Koulun tasa-arvo-ongelmia
"Opetushallitus perustelee tasa-arvo-ohjelman tarvetta kymmenellä kohdalla. Päättäjät haluavat puuttua siihen, että tyttöjen ja poikien keskimääräisissä oppimistuloksissa on eroa ja opetus on sukupuolittunutta.
1. Mitä esiopetuksessa pitäisi tehdä toisin sukupuolittuneisuuden lievittämiseksi?
2. Suosiiko peruskoulu tyttöjä?
3. Mikseivät hyvätkään oppimistulokset lisää tyttöjen itseluottamusta ja rohkaise heitä nousemaan johtajuuteen?
4. Miksi tytöillä on poikia heikompi käsitys itsestään vaikkapa matematiikan oppijoina jo peruskoulun kolmannella luokalla, vaikka heidän osaamisensa on samalla tasolla?
5. Ymmärretäänkö peruskoulussa tyttöjen ja poikien kypsymisen eritahtisuutta ja osataanko se ottaa huomioon opetuksen järjestämisessä ja työtavoissa?
6. Sosiaalistuvatko pojat peruskoulussa "vapaamatkustajuuteen", kun heitä ei kannusteta ponnistelemaan tai he syystä tai toisesta eivät opi ponnistelemaan?
7. Miten pojat voisivat olla sekä hyväksyttyjä poikaporukassa että ahkeria ja menestyviä oppilaita?
8. Voiko koulussa olla avoimesti transsukupuolinen tai kertoa, ettei koe olevansa tyttö eikä poika?
9. Selittääkö häirinnän pelko osaltaan koulutusalavalintojen ja työelämän segregaatiota?
10. Miten perusopetuksessa pitäisi toimia toisin koulutusalojen välisen segregaation lieventämiseksi?"
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jotkut feminismin vastustajat ovat tästäkin suuttuneet. Eivätkö he oikeasti huomaa, että koulussa on tasa-arvo-ongelmia jotka koskevat kaikkia sukupuolia?
kaikkia?
Niin, kaikkia. Jotkut lapset eivät koe olevansa tyttöjä eivätkä poikia. Myös heidät pitää huomioida. Oppivelvollisuus koskee kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meidän kaikkien opettajien vastuulla että myös pojilta aletaan vaatia enemmän. Ja tytöille enemmän rohkaisevia esikuvia. Harmi kun kunnat haluavat koko ajan leikata kouluilta, jo nyt mennään niin äärirajoilla kuin mahdollista. Pienemmässä ryhmässä olisi helpompi paneutua jokaisen oppilaan kanssa hänen vahvuuksiinsa ja siihen missä on vielä kehitettävää. Ja tukitoimenpiteet ovat riittämättömät ja siksi niin monet putoavat kelkasta.
Tärkeintä olisi saada huomattavasti enemmän miesopettajia. Niin kauan kun lähes kaikki opettajat on naisia niin pojilla menee huonosti.
Perustele väitteesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen tätä, että missä perheet? Vaikka tottakai koululla on velvollisuus opettaa lasta, mutta missä on perhe jonka pitäisi olla tukemassa ja opastamassa lasta?
Miksi yhteiskunta tuntuu jatkuvasti menevän siihen suuntaan, että koulu on se mikä opettaa ja vanhempien vain pitää saada se lapsi sinne kouluun.
Mua ei koskaan vanhemmat edes yrittänyt auttaa koulussa ja kehottanut opiskelemaan, siksihän musta tuli alisuoriutuja
Oman lapsen (5 luokka) vanhempainillassa oli tällainen äiti: "MINUN asiani ei ole auttaa lastani koulunkäynnissä, se on lapsen OMA asia." (Puhuttiin siitä, että läksyt ja kokeet voisi olla wilmassa, josta lapset voisivat ne käydä katsomassa tarvittaessa.) OK, mikäs siinä sitten, jätä heitteille, mutta älä oleta että me muutkin tehdään niin... ja ihan normaalilta työssäkäyvältä äidiltä tuo vaikutti. Ja yllätys yllätys: ko. tyttö on koko luokan suurin pissaliisa, aina nalkuttamassa kaikesta ja valittaa joka asiasta ja mikään sääntö ei koske häntä.
Missä tuon"pissaliisan" isä on? Käykö vanhempainilloissa lainkaan?
En tiedä, en ole koskaan nähnyt. Enkä oikeastaan välitäkkään niin kauan kun oma poikani saa olla siltä pikkuhirviöltä rauhassa.
