Mikä on pahinta, mitä sulle on tapahtunut?

Lapsettomuus.

No pahin ehdottomasti mun rakkaan äidin saattohoito ja kuolema. Koko sairausaika oli kyl kamalaa..

Kahden vuosikymmenen huumekierre sairauksineen, rikoksineen, tuomioineen, menetettyine ihmissuhteineen, kuolleine kavereineen, menetettyine työpaikkoineen jne. En ole täysin selvinnyt vieläkään, vaikka suonensisäisten käyttämisen olen onnistunut lopettamaan.

Elämäni rakkauden menettäminen vain kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Ajattelin että sydänsuruihin voi kuolla

Seksuaalinen hyväksikäyttö 13-16 vuotiaana ja äitini kuolema.

En tiedä miten selviää, kai se aika auttaa. Ja ystävälle puhuminen.

Isän itsemurha kun olin 2v. Äidin joutuminen suljetulle kun olin 8v. Koulukiusaaminen, onneksi ei jatkunut pitkään... Äidin sairastuminen uudelleen kun itse olin abi..masennuin itsekin. Mikä auttoi? Liikunta, silloinen poikaystävä. Myöhemmin amkiin pääsy ja uudet ystävät. Nyt aikuisena terapia.

Elämä on ollut nyt pitkään hyvää..jos ei nyt yhtä syöpää oteta huomioon.

Isäni henkinen väkivalta äitiäni ja lievemmissä määrissä myös minua kohtaan teki ilmapiiristä kotona tosi ahdistavan ja surkean, kasvoin pelokkaaksi ja ahdistuneeksi muiden ihmisten ympärillä. Masennusta teini-iästä lähtien.

Parikymppisenä tein jonkun aikaa seksityötä mikä ei varsinaisesti ainakaan helpottanut tätä arvottomuuden tunnetta.

Miehen kouristuskohtaus kesken seksin. Tilanne oli pelottava ja ahdistava ja olin hetken aivan vakuuttunut siitä, että nyt hän kuolee, kesken kaiken, ja jään pienten lastemme kanssa yksin. Kaikki on nyt kuitenkin hyvin ja miehen terveys lääkityksellä hallinnassa, mutta tilanne vainoaa minua vielä toista vuotta myöhemmin. Se tyhjä katse, ilmeettömäksi vääntyneet kasvot, äänekäs eläimellinen huuto ja lattialle kaatuminen pyörii yhä mielessäni ajoittain ja tekee minut liian tietoiseksi siitä, että kenet tahansa voi menettää ilman varoitusta.

Pienen tyttöni kuolema. Ei siitä toivu koskaan,mutta aika tekee tehtäväänsä.

Tulipalo. Vammaisen lapseni abortointi. Kusipää äitipuoli.

Olen huolimattomuudellani aiheuttanut toiselle ihmiselle elinikäisen vamman. Sitä ei meinaa pää kestää.

😢 surullista luettavaa. Toivon sydämestäni kaikille teille onnellisia tulevia vuosia ja hetkiä! 😢

Vierailija kirjoitti:

Miten selvisit siitä?

Isän kuolema oman käden kautta,varsinkin kun tunnuin olevan ainoa jolle asia tuli täysin puun takaa,muille oli vihjaillut asiasta etukäteen.Selvisin läheisten tuella,erityisesti poikaystävä oli tuolloin korvaamaton apu,käytännössä muutti luokseni ja piti minut kasassa viikot tapahtuman ja hautajaisten välissä. Tapauksesta on kuusi ja puoli vuotta,olen oppinut elämään surun kanssa.Jotkut erityiset päivät,kuten isän syntymäpäivä ja isänpäivä tuntuvat kyllä vieläkin todella raastavilta.

Mielenterveysongelmien puhkeaminen jo ennen teini-ikää... Kymmenen vuotta myöhemmin edelleen samalla tiellä. Suurin osa ajasta menee ihan hyvin, mutta välillä välkkyy mielessä vahvasti pelko siitä, etten joku päivä enää jaksakaan :( 

Dystymia eli pitkäaikainen masennus. Sen taustalla on kai lapsuuden hylkäyskokemukset ja niistä seurannut arvottomuuden tuntu.

Yksinäisyys, työttömyys, sydänsuru. Musertava tunne käydy läpi näitä kaikkia mutta jotenkin täytyy vaan jaksaa. Ehkä joskus asiat voi muuttua parempaankin suuntaan nopeasti.

Lapsen masennus.

Synnytys sekä miehen suhtautuminen siihen.

Ehkä tämä cfs, jota olen sairastanut nyt jo yli 10 vuotta. Muuttanut minut ja koko elämäni, yritän elää vain yhden päivän kerrallaan. En ajattele tulevaa. Kukaan muu kuin muutama läheinen ja hoitavat lääkärit eivät tiedä sairaudestani, ehkä moni ajattelee mun olevan vain laiska ja saamaton paska 😋 Tietysti toivon vielä parantuvani ja että hoito tähän löydetään, nyt mennään vain oireita helpottavilla hoidoilla/lääkkeillä. Työelämässä roikun vielä mukana toistaiseksi, mutta siihen meneekin 99% mun energiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioero ämmästä joka ajatteli vaan itseään.

 

Ja silti se avioero on ollut pahinta mitä sinulle on tapahtunut? Eikö se olisi pitänyt olla iloinen tapahtuma jos  kerran pääsit eroon jostakin, mistä et tykännyt?

Lapset kärsivät erosta vielä enemmän kuin minä ja jatkavat tietysti kärsimistä kunnes aikuistuvat ja muuttavat omiin koteihinsa. Ero siis johtui vi**umaisen ämmän itsekkyydestä ja ahneudesta. En kuulemma pystynyt tarjoamaan sellaista elintasoa mitä hän halusi...huomasi tosin aika pian ettei kovin muukaan mies pysty hänen reunaehdoillaan. Mutta eihän sitä tietenkään voi tunnustaa että tuli tehtyä paha virhe.

Nyt eksä odottaa ankkurilasta jollekin luuseriäijälle, joten en koskisi enää edes pitkällä tikulla vaikka tulisi ryömien anelemaan. Jos ei olisi lapsia niin olisin käskenyt eksän suksia vi**uun, mutta nyt kun lapsia niin pitää säilyttää edes jonkinlaiset välit.