Tuntuu jotenkin että omaa elämää pitää elää muiden odotuksien mukaan

Läheisriippuvuutta?

Nuo on opittuja tapoja. Niistä voi opetella myös pois, vaatii vaan hieman vaivannäköä. Aloita pienestä: lähde sinne kauppaan vaikka tuntuisi oudolta. Siit se lähtee.

Lopeta välittömästi! Jos haluat kauppaan, niin menet sinne kauppaan. Lakkaa edes kysymästä mieheltä, huikkaat vaan ovelta että kipaisen kaupassa, tuun puolen tunnin päästä! Jos haluat matkalle, varaat sen matkan. Jos puoliso ei halua matkustella, niin ei hänen tarvitse tulla mukaan. Turhaahan se olisi maksaa isoa summaa siitä että saa tylsistyä uudessa ympäristössä.

Töissä toki pitää sopeutua eri persooniin, mutta älä suotta mietiskele toisten mielenliikkeitä, jos jollakulla on joku asia, hän osaa kyllä itse kertoa sen sinulle. Jos ei osaa, et sinä voi väkisin kaivaa toisen sielusta ongelmaa esille.

Tästä päivästä alkaen rupeat elämään ihan omaa elämääsi. Teet mitä SINÄ haluat, ja muut tulevat mukaan jos itse haluavat.

Noista ajatuskuvioista pääsee pois vain tekemällä tietoisesti ratkaisuja, joista oikeasti itse pitää. Omaa kantaansa ei tarvitse ilmoittaa julkeasti tai rumasti, että sinähän et minua määräile. Voit sanoa, että en halua kauppaan vielä, vaan vasta viideltä. Tai että sinulle sopii paremmin jonkin asian tekeminen huomenna. Tai että et pidä tästä puserosta, ei käytä sitä.

Läheisriippuvaisuuden piirteitä voi olla tosiaan. Se on toisten miellyttämisen tarvetta oman itsen kustannuksella, kun pelätään tuomitsemista, syyllisyyttä ja hylkäämistä.

Tarkennan vielä, että ratkaisun asioiden muuttamiseksi voi tehdä vain itse. Muita ei kannata syyttää, SINÄ päätät.

Sosiaalinen paine ja varsinkin sen oman piirin sosiaalinen paine on monesti kovaa.

Esim. omilla vanhemmillani oli lasten kanssa selvää, että kaikki menevät yo:hon. Muu ei ollut mahdollista. Ja ei mihin tahansa, vaan lääkikseen, oikikseen, taloustieteelliseen tai eläinlääketieteelliseen. Johonkin millä elättää itsensä. Siskollani oli kamala murrosikä ja hän kapinallisena valitsi sitten lääkiksen sijaan farmasian, jonka halusikin, vanhemmistamme välittämättä. Minua ajettiin eläinlääkikseen, ja sinne olisin varmaan joutunutkin, jos elämä ei olisi heittänyt häränpyllyä ennen kirjoituksia. 

Valitsin yo:ssa aineen jota kuvittelin haluavani ja olo tuntui jotenkin luvattomalta. Tuntui, että haaskaan miehen rahoja opiskellessani jotain sellaista, mikä ei ollut vanhempieni 'varma elanto' -listalla. 

Kun mies petti, yleinen konsensus (perhe, ystävät, vapaaehtoistyökaverit yms) oli, että sellaista ei voi sietää oli olosuhteet mitkä tahansa, vaan minun tulee jättää mieheni. 

Alunperin kun menin miehen kanssa yhteen, koin hirveää painetta olla hänelle ns. sopivampi puoliso. Sellainen korkkareissa kävelevä, kauniisti ja tyylikkäästi meikattu nainen. Kesti aika kauan tajuta, että mieheni valitsi minut sellaisena kuin olin ja minulla oli lupa elää juuri sen näköisenä kuin halusin. Se, että käytän legginsejä (sori AV) suurimman osan ajasta, ei ole keltään pois. Eikä ole rikos mennä hienoihin juhliin ilman meikkiä, jos on pukeutunut etiketin mukaisesti ja käyttäytyy etiketin mukaisesti. 

Ylipäänsä maailma on täynnä erilaisia sosiaalisia normeja, joista on löydettävä ne, joita voi turvallisesti rikkoa tekemättä hallaa itselleen tai muille. Se on kuitenkin yllättävän vaikeaa. Yksi yleinen on (ruoka)ravintolassa yksin käyminen, yksin elokuvissa käyminen tai juuri yksin matkan varaaminen. Varsinkin, jos on joku jonka kanssa sen voisi tehdä yhdessä!

Mulla on ihan sama. Ja välillä tuntuu, että kaikkeen pitää edelleenkin olla lupa vaikka olen jo aikuinen ja perheellinen ihminen.

Olen aina toiminut itse, mennyt itse ja tehnyt itse mitä olen halunnut. Olen myös sosiaalinen mutta tekemisen haluan suorittaa mielellään itse en luota kovinkaan monen ihmisen taitoihin. Lupia en kysele enkä ole velkaa kenellekkään yhtään mitään.

Miksi sinun AP pitäisi ottaa vastuuta muiden tunteista? Jos joku ei tykkää, että käyt syömässä klo 11 koska työkaverisi haluaisi syödä juuri silloin, niin ei sinun tarvitse aina joustaa ja myötäillä. Ikuista myötäilijää ei kunnioiteta, vaan sinua aletaan vain hyväksikäyttää.

Voitte esim sopia, että vuoron perään käytte klo 11 syömässä, näin esimerkkinä..

Minä myös ole aina tehnyt mitä huvittaa. En ole kenellekään tilivelvollinen tekemisistäni tai tekemättä jättämisistä.

Oma äitini tekee kaiken toisten mielen mukaan. Ärsyttänyt tuo minua lapsesta saakka. Äiti on kaikesta aina kauhuissaan ja miettii mitä naapurit tai sukulaiset ajattelee.

Oikeesti sitä alkaa vasta tajuun, että todellakin pitää tehdä just niinkuin itse haluaa. Muuten joutuu hukkaan itsensä kanssa eikä tunnista enää itseään.

Itse en välttämättä haluakaan olla töissä alalla, mihin hakeuduin. Ammatti on kulkenut suvussa.

Kuulostaa uskomattoman raskaalta tavalta elää, eikä siitä edes lopulta palkita millään tavalla. En koskaan kysele muilta lupaa, ja vaikka välillä joku pahastuu tai ei allekirjoita valintojani, minulla on kuitenkin ensisijainen velvollisuus itseäni, ei muiden tunteita kohtaan.