Onko oikeasti haitallista jättää 1v viikoksi hoitoon?

Minulla on juuri saman ikäinen kuopus, enkä missään nimessä jättäisi häntä viikoksi lomamatkan takia. Enkä nelivuotiasta esikoistakaan. Viikonlopuksi voisin jättää, esim. pe-illasta su-päivään saakka, jos hoitaja olisi todella tuttu lapsille. Uskon, että jo ne pari hyvin nukuttua yötä auttaisivat jaksamaan taas ja olisivat kevyemmät myös lapsille ja sille hoitajalle.

Me olemme reissanneet paljon pienten lapsien kanssa, enkä ole samaa mieltä siitä, ettei se ole lomaa. Pääseehän siinä irti kotiympyröistä; ruoanlaitosta, talvipukemisruljanssista, siivoamisesta ja pyykkäämisestä. On ihanaa katsoa kuinka lapset nauttivat lämmöstä ja yhteisestä ajasta. 1,5-v nukkuu varmaan vielä päikkärit joten sen ajan saisi rentoutua vähän paremmin kun 3- ja 4- vuotiaat ei ole enää samalla tavalla perässäjuostavia.

En tiedä onko oikeasti haitallista. Mutta mä en silti jättäisi, en edes noita vanhempia viikoksi mummulle.

Meilläkin on kolme lasta ja mäkin haluan välillä lomalle ilman lapsia, mutta käydään yleensä miehen kanssa kolmen yön yli reissuilla. Mulla tulee jo itsellekin kauhea ikävä lapsia siinä ajassa, joten luulen lapsienkin ikävöivät meitä. En siis voi kuvitella lähteväni viikoksi.

Vierailija kirjoitti:

i kirjoitti:

Rehellisesti, älä lähde. Minä jätin  7v sitten 1v.4kk viikoksi oman lomareissun vuoksi. Kaikki meni hyvin, mutta eskarin alkaessa lapsella erilaia ongelmia mm.kielen kehityksessä, vaikeksia ottaa kieltoja vastaan, kovaa mustasukkasuutta itseään 2v nuorempaa sisarusta kohtaan yhä edelleen. En tied kuinka paljon johtuu matkasta. Syyllistän itseäni. Oliko lomamatka tämän kaiken arvoista? Ei ollut

Ja millähän perusteella laitat tämän viikon lomareissun syyksi?

Kai tämä syyllistäminen on turhaa ja vie voimavarojani. Jotenkin sitä vain äitinä kokee epäonnistuneensa kun lapsella ongelmia ja jo noin pienenä halusin hänestä viikoksi lomalle. Kun lapsi alkoi puhumaan aikaisin ja sitten yhtäkkiä onkin tällaista. Jos se tosiaan oli hylkäämiskokemus joka vaikuttaa näin ja vaikuttaa kiintymyssuhteeseen, joka taas aiheuttaa mustasukkaisuutta. en tiedä.

Kukaan muu ei ole syyllistänyt, itse vain koen niin. ToiSaalta lapsi sai lomalta levänneen äidin. Mutta jos ap jo nyt miettii lastaan niin ei kannata lähteä lomalle. Joku lyhyempi irtiotto paikallaan.

On oikeasti haitallista. Pienin on hyvin pieni vielä, eikä kykene ymmärtämään minne äiti hävisi. Vaikka menisi ok:sti ja mitään varsinaisia traumoja ei näy, niin silti lapsen perusturvallisuus voi olla pahasti järkyttynyt. Vanhemmat lapset saattaisivat pärjätä, koska heille asian voi sanallistaa vaikka joka päivä, mutta miten sille pienimmälle selität? Hän itkee ja suree, suree sydämensä rikki.

Kuinka useasti Ap käy muuten ns. radalla?

Joka vkloppu?

Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Omathan on lapset.

Itse en ole pikkulapsia jättänyt hoitoon noin pitkäksi aikaa enkä ole omista lapsistani viikon lomaa ikinä tarvinnut.

Tytön olisi ehkä voinut jättää viikoksikin hoitoon mutta ei kyllä 1v:na vielä. Poikaa ei olisi voinut jättää viikoksi isompanakaan. Onneksi ei ole ollut pakko esim. sairastuminen/sairaala ym.

Sitä paitsi minulla olisi mennyt loma pilalle kun olisi viikossa tullut ihan sairaan ikävä.

Tuli aina ikävä lapsia jo yhdessä yössäkin vaikka en ole mikään "supermamma".

Vierailija kirjoitti:

Voi jättää. Minä jätin lapset joskus hoitoon vanhemmilleni pitemmäksi aikaa, eikä lapset ole mitään traumoja saaneet. Kysyi äsken asiasta tyttäreltäni, joka on jo nykyisin 21-vuotias.

Meillä on kolme lasta, jotka ovat olleet silloin tällöin muutaman päivän, max viikon mummolassa tai viikonlopun siskoni kanssa. Näinä hoitoaikoina on kuulemma  ollut aina hirmu hauskaa, kun on saanut tehdä eri juttuja kuin mitä vanhemmat ovat keksineet keksiä. Soittelimme reissuilta päivittäin. Me vanhemmat olemme joutuneet olemaan myös paljon työreissuilla ja isä on ollut mm. pari puolivuotisjaksoa toisella mantereella töissä.  Lapset ovat nyt 25-21 v, eikä kenelläkään ei ole ongelmia esim. ihmisiin sitoutumisessa. 

Ei täältä kannata kysellä. Itse tunnet lapsesi ja hoitajan, jolle lapsi on jäämässä hoitoon.

Omat vanhempani jättivät minut ja isosiskoni 6- ja 8-vuotiaina mummon hoitoon viikoksi. Oltiin aluksi mummolassa ja sitten mummo hoiti meillä kotona kun isosisko kävi viikot koulussa.

Vaikka olimme noin isoja niin tunsimme olomme jotenkin orvoksi ja hylätyksi. Ei siitä toki mitään traumoja jäänyt, mutta 4 viimeistä päivää mietittiin koko ajan että milloin äiti ja isä tulevat kotiin. Ja tuolloin nautittiin kyllä jo mummon luona yökyläilystä, mutta tämä tapaus on jäänyt mieleen ahdistavana (myös isosiskolle).

Suosittelisin, että meette miehen kanssa jollekin vkonloppureissulle jos rahaa ei ole paljon. Tai sitten jos rahaa on, meette koko poppoo ja otatte mummon mukaan eli maksatte hänellekin matkan. Sovitte etukäteen että hän hoitaa välillä lapsia niin saatte mihen kanssa välillä kahdenkeskeistä aikaa. 

Itse olen ollut vauvana 10 päivää hoidossa tädilläni kun vanhempani olivat poissa. Hyvät välit sekä äitiin että tähän tätiini, joka oli kakkosäiti minulle aina. Omat lapseni ovat olleet erossa minusta useampia öitä jo 1,5-vuotiaina ja jopa viikon alle 10-vuotiaina. Tuon viikon aikana alkoi nuoremmalle tulla jo vähän ikävä, mutta muuten olemme yleensä aina yhdessä perheenä, niin en usko että jää mitään syviä traumoja. AP tuntee lapsensa parhaiten, ja jos saa olla sisarusten kanssa ja tutun hoitajan kanssa, niin ei kai ole ongelmia. Tietysti syyllisyys ei tee rentouttavaa lomaa, että ehkä olisi parempi joku lyhyempi loma josta nauttisikin enemmän?

Minä jouduin yllättäen leikkaukseen ja yöksi sairaalaan lapseni ollessa 8kk. Imetin häntä vielä silloin ja  vauva oli tuolloin todella kiinni rinnassa. Vieläkin tuntuu pahalta ajatella kun lapsi joutui olemaan erossa minusta, eikä saanut yöllä rintamaitoa kun oli sitä tottunut saamaan. Vaikka olikin isän kanssa omassa kodissa ja isän hyvässä hoidossa. Seuraavana päivänä kun tulivat hakemaan mua sairaalasta niin vauva katsoi mua, hymyili ja käänsi päänsä pois. Otin hänet syliin ja imetys jatkui eikä vauva ujostellut, mutta on se ollut stressi vauvalle. Ja sen jälkeen parin päivän ajan pyrki aina isänsä syliin. 

Tietysti tuo tilanne poikkeaa teidåän tilanteesta, koska 8kk on pienempi, imetin eikä tuohon voinut mitenkään varautua eikä lapselle etukäteen selittää. Toisaalta miten selität 1,5vuotiaalle että lhdemme nyt lomalle viikoksi, et mitenkään. Kun nyt katson omaa 13kk ikäistä lastani niin en mitenkään voisi jättää häntä viikoksi hoitoon. 

Noin pieni voi viikon hoidon jälkeen turvautua ensin hoitajaan kuin teihin. Toki pääsee äkkiä sen yli, eikä edes muista tuota mutta en kyllä suosittele. 

Vierailija kirjoitti:

....puhumattakaan että on aika rankka rasti jonkun mummon hoitaa kolmea pientä lasta! Ellet sitten palkkaa ympärivuorokautista ammattitaitoista hoitajaa.

Jep, mummohan saattaa olla vähän yli 40v, ja monilla on pieniä lapsia...

Mutta joo, en jättäisi noin pieniä viikoksi hoitoon. Vaikka en usko ihan tuohon 1v 1 ver juttuunkaan, ekaluokkalaisen siis vasta voisi jättää viikoksi mummollaan? Hewh.

Ystäväni joutui sairaalaan pariksi viikoksi, kun nuorin oli alle 2-vuotias. Kotona lapsia  ( oli vanhempiakin) hoiti työssäkäyvän ( ja pitkää päivää tekevä) isän apuna lasten täti ja lisäksi palkatut koulutetut lastenhoitajat. Silti nuorin taantui kehityksessäänja selvästi ikävöi suuresti äitiään.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni joutui sairaalaan pariksi viikoksi, kun nuorin oli alle 2-vuotias. Kotona lapsia  ( oli vanhempiakin) hoiti työssäkäyvän ( ja pitkää päivää tekevä) isän apuna lasten täti ja lisäksi palkatut koulutetut lastenhoitajat. Silti nuorin taantui kehityksessäänja selvästi ikävöi suuresti äitiään.

