Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Todella paha ovikellokammo. Onko kenelläkään muulla?
24.10.2016 |
Minulla on ongelma, jota häpeän ihan hirveästi. En pysty avaamaan ovea, jos joku soittaa ovikelloa. Menen aivan paniikkiin, hikoilen, vapisen ja jäädyn paikalleni, jos ovikello soi. Reaktio on niin paha, että saatan sen laannuttua oksentaa. Pelko alkoi lapsuudessa. Vanhemmat huitelivat usein missä sattuu, ja jättivät minut jo 8-vuotiaasta alkaen vahtimaan yksin sisaruksiani. Sisarukseni ovat minua muutaman vuoden nuorempia. Aina ennen lähtöä vanhemmat huusivat ja vannottivat minulle hyvin vihaisina, että ovea ei ikinä saa avata kenellekään, sieltä tulee hyvin pahoja ihmisiä. He voivat tehdä mitä vaan, jos avaan oven jne. Muistan, kuinka äiti puristi olkapäistä, tuijotti pistävästi silmiin ja pelotteli näillä pahoilla ihmisillä. Huusi joskus niin, että sylki roiskui. Tätä jatkui monta vuotta. Lopulta aloin pelkäämään ovikelloa myös silloin, kun vanhempani olivat kotona. Se iskostui mieleeni pahana asiana, vaarana ja uhkana. Pelko oli niin voimakasta, että en saanut aina edes nukuttua, koska pelkäsin ovikellon soivan. Olin muutenkin herkkä lapsi, jolla oli vilkas mielikuvitus, joten kaikenlainen pelottelu vain pahensi asiaa. Sitten tapahtui hirveä onnettomuus. Paras ystäväni jäi auton alle ja menehtyi 11-vuotiaana. Olin sekaisin surusta ja vaivuin jonkinasteiseen masennukseen. Vanhemmat reagoivat tähän niin, että he sekosivat huolesta ja menettämisen pelosta ja alkoivat yhä ankarammin pelotella minua kaikella mahdollisella. Kaikki kauhuskenaariot, missä vain voi käydä huonosti, taottiin kunnolla päähäni. Ovikellopelottelu kävi yhä ankarammaksi. Nyt olen aikuinen, 28-vuotias, jolla on hyvin vaikea ovikellokammo. Olen käynyt psykiatrian polilla masennuksen ja ahdistuksen takia, mutta tähän kammoon ei puututtu, vaikka olisin halunnut. Tuntui kuin sitä ei olisi pidetty oikeana ongelmana. En saanut muutenkaan olooni apua, eikä lukuisista lääkekokeiluista ollut hyötyä. Nyt tilanne on se, etten kertakaikkiaan pysty avaamaan ovea ollenkaan, vanha syvälle mieleen juurtunut pelko on niin voimakas. Järkeily ei auta asiaan ollenkaan. "Senkun menet ja avaat" ei ole ratkaisu, sellaisiin kommentteihin en edes vastaa, koska tuollainen osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä ihmisen psyykettä kohtaan. Onko kenelläkään muulla vastaavaa ongelmaa? Haluaisin vertaistukea.
Kommentit (55)
Sun pitää pyytää pimputtajia tuomaan tätä varten joku herkku itsellesi niin alkaa merkitys muuttumaan . Pavlovilta oppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun kerrostalossa. Saako ovikellon noin vain ottaa pois käytöstä? Olisi kyllä helpottavaa tehdä niin. Mukava myös kuulla, että meitä on muitakin, vaikka en tietenkään toivo kenellekään tällaista ongelmaa. Tuttujen kanssa on sovittukin, että eivät koske ovikelloon vaan soittavat ennalta, mutta täällä ramppaa jehovia melko usein ja posti tuo joskus paketteja ovelle, vaikka ne on käännetty tarkoituksella suoraan eri postiin. Valitettu on, mutta ei auta. Ap
Laita sinne ovikellon "kupuun" talouspaperia niin se vain vähän rapisee, jos joku soittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on melkein sama, sydän hyppää kurkkuun kun joku soittaa sitä. Se ääni on niin helvetin kova! Meen avaan jos tiedän kuka on tulossa. Mutta jos se on naapuri niin en avaa.. Kerran oli sellanen tilanne että poliisi kävi jokaisen ovella, koska yhdellä naapurilla oli ollut viikkokaupalla partsin valo päällä :/
Ja mulla on pelko että jos kesken unien joku soittaa sitä. Hyi! En menis edes ovisilmästä kattomaan vaan olisin lähinnä jähmettyny paikoilleni!
