Eihän Jeesuksen aikaan ollut tällaista massiivista kirkkoinstituutiota
Seurakuntakäsite oli jotain ihan mutta. Epävirallinen yhteisö, eikä mikään miljardiomaisuuksia hallinnoiva pakkoverolla rahaa keräävä mammutti.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Ota huomioon sellainen pikkuseikka, että Jeesus eli juutalaisyhteisössä. Kirkko ja seurakunnat nykymuodossaan on sattuneesta syystä muotoutunut vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Toki toki, mutta tarkoitin lähinnä sitä, että nykyinen systeemi tuskin on sellainen, jota Jeesus olisi halunnut.
Jeesuksen aikaan?.. Tarkoitatko siis juutalaisuutta? Kristinuskohan syntyi vasta myöhemmin hänen kuolemansa jälkeen ja vuosisatojen/tuhansien kuluessa.
Jeesus puhdeistaisi kirkon ja heittäsi rahan kerääjät pihalle.
Ei varmaan olisikaan halunnut, sitähän kristityt alkoi aneitakin taas kauppaamaan heti kun silmä vältti. Rahalla sai taivaspaikan. Mutta eipä Jeesus muutenkaan tiennyt minkälaista elämä on muualla maailmassa ja kahden tuhannen vuoden päästä.
Mihin uskovainen tarvitsee virallista seurakuntaa? Itse erosin kirkosta ja olen sen jälkeen antanut kirkollisveroa vastaavan summa vuosittain suoraan hyväntekeväisyyteen.
Niinpä. Nyt on kaikenlaisia neuvostoja ja tuomiokapituleja. Aikuiset miehet kulkevat kultakirjailluissa kaavuissa, kuin paavi konsanaan. Miksi sellainen kaapu? Eihän ev-lut ole katolinen kirkko vai onko sittenkin.
Kyllä Jeesuksen aikaan oli massiivinen kirkkoinstituutio. Sitä nimitettiin temppeliksi ja synagoogksi. Hänen omana aikanaan oli todellakin olemassa järjestäytynyt uskonnisuus, näethän sen jo Uudesta testamentistakin.
Ei alkukirkkokaan ollut mikään epävirallinen yhteisö vaan sillä oli omat papit, piispat jne. ja apostolista suksessiota varjeltiin hyvin tarkasti (nykyäänkin se on vielä ainakin ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa).
Luin jostain, että kristinusko leviää voimakkaimmin alueilla, joissa ei ole kirkko-organisaatiota ja palkattuja pappeja, vaan vapaaehtoiset toimivat siinä hommassa. Karismaattiset liikkeet erityisedti. Uskon todella, että henkisyys vähän nitistyy, kun siitä tulee virkamiesmäinen osa valtiokoneistoa.
Koomisinta se, että aikuiset ihmiset pähkäilee tosissaan jossain virallisissa kokouksissa, että saako mies nyt tykätä miehestä ja nainen naisesta vai olisikohan se sittenkin kamala synti. Huhheijaa, onneksi ei tarvitse enää rahoittaa noita pelleilyjä.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan olisikaan halunnut, sitähän kristityt alkoi aneitakin taas kauppaamaan heti kun silmä vältti. Rahalla sai taivaspaikan. Mutta eipä Jeesus muutenkaan tiennyt minkälaista elämä on muualla maailmassa ja kahden tuhannen vuoden päästä.
Anekauppa oli vasta keskiajalla eli ei "heti kun silmä vältti" ja aneita oli jo kauan ennen keskiaikaa ja on vielä nykyäänkin, raha vaan ei liity eikä ole koskaan liittynytkään niihin millään tavoin ellei keskiaikaisia väärinkäytöksiä lasketa.
No ei tietenkään, kun koko uskontoa ei käytännössä ollut olemassakaan. Se oli hyvin pienen ihmisryhmän liike. Noin 300-luvulla alkoi sitten tapahtua, kun päätettiin mm. mitkä lahkot ovat ok ja mitkä pakanallisia sekä mitä kirjoituksia hyväksytään Raamattuun.
Vierailija kirjoitti:
Mihin uskovainen tarvitsee virallista seurakuntaa? Itse erosin kirkosta ja olen sen jälkeen antanut kirkollisveroa vastaavan summa vuosittain suoraan hyväntekeväisyyteen.
Uudessa testamentissa ei mainita yhtäkään ns. sooloilijakristittyä vaan silloin oli itsestäänselvää että jokainen kristitty kuului kirkkoon joka on aito uskovien yhteisö. Sakramentit, oikeaoppisuus ja muiden uskovien tuoma tuki ja turva ovat muutamia syitä miksi kristitty tarvitsee kirkkoa.

Sakramentit kuuluvat katoliseen kirkkoon. Sakramentit eivät pelasta! Yksin usko Jeesukseen pelastaa. Kaste ei pelasta yksinään, ehtoollinen ei pese syntejä eikä pelasta myöskään yksinään.

Sakramenttien suorittamista ei siis vaadita pelastukseen, vain usko Jeesukseen. Ev-lut kirkko opettaa tässä kohtaa väärin.

Kaikkiin kirkkoihin kuuluu sakramentteja, katolisessa niitä on enemmän kuin luterilaisessa.
Ja seurakuntayhteys on ollut kokoajan Jeesuksen opetuksessa. Jeesus puhuu mm. yhdessä rukoilusta. Pyhä henki vaikuttaa jokaisessa kristityssä, mutta vahvimmin se palvelee Jeesuksen käskyä, kun toimitaan yhdessä. Jo apostolit kokoontuivat yhdessä päättämään seurakunnan asioista, he olivat jo silloin elinaikanaan kirkkoisiä.
Uskontunnustus korostaa Pyhien yhteyttä ja Pyhää yhteistä seurakuntaa. Kaikki olemme yhdessä ehtoollisella, elävät ja kuolleet.
Sakramentti-käsite on Raamatulle tuntematon käsite
Sakramentti käsite ei nousekaan Raamatusta, vaan pakanallisista mysteeriuskonnoista. Katolinen kirkko, joka syntyi pakanallisen Rooman valtakunnan sisälle, oli jo omaksunut sakramenttiuskonnon harjoittamisen. Katolinen kirkko siirsi pakanallisen sakramentti- käsitteen kirkkonsa jumalanpalvelus menoihin, jättäen sakramentit olemaan, kuitenkin sillä tavalla, että se vaihtoi pakanallisille sakramentti käsitteille ns. kristilliset nimet, esim. äiti- lapsi käsite vaihtui Maria- Jeesuslapsi käsitteeksi. Opetus pakanalliseen sakramenttiin osallistumisesta, joka pelasti ihmisen pimeydestä valoon, vaihdettiin lapsikasteen ja ehtoolliseen sakramenttiin, jotka antavat pelastuksen jokaiselle, joka osallistuu näihin sakramentteihin. Näin pakanallinen epäjumalanpalvelus istutettiin katