Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen naimisissa ihan vääränlaisen miehen kanssa,
22.10.2016 |
Tai sitten itse olen väätänlainen. Tuntuu tosi vaikealta suhteessa kun olemme aivan erilaisia, ajatusmaailmalta, arvoilta, ja myös sen suhteen mitä tykkäämme tehdä. Tunnen itseni jotenkin niin huijatuksi, koska olen alusta asti ollut juuri sellainen kun olen, mutta mies varmaan mielistelläkseen ja tehdäkseen vaikutuksen yritti alussa kaikkensa ollakseen sellainen että ihastuisin häneen, ja näin kävikin: ihastuin ja rakastuin. Mutta mitä kauemmin tässä aikaa kuluu sitä enemmän tajuan että tuo alku ei kertonut mitään siitä millainen ihminen hän todella on, ja se millainen hän on on minulle iso pettymys.
Ymmärrän että vain itseään voi muuttaa, mutta onko mahdollista että jotenkin pystyn muuttamaan ajatteluani niin että tästä suhteesta tulisi jotain?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin kaikki ovat erilaisia.
Silloin kun ihastuu toiseen tekee helposti asioita, joita ei tekisi muuten. Se ei ole mielistelyä tai huijaamista vaan halua miellyttää. Sitten kuluu aikaa ja ihastuminen menee ohi, niin henkilön oma persoona tulee esiin ja tuo kummallekin puolisolle yllätyksiä. Mutta ihmistä ei voi opettaa eikä pakottaa tekemään asioita.Ihmissuhteissa pitäisi oppia tekemään kompromisseja
Niin, itse näyttää omat aurinkoisimmat puolet ja sen lisäksi itse näkee toisessa ne hyvät asiat helpommin ja sulkee silmänsä niiltä huonoilta. Sitä se rakastuminen on. Mut se hiipuu ja arki astuu kuvioon. Naimisiin ei kannata rynnätä liian pian, eikä ainakaan rakastumisvaiheessa. Pari vuotta olisi hyvä tuntea ihminen ennen avioliittoa. Arki ja yhteiselo on kompromisseja ja pettymyksiä, mut myös vaikeuksien jakamista ja rakkautta. Se, missä suhteessa noita on ja onko kaiken yhteen ynnätessä onnellinen ja tyytyväinen, merkitsee eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme olleet nyt yhdessä 4 vuotta, eikä kysymys muutenkaan ole siitä että mies olisi suhteen aikana muuttunut, vaan siitä että hän alussa ihan selvästi yritti kaikkensa miellyttää minua. Hänellä ei ole vakavaa parisuhdetta ennen minua ollut ja halusi sitten varmaankin tehdä kaikkensa että "saisi minut". Hänellä ei vaikuta olevan kauhean hyvä itsetunto eikä ehkä sitten uskaltanut olla oma itsensä koska en olisi kiinnostunut hänestä. Ja ihan oikeassa hän oli, en olisi kiinnostunut. Mutta onko nyt sitten parempi kohdata asia nyt jälkikäteen, kun kuvioissa on myös yksi lapsi?
Itse olen aiemminkin ollut naimisissa, siinä "nuoruudenliitossa" meistä kasvoi erilaiset aikuiset ja juuri sen takia päätin etten aio kenellekään esittää yhtään mitään vaan olen juuri sellainen kun olen niin löydän miehen jonka kanssa oikeasti sovin yhteen. No, eipä käynyt niin. Ja koska olen kerran jo eronnut niin toinen ero tuntuisi aivan valtavalta epäonnistumiselta. Ehkä tunnen oloni huijatuksi koska yritin ja edelleen yritän tehdä kaikkeni ja kaiken oikein että tämä suhde toimisi, ja olin valtavan onnellinen että löysin ihmisen jonka kanssa sovimme niin hyvim yhteen. Ja nyt tuo olikin ihan valetta.
Ap
Eikö ole kohtalon ivaa, annat ainakin ymmärtää, että esitit siinä ekassa suhteessa itse? Esittikö silloinen miehesi?
