostusta riittäisi, mutta nämä kaikki pakkoryhmäytymiset ja jatkuvat ryhmäprojektit tekee opiskelusta täyttä helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo kaikki valmentaa työelämään. Opettele.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kaikki valmentaa työelämään. Opettele.
Työelämässä leikitään ponileikkejä ja kuljetaan iltaisin pomon kanssa kaljalla? Jos et suostu niin saat kenkää.
Monilla esim. verkkokursseilla pyydetään esittelemään itsensä. Tässä ei kuitenkaan ole mielestäni pointtina kertoa mitään ihmeitä henkilökohtaisuuksia, vaan esim opiskelualansa (samalla kurssilla voi olla ihmisiä usealta alalta) ja vaikkapa odotukset kurssille tms. Harva meillä kirjoittelee sinne mitään "Hei olen Maija ja lempivärini on vihreä ja minua masentaa välillä, silloin syön vain roskaruokaa ja katson telkkaria "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kaikki valmentaa työelämään. Opettele.
Työelämässä leikitään ponileikkejä ja kuljetaan iltaisin pomon kanssa kaljalla? Jos et suostu niin saat kenkää.
Joskus niinkin. Kyllä se kannattaa kun liksa on 13.700,- kuussa.
Valintoja, valintoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten jo todettu, ei se pakkoryhmäytyminen jatku sen ensimmäisen syksyn jälkeen kuin joissain poikkeustapauksissa. Pelkästään koko ajan tiukkenevat resurssit pakottavat opintoja itseopiskelun suuntaan. Eihän itseään ole pakko kokonaan avata niissä tutustumisleikeissäkään. Parhaimmillaan opit niiden kautta tuntemaan ne kanssaopiskelijat, jotka tuntuvat tarpeeksi samanhenkisiltä, että voit jakaa heille itsestäsi enemmän jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Monilla esim. verkkokursseilla pyydetään esittelemään itsensä. Tässä ei kuitenkaan ole mielestäni pointtina kertoa mitään ihmeitä henkilökohtaisuuksia, vaan esim opiskelualansa (samalla kurssilla voi olla ihmisiä usealta alalta) ja vaikkapa odotukset kurssille tms. Harva meillä kirjoittelee sinne mitään "Hei olen Maija ja lempivärini on vihreä ja minua masentaa välillä, silloin syön vain roskaruokaa ja katson telkkaria "
Juuri näin. Suomalainen kun ei osaa nimeään sanoa, tekee hyvää vähän harjoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kamal kun työpaikatkin saadaan suhteilla ja verkostojen kautta.
Tämä on nyt sitä verkostoitumista. Käytä hyväksesi.
Fukseille tarkoitettu ohjelma kärsii ymmärrettävistä syistä siitä yleistyksestä, että fuksit ovat 19-vuotiaita, suoraan lukiosta tulleita ja kotoa muuttaneita. Suurimmalla osalla varmaankin näin, mutta kyllä jokaiseen vuosikertaan löytyy ainakin yksi, joka on nähnyt elämää ylä- ja alamäkineen useamman vuoden ajalta eikä enää välttämättä jaksa innostua jokailtaisesta kreisibailauksesta. Myös esim. tuutorit ja ainejärjestötoimijat tiedostavat tämän, mutta kun vapaaehtoisvoimin järjestetään toimintaa porukalle, joista suurin osa kuuluu siihen myöhäisteinistreotypiaan, tuppaa enemmistö määräämään linjan ja siitä poikkeavien toivotaan mahtuvan mukaan. Aikanaan toimintaa järjestäneenä ja yhä sivusta seuraavana täytyy kyllä todeta, että kymmenessäkin vuodessa erilaisten opiskelijoiden huomioiminen on kyllä kehittynyt valtavasti. Parantamista totta kai on aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole vieläkään valmistunut yliopistosta, koska en pystynyt ryhmäytymään. Olen 3-kymppinen introvertti ja äärimmäisen estynyt. Elän työttömyysturvalla ja keplottelen aina itseni joillekin tuille, koska kaikilla aloilla opiskellessa joutuisi ryhmäytymään ja esiintymään. Työelämässä pärjäisin, koska siellä ei ole aikaa leikkiä ja pitää esitelmiä.
