Asiantuntijat muistuttavat: Halloween ei kuulu terveeseen kasvatukseen
Asiantuntijat muistuttavat tänäkin vuonna, että kuolleiden muistaminen pelleilemällä ja meluamalla ei kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Suomessa kun kuolemasta voidaan keskustella ihan oikeasti eikä sitä tarvitse väistää mihinkään naamiaisiin. Perinteiseen tapaan suositellaan viemään kynttilöitä haudoille ja muistelemaan edesmenneitä perheen kesken esim. illallisella.
Myös ekologisesta näkökulmasta on ihan järjetöntä, että yhtä iltaa varten Suomeen roudataan mieletön määrä muovijätettä, joka jo aamulla on pitkin pihoja ja luontoa. Halloweenia puolustaa maailmalla vain kaupalliset paineet - perinteinen juhlinta kun ei kauppiaiden mielestä perustu riittävästi kuluttamiseen.
Yhä useampi suomalaisvanhempi ilmoittaakin kouluun, ettei heidän lasten tarvitse osallistua moiseen hössötykseen. Ja yhä useampi koulu onkin kokonaan luopunut halloween-pelleilystä.
Meiltäkin ja meidän naapureilta lähti viesti, ettei mekään mennä tähän halloween-vipuun.
Kommentit (252)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todistapa että halloween-nimiseen juhlaan on joskus liittyneet ihmisuhrit. Et pysty, koska siihen ei ole liittynyt ihmisuhreja. Edes kristinuskoa vanhempaan samhainiin (ennen kristinuskoa ei ollut saatananpalvontaa, se on kristinuskon perua) ei liittynyt ihmisuhreja. Se että muutama sekopää uhraa nykypäivänä lemmikkejä halloweenin aikaan, ei tee siitä halloweeniin kuuluvaa.
Todistapa itse, ettei ole liittynyt. On ihan saivartelua, kutsutaanko ko. juhlaa halloweeniksi, samhainiksi vai jollain kolmannella nimellä. Joka tapauksessa on kyse juhlasta, joka osuu lokakuun loppuun ja johon liittyy vainajia ja vuodenkierron pimeän jakson alkaminen.
Siis niin kuin vaikkapa pyhäinpäivä?
Ennen kristinuskoa tässäkin maassa kunnioitettiin esi-isiä. En näe siinä mitään pahaa. Minusta on hyvin kummallista, ettei heitä saisi kunnioittaa ja muistella ja juhlistaa?
Itse pyydän joskus heiltä apua kun tunnen tarvitsevani sitä. Et kuule ap tiedäkään, vaikka se luentoa tai puhetta pitävä kollegasi nojaisi näkymättömään esiäitiinsä siinä puhuessaan sinulle.
Mikäli tuo halloveenitouhu olisi jotain edesmenneitten esivanhempien kunnoittamista pukeutumalla zombiksi, luurangoksi tai noidaksi, niin miksei tuota "kunnioittavaa" (?) pukeutumista sitten harjoiteta myös enemmässä määrin läheistemme hautajaispukeutumisessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Pyhäinpäivää ja Halloweenia voitaisi viettää ihan erillisinä juhlina silloin, kun niiden ajankohta on: Halloween 31.10. ja Pyhäinpäivä marraskuun ensimmäisenä lauantaina.
Pyhäinpäivän alkuperäinen paikka on Suomessakin ollut 1.11. Se siirrettiin lähimpään lauantaihin, jottei ihmisille tarvitsisi antaa ylimääräistä vapaapäivää!
Tästä syystä vietän itse kekriä, joka alkaa halloweenistä ja kestää pyhäinpäivän ylitse. Käytännössä siis juhlin noin kahtena päivänä, kun ei koko viikkoa viitsi. Kekri muuten kesti alun perin 12 päivää.
Se siirtohan tapahtui samoihin aikoihin (samaan aikaan?), kun lauantait muuttuivat työpäivistä vapaapäiviksi eli kyllä siinä vaihdossa työntekijä nettosi ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todistapa että halloween-nimiseen juhlaan on joskus liittyneet ihmisuhrit. Et pysty, koska siihen ei ole liittynyt ihmisuhreja. Edes kristinuskoa vanhempaan samhainiin (ennen kristinuskoa ei ollut saatananpalvontaa, se on kristinuskon perua) ei liittynyt ihmisuhreja. Se että muutama sekopää uhraa nykypäivänä lemmikkejä halloweenin aikaan, ei tee siitä halloweeniin kuuluvaa.
