Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asiantuntijat muistuttavat: Halloween ei kuulu terveeseen kasvatukseen

-LSL-
24.10.2016 |

Asiantuntijat muistuttavat tänäkin vuonna, että kuolleiden muistaminen pelleilemällä ja meluamalla ei kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Suomessa kun kuolemasta voidaan keskustella ihan oikeasti eikä sitä tarvitse väistää mihinkään naamiaisiin. Perinteiseen tapaan suositellaan viemään kynttilöitä haudoille ja muistelemaan edesmenneitä perheen kesken esim. illallisella.

Myös ekologisesta näkökulmasta on ihan järjetöntä, että yhtä iltaa varten Suomeen roudataan mieletön määrä muovijätettä, joka jo aamulla on pitkin pihoja ja luontoa. Halloweenia puolustaa maailmalla vain kaupalliset paineet - perinteinen juhlinta kun ei kauppiaiden mielestä perustu riittävästi kuluttamiseen.

Yhä useampi suomalaisvanhempi ilmoittaakin kouluun, ettei heidän lasten tarvitse osallistua moiseen hössötykseen. Ja yhä useampi koulu onkin kokonaan luopunut halloween-pelleilystä.

Meiltäkin ja meidän naapureilta lähti viesti, ettei mekään mennä tähän halloween-vipuun.

Kommentit (252)

Vierailija
81/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähintään saman tason asiantuntijan (minun) mielipide: Antaa ihmisten pitää välillä hauskaa. Ikävänpitoahan kyllä riittää. APn ei ole mikään pakko viettää Halloweenia jos ei halua.

.

Omituinen tapa pitää hauskaa sellainen, johon kuuluu luurangot, pääkallot, merirosvot zombit ja monenlainen toisten ihmisten pelotteleminen.   Yhtä sairasta kuin sellainen "viihde" jossa tappamisen näyttäminen on se suurin huvituksen aihe.  Ja sellaisia elokuvia alkaa jo verovaroin ylläpidetyllä ylelläkin olemaan jo alkuillasta.. siis tappamisella mässäilyä.

Maksukanavien tarjonnasta nyt puhumattakaan. En näe mitään viihteellistä tappamisen näyttämisessä, vaikka tietty se jonkin tylsää elämää pikkasen saattaakin viihdyttää.

.

Oletko autistinen tai jtn? Miksi pelkäät luuranko/pääkallopukuja? Sulla on itselläsi nahan sisällä kummatkin, tieditkös. Olet nahkaan verhottu luuranko. Sen rinnalla muoviset luurangot pilailupuodista ei pitäis olla kovin kauhistuttavia. Siis pelkäätkö sä oikeesti sitä, kun lapset kulkee kaduilla pukeutuneena noidaksi/Frankensteinin hirviöksi/zombiksi? Ihan oikeesti? Jos näin, mene hyvä ihminen hoitoon.

Tuolla logiikalla ajateltuna olisi sitten vissiin yhtä hauskaa ja asiallista heilua lasten tuolla kadulla tekokyrpien ja tekopinppien kanssa?   Nekin ihmiskeho pitää sisällään ja ihan tarpeellisia elimiä alkuperäisessä muodossaan, kuten myös luuranka ja pääkallo ihmiselle.  Myös irtokeuhkot, varsalaukku ja suolisto voisi kuulua tuollaisen hauskuuttamisen repertuaariin.  Miksi  HELLoweeni keskittyy vain noihin koviin ruumiinosiin?

Vierailija
82/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on provo mutta otetaan nyt tosissaan. Olen uuspakana ja juhlin "halloweeniä", samhainia, kekriä. Minulle se on vuoden suurin juhla. Pääasia juhlassa on muistella ja kunnioittaa edesmenneitä. Se, että rakkaani on kuollut ei tee hänestä "pahaa henkeä". Ap olet loukkaava.

En ole ap mutta pahat henget tarkoittaa demoneita. Sellaiset istunnot joissa ihmiset luulevat saavansa yhteyden kuolleisiin omaisiinsa ovat hyvin vaarallisia, koska juuri ne pahat henget (familiar spirits) osaavat tekeytyä sukulaisen kaltaiseksi. Niihin ei saa yrittää ottaa yhteyttä! Siinä voi tulla hulluksi tai jopa kuolla.