Poliitikot kysyvät aina: miten me saataisiin opiskelijat valmistumaan ja siirtymään työelämään nopeammin? Nääs nääs. Siten, että poistatte leikit ja esitelmät opiskelutavasta, niin introvertitkin pääsee etenemään. Ihminen kun on geneettisesti ohjelmoitu tiettyyn temperamenttiin. Joten koulutuksen suunnittelijat ovat tässä se pääsyyllinen. Valintoja, valintoja, kuten joku edellä sanoi.
Mitä ihmettä teet yliopistossa se on selvästi ihan väärä paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan alasta, mutta itse muistelen että ryhmähommia oli erityisesti ekana vuonna. Sen jälkeen kun porukka alkoi hajaantua enemmän eri osa-alueille ryhmätyöt väheni.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole vieläkään valmistunut yliopistosta, koska en pystynyt ryhmäytymään. Olen 3-kymppinen introvertti ja äärimmäisen estynyt. Elän työttömyysturvalla ja keplottelen aina itseni joillekin tuille, koska kaikilla aloilla opiskellessa joutuisi ryhmäytymään ja esiintymään. Työelämässä pärjäisin, koska siellä ei ole aikaa leikkiä ja pitää esitelmiä.
Poliitikot kysyvät aina: miten me saataisiin opiskelijat valmistumaan ja siirtymään työelämään nopeammin? Nääs nääs. Siten, että poistatte leikit ja esitelmät opiskelutavasta, niin introvertitkin pääsee etenemään. Ihminen kun on geneettisesti ohjelmoitu tiettyyn temperamenttiin. Joten koulutuksen suunnittelijat ovat tässä se pääsyyllinen. Valintoja, valintoja, kuten joku edellä sanoi.
Höpö vitun höpö. Jos ei yhtä ryhmätyötä saa koulussa tehtyä, niin 110% varmuudella ei pysty hoitamaan ainuttakaan sellaista työtehtävää johon jotain koulutusta vaadittaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole vieläkään valmistunut yliopistosta, koska en pystynyt ryhmäytymään. Olen 3-kymppinen introvertti ja äärimmäisen estynyt. Elän työttömyysturvalla ja keplottelen aina itseni joillekin tuille, koska kaikilla aloilla opiskellessa joutuisi ryhmäytymään ja esiintymään. Työelämässä pärjäisin, koska siellä ei ole aikaa leikkiä ja pitää esitelmiä.
Poliitikot kysyvät aina: miten me saataisiin opiskelijat valmistumaan ja siirtymään työelämään nopeammin? Nääs nääs. Siten, että poistatte leikit ja esitelmät opiskelutavasta, niin introvertitkin pääsee etenemään. Ihminen kun on geneettisesti ohjelmoitu tiettyyn temperamenttiin. Joten koulutuksen suunnittelijat ovat tässä se pääsyyllinen. Valintoja, valintoja, kuten joku edellä sanoi.
Höpö vitun höpö. Jos ei yhtä ryhmätyötä saa koulussa tehtyä, niin 110% varmuudella ei pysty hoitamaan ainuttakaan sellaista työtehtävää johon jotain koulutusta vaadittaisiin.
Monella huippukoodarilla ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, saavat taatusti paljon enemmän aikaan kuin laumaeläimet.
Ymmärrän ihan täysin. Mua ahdistaa kanssa noi jatkuvat ryhmätyöt ja pakkoryhmäyttäminen. Tuntuu, ettei oma tieteellinen ajattelu pääse kehittymään ollenkaan, kun koko ajan pitää tehdä ryhmätöissä kompromisseja aiheen valinnasta ja rajaamisesta aina näkökulmaan ja esitystapaan. Se harmittaa, koska ajattelen usein boksin ulkopuolelta ja haluaisin tutkia ja tarkastella asioita uudesta ja erilaisesta näkökulmasta. Ja se näkökulma on tosi usein ihan erilainen kuin kaikilla muilla. Jos ryhmässä on vaikka neljä ihmistä, joista kaikki ajattelee ihan erilailla tai on kiinnostuneet kurssilla ihan eri asioista kuin minä, niin tietenkään en voi enkä edes halua päällepäsmäröidä omaa näkemystäni muille, vaan kerron omat ideani ja sitten mennään sen mukaan, mitä enemmistö ehdottaa. Ja sinänsä se on ihan ok ja kuuluu ryhmätyön luonteeseen. Mutta on tosi turhauttavaa, kun niin joutuu tekemään aina, eikä pääse ikinä oikeasti syventymään sellaisiin aiheisiin, mitkä itseä kiinnostaa. Toiseksi ryhmätöissä ahdistaa se, että silloin on riippuvainen toisten aikatauluista, eikä voi itse päättää, milloin tehtäviä tekee tai edes kuinka paljon haluaa kurssiin panostaa. Se on mulle tosi raskasta, koska masennuksen takia en aina pysty itse säätelemään, milloin ja kuinka paljon jaksan hommia tehdä.
