Mitä työtön voisi tehdä päivät, kun aika käy pitkäksi?
Ideoita? En jaksa koko ajan siivota ja pyykätä. Kavereita ei ole, joita tavata. Mutta on ekaluokkalainen lapsi, joten menot on vähän rajoitetutkin. Ja kun ei sitä rahaakaan ole mihinkään...
Mitä täällä kotona oikein voisi tehdä? Nyt istun vain netissä ja teen hidasta kuolemaa, kun on niin tylsää.
Kommentit (42)
Itse olen ollut työttömänä 4 kk ja sitä ennen olin 2 kk kesälomalla eli nyt puoli vuotta olen ollut poissa töistä.
Mua hävettää, kun nautin tästä! Rahaa ei ole liikoja eikä niitä säästöjä sillä olin pienipalkkaisessa, määräaikaisessa työsuhteessa. Työsoppariani olisi taas jatkettu mutten halunnut. Haluan pitää ainakin vuoden verran vapaata työelämästä .
Sain juuri myönteisen päätöksen omaehtoisen opiskelun tuesta.Opiskelen itselleni pätevyyden työhön jota olen tehnyt määräaikaisena.
Nyt voin olla vuoden ajan levollisin mielin, tiedän että saan käteen sen 800 euroa kuussa plus kulukorvauksen 180/kk. Eli 300 euroa vähemmän kuin töissä ollessani. Koululle pystyn kävelemään ja pyöräilemään.
Opiskeluni on joustavaa. Voin olla lähettämässä lapseni kouluun ja usein olen vastaanottamassa heidät koulusta. Kaikki on jotenkin levollisempaa, en ole niin kireä kun työt ei stressaa.
Opiskeluni jälkeen pääsen takaisin työhöni ja sitten sitä saakin painaa niska limassa vuosikymmenet , ilman mahdollisuuksia opinto-tai vuorotteluvapaisiin.
Miten te kommentoijat hoidatte opiskelun työttömänä? Eikö te-toimisto ole niskassa?