Todistapa itse, ettei ole liittynyt. On ihan saivartelua, kutsutaanko ko. juhlaa halloweeniksi, samhainiksi vai jollain kolmannella nimellä. Joka tapauksessa on kyse juhlasta, joka osuu lokakuun loppuun ja johon liittyy vainajia ja vuodenkierron pimeän jakson alkaminen.
Siis niin kuin vaikkapa pyhäinpäivä?
Ennen kristinuskoa tässäkin maassa kunnioitettiin esi-isiä. En näe siinä mitään pahaa. Minusta on hyvin kummallista, ettei heitä saisi kunnioittaa ja muistella ja juhlistaa?
Itse pyydän joskus heiltä apua kun tunnen tarvitsevani sitä. Et kuule ap tiedäkään, vaikka se luentoa tai puhetta pitävä kollegasi nojaisi näkymättömään esiäitiinsä siinä puhuessaan sinulle.
Mikäli tuo halloveenitouhu olisi jotain edesmenneitten esivanhempien kunnoittamista pukeutumalla zombiksi, luurangoksi tai noidaksi, niin miksei tuota "kunnioittavaa" (?) pukeutumista sitten harjoiteta myös enemmässä määrin läheistemme hautajaispukeutumisessa?
Koska kuoleman juhliminen on elämän ylistystä!!! Tajuatko? Egyptiläisillä oli tapana ruokapöydässä kierrättää kädestä käteen pieni muumiopatsas ennen ruokailua. Kun tajuaa oman kuolevaisuutensa ja muistaa sen, että täällä ei olla ikuisesti, osaa nauttia ja arvostaa elämää enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähintään saman tason asiantuntijan (minun) mielipide: Antaa ihmisten pitää välillä hauskaa. Ikävänpitoahan kyllä riittää. APn ei ole mikään pakko viettää Halloweenia jos ei halua.
.
Omituinen tapa pitää hauskaa sellainen, johon kuuluu luurangot, pääkallot, merirosvot zombit ja monenlainen toisten ihmisten pelotteleminen. Yhtä sairasta kuin sellainen "viihde" jossa tappamisen näyttäminen on se suurin huvituksen aihe. Ja sellaisia elokuvia alkaa jo verovaroin ylläpidetyllä ylelläkin olemaan jo alkuillasta.. siis tappamisella mässäilyä.
Maksukanavien tarjonnasta nyt puhumattakaan. En näe mitään viihteellistä tappamisen näyttämisessä, vaikka tietty se jonkin tylsää elämää pikkasen saattaakin viihdyttää.
.
Minusta kauhuteemaiset asiat ovat hyvinkin viihdyttäviä ja se että olet eri mieltä ei tee mielipiteestäni huonompaa. Eikä joku spooky scary skeletons ole mitään ihan tosielämän rinnalla, maailmassa tapahtuu koko ajan järkyttäviä asioita. Kauhuviihde on aivan eri juttu kuin vaikka oikeat murhat.
Ameriikkalainen "kauhuviihde" on saapunut ja saatu suomeen. Pelottelevat pellet.
Nautitaan tuosta kauhusta nyt kun sitä on saatavilla... Toki voidaan luottaa, etteivät nuo anonyymiksi naamioituneet pelottelijat syyllisty oikeasti väkivaltaan. Siitä erilaisilla astaloilla pelottelemisesta kun on enää pieni matka väkivaltaan puolin tai toisin. Toivotaan että raja säilyy vain viattomana "kauhuviihteenä". Nautitaan maaMME kansainvälistyneistä tavoista ja "kulttuurista"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todistapa että halloween-nimiseen juhlaan on joskus liittyneet ihmisuhrit. Et pysty, koska siihen ei ole liittynyt ihmisuhreja. Edes kristinuskoa vanhempaan samhainiin (ennen kristinuskoa ei ollut saatananpalvontaa, se on kristinuskon perua) ei liittynyt ihmisuhreja. Se että muutama sekopää uhraa nykypäivänä lemmikkejä halloweenin aikaan, ei tee siitä halloweeniin kuuluvaa.
Todistapa itse, ettei ole liittynyt. On ihan saivartelua, kutsutaanko ko. juhlaa halloweeniksi, samhainiksi vai jollain kolmannella nimellä. Joka tapauksessa on kyse juhlasta, joka osuu lokakuun loppuun ja johon liittyy vainajia ja vuodenkierron pimeän jakson alkaminen.
Siis niin kuin vaikkapa pyhäinpäivä?