Minä minä minä ja minun lapseni. Oikeasti säälittää tuo leimattu tyttö jonka omat vanhemmat edes eivät välitä hänen asioistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämäkin keskustelu kääntyi mamukeskusteluksi... Meillä on suomessa hyvin vähän maahanmuuttajia!
Joka päivä enemmän.
Silti edelleen vähemmän kuin ehkä missään muussa euroopan maassa. Toki monikulttuurisuus on osa koulun arkea jo nyt. Mutta tämä keskustleu käsittelee koulun tasa-arvo-ongelmia ja maahanmuutto on vain hyvin pieni osa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meidän kaikkien opettajien vastuulla että myös pojilta aletaan vaatia enemmän. Ja tytöille enemmän rohkaisevia esikuvia. Harmi kun kunnat haluavat koko ajan leikata kouluilta, jo nyt mennään niin äärirajoilla kuin mahdollista. Pienemmässä ryhmässä olisi helpompi paneutua jokaisen oppilaan kanssa hänen vahvuuksiinsa ja siihen missä on vielä kehitettävää. Ja tukitoimenpiteet ovat riittämättömät ja siksi niin monet putoavat kelkasta.
Tärkeintä olisi saada huomattavasti enemmän miesopettajia. Niin kauan kun lähes kaikki opettajat on naisia niin pojilla menee huonosti.
Naurettavaa tuo että vaaditaan pojilta enemmän kun ei he edes saa niin paljon kuin tytöt. Naisopettajat suosivat tyttöjä ja painavat poikia alas.
Kaikki mitä pojat tekee on pahaa ja kaikki mitä tytöt tekee on hyvää.
Mihin perustat väitteesi? Kansakouluun 50-luvulla?

Höpö höpö. Et selvästikään tiedä yhtään mitään tämänpäivän koulumaailmasta. Pojilta vaaditaan keskimäärin vähemmän kuin tytöiltä, silti he (meluisat pojat) saavat enemmän tunnilla huomiota kuin tytöt. Ja tämä on aivan selkeä tasa-arvo-ongelma. Myös hiljaisilla ja kilteillä on oikeus tulla nähdyksi. Koskee myös poikia. Ja pojilta pitäisi vaatia enemmän eikä vaan mussuttaa "pojat on poikia". Suomessa on huolestuttavan paljon poikia jotka ovat esimerkiksi lukutaidoltaan heikkoja.
No totta kai meluisat saavatkin huomiota. Sen unohdat kuitenkin mainita, ettei se ole positiivista huomiota. Koulusta tosiaan tytöt saavat paremmat lähtäkohdat suuntautua mille tahansa alalle kuin pojat. Lisäksi onhan esim. positiivisen palautteen ja muun osalta suuriakin eroja, mutta niitä feministit eivät niin toitottele.

On jo tässä ketjussa aiemminkin käsitelty, mutta kyllä ne (meluisat) pojat saavat myöskin sitä positiivista palautetta paljon matalemmalla kynnyksellä kuin muut oppilaat. Ihan juuri siksi että pakko palkita hyvä käytös välittömästi kun se ilmenee. Ei kukaan opettaja halua antaa jatkuvasti samoille oppilaille huonoa palautetta, ja myöskään ignooraminen ei yleensä toimi, silloin kärsii helposti muiden oppilaiden työrauha.
Jos olisit lukenut edes ensimmäisen viestin tästä keskustelusta, niin olisit huomannut että koulun tasa-arvo-ohjeistuksissa otetaan vakavasti joidenkin poikien putoaminen kelkasta.
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001932884.html
Mikä noista esimerkeistä nyt on niin kamala ja huono juttu? Ihan hyvä vaan että tarkastellaan valtarakenteita ja sukupuolirakenteita yms vinoitumia kriittisesti.
Toihan on ihan paskaa alusta loppuun. Aivan selvästi opetushallituksessa on aivan liikaa työntekijöitä. Pitäisi heti leikata puolet pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meidän kaikkien opettajien vastuulla että myös pojilta aletaan vaatia enemmän. Ja tytöille enemmän rohkaisevia esikuvia. Harmi kun kunnat haluavat koko ajan leikata kouluilta, jo nyt mennään niin äärirajoilla kuin mahdollista. Pienemmässä ryhmässä olisi helpompi paneutua jokaisen oppilaan kanssa hänen vahvuuksiinsa ja siihen missä on vielä kehitettävää. Ja tukitoimenpiteet ovat riittämättömät ja siksi niin monet putoavat kelkasta.
Tärkeintä olisi saada huomattavasti enemmän miesopettajia. Niin kauan kun lähes kaikki opettajat on naisia niin pojilla menee huonosti.
Naurettavaa tuo että vaaditaan pojilta enemmän kun ei he edes saa niin paljon kuin tytöt. Naisopettajat suosivat tyttöjä ja painavat poikia alas.
Kaikki mitä pojat tekee on pahaa ja kaikki mitä tytöt tekee on hyvää.
Mihin perustat väitteesi? Kansakouluun 50-luvulla?
Ei vaan ihan nykypäivän koulua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi jotkut feminismin vastustajat ovat tästäkin suuttuneet. Eivätkö he oikeasti huomaa, että koulussa on tasa-arvo-ongelmia jotka koskevat kaikkia sukupuolia?
kaikkia?
Niin, kaikkia. Jotkut lapset eivät koe olevansa tyttöjä eivätkä poikia. Myös heidät pitää huomioida. Oppivelvollisuus koskee kaikkia.
psykiatrille ne pitää viedä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meidän kaikkien opettajien vastuulla että myös pojilta aletaan vaatia enemmän. Ja tytöille enemmän rohkaisevia esikuvia. Harmi kun kunnat haluavat koko ajan leikata kouluilta, jo nyt mennään niin äärirajoilla kuin mahdollista. Pienemmässä ryhmässä olisi helpompi paneutua jokaisen oppilaan kanssa hänen vahvuuksiinsa ja siihen missä on vielä kehitettävää. Ja tukitoimenpiteet ovat riittämättömät ja siksi niin monet putoavat kelkasta.
Tärkeintä olisi saada huomattavasti enemmän miesopettajia. Niin kauan kun lähes kaikki opettajat on naisia niin pojilla menee huonosti.
Perustele väitteesi.
Naisopettajat ensinnäkin antavat pojille huonompia numeroita kuin mitä heidän osaamistasonsa on. Nainen ei myöskään pysty koskaan ymmärtämään poikia tai sitä mitä he haluavat.
Sen näkee kouluissa. Poikia yritetään laittaa samanlaiseen muottiin kuin tyttöjä. Pojat ei käytttäydy samoin kuin tytöt eikä heidän tarvitsekkaan.
Pojat tarvitsevat myös miehen malleja kouluun ja sellaisia opettajia joille voi kertoa asioita. Pojat eivät tule ikinä puhumaan naisopettajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen tätä, että missä perheet? Vaikka tottakai koululla on velvollisuus opettaa lasta, mutta missä on perhe jonka pitäisi olla tukemassa ja opastamassa lasta?
Miksi yhteiskunta tuntuu jatkuvasti menevän siihen suuntaan, että koulu on se mikä opettaa ja vanhempien vain pitää saada se lapsi sinne kouluun.
Mua ei koskaan vanhemmat edes yrittänyt auttaa koulussa ja kehottanut opiskelemaan, siksihän musta tuli alisuoriutuja
Oman lapsen (5 luokka) vanhempainillassa oli tällainen äiti: "MINUN asiani ei ole auttaa lastani koulunkäynnissä, se on lapsen OMA asia." (Puhuttiin siitä, että läksyt ja kokeet voisi olla wilmassa, josta lapset voisivat ne käydä katsomassa tarvittaessa.) OK, mikäs siinä sitten, jätä heitteille, mutta älä oleta että me muutkin tehdään niin... ja ihan normaalilta työssäkäyvältä äidiltä tuo vaikutti. Ja yllätys yllätys: ko. tyttö on koko luokan suurin pissaliisa, aina nalkuttamassa kaikesta ja valittaa joka asiasta ja mikään sääntö ei koske häntä.
Missä tuon"pissaliisan" isä on? Käykö vanhempainilloissa lainkaan?
En tiedä, en ole koskaan nähnyt. Enkä oikeastaan välitäkkään niin kauan kun oma poikani saa olla siltä pikkuhirviöltä rauhassa.
Minä minä minä ja minun lapseni. Oikeasti säälittää tuo leimattu tyttö jonka omat vanhemmat edes eivät välitä hänen asioistaan.
Ketä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tasa-arvo-ongelma koskee myös opettajakuntaa. Kyllähän näissä koulukeskusteluissa on näkynyt viime päivinä paljon sellaisia viestejä, että jonkun miesopettajan pitäisi tulla pitämään kuria. Nainenko ei voi pitää kuria? Miksei? Eikö nainen ole uskottava? Miksei?
Nainen ei voi ikinä pitää kuria pojille eikä olla uskottava. Varsinkaan tuollaiset vinkuvat naiset joka oli vaikka siinä videossa jossa opettaja rääkyi luokalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meidän kaikkien opettajien vastuulla että myös pojilta aletaan vaatia enemmän. Ja tytöille enemmän rohkaisevia esikuvia. Harmi kun kunnat haluavat koko ajan leikata kouluilta, jo nyt mennään niin äärirajoilla kuin mahdollista. Pienemmässä ryhmässä olisi helpompi paneutua jokaisen oppilaan kanssa hänen vahvuuksiinsa ja siihen missä on vielä kehitettävää. Ja tukitoimenpiteet ovat riittämättömät ja siksi niin monet putoavat kelkasta.
Tärkeintä olisi saada huomattavasti enemmän miesopettajia. Niin kauan kun lähes kaikki opettajat on naisia niin pojilla menee huonosti.
Perustele väitteesi.
Naisopettajat ensinnäkin antavat pojille huonompia numeroita kuin mitä heidän osaamistasonsa on. Nainen ei myöskään pysty koskaan ymmärtämään poikia tai sitä mitä he haluavat.
Sen näkee kouluissa. Poikia yritetään laittaa samanlaiseen muottiin kuin tyttöjä. Pojat ei käytttäydy samoin kuin tytöt eikä heidän tarvitsekkaan.
Pojat tarvitsevat myös miehen malleja kouluun ja sellaisia opettajia joille voi kertoa asioita. Pojat eivät tule ikinä puhumaan naisopettajille.
Ovatko kokemukset omiasi vai poikiesi? Omat pojat viihtyivät koulussa hyvin eikä arvosanoissakaan ollut moittimista. Kaikkein paras ope oli nainen, eikä muutenkaan opettajan hyvyys tai huonous ollut sukupuolesta kiinni.
voi ei tunnistan kirjoitustyylin... meninistivänkääjä-jankkaaja löysi ketjun :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tasa-arvo-ongelma koskee myös opettajakuntaa. Kyllähän näissä koulukeskusteluissa on näkynyt viime päivinä paljon sellaisia viestejä, että jonkun miesopettajan pitäisi tulla pitämään kuria. Nainenko ei voi pitää kuria? Miksei? Eikö nainen ole uskottava? Miksei?
Nainen ei voi ikinä pitää kuria pojille eikä olla uskottava. Varsinkaan tuollaiset vinkuvat naiset joka oli vaikka siinä videossa jossa opettaja rääkyi luokalle.
Se videon opettaja selvästi kärsi pahasta burn outista. Senkö perusteella teet johtopäätöksen kaikista naisopettajista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meidän kaikkien opettajien vastuulla että myös pojilta aletaan vaatia enemmän. Ja tytöille enemmän rohkaisevia esikuvia. Harmi kun kunnat haluavat koko ajan leikata kouluilta, jo nyt mennään niin äärirajoilla kuin mahdollista. Pienemmässä ryhmässä olisi helpompi paneutua jokaisen oppilaan kanssa hänen vahvuuksiinsa ja siihen missä on vielä kehitettävää. Ja tukitoimenpiteet ovat riittämättömät ja siksi niin monet putoavat kelkasta.
Tärkeintä olisi saada huomattavasti enemmän miesopettajia. Niin kauan kun lähes kaikki opettajat on naisia niin pojilla menee huonosti.
Naurettavaa tuo että vaaditaan pojilta enemmän kun ei he edes saa niin paljon kuin tytöt. Naisopettajat suosivat tyttöjä ja painavat poikia alas.
Kaikki mitä pojat tekee on pahaa ja kaikki mitä tytöt tekee on hyvää.
Mihin perustat väitteesi? Kansakouluun 50-luvulla?
Ei vaan ihan nykypäivän koulua
Suosittelen sinua aivan ensimmäisenä tutustumaan opetussuunnitelmaan ja sen arvopohjaan. Sen jälkeen voisit käydä opettajakoulutuslaitoksella seuraamassa pedagogisia luentoja. Sen jälkeen voisit käydä koululla seuraamassa muutaman eri opettajan tunteja eri kouluasteilla. Voisi vähän näkemys muuttua...
Minä sain ihan käsittämätöntä ja täysin asiatonta palautetta erään lapsen vanhemmalta koskien opetusmenetelmiäni. Toivotin kyseisen lapsen vanhemman tervetulleeksi seuraamaan opetustani. Hän kieltäytyi tulemasta.
Eli ei kannata aina ihan kaikkea uskoa. Monesti kovaäänisimmin kohkaavat ne jotka eivät itse tiedä asiasta yhtään mitään. Voihan se kullanmurusi olla vaikka oikeastikin rettelöinyt tunnilla, ei opettaja yleensä ilkeyttään niitä negatiivisia wilmaviestejä kirjoittele... Moni kotona ihan kohtalaisesti käyttäytyvä lapsi lähtee laumassa käyttäytymään paljon huonommin.