Järkyttävää. Itse saisin sydärin, jos näkisin ovisilmästä poliisit. Olisihan ton nyt voinut hoitaa hieman hienovaraisemmin kuin että poliisi kiertää kiertelemässä asukkaita. Hyh.
Jos et ole tehnyt mitään pahaa, niin miksi pelätä poliiseja?
Totta kai ovikellon saa kerrostalossakin ottaa pois päältä. Ruuvaa se kupu vain pois. Itse tehnyt näin aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tulee aina sellanen fiilis kun ovikello soi, että mitä pahaa mä nyt olen tehnyt (ja olen kuiteskin jo 30v. perheenäiti).. Myös itse ovikellon painaminen aiheuttaa ahdistavan fiiliksen vaikka olisin ihan vain kaverin ovikelloa soittamassa. Muistan kanssa, että vanhemmat toitottivat aina avaamasta ovea jopa sillloin kun olivat kotona, sillä ovella olisi voinut olla TV-lupatarkastaja. Ehkä nää munkin ovikellofobiat johtuu siitä 😀
Meillä ei ole ovikelloa ollenkaan, vaan tutut tietää että ovi on aina auki, ja vieraat koputtelee oveen.
Traumoista ja ahdistuksesta on kyllä kokemusta, ja jos terapiasta ei ole ollut apua, niin toimisiko sinun tapauksessasi ihan siedättäminen? Että tottuisit siihen että ovikellon soiminen ei olisi aina odottamaton yllätys ja oven takana jotain epämiellyttävää. Sovitte kaverin/miehen/sukulaisen kanssa että joku käy ovella jonkun kivan yllätyksen kanssa ja tarpeeksi toistoja. Aivoja on oikeastaan aika helppo huijata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos ostaisit ovikellon ja tutustuisit siihen kunnolla. Siis leikkisit sillä ja soittelisit sitä jne. Pimpautat sitä ja teet jotain kivaa, otat vaikka karkin. Jospa siitä tulisi kaveri sulle. Päätät, että ne pahat ovikellot ovat kuolleet, enää on vain kivoja ovikelloja. Anteeksi, jos tämä loukkaa sinua. Olet oikeasti avuntarpeessa.
Minulle ei aivan samanlaista pelkotilaa ovikellon soidessa tule kuin ap:lla, mutta jos ovikello soi silloin, kun en odota ketään, niin kyllä siinä sydän hetkellisesti hyppää kurkkuun. Tosin suurin syy tähän reaktioon taitaa olla se, että jos hengailen yksin kotona, niin saatan olla puolialasti ja kämppä on yleensä aika sekaisin. Tällaisessa tilanteessa en todellakaan haluaisi avata ovea yhtään kenellekään. Ja kyllä ovikellon soidessa tulee mieleen myös se, että nyt siellä on joku hullu, vaikka yleensä oven takana on vain naapuri. Eli vaikka en ole samalla tavalla traumatisoitunut kuin ap, niin en todellakaan pysty suhtautumaan neutraalisti ovikellon soimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovikello pois ja tilalle joku kolkutin ja siedätystä, jos kerran ei terapia mahdollista.
