Voiko nolompaa itsetunnon nostatusta olla, kun Suomessa uutisoidaan ykkösuutisena kun Saara Aalto selvityy Britannin Talentissa kymmenen pahaan joukkoon!
Kommentit (31)
miksiköhän saara aalto uutiset saa hirveesti miinuksia amppareissa? onko ne kaikki kateellisia? vai onko kaikki kurkkua myöten täynnä sitä jodlausta ja naamaa?
Tyypillistä suomalaisuutta. Pidä kynttilää vakan alla ja mollaa kateudesta menestyjät ja edes sitä yrittävät.
Olis saanut mennä sen hopeapankin myötä
Kaikki kansallisuuteen perustuva fanitus on noloa ja koomista.
"me (siis ME) niinku voitettiin just maailmanmestaruus jääkiekossa".
Tosiasiassa sen voitti läjä ventovieraita ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta yhteistä näiden "fanien" (gloryhunttereiden) kanssa kuin passi. Mutta kai se on heikkopäisen lampaan jostain yritettävä repiä "menestyksensä", kun tietää ettei ikinä tule itse voittamaan mitään.
False sense of accomplishment.
On joillekin vaikea paikka, kun joku tavoittelee unelmiaan ja jopa menestyykin. Ja vaikka ei pärjäisikään, jää ainakin hienot kokemukset ja hyvä olo yrittämisestä. Ja lukeutuu jo nyt Suomen oloissa reippaasti keskitason paremmalle puolelle laulajana/artistina.
Mieluummin olisin Saara, kuin av:lla häntä kotisohvalta käsin parjaava av-mamma, hapan ilme naamalla, suupielet katkeruudesta alaspäin. "Kun lesbo ja sitä ja tätä, ja vois kiinteyttää takapuolta, ja voi että kun mä nyt yritän tässä itseäni pönkittää, saankohan paljonkin ylänuolia"???
Voi. Esimerkiksi rasmukseen liittyminen.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä suomalaisuutta. Pidä kynttilää vakan alla ja mollaa kateudesta menestyjät ja edes sitä yrittävät.
Mä kyllä vähän epäilen, että AP:llä on korkeintaan ehtoopuolen ledituikku vakan alla, jos sitäkään.

Vielä lätkää nolompi on tapaus Nico Rosberg. Ulkomaalainen tyyppi jonka isä lähti Suomesta heti kun pääsi pärjäilee jotenkin jossain päristelykisoissa. Sitten jotkut toimittajat vaahtoaa tippa munanpäässä että Meidän Nico pärjäsi taas, tuli neljänneksi todella kovassa kisassa. Surkeaa, ma sanon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä suomalaisuutta. Pidä kynttilää vakan alla ja mollaa kateudesta menestyjät ja edes sitä yrittävät.
Mä kyllä vähän epäilen, että AP:llä on korkeintaan ehtoopuolen ledituikku vakan alla, jos sitäkään.
Musun mussun. Jäikö darra päälle? No sama se. Sulla taitaa olla korkeintaan homeinen öljylamppu, jos sitäkään.
Kyllä sitä saaraa parjataan ihan tasaisesti muillakin foorumeilla kuin av:lla, joten rauhoituhan nyt fanittaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä suomalaisuutta. Pidä kynttilää vakan alla ja mollaa kateudesta menestyjät ja edes sitä yrittävät.
Mä kyllä vähän epäilen, että AP:llä on korkeintaan ehtoopuolen ledituikku vakan alla, jos sitäkään.
Musun mussun. Jäikö darra päälle? No sama se. Sulla taitaa olla korkeintaan homeinen öljylamppu, jos sitäkään.
Saara-fanit taas loistavat argumentointikyvyillään.
Joo, tottakai tätä pitää hävetä! :D Ei dsellaista asiaa olekaan mitä ei pitäis hävetä; jos itse ei pärjää, pitää hävetä, samoin silloin jos menestyy. Vielä enemmän pitää hävetä jos joku muu ei menesty ja kaikkein eniten silloin jos joku muu nimenomaan menestyy. Kaamean noloa meille muille! x)
Jos Saara olisi hyvä ja sillä olisi jotain mahdollisuuksia päästä pitkälle, niin mikäpä siinä hehkuttamisessa.