Kuolleiden päivänä meksikolaiset rakentavat koteihinsa alttareita houkutellakseen mm. "enkelilapsia" kotiin. Heille tehdään ruokaa, ja koristeluja. Perheet menevät haudoille, pesevät ne koristelevat ne, tuovat aikuisille kuolleille viinaa ja enkelilapsille leluja. Siellä syödään ja nukutaan haudoilla.

Minä luulen, että tuo tapa pitää monen järjissään sen sijaan että tekisi hulluksi.

Se, että joskus se raja meidän ja muiden välillä on hyvin ohut ei ole paha asia. Toki jos mielenterveys on järkkynyt niin kannattaa jättää kaikenlaiset istunnot sikseen. Tervekin ihminen voi suojata itsensä ja kutsua vain niitä hyviä henkiä kotiinsa.

Kai te tiedätte mikä kurpitsalyhdyn tarina on?

Valitan mutta ihminen ei sitä voi itse päättää mikä henki sieltä tulee kylään.

Laita kurpitsalyhty ikkunalle, niin pahikset jää ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/252 |

Tuohan on hyvä idea, sen ympärille voisi rakentaa jonkun uuden juhlapyhän, liittää jotenkin seksuaalikasvatukseen.

Vierailija
84/252 |

Itse asiassa Aasiassa on tuollainen juhla, joka keskittyy peniksiin. Taisi olla Japanissa?

Halloween ei tule sanasta "hell" vaan "all hallows' eve" eli kaikkien pyhien ilta/pyhä ilta. Nimi on kristillistä alkuperää. Kirkko halusi yhdistää vanhat pakanamenot kristinuskoon.

Vierailija
85/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse muistan, kuinka meillä tarhassa pidettiin halloween pippaloita ja tykkäsin niistä kovasti - se oli niin jännää! Muutenki oon aina tykänny halloweenistä vaikka en sitä sen koommin oo erityisesti juhlinu paitsi kerran järjestäny pienempänä halloween pirskeet. Tästä asiasta tehdään nyt ihan liian iso. En ite pienenä ees yhdistäny halloweeniä kuolleiden muistamiseen ja nykyäänkin pidän nämä asiat ihan erillään.

Vierailija
86/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-LSL- kirjoitti:

"Ja yhä useampi koulu onkin kokonaan luopunut halloween-pelleilystä"

Ei kai jossain koulussa oikeasti vietetä tätä? Mitä seuraavaksi, pakolliset ramadan-bileet kaikille?

Kyllä vietetään ja monessa päiväkodissa myös. Ja olenko jotenkin omituinen, kun kukaan muu ei tunnu olevan kanssani samaa mieltä siitä, että pienistä lapsista osa ihan oikeasti pelkää tätä rekvisiittaa. Ainakin sen osan yksilöitä, joka ei ole ollut kauheasti tekemisissä lasten viihdeteollisuuden hurjemman pään tarjonnan kanssa. 

Et ole omituinen, itse olen erittäin tyytyväinen että meillä osuu vapaapäivä juuri päiväkodin halloween -teemajuhlan aikaan, joten asia sillä "hoidettu". Etenkin nuorempi pelkää näitä hirviöasuja, siis todella on kauhuissaan (kirkuu, panikoi) enkä halua altistaa häntä ilman mitään hyväksyttävää syytä näille. Kävimme Tokmannilla juuri ostoksilla ja hän pelkäsi hyllyssä olevia (juuri sopivasti metrin korkeudella) kummituspäitä. Ja jännä kun sanoit, meillä ei lapsia ole paljoa altistettu lasten viihdeteollisuudelle, eivät ole edes osanneet pyytää sellaisia.

Mielestäni halloween on ihan ok juhla, mutta kohderyhmä pitäisi alkaa kouluikäisestä ylöspäin. Päiväkotiin on ihan turha, miksei voi olla pelkästään vaikka naamiaiset. Onko muita joiden mielestä lelukauppojen halloween asu -katalogit, joissa päiväkoti-ikäisiä on puettu piruiksi ja kuolleiksi, on makaaberia??

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,

ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.  --Ilm. 1:18

15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun. --Kol.2

9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,

10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,

11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. --Fil.2

POerempia löytyy Muumeista.

• "Pelottele niitä möröllä, niin minun sisareni tekee!" (Vaarallinen juhannus)

• "Ja jos kaksi höperöä asuu samassa saaressa, niin he joko tietävät toisistaan kaiken tai eivät halua tietää toisistaan mitään. Todennäköisesti sekä niin että näin. Nimittäin: eivät halua tietää, koska tietävät."

• "Seisköön siellä ja kyräilköön niin kauan kuin huvittaa!" (Muumipeikon metsäretki)

• "Minä en ole nähnyt teidän hupsua Mörköänne!" (Taikurin hattu)

• "Kesällä se on jonkun isän, talvella se on Tuutikin!" (Taikatalvi)

• "Tuollainen sinäkin olit tuhat vuotta sitten." (Taikatalvi)

Vierailija
88/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todistapa että halloween-nimiseen juhlaan on joskus liittyneet ihmisuhrit. Et pysty, koska siihen ei ole liittynyt ihmisuhreja. Edes kristinuskoa vanhempaan samhainiin (ennen kristinuskoa ei ollut saatananpalvontaa, se on kristinuskon perua) ei liittynyt ihmisuhreja. Se että muutama sekopää uhraa nykypäivänä lemmikkejä halloweenin aikaan, ei tee siitä halloweeniin kuuluvaa.

Todistapa itse, ettei ole liittynyt. On ihan saivartelua, kutsutaanko ko. juhlaa halloweeniksi, samhainiksi vai jollain kolmannella nimellä. Joka tapauksessa on kyse juhlasta, joka osuu lokakuun loppuun ja johon liittyy vainajia ja vuodenkierron pimeän jakson alkaminen. 

Siis niin kuin vaikkapa pyhäinpäivä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:

Itse muistan, kuinka meillä tarhassa pidettiin halloween pippaloita ja tykkäsin niistä kovasti - se oli niin jännää! Muutenki oon aina tykänny halloweenistä vaikka en sitä sen koommin oo erityisesti juhlinu paitsi kerran järjestäny pienempänä halloween pirskeet. Tästä asiasta tehdään nyt ihan liian iso. En ite pienenä ees yhdistäny halloweeniä kuolleiden muistamiseen ja nykyäänkin pidän nämä asiat ihan erillään.

Se isoksi tekeminen onkin markkinoitten tarkoitus, jotka tuolla halloveenikrääsällä voittoa itselleen tahkoavat, niin tekemällä, kuin myös myymällä sitä.

  Mitä isommalleen sen hulabaloon saavat, niin sen enemmän tulee heille rahaa. 

Mielestäni ihan yhtä vähän järkeä tulevien sukupolvien hvyinvoinnin kannalta, kuin joulun avajaisten ja uuden vuoden ilotulituksissa, joissa myrkyllisisä raskasmetalleita syydetään maailmanlaajuisesti tonnitolkulla ympäristöömme, josta tulevat sukupolvet ne ikävällä tavalla saavat ne eteensä ennemmin tai myöhemmin. Erilaisina ikävinä vaikutuksina.

Vierailija
90/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saako teidän halloweenia karsastavien lapset virpoa pääsiäisenä? Noituuskin on pahuutta, ainakin kristinuskon mukaan. "Noitia" on poltettu roviolla, ja poltetaan vieläkin. Sairasta juhlia sellaisen kustannuksella?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
91/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites sitten meidän puoliksi USAlaiset lapsemme? Saavatko he edes viettää keskenään Suomessa Halloweenia, joka heidän isänsä kulttuuriin syvästi kuuluu, vai onko tämä heillekin vaarallista? Vai koskiko tämä vain monokulttuurisia lapsia?

Pitäisikö multikulttuuristen lasten valita yksi kulttuuri, jos asuvat yhdessä maassa, vai saako juhlia itsenäisyyttä esim. 4. heinäkuuta ja 6. joulukuuta?

Mutta ihan oikeasti, Halloween on ihan perinteinen syyskauden sadonkorjuujuhla. Sille on Suomessakin omat perinteensä, mutta vanhojen tapojen mukaisesti uusi uskonto sulattaa ne itseensä. Nyt on materialismin ja globalisoinnin aikakausi joten Halloween it is.

Se, tarvitseeko siihen oikeasti muovikrääsää yms. on minusta ihan ekologinen ja järkevä kysymys. Ja minusta se ei tarvitse olla yhtään epäekologisempi, kuin joulunkaan. Molemmista saa ihan mukavan ekologisestikin.