Ennen kristinuskoa tässäkin maassa kunnioitettiin esi-isiä. En näe siinä mitään pahaa. Minusta on hyvin kummallista, ettei heitä saisi kunnioittaa ja muistella ja juhlistaa?
Itse pyydän joskus heiltä apua kun tunnen tarvitsevani sitä. Et kuule ap tiedäkään, vaikka se luentoa tai puhetta pitävä kollegasi nojaisi näkymättömään esiäitiinsä siinä puhuessaan sinulle.
Mikäli tuo halloveenitouhu olisi jotain edesmenneitten esivanhempien kunnoittamista pukeutumalla zombiksi, luurangoksi tai noidaksi, niin miksei tuota "kunnioittavaa" (?) pukeutumista sitten harjoiteta myös enemmässä määrin läheistemme hautajaispukeutumisessa?
Koska kuoleman juhliminen on elämän ylistystä!!! Tajuatko? Egyptiläisillä oli tapana ruokapöydässä kierrättää kädestä käteen pieni muumiopatsas ennen ruokailua. Kun tajuaa oman kuolevaisuutensa ja muistaa sen, että täällä ei olla ikuisesti, osaa nauttia ja arvostaa elämää enemmän.
Ylistän elämää pukeutumalla luurangoksi tai zombiksi. Selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-LSL- kirjoitti:
"Ja yhä useampi koulu onkin kokonaan luopunut halloween-pelleilystä"
Ei kai jossain koulussa oikeasti vietetä tätä? Mitä seuraavaksi, pakolliset ramadan-bileet kaikille?
Kyllä vietetään ja monessa päiväkodissa myös. Ja olenko jotenkin omituinen, kun kukaan muu ei tunnu olevan kanssani samaa mieltä siitä, että pienistä lapsista osa ihan oikeasti pelkää tätä rekvisiittaa. Ainakin sen osan yksilöitä, joka ei ole ollut kauheasti tekemisissä lasten viihdeteollisuuden hurjemman pään tarjonnan kanssa.
Et ole omituinen, itse olen erittäin tyytyväinen että meillä osuu vapaapäivä juuri päiväkodin halloween -teemajuhlan aikaan, joten asia sillä "hoidettu". Etenkin nuorempi pelkää näitä hirviöasuja, siis todella on kauhuissaan (kirkuu, panikoi) enkä halua altistaa häntä ilman mitään hyväksyttävää syytä näille. Kävimme Tokmannilla juuri ostoksilla ja hän pelkäsi hyllyssä olevia (juuri sopivasti metrin korkeudella) kummituspäitä. Ja jännä kun sanoit, meillä ei lapsia ole paljoa altistettu lasten viihdeteollisuudelle, eivät ole edes osanneet pyytää sellaisia.
Mielestäni halloween on ihan ok juhla, mutta kohderyhmä pitäisi alkaa kouluikäisestä ylöspäin. Päiväkotiin on ihan turha, miksei voi olla pelkästään vaikka naamiaiset. Onko muita joiden mielestä lelukauppojen halloween asu -katalogit, joissa päiväkoti-ikäisiä on puettu piruiksi ja kuolleiksi, on makaaberia??
Osa päiväkoti-ikäisistä katsoo heitä vanhemmille suunnattuja televisiosarjoja tai elokuvia. Sukulaislapsi oli perhepäivähoidossa katsonut kauhusarjaa (vuosia sitten).
Joo, ehdottomasti kannattaa minimoida kaikki juhlinta ja ilo ja muutenkin pyrkiä apatiaan, syyllä ei niin väliä.
Vierailija kirjoitti:
Lähde?
En lähde. Lähde itse.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ehdottomasti kannattaa minimoida kaikki juhlinta ja ilo ja muutenkin pyrkiä apatiaan, syyllä ei niin väliä.
Sitähän suomalaisuus on. Lisäksi kaikkia sääntöjä on noudatettava pilkuntarkasti ja oltava nöyrä ja hiljainen.
Turhaa amerikan apinointia koko hömpötys. Mitä seuraavaksi, 4th of July???
Kannatan. Kaikki ulkomailta tuleva on kiellettävä. Kristinuskosta voisi aloittaa.
En ymmärrä, miksi jotkut tirskuvat asiantuntijan mielipiteelle aiheesta. Itse olen joka sanasta täysin samaa mieltä. En käsitä, miksi ja missä vaiheessa tämä(kin) amerikkalainen muoviperinne on otettu osaksi suomalaista kulttuuria. Jälleen kerran markkinamiesten temput ovat ylittäneet ihmisten järjen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, pyhäinpäivä ja halloween ovat erilliset juhlat. Toista juhlitaan tällä viikolla ja toista vasta seuraavalla.
Itsekään en halloweenista pidä, mutta oli ihan vaan pakko puuttua tuohon asioiden sekoittamiseen keskenään.
Halloweenia EI JUHLITA tällä viikolla vielä, koska Halloween on vasta maanantaina 31.10., joten Halloweenia juhlitaan joko sinä oikeana päivänä, eli 31.10. tai ensi viikon perjantaina 4.11. ja pyhäinpäivä on 5.11. Missään tapauksessa pyhäinpäivänä ei kannata mennä ihmisten oville häiritsemään.
http://www.designvictim.org/koska-halloweenia-juhlitaan-vuonna-2016/
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi jotkut tirskuvat asiantuntijan mielipiteelle aiheesta. Itse olen joka sanasta täysin samaa mieltä. En käsitä, miksi ja missä vaiheessa tämä(kin) amerikkalainen muoviperinne on otettu osaksi suomalaista kulttuuria. Jälleen kerran markkinamiesten temput ovat ylittäneet ihmisten järjen.
Voi kulta pieni: se että joku hihhuli nimittää itseään asiantuntijaksi ei oikein vakuuta jos medialukutaitoa löytyy hiukankin.
Ja ylipäätään tuo "asiantuntijoihin" luottaminen sokeasti on jotain so last season.
Mitä pahaa muuten on amerikkalaisuudessa? Muoviperinne on ihan omaa keksintöäsi.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi jotkut tirskuvat asiantuntijan mielipiteelle aiheesta. Itse olen joka sanasta täysin samaa mieltä. En käsitä, miksi ja missä vaiheessa tämä(kin) amerikkalainen muoviperinne on otettu osaksi suomalaista kulttuuria. Jälleen kerran markkinamiesten temput ovat ylittäneet ihmisten järjen.
Nuo hemmetin kelttiläiset markkinamiehet! Tuhat vuotta jo ovat myyräntyötä tehneet!
Tästä ketjusta vedettäneen johtopäätös, että valtaosa (tämän ketjun kirjoittajista) on adaptoinut tämän perinteen jo osaksi omaa juhlaperinnettään. Hieman yllättävää, koska omassa ystäväpiirissäni ko. juhlaa ei juhlita eikä myöskään pidetä lapselle sopivana viihteenä. Toisaalta, av ei petä koskaan.
En erityisemmin välitä suurimmasta osasta juhlapyhiä. Ateistina viittaan kintaalla kaikille uskonnollisille merkityksille, ja perinteistä välitän suunnilleen sen verran, että juhlin niitä juhlia, joita perinteisesti lapsuudenkodissa on juhlittu, ja siinä se. Joulu on ihan ok, koska silloin näkee perhettä, mutta siinä se. Uusivuosi on aika mitäänsanomaton, koska ilotulitteet maksaa niin pirusti, ettei siinä paljoa muuta tehdä kuin syödään vähän nakkeja ja mennään nukkumaan. Pääsiäinen? Vihaan pääsiäisvärejä, pääsiäiskrääsää ja suklaamunien suklaa on yleensä pahaa. Itsenäisyyspäivää en juhlista laisinkaan, ja juhannustakin vain silloin, kun saan kutsun jonkun luo grillaamaan.
Halloween on aika lailla ainut juhlapäivä, josta oikeasti PIDÄN. Rakastan kauhuleffoja, -pelejä ja muuta vastaavaa, kuten myös pelottavasti pukeutumista, niitä teidän makabeereiksi haukkumia koristeita ja niin edelleen. Mutta ilmeisesti tämä tekee minusta jotenkin huonomman ihmisen kuin siitä, joka sattuu rakastamaan joulua, koska minun rakastamani juhla ei ole perinteisesti yhtä suomalainen kuin joulu?
Lopetetaan kaikki juhlat, murjotetaan kotona hiljaa ja arvokkaasti. Jos joku hymyilee niin saa prkl remmistä.
Tuskin ap tai muutkaan Halloweenin vastustajat ovat kaikkea hauskanpitoa vastaan. Yritetään jättää ne olkiukot sitä toista juhlaa varten, mikä se sitten olikaan nimeltään. Halloweenin näen lapsille haitallisena lähinnä "karkki tai kepponen" -kiristyksen takia. Pitäkööt naamiaisia milloin lystäävät.