Ennen tykkäsin työskennellä ryhmässä ja mulla on mielestäni ihan hyvät ryhmätyötaidot. Olen ollut tosi paljon mukana erilaisissa teatteri- ja taideprojekteissa, ja niissä on pakko vetää yhtä köyttä ja tehdä kompromisseja. Oon muutenkin tosi aktiivinen omassa sosiaalisessa ympäristössäni ja harrastusporukoissani. Mutta yliopiston myötä oon kyllä alkanut vihata ryhmätöitä. Ne on vaan suoraan sanottuna yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ihan turhia, ja yleensä oppisin kurssin asiat paljon paremmin, jos saisin tehdä jonkin itsenäisen työn.
Toinen asia liittyy tohon pakkoryhmäyttämiseen. En vaan tajua sitä. Miksen saa itse valita kurssilta niitä ihmisiä keihin haluan tutustua ja hoitaa asiaa itse? Niin aikuiset tekee. Miksi mun pitää leikkiä jotain vessapaperileikkejä ja keksiä omalla kirjaimella alkavia adjektiiveja? Mulla on jo kavereita. Mulla on omissa sosiaalisissa verkostoissani kymmeniä kavereita ja ystäviä, jotka olen ihan itse valinnut ja joihin pidän yhteyttä. Osa niistä käy samaa yliopistoa ja jopa samassa koulutusohjelmassa. Mutta vain pieni osa. Haluan valita itse, keihin tutustun ja keille kerron asioitani. Keinotekoinen ryhmäyttäminen saa mut vaan sulkeutumaan. En vaan tykkää siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole vieläkään valmistunut yliopistosta, koska en pystynyt ryhmäytymään. Olen 3-kymppinen introvertti ja äärimmäisen estynyt. Elän työttömyysturvalla ja keplottelen aina itseni joillekin tuille, koska kaikilla aloilla opiskellessa joutuisi ryhmäytymään ja esiintymään. Työelämässä pärjäisin, koska siellä ei ole aikaa leikkiä ja pitää esitelmiä.
Poliitikot kysyvät aina: miten me saataisiin opiskelijat valmistumaan ja siirtymään työelämään nopeammin? Nääs nääs. Siten, että poistatte leikit ja esitelmät opiskelutavasta, niin introvertitkin pääsee etenemään. Ihminen kun on geneettisesti ohjelmoitu tiettyyn temperamenttiin. Joten koulutuksen suunnittelijat ovat tässä se pääsyyllinen. Valintoja, valintoja, kuten joku edellä sanoi.
Höpö vitun höpö. Jos ei yhtä ryhmätyötä saa koulussa tehtyä, niin 110% varmuudella ei pysty hoitamaan ainuttakaan sellaista työtehtävää johon jotain koulutusta vaadittaisiin.
Monella huippukoodarilla ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, saavat taatusti paljon enemmän aikaan kuin laumaeläimet.
Kerro nyt vaikka yksi noin esimerkiksi? Vaikka Twitter-handle?
Vierailija kirjoitti:
Fukseille tarkoitettu ohjelma kärsii ymmärrettävistä syistä siitä yleistyksestä, että fuksit ovat 19-vuotiaita, suoraan lukiosta tulleita ja kotoa muuttaneita. Suurimmalla osalla varmaankin näin, mutta kyllä jokaiseen vuosikertaan löytyy ainakin yksi, joka on nähnyt elämää ylä- ja alamäkineen useamman vuoden ajalta eikä enää välttämättä jaksa innostua jokailtaisesta kreisibailauksesta. Myös esim. tuutorit ja ainejärjestötoimijat tiedostavat tämän, mutta kun vapaaehtoisvoimin järjestetään toimintaa porukalle, joista suurin osa kuuluu siihen myöhäisteinistreotypiaan, tuppaa enemmistö määräämään linjan ja siitä poikkeavien toivotaan mahtuvan mukaan. Aikanaan toimintaa järjestäneenä ja yhä sivusta seuraavana täytyy kyllä todeta, että kymmenessäkin vuodessa erilaisten opiskelijoiden huomioiminen on kyllä kehittynyt valtavasti. Parantamista totta kai on aina.