Vierailija
92/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on provo mutta otetaan nyt tosissaan. Olen uuspakana ja juhlin "halloweeniä", samhainia, kekriä. Minulle se on vuoden suurin juhla. Pääasia juhlassa on muistella ja kunnioittaa edesmenneitä. Se, että rakkaani on kuollut ei tee hänestä "pahaa henkeä". Ap olet loukkaava.

En ole ap mutta pahat henget tarkoittaa demoneita. Sellaiset istunnot joissa ihmiset luulevat saavansa yhteyden kuolleisiin omaisiinsa ovat hyvin vaarallisia, koska juuri ne pahat henget (familiar spirits) osaavat tekeytyä sukulaisen kaltaiseksi. Niihin ei saa yrittää ottaa yhteyttä! Siinä voi tulla hulluksi tai jopa kuolla.

Kuolleiden päivänä meksikolaiset rakentavat koteihinsa alttareita houkutellakseen mm. "enkelilapsia" kotiin. Heille tehdään ruokaa, ja koristeluja. Perheet menevät haudoille, pesevät ne koristelevat ne, tuovat aikuisille kuolleille viinaa ja enkelilapsille leluja. Siellä syödään ja nukutaan haudoilla.

Minä luulen, että tuo tapa pitää monen järjissään sen sijaan että tekisi hulluksi.

Se, että joskus se raja meidän ja muiden välillä on hyvin ohut ei ole paha asia. Toki jos mielenterveys on järkkynyt niin kannattaa jättää kaikenlaiset istunnot sikseen. Tervekin ihminen voi suojata itsensä ja kutsua vain niitä hyviä henkiä kotiinsa.

Kai te tiedätte mikä kurpitsalyhdyn tarina on?

Valitan mutta ihminen ei sitä voi itse päättää mikä henki sieltä tulee kylään.

Ei kaikille tarvitse "avata ovea" ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalainen tapa juhlia: viedään kynttilä haudalle ja hiljennytään. Onneksi ajat muuttuvat, mutta tämä Halloween on hyvä esimerkki siitä, miten hitaasti ne muuttuvat. Sukupolvi kerrallaan aletaan irroittautua tietyistä pönötysperinteistä.

Vierailija
94/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todistapa että halloween-nimiseen juhlaan on joskus liittyneet ihmisuhrit. Et pysty, koska siihen ei ole liittynyt ihmisuhreja. Edes kristinuskoa vanhempaan samhainiin (ennen kristinuskoa ei ollut saatananpalvontaa, se on kristinuskon perua) ei liittynyt ihmisuhreja. Se että muutama sekopää uhraa nykypäivänä lemmikkejä halloweenin aikaan, ei tee siitä halloweeniin kuuluvaa.

Todistapa itse, ettei ole liittynyt. On ihan saivartelua, kutsutaanko ko. juhlaa halloweeniksi, samhainiksi vai jollain kolmannella nimellä. Joka tapauksessa on kyse juhlasta, joka osuu lokakuun loppuun ja johon liittyy vainajia ja vuodenkierron pimeän jakson alkaminen. 

Siis niin kuin vaikkapa pyhäinpäivä?

Ennen kristinuskoa tässäkin maassa kunnioitettiin esi-isiä. En näe siinä mitään pahaa. Minusta on hyvin kummallista, ettei heitä saisi kunnioittaa ja muistella ja juhlistaa?

