Nainen, minkä ikäisenä sinulla oli "juoksut juostu"?

Minäkin juoksen edelleen. Noin 3-5 kertaa viikossa. Kilometrejä kertyy 30-60 viikosta riippuen.

Olen 35 ja juoksen edelleen, yöelämässä ja lenkkipolulla. Elämässä ei kannata ajatella niin että on vaiheita jossa joku asia X on "tehty". Mistäs sen tietää mitä uusi päivä tuo.

17-vuotiaana. Täydellinen mies vain osui kohdalle. Ei todellakaan kaduta etten päästänyt tuota timanttia karkuun.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllästyin baareihin, sinkkuna oloon ja yleiseen vapauteen tehdä, mitä huvittaa aika myöhään, vasta 31-32-vuotiaana. Noin vuoden verran etsin kumppania, ja nyt olen ollut suhteessa reilun vuoden.

Miten vapauteen voi kyllästyä? :O Sama kuin kyllästyisi hengittämiseen.

Mitä ihmettä tuolla typerällä kliseellä tarkoitetaan?? Mulla ei ole lapsia (enkä halua), olen naimisissa, matkustellaan paljon ja käydään tapahtumissa ja tanssimassa, mutta ei juuri käytetä alkoholia. En halua sitoa itseäni lapsiin ja arvostan kaikessa vapautta, en normeja. Juoksenko minä vai olenko juoksut juossut ja mikä sen määrittelee?? 

Tuollaisen sanonnan käyttäjistä tulee mieleen, että he näkevät elämän vain tiettyinä etappeina, jotka kuuluu suorittaa täsmälleen samoin: lapsuus, nuoruus jolloin ryypätään ja paneskellaan ja biletetään eikä kanneta mistää vastuuta, ja sitten se aikuisuus jolloin ei biletetä, ei ryypätä, ei nautita ylipäätään mistään ja otetaan kaikki maailman huolet harteille ja tietysti tehdään lapsia ja omakotitalo ja mennään naimisiin. Se "juoksujen juoksemisen loppuminen" ajoittuu sitten noiden kahden viimeisen vaiheen muutoskohtaan. Aivan hirveän vanhanaikainen ja mustavalkoinen kuva elämästä!

Ehkä nyt alkaa olla. Olen 26-vuotias ja löytänyt upean kumppanin, ei kiinnosta enää yhtään baareissa juokseminen tai muu sellainen. Haluan vain elää elämääni niiden ihmisten kanssa, jotka olen jo tähän mennessä ympärilleni kerännyt. Eli mieheni ja ystävieni. 

Bailasin ja sekoilin oikeastaan kahdessa eri vaiheessa. Ensin ne perinteiset teini-ikävuodet (omalla kohdallani noin 14-21), sitten nökötin miehen kanssa kotona seuraavat 9 vuotta, ja kolmekymppisenä vapauduin taas menemään pariksi vuodeksi. Nyt olen viimeiset neljä vuotta ollut kiinnostunut ihan muista asioista, joten jaksan lähteä ulos korkeintaan pari kertaa vuodessa.

En kadu sekuntiakaan. En jättänyt mitään tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä tuolla typerällä kliseellä tarkoitetaan?? Mulla ei ole lapsia (enkä halua), olen naimisissa, matkustellaan paljon ja käydään tapahtumissa ja tanssimassa, mutta ei juuri käytetä alkoholia. En halua sitoa itseäni lapsiin ja arvostan kaikessa vapautta, en normeja. Juoksenko minä vai olenko juoksut juossut ja mikä sen määrittelee?? 

Tuollaisen sanonnan käyttäjistä tulee mieleen, että he näkevät elämän vain tiettyinä etappeina, jotka kuuluu suorittaa täsmälleen samoin: lapsuus, nuoruus jolloin ryypätään ja paneskellaan ja biletetään eikä kanneta mistää vastuuta, ja sitten se aikuisuus jolloin ei biletetä, ei ryypätä, ei nautita ylipäätään mistään ja otetaan kaikki maailman huolet harteille ja tietysti tehdään lapsia ja omakotitalo ja mennään naimisiin. Se "juoksujen juoksemisen loppuminen" ajoittuu sitten noiden kahden viimeisen vaiheen muutoskohtaan. Aivan hirveän vanhanaikainen ja mustavalkoinen kuva elämästä!

Samaa mieltä! Itsellä tosin aivan erilainen elämä, koska olen reilu parikymppinen perheellinen. En kuitenkaan tajua tuota ''juoksut juostu'' juttua. Olen ollut tässä suhteessa 15-vuotiaasta ja irtosuhteita ei ole ehtinyt kertymään. En myöskään ole koskaan matkustellut sen ihmeemmin tai bilettänyt. Ei ole kiinnostanut. Tämä kuitenkin tuntuu nostattavan muiden kulmia ja taivastelevat ja kyselevät, että enhän ole joutunut kokemaan perheväkivaltaa mieheni toimesta, kun en käy usein ulkona. Samanten he muistuttelevat, että nuorena pitää kerätä kokemuksia ja plaplapla.  Ja nyt näin perheellisenä olen tuomittu ikuisesti kodin vangiksi. Kyllä kyllä, näinhän se on. 

Lopetin biletyksen vasta 43 v, kun löysin mieheni ja tajusin olevani tosissaan rakastunut.

Olin 21v kun totesin, että *ttu mitä paskaa ja bilekiintiö tuli täyteen ja aloin etsiä loppuelämän kumppania. Ja 25v kun menin naimisiin. Ei kiinnosta bilettää tai oikeastaan mikään sellainen, hyvää viiniä juon kerran-pari vuodessa. Baarissa käyn vain jos on ns. pakko, eli lähisukulaisen syntymäpäivien yms. jatkot tai vastaavat. Mieheni käy paljon useammin, minä en ole kiinnostunut enää.