Minulla on vähän samaa puhelimen suhteen. Ennen ainoastaan soittaminen pelotti, mutta nykyään tuntuu inhottavalta sekin jos joku soittaa minulle. Pelästyn aina kauheasti. En tiedä mistä johtuu. Usein pelkään, että jos se on joku outo, en saa selvää mitä se sanoo tai että joku soittaa ikäviä uutisia (tällaista on menneisyydessäni tapahtunut). Työpaikan avokonttori ei myöskään lieventänyt tätä pelkoa yhtään. Siellä sai aina pelätä,e ttä joku soittaa jonkin kiusallisen puhelun ja joutuu puhumaan sen kaikkien kuullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taide on parasta terapiaa, paljon parempaa kuin yksikään terapeutin vastaanotto. Toivon että saisit luomisen lahjan :) Se on ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on melkein sama, sydän hyppää kurkkuun kun joku soittaa sitä. Se ääni on niin helvetin kova! Meen avaan jos tiedän kuka on tulossa. Mutta jos se on naapuri niin en avaa.. Kerran oli sellanen tilanne että poliisi kävi jokaisen ovella, koska yhdellä naapurilla oli ollut viikkokaupalla partsin valo päällä :/
Ja mulla on pelko että jos kesken unien joku soittaa sitä. Hyi! En menis edes ovisilmästä kattomaan vaan olisin lähinnä jähmettyny paikoilleni!
Järkyttävää. Itse saisin sydärin, jos näkisin ovisilmästä poliisit. Olisihan ton nyt voinut hoitaa hieman hienovaraisemmin kuin että poliisi kiertää kiertelemässä asukkaita. Hyh.
Jos et ole tehnyt mitään pahaa, niin miksi pelätä poliiseja?
Poliiseja on syytäkin pelätä, vaikka et olisikaan tehnyt mitään pahaa. Poliisissa toimii nykyisin niin monta persoonallisuushäiriöistä ja sosiopaatteja. jotka saattavat tehdä mitä hyvänsä ja kelle tahansa. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama! Siis ahdistaa aivan helvetisti ovikellon soiminen, sydän hyppää kurkkuun ensinnäkin säikähdyksestä, kun nykyään ei tosiaan ovikello soi samalla tavalla kuin tyyliin 15 vuotta sitten muutenkaan. Toisekseen lapsuudesta on tainnut jäädä trauma, mitä en ollut ajatellut ennen tätä ketjua. Isän ja äidin riitaisan avioeron jälkeen muutettiin äidin kanssa pois, ja siihen aikaan oli uutisissa näitä lapsikaappauksia, missä toinen vanhempi on vienyt lapsen ulkomaille. Sovittiin salainen ovikellon soittotapa, ja jos tällä tavalla ei ovikello soi niin ovea ei saa avata missään nimessä. Silloin oli myös TV-lupatarkastajat, jälkeenpäin mietin että eikö se TV-luvan maksaminen olisi ollut pieni hinta siitä, että saisi elää rauhallisin mielin.
Mua myös ahdistaa todella paljon jos kukaan tulee kotiini ilmoittamatta. En ole kauhean siisti ihminen, joten siivoan aina ennen kuin tiedän kenenkään olevan tulossa vierailulle. Nykyään ovikellon soiminen tarkoittaa lähinnä sitä, että siellä on postinkantaja, huoltomies, naapuri, uskovainen hihhuli tai poliisi. Ei tosiaan tule sellaista fiilistä enää että "ihanaa, kukahan siellä on".
Hyvä ap, kirjoituksesi kolahti minuun syvästi. Vuosia sitten minulla diagnosoitiin post-traumaattinen stressireaktio sekä vaikean tason masennus. Olen ollut tuossa kuvailemassasi tilanteessa, kun ihminen menettää täydellisesti toimintakyvyn. Muistan kun ulko-oveemme koputettiin lujaa (meillä ei ole ovikelloa). Mitä tein? Heittäydyin maihin lattialle ja lähes tulkoon kouristelin kauhusta. Itkin valtoimenaan ja sydän oli hakata itsensä irti rinnasta. Koen ymmärtäväni sinua, ap.