Ja nyt esitti sitten tämä miehesi, sinä et.
Mieti tarkkaan. Minä masennuin tuossa tilanteessa ja meinasin sössiä koko elämäni. Sinnittelin yli kaksi vuosikymmentä, vaikka olisi ollut parempi häipyä heti. Mutta lapsi mutkistaa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko kerkesitte olla yhdessä ennen naimisiin menemistä? Ei itseäänkään kovin helposti voi muuttaa. Vähäsen kyllä, mutta ehkä ne muutokset on enemmän asenteissa ja kuinka kevyesti/vakavasti asiat ottaa. Sulkea silmiään joillekkin ominaisuuksille, jotka ärsyttää. Mut pitää pitää huolta siitä, ettei anna itseään kohdeltavan huonosti. Millaisia ne asiat tarkalleen on? Eihän mies ole narsisti, väkivaltainen? Narsistit tekee noin, että kun saa ihmisen loukkoon, he näyttävät todellisen minänsä ja kaikki ennen sitä on näyteltyä.
Ei avioliitossa onneksi ole mikään pakko olla. Eron saa yksipuolisesta hakemuksesta. Jos huomaat, ettei tosta tule kerrassaan mitään, niin sitten vain eroat. Ei se ole sen vaikeampi juttu.
Sun puheesi saa kuulostamaan siltä, kuin ketä tahansa randomia vois rakastaa, kunhan se ei hakkaa, nimittele ja lyö.
Sori, ehkä ilmaisin itseäni huonosti. Ap vain ei yksilöinyt niitä mihin hän oli pettynyt. Ja yritin hakea niitä asioita. Ei tietenkään tarvi rakastaa ihan ketä vain. Itsehän sitä tekee oman elämänsä ja määrittelee sen miten tyytyväinen on rakkauden määrään. Ap avasi ongelmiaan aika vähän ja kysyy voiko muuttua siten, että voi olla suhteessa. Pahimmat on nuo väkivalta ja narsistijutut ja niihin ei pidä sopeutua missään nimessä. Mut jos ap:n ongelmat on pieniä ja jos hän niihin kykenee mukautumaan, niin sitten kannattaa yrittää sitä.
Miksi kannattaa? Eikö mies tuossa pettänyt aloittajan luottamuksen? Ainakin mä ymmärsin niin. Sehän se ongelma tilanteessa on. Miksi mies ei ollut alusta asti oma itsensä?
No en näkisi sitä petoksena, varsinkin jos kyse on siitä, että on liian nopeasti menty naimisiin. Pitää olla niin pitkään yhdessä, ettei se toinen enää jaksa esittää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin kaikki ovat erilaisia.
Silloin kun ihastuu toiseen tekee helposti asioita, joita ei tekisi muuten. Se ei ole mielistelyä tai huijaamista vaan halua miellyttää. Sitten kuluu aikaa ja ihastuminen menee ohi, niin henkilön oma persoona tulee esiin ja tuo kummallekin puolisolle yllätyksiä. Mutta ihmistä ei voi opettaa eikä pakottaa tekemään asioita.Ihmissuhteissa pitäisi oppia tekemään kompromisseja
Niin, itse näyttää omat aurinkoisimmat puolet ja sen lisäksi itse näkee toisessa ne hyvät asiat helpommin ja sulkee silmänsä niiltä huonoilta. Sitä se rakastuminen on. Mut se hiipuu ja arki astuu kuvioon. Naimisiin ei kannata rynnätä liian pian, eikä ainakaan rakastumisvaiheessa. Pari vuotta olisi hyvä tuntea ihminen ennen avioliittoa. Arki ja yhteiselo on kompromisseja ja pettymyksiä, mut myös vaikeuksien jakamista ja rakkautta. Se, missä suhteessa noita on ja onko kaiken yhteen ynnätessä onnellinen ja tyytyväinen, merkitsee eniten.