Tuo on totta myös. Itse en onneksi ole monta vuotta nuorimpiakaan opiskelukavereitani vanhempi, joten tuollainen ohjelma on ok, eikä bileetkään ole olleet ihan pelkkää viinalla läträystä. Kuitenkin jaksan tätä iltaohjelmaa juuri siksi, että tiedän sen olevan vapaaehtoista. Jos en halua tai jaksa mennä niihin rientoihin, ei tarvitse. Kursseilla tapahtuvaa pakkoryhmäytymistä ei sen sijaan pääse pakoon. Mietin sitäkin, että mitenkäs he kestävät, jotka ovat vielä minuakin ujompia ja sosiaalisesti estyneempiä, koska sellaisia vaikuttaisi meidän fuksienkin joukossa olevan.
Luulisi, että kursseilla ryhmäytyminen tapahtuisi luontevimmin ihan luonnostaan niiden ryhmätöiden ja muiden kautta, eikä tutustumisleikeillä ja kerro itsestäsi -kierroksilla. Tutustuivathan ihmiset lukiossakin toisiinsa ilman tällaista pelleilyä. Huoh...
Ihanaa tietää, etten ole ainoa, jota ärsyttää tämä meininki.
- AP
Miksi sisäänpäin kääntyneet hakeutuu ylipäätään yliopistoihin.
Niihin pitäisi olla pääsyvaatimuksena ulospäin suuntautuneisuus.
Vierailija kirjoitti:
Ai kamal kun työpaikatkin saadaan suhteilla ja verkostojen kautta.
Tämä on nyt sitä verkostoitumista. Käytä hyväksesi.
Kuten aloitusviestissä sanoin, en vastusta verkostoitumista enkä ihmisiin tutustumista, mutta olisi paljon helpompaa ja miellyttävämpää tehdä se omaan tahtiin ja omilla ehdoilla.
Joku taisi sanoa jotain ryhmätyökyvyttömyydestäkin. Se ei ole ainakaan mulle ongelma, pystyn kyllä puhumaan kenen tahansa kanssa järkevistä aiheista. Lämpeän vain ihmisille hitaasti enkä halua kertoa omista asioistani muuten kuin omalla aikataulullani. Sen ei pitäisi estää yhdessä työskentelyä.
Tunnen tuskasi. Minäkin luulin aikoinani että yliopisto olisi minun paikkani, jossa saisin aivan rauhassa lukea kirjoja, istua massaluennoilla kuuntelemassa viisaita ihmisiä ja sivistyä. Mutta ei...
Itse en ryhmäytynyt kenenkään kanssa, ja valitettavasti opiskeluvuosistani tuli melko ankeita. En tutustunut kehenkään, koska kaikki muut olivat tiukasti ryhmissään joihin oli vaikea päästä enää mukaan ensimmäisen syksyn jälkeen. Ryhmätyöt jne. olivat ikäviä, kun sai aina anella mukaanpääsyä vieraisiin ryhmiin.
Joten sanoisin että jonkinlainen ryhmäytyminen kuitenkin kannattaa. Myöhemmin opiskelin amk:ssa ja hammasta purren kävin nuo alun tutustumisleikit, koitin jopa nauttia niistä. Ja kyllä niissä on pointtia, on paljon helpompaa kun on edes pari tuttua naamaa kursseilla, joissa pitää jatkuvasti tehdä ryhmätyötä.
Itsestään ei tarvitse kertoa mitään muuta kuin sen mitä haluaa. Ei näissä edes odoteta mitään elämänkertaa. Voit kertoa harrastuksistasi, mielenkiinnon kohteistasi jne. Mikä työ sinua kiinnostaa jne. Ei siinäkään ole mitään hävettävää, että olet ollut saikulla ja työkyvytön.