Sairaustapaukset ovat aivan eri juttu kuin joku loma tai työmatka. Vakava sairaus näkyy koko perheessä ja sen ilmapiirissä. Ilmapiiri on ahdistava ja painostava, ihmiset vakavia ja surullisia, ehkä vihaisia, väkeä tulee ja menee, potilas on hiljainen ja kipuinen. 

Vastaa ap sellaiseen, että mitä mieltä olet suosituksesta: yksi päivä per ikävuosi? Haluaisin kuulla mitä ajatuksia sinulle tulee siitä. Ajatteletko, että se ei koske teitä, eikä sinun lapsia? Että sinun 1v on yhtä kehittynyt psyykeltään, kuin 7v? Vai ettei suosituksilla ole väliä, kun sua kiinnostaisi mennä matkalle?

Kyllä siihen suositukseen yö per ikävuosi on syynsä kiintymyssuhteen kannalta.

Olen itse kolmekymppinen 2-vuotiaan äiti, enkä ole vielä koskaan jättänyt lastani hoitoon työpäivää pidemmäksi ajaksi. Olen alusta asti myös tehnyt töitä kiintymyssuhteen muodostumisen eteen, sillä minulla itselläni ei ole minkäänlaista kiintymyssuhdetta omaan äitiini. Ei siis minkäänlaista ja havahduin tähän vasta parikymppisenä itsenäistymisen jälkeen - kun en ollut millään tavalla riippuvainen enää äidistäni, huomasin, etten hänestä itse asiassa välitäkään.

Oma lapsuuteni oli normaali ja kaikin puolin traumaton, mutta yh-äitini jätti minut jo pienenä mummolaan hoitoon, jotta pääsi työreissuille tai lataamaan akkujaan lomamatkoille. Muistan ikävöineeni äitiä, enkä käsittänyt miksi olin mummolassa ja näkemättä äitiäni monta päivää putkeen. En tiedä mikä osuus tällä on nykyisiin väleihimme, mutta epäilen syyn olevan huonossa kiintymyssuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni joutui sairaalaan pariksi viikoksi, kun nuorin oli alle 2-vuotias. Kotona lapsia  ( oli vanhempiakin) hoiti työssäkäyvän ( ja pitkää päivää tekevä) isän apuna lasten täti ja lisäksi palkatut koulutetut lastenhoitajat. Silti nuorin taantui kehityksessäänja selvästi ikävöi suuresti äitiään.

Sairaustapaukset ovat aivan eri juttu kuin joku loma tai työmatka. Vakava sairaus näkyy koko perheessä ja sen ilmapiirissä. Ilmapiiri on ahdistava ja painostava, ihmiset vakavia ja surullisia, ehkä vihaisia, väkeä tulee ja menee, potilas on hiljainen ja kipuinen. 

Tämä oli suunniteltu leikkaus, jota oli siirretty. En usko että se sinänsä heijastui perheeseen niin. Potilas oli sairaalassa aika kaukana kotoa. Kotona elämä jatkui muuten entisellään, paitsi oli lisähoitajia tietysti. Vanhemmat lapset (5-13v) oli ok.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen suositukseen yö per ikävuosi on syynsä kiintymyssuhteen kannalta.

Olen itse kolmekymppinen 2-vuotiaan äiti, enkä ole vielä koskaan jättänyt lastani hoitoon työpäivää pidemmäksi ajaksi. Olen alusta asti myös tehnyt töitä kiintymyssuhteen muodostumisen eteen, sillä minulla itselläni ei ole minkäänlaista kiintymyssuhdetta omaan äitiini. Ei siis minkäänlaista ja havahduin tähän vasta parikymppisenä itsenäistymisen jälkeen - kun en ollut millään tavalla riippuvainen enää äidistäni, huomasin, etten hänestä itse asiassa välitäkään.

Oma lapsuuteni oli normaali ja kaikin puolin traumaton, mutta yh-äitini jätti minut jo pienenä mummolaan hoitoon, jotta pääsi työreissuille tai lataamaan akkujaan lomamatkoille. Muistan ikävöineeni äitiä, enkä käsittänyt miksi olin mummolassa ja näkemättä äitiäni monta päivää putkeen. En tiedä mikä osuus tällä on nykyisiin väleihimme, mutta epäilen syyn olevan huonossa kiintymyssuhteessa.

Minulla on myös ihan olematon suhde äitiini. En välitä hänestä, minua ei kiinnosta, enkä ikävöi häntä koskaan, siis ihan ikinä. Meillä ei käytännössä ole minkäänlaista suhdetta enää. Luultavasti tämä on jonkunlaista opittua tunnetilaa juuri häntä kohtaan. Satutetun ihmisen defenssiä. Muista läheisistä välitän paljonkin ja lapsiani rakastan eniten. En koskaan jättäisi heitä, kuten minun äiti jätti minut, kun piti päästä rilluttelemaan ja pitämään omaa lomaa.

On haitallista kiintymyssuhteelle.