Mikä on pahinta, mitä sulle on tapahtunut?

Psykoosi, jolloin yritin myös tappaa itseni. Äärimmäisen pelottava ja ahdistava kokemus :(

Minulla diagnosoitiin hitaasti kuolemaan johtava parantumaton sairaus. Sairauteen ei ole olemassa hoitoa.

Olin aktiivinen seurakuntanuori. Päädyin alkoholistiksi.

Siskoni murha.

Lapsettomuus.

Lapsuus. Ei ole yksittäistä tekoa.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni murha.

Vuosikausien terapia. Puhumista puhumista puhumista. Itkua enemmän kuin laki sallii. Varmaan loppuiän lääkitys. Lopulta vain hyväksyminen että elämän on jatkuttava.

Vierailija kirjoitti:

Minulla diagnosoitiin hitaasti kuolemaan johtava parantumaton sairaus. Sairauteen ei ole olemassa hoitoa.

Jos helpottaa, niin meidät kaikki on tuomittu vastaavaan diagnoosiin.

Kolmevuotias lapseni kuoli yllättäen kymmenen kuukautta sitten. Tänään vietettiin yhtä yllättäen kuolleen äitini hautajaisia. En tiedä vielä miten tästä "selviää" tai mitä se edes tarkoittaa, mutta näköjään elämä jatkuu. Suuurimpia syitä lienevät kuopus, mies, ystävät ja läheiset, puhuminen.

Äidin kuolema kun olin teini-ikäinen

Petetyksi tuleminen. Itsetunto vieläkin romuna

Mummoni 98 v joka oli minulle enemmän äiti kuin oma äitini kuoli tammikuussa 2016.

Koulukiusaaminen, koska siinä syyllistettiin minut uhrina. Olen kokenut muutakin, mm. halvaantunut ja toipunut siitä, joutunut työttömäksi ja päässyt takaisin työelämään, mutta kiusaamisessa se sulkeminen ulkopuolelle ja päivittäinen kauhu kouluun menosta ja opettajienkin halveksunta muutti persoonallisuuttani pysyvästi ja istutti tietyllä tasolla epäluulon muita ihmisiä kohtaan, joka ei kokonaan koskaan katoa.

Muistan mm. sen, kun rehtori kutsui minut (uhrin) puhutteluun ja totesi, että olen iso tyttö, ja kehotti yrittämään saada muun luokan kiusaajia vastaan ja puolelleni, eli tavallaan nakitti oman hommansa minulle.  Vaikka opettajatkin pelkäsi niitä kiusaajia. Niin että hauska vitsi, että koulukaverit tulisivat puolelleni, olivat vain tyytyväisiä, kun eivät itse olleet silmätikkuina.

Toivottavasti nykyään hoidetaan noi jutut paremmin.

Viime vuosiin on mahtunut lapsen vakava sairastuminen, oma uupumus ja masennus, luottamuksen menettäminen useisiin läheisiin ihmisiin, oma sairastuminen pitkäaikaissairauteen, läheisten kuolemia, ja osittainen (onneksi väliaikainen) liikuntakyvyn heikkeneminen.

Joo, ei haittaisi jos elämässä alkaisi aurinkoisempi jakso.

2 vuotta jatkunut väkivalta ja alistaminen parisuhteessa, uhkailu ja muutama taponyritys, eron jälkeen kuukausien vainoaminen, joka päättyi raiskaukseen. Poliisit eivät ottaneet eron aikana tosissaan, kun hain hysteerisenä lähestymiskieltoa ja tein ilmoituksen pahoinpitelyistä. Ottivat miehen kuulusteluun, mutta asia ei edennyt mihinkään kun todistajat puuttuivat. En ole vieläkään oikein selvinnyt, vaikken miehen kanssa tekemisissä olekaan. Hän jatkaa elämää ilman rangaistuksia tai huonoa omaatuntoa, itse olen masentunut, itsetuntoni on mennyttä ja sairastuin myös paniikkihäiriöön, en luota enää kehenkään, vähiten poliisiin. Päivä kerrallaan eteenpäin...

Traumaattinen lapsuus traumatisoituneen, väkivaltaisen ja tunnevammaisen alkoholistin kanssa. Kuinka olen selvinnyt...mitä on selviäminen? Sitkuttelen päivästä toiseen, joka vuosi tulee vähintään yksi raju romahdus ja kieltämättä tämä käy aika raskaaksi, kun koko ajan toivoo ja odottaa parempaa. Olen selvinnyt hengissä ja jokseenkin toimintakykyisenä terapian, vertaistuen, terveellisten elämäntapojen ja ihan pelkän sinnittelyn voimin. Vaikka ei jaksaisi oman päänsä kanssa, niin silti sitä ei osaa antaa periksi. Jostain kumman syystä.

Krooninen sairaus ja sen oheisongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Narsistinen vanhempi, joka sairastutti minut. Sairauden vuoksi olen menettänyt paljon. Olen täysin avoimesti sitä mieltä, että kaikkien ei pitäisi hankkia lapsia.

Olen samaa mieltä. Ja vaikka toinen vanhempi olisi hyvä vanhempi, voi se hyvä vanhempi kuolla koska vain, jolloin huolto ja lapsen turvallisuus jää tämän paskan vanhemman harteille. Että miettikää vakavasti, millaisen ihmisen kanssa lisäännytte, sillä lastensuojelu ei toimi ihan sillä tavalla, mitä pitäisi täällä Suomessakaan. Lasta saa kiduttaa ja piinata vaikka minkälaisilla tavoilla, jos vain kulissit pitää. Ja hallituksen linjausten myötä lastensuojelu ei tule paranemaan tulevaisuudessa. Siihen ei kannata luottaa.

Isäni kuolema. Olen aikuinen nainen ja isäni oli jo iäkäs. Silti ottaa niin saatanan koville.

Isäni makaamassa kuolleena sängyssä ei katoa mielestäni koskaan.

Verikoe, oksensin ja pyörryin ja vannoin etten enää ikinä mene uudestaan. En mitään muuta niin paljoa maailmassa pelkää kuin verikokeita!