Häpeä on voimakas tunne, joka estää ja haittaa elämäämme monin tavoin. Kerroit heti aluksi häpeäväsi ovikellokammoasi - mutta siihen häpeään ei ole mitään syytä. Olet traumatisoitunut pahasti lapsuudessasi ja olisi valtava ihme jos se ei olisi jättänyt minkäänlaisia jälkiä psyykeeseesi. Kukaan lapsi ei ansaitse kokea tuollaista kohtelua omilta vanhemmiltaan. Sinun pitää löytää keinot ymmärtää, että minkäänlaista häpeän taakkaa tästä asiasta sinun ei tule kantaa.
Itse olen nykyään jo tervehtynyt. Oveen koputtaminen tai puhelimen soiminen saattavat vieläkin joskus säikäyttää, mutta ihan eri tavalla kuin tuolloin traumatisoituneena. Sain avun kognitiivisesta terapiasta ja uskon vahvasti sinunkin hyötyvän siitä. Kognitiivinen siitä syystä, että pelkomme halvaannuttaa meidät ja me tarvitsemme työkaluja siihen, miten pikkuhiljaa pystyisimme palauttamaan toimintakyvyn tilanteessa, jonka koemme äärimmäisen uhkaavana.
Henkilökohtaisesti en usko lääkkeistä löytyvän apua. Kannattaa mieluummin hakeutua kogn. terapiaan työstämään traumaasi.
Kaikkea hyvää sinulle, ap!
Ovikellokammo ei ole mikään kumma juttu. Me jotka elimme tvlupatarkastajien aikaa opimme pelkäämään heitä. Lisäksi ovea soittaa Jehovan todistajat yms. hihhulit joten se ahdistaa. Ja elokuvissa hullut murhaajat soittaa ovikelloa !
Kannattaa tosiaan sopia ystävien / suvun kanssa että soittavat puhelimella milloin ovat tulossa
Minulle on jäänyt traumat ovikellosta sen takia, kun asuin jonkin aikaa solukaksiossa ja KAKSI kertaa kävi niin, että huoltomies tuli oven taakse ilmoittamatta. Molemmilla kerroilla olin yksin kämpillä ja juuri suihkussa/menossa suihkuun (kyllä, harvinaisen huono tuuri) eli puolialasti. Toisella kerralla ovikellon soidessa olin vetämässä pyyhettä päälle, mutta huoltoäijä poukkasi yleisavaimella sisään odottamatta edes puolta minuuttia eli hädin tuskin ehdin peittää itseni. Toisella kerralla olin jo suihkussa enkä edes kuullut ovikellon soittoa. Pelästyin julmetusti, kun joku tuntematon äijä seisoo asunnossani ja minulla vain pyyhe päällä!
Tämän takia en enää kestä asua soluissa, kun ei voi koskaan tietää, kuka sieltä rynnii sisään, ilman lupaa tai kämppiksen seuralaisena. Silloisissa solukämpissä ei ollut edes ovisummeria eikä ovisilmää. Soluasumisesta johtuen vihaan siis ovikellon soimista, vaikka enää ei ole pakko avata. Avaan oven vain niille, joiden kanssa on sovittu tai jos ovisilmästä näkyy joku tuttu, jonka voin ottaa vastaan. Se ovikellon ääni on silti ärsyttävä.
Ihmettelen, miksei se psykiatri ottanut ap:ta tosissaan. Lääkkeet auttavat ahdistukseen mutta ei niillä tuosta ovikello-ongelmasta eteenpäin pääse. Ap:n pitää mennä uudestaan sinne lääkäriin ja kertoa, että tämä asia häiritsee ja haittaa normaalia elämää. Siihen pitää saada ammattilaisen keskusteluapua. Usein noista psykiatreista ei juurikaan ole siihen hommaan, he on aina tyrkyttämässä lääkkeitä. Pitäisi löytää asiansa osaava psykoterapeutti.
Ei minulla, mutta kissallamme on.
Alue: Aihe vapaa
Järkyttävää. Itse saisin sydärin, jos näkisin ovisilmästä poliisit. Olisihan ton nyt voinut hoitaa hieman hienovaraisemmin kuin että poliisi kiertää kiertelemässä asukkaita. Hyh.