Mutta kun tälläisiä hyvin laulavia naisia on maailma pullollaan, niin silloin pitäisi olla jotakin joka erottaa joukosta. Kun karisma puuttuu, kasvot ovat kireät ja esiintyminen euroviisumaista teatteria niin joo, on vähän noloa. Jos Saara saisi kontaktin yleisöön, niin kyllä sitä äänestettäisiin, myös Englannissa.
Vierailija kirjoitti:
On joillekin vaikea paikka, kun joku tavoittelee unelmiaan ja jopa menestyykin. Ja vaikka ei pärjäisikään, jää ainakin hienot kokemukset ja hyvä olo yrittämisestä. Ja lukeutuu jo nyt Suomen oloissa reippaasti keskitason paremmalle puolelle laulajana/artistina.
Mieluummin olisin Saara, kuin av:lla häntä kotisohvalta käsin parjaava av-mamma, hapan ilme naamalla, suupielet katkeruudesta alaspäin. "Kun lesbo ja sitä ja tätä, ja vois kiinteyttää takapuolta, ja voi että kun mä nyt yritän tässä itseäni pönkittää, saankohan paljonkin ylänuolia"???
kokemuksena varmasti huikea vaikka ei pärjäisikään. Yleensä sitä harmittelee enemmän niitä asioita, joita ei tullut tehdyksi tai yrittäneeksi kuin niitä joita tuli tehdyksi.
Ei ole ainakaan multa pois jos Saara pärjää. Pitkälle jo päässyt ja varmasti oppinut paljon ja oppii joka kerta lisää.
Mulla itellä on vaan niin myötähäpeä tuota katsoessa. Eikö oikeasti ihmiset hoksaa kuinka se laulu on ihan epävireistä, karjuntaa tai ylidramaattista edes takaisin vänkyttelyä äänellä joka muistuttaa jotain jodlauksen ja kissan maukunan väliltä. Saaran ääneen sopii just nuo prinsessa kappaleet, jotka lauletaan korkealta, mutta tuo poppi on ihan shaibaa D: Tosin let it go:kin piti vetää jollain ihme björk wannabe slooooooow ass tempolla.

kertoisitko millä meriiteillä väitätä tuolaista?
En ole aiemmin ymmärtänyt tästä Saara Aallosta kohkaamista Suomessa, mutta kyllä nämä Britannianssa televisioidut esitykset ovat olleet jo aika vaikuttavia.
Ja kyllä se Saara on ottanut lavan ja kappaleet haltuunsa, ollut lavalla "boss".
Tiedän miten vaikeaa on laulaa tai soittaa isolla lavalla puhtaasti kun meteliä tulee kaikkialta ja hermostuttaa. Se vaatii vaan kokemusta ja hitonmoista persoonaa.
Ihailen tuon tytön asennetta. Asettaa tavoitteita ja menee eteenpäin. Tekee työtä tavoitteidensa eteen.
Kun vielä muillakin Suomessa olisi sama asenne.
Vierailija kirjoitti:
Jos Saara olisi hyvä ja sillä olisi jotain mahdollisuuksia päästä pitkälle, niin mikäpä siinä hehkuttamisessa.
Mutta kun tälläisiä hyvin laulavia naisia on maailma pullollaan, niin silloin pitäisi olla jotakin joka erottaa joukosta. Kun karisma puuttuu, kasvot ovat kireät ja esiintyminen euroviisumaista teatteria niin joo, on vähän noloa. Jos Saara saisi kontaktin yleisöön, niin kyllä sitä äänestettäisiin, myös Englannissa.
Mites paljon noita alunperin olikaan tuohon kisaan pyrkimässä? Ja Saara siellä lauleskelee top kympissä? Elättää aivan varmasti itsensä tulevaisuudessa musiikilla, ellei terveys/kyky mene.
Jos nykyään on pistesija esim. urheilussa hurraamisen arvoinen, niin miksi se ei pätisi myös taiteen aloilla? Ennemmin tunnen myötähäpeää noiden dopingien yms. suhteen. Suomalaiset ainakin on niistä puhtaat, kun nippa nappa pääsevät maaliin kilpailupäivän aikana. Ja kovasti kertovat tehneensä parhaansa :)
Höh, mikä vika tuon uutisoinnisa muka on!