Itse pyydän joskus heiltä apua kun tunnen tarvitsevani sitä. Et kuule ap tiedäkään, vaikka se luentoa tai puhetta pitävä kollegasi nojaisi näkymättömään esiäitiinsä siinä puhuessaan sinulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun lapsuudessa kotona ei koskaan vietetty halloweenia. Sama juttu kuin pääsiäinenkin, tuo naamiaispukeutuminen ja virpominen on vain kaupallinen, viihteistetty lastenjuhla. Vanhempani eivät todellakaan ole mitään uskovaisia, mutta jopa hekin totesivat, että naamiaisasu päällä kerjäämässä kulkeminen on pakanakulteista peräisin oleva tapa. Ei kuulu sivistyneeseen, suomalaiseen kulttuuriin. Jossain kohtaa olin kyllä kateellinen kavereilleni, kun saivat pukeutua ja äidit maskeerasi ja vouhotti ja sitten kaverit saivat kasan karkkia ja kolikoita. Mutta kyllä minä sitten kuitekin aina mieluummin vietin nämä juhlapyhät perheen ja sukulaisten kesken herkutellen ja normaalisti pukeutuneena. Ja kyllä olen silloin tällöin osallistunut halloweenjuhliinkin, erityisesti ala-asteikäisenä ja sittemmin yliopistobileiden osalta. Mutta tuo lapsiperheiden perinteeksi muodostunut, rasittava tapa häiriköidä muita ihmisiä juhlapyhänä on aika mautonta. Tiedän monia ihmisiä, joita rasittaa pääsiäisenä ovikelloa renkkaavat kerjäläiskakarat ja halloweenin tienoilla ylitsepursuava teemajuhlakaupallisuus, joka kohdistuu vain yhteen päivään vuodessa. Kyllä niitä naamiaisjuhlia ja kauhuleffailtoja voi muutenkin pitää. Pyhäinpäivä on oikeasti se ainoa päivä vuodessa, joka on osoitettu kunnioittamaan poisnukkuneita omaisia. Joissain kulttuureissa ja uskonnoissa kuolleita muistellaan lähes joka juhlapyhässä.

Vierailija
96/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähintään saman tason asiantuntijan (minun) mielipide: Antaa ihmisten pitää välillä hauskaa. Ikävänpitoahan kyllä riittää. APn ei ole mikään pakko viettää Halloweenia jos ei halua.

.

Omituinen tapa pitää hauskaa sellainen, johon kuuluu luurangot, pääkallot, merirosvot zombit ja monenlainen toisten ihmisten pelotteleminen.   Yhtä sairasta kuin sellainen "viihde" jossa tappamisen näyttäminen on se suurin huvituksen aihe.  Ja sellaisia elokuvia alkaa jo verovaroin ylläpidetyllä ylelläkin olemaan jo alkuillasta.. siis tappamisella mässäilyä.

Maksukanavien tarjonnasta nyt puhumattakaan. En näe mitään viihteellistä tappamisen näyttämisessä, vaikka tietty se jonkin tylsää elämää pikkasen saattaakin viihdyttää.

.

Minusta kauhuteemaiset asiat ovat hyvinkin viihdyttäviä ja se että olet eri mieltä ei tee mielipiteestäni huonompaa. Eikä joku spooky scary skeletons ole mitään ihan tosielämän rinnalla, maailmassa tapahtuu koko ajan järkyttäviä asioita. Kauhuviihde on aivan eri juttu kuin vaikka oikeat murhat.

Vierailija
97/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En näe mitään syytä, miksi lapseni juhlisivat esi-isiään tai syyssatoa näin. Itse asiassa BR Toysin esillepano oli niin makaaberi, etten veisi lastani sinne tällä hetkellä ollenkaan. 

BR Toys, kynttilänjalka

http://cdn.top-toy.com//~/media/Images/25/9/1/P%c3%a4%c3%a4kallokynttil…

BR Toys, hautakivikoriste

http://cdn.top-toy.com//~/media/Images/25/1/9/Hautakivikoriste-252740-1…

Lindex, lasten luurankohaalari kasvot peittävällä naamiolla ja sarvilla

http://www.lindex.com/fi/lapset/my-halloween/92-122-cm/7492837/Naamiais…

Vierailija
98/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pyhäinpäivä ei ole keiden tahansa kuolleiden muistopäivä, vaan kristittyjen vainajien muistopäivä. Uskovasta kristitystä tulee pyhä, kun hän kuolee. Erityisesti pyhäinpäivänä kunnioitetaan marttyyreina kuolleita kristittyjä (marttyyri on veritodistaja).

_____________________________________________________________________________________________________

Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **

Vittu mitä paskaa.

Vierailija
99/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kodeissa ja ystäväpiireissä voidaan juhlia vapaasti ihan mitä tahansa, mutta en pidä tämän juhlan tuomista päiväkoteihin ja kouluihin mitenkään asiallisena tai tarpeellisena. 

Vierailija
100/252 |
24.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me juhlitaankin pakanoiden juhlaa, Samhainia kuten myös Joulun aikaan Yulea. :) Huvittaa aina lukea noita artikkeleja, joo kaikki "erilainen" tosiaan onkin epätervettä. Omastakin muksusta varmaan tällä menolla kasvaa isona noita. :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kuusi