Ei tässäkään ollut ongelmana se, etteikö ap ois harkinnut asioita. Lisäksi elämäntilanteet muuttavat ihmistä, ainakin minä esitin itsellenikin normaalia ihmistä, mutta kun saimme perheen niin olen tajunnut, että mun normaaliin ei elämä perheellisenä istukaan. Vihaan joka hetkeä. Mun mies vois syyttää mua hyvänä vaimokandidaattina esiintymisestä. Ainakin itsestä tuntuu nyt siltä. Koska mua ei kiinnostakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Mikä ihmeaineita siinä hääkakussa on. Seurusteluaikana niin seksiin myönteisesti suhtautuneesta naisesta tuli vihkimisen jälkeen pihtari, joka suostuu seksiin vain pari kertaa kuussa. Sanon suostuu, koska ei näytä silloinkaan sitä haluavan.
Olen ajatellut lähteä kuivasta liitosta vaikka se saa vaimoni taloudelliseen ahdinkoon. Hän ei omista mitään muuta kuin kalliita kenkiä ja käsilaukkuja.
Auta hänet omaan elämään ja hanki itsellesi sellainen myös. Kyllä hän tulee pärjäämään. Aloita kuitenkin kertomalla kuinka onneton olet nyt. Ehkä hän avaa silmänsä, mutta silti toteutus voi olla mahdotonta sinun tai kenenkään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko kerkesitte olla yhdessä ennen naimisiin menemistä? Ei itseäänkään kovin helposti voi muuttaa. Vähäsen kyllä, mutta ehkä ne muutokset on enemmän asenteissa ja kuinka kevyesti/vakavasti asiat ottaa. Sulkea silmiään joillekkin ominaisuuksille, jotka ärsyttää. Mut pitää pitää huolta siitä, ettei anna itseään kohdeltavan huonosti. Millaisia ne asiat tarkalleen on? Eihän mies ole narsisti, väkivaltainen? Narsistit tekee noin, että kun saa ihmisen loukkoon, he näyttävät todellisen minänsä ja kaikki ennen sitä on näyteltyä.
Ei avioliitossa onneksi ole mikään pakko olla. Eron saa yksipuolisesta hakemuksesta. Jos huomaat, ettei tosta tule kerrassaan mitään, niin sitten vain eroat. Ei se ole sen vaikeampi juttu.
Sun puheesi saa kuulostamaan siltä, kuin ketä tahansa randomia vois rakastaa, kunhan se ei hakkaa, nimittele ja lyö.
Sori, ehkä ilmaisin itseäni huonosti. Ap vain ei yksilöinyt niitä mihin hän oli pettynyt. Ja yritin hakea niitä asioita. Ei tietenkään tarvi rakastaa ihan ketä vain. Itsehän sitä tekee oman elämänsä ja määrittelee sen miten tyytyväinen on rakkauden määrään. Ap avasi ongelmiaan aika vähän ja kysyy voiko muuttua siten, että voi olla suhteessa. Pahimmat on nuo väkivalta ja narsistijutut ja niihin ei pidä sopeutua missään nimessä. Mut jos ap:n ongelmat on pieniä ja jos hän niihin kykenee mukautumaan, niin sitten kannattaa yrittää sitä.
Miksi kannattaa? Eikö mies tuossa pettänyt aloittajan luottamuksen? Ainakin mä ymmärsin niin. Sehän se ongelma tilanteessa on. Miksi mies ei ollut alusta asti oma itsensä?
No en näkisi sitä petoksena, varsinkin jos kyse on siitä, että on liian nopeasti menty naimisiin. Pitää olla niin pitkään yhdessä, ettei se toinen enää jaksa esittää mitään.
Älä ole noin sinisilmäinen. Kyllä sekin on mahdollista, että ei tarkoituksella olla sitä mitä ollaan, enkä puhu nyt parhaiden puolien esittämisestä, vaan että ollaan sitä mitä toinen haluaa, vaikka se ei ole omaa persoonaa, jotta saadaan vain se tyyppi. Ehkä osa sitten kuvittelee että heistä tuleekin se, joka haluavat olla, kun vain sitä esittävät toiselle. Että se toinen tyyppi tekee minusta sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voitko ap kertoa esimerkkejä, mikä miehessä eniten kaihertaa?
Jos ei ole ollut pitkässä suhteessa ennen, ei mies ehkä tajunnut kuinka siinä tilanteessa käyttäytyy/täytyy käyttäytyä. Onhan se tiettyä sinisilmäisyyttä, jos luulee että suhde säilyy samanlaisena ensihuuman haihtuessa. Mutta paha sanoa, kun aloittaja ei sanonut mikä ongelma on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ekassa liitossa kukaan ei esittänyt. Me vaan molemmat muutuimme mikä on kai ihan normaaliakin iässä 15v -> 30v. Tottakai silti se ero oli raskas kokemus.
Jos vertaan miestäni siihen henkilöön johon tutustuin ja rakastuin niin ovat kuin 2 eri ihmistä. Minulla on voimakkaita mielipiteitä, korkeita standardeja/moraali jne, en todellakaan ole helppo ihminen. Joissain asioissa olen varsinainen tiukkapipo. Mutta olen tuonut nämä kaikki esiin suhteen alusta saakka. Eli mies on kyllä tiennyt millainen minä olen.
Miehelleni suhteessa ei kaiketi ole tärkeää "henkinen yhteensopivuus" tai se että meillä olisi yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Hänestä meillä menee hyvin. Hänestä minä olen tiukkapipo jolle ei kelpaa mikään. Jos otan esiin asioita joista hän oli suhteemme ekat pari vuotta kanssani samaa mieltä, mutta ei ole enää, hän jotenkin vaan sivuttaa koko asian eikä ymmärrä miksi moisella pikkujutulla olisi mitään väliä. Mutta kun niitä pikkujuttuja on tuhat niin onhan niillä väliä. Etenkin kun ne näkyy arjessakin ihan kokoajan.
Yritän antaa jotain esimerkkejä:
-humalahakuinen juominen (mielestäni tyhmää hommaa säännöllisesti, miehen pitää päästä "nollaamaan")
-perhekeskeisyys, halu olla läsnä kun lapsi pieni (mies otti vastaan reissutyön (suomessa monta lokaatiota) vaikka siihen ei olisi ollut mitään pakkoa, lapsi on hänelle kun jokin esine joka pitää olla mutta ei hänellä kauheasti aikaa lapselle kuitenkaan ole)
-matkustelu ulkomailla (itselle rakkain harrastus, miestä ei kiinnosta)
-aktiivisuus (tykkään olla aktiivinen ja tehdä kaikkea, pitää juhlia, järjestää pieniä yllätyksiä, ex tempore hullutella, mies ei enää lähde mihinkään juttuun mukaan)
-rehellisyys, oikeudenmukaisuus (miehen mielestä ihan ok kusettaa jos ei jää kii esim työnantajaa)
En tiedä saako tästä mitään kuvaa, nämä nyt ekana tuli mieleen. Ja esim näissä kaikissa oltiin ihan samoilla linjoilla suhteet ekat pari vuotta. Etenkin toi vika kohta on sellainen mistä usein tulee itselle ihan järkyttävä olo siitä millainen mun mies on.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Mitä? Tietenkin olen. Etkö muka tiedä, että on ihmisiä, jotka eivät haluakaan esiintyä omana itsenään, kun haluavat toisen satimeen, ja saatuaan eivät jaksa ylläpitää valhetta. Se on väärin sitä kohtaan, jolle on valehdeltu. Ihminen ei usko kelpaavansa omana itsenään, vaan "tekee" itsestään jonkun, makeamman kuin oikeasti on. Joku, joka haluaa makean puolison pettyy todella havaitessaan naineensa tylsimmän taviksen. Onhan näitä. Se ei todellakaan ole reilua sitä kohtaan, joka suhtautui luottavaisesti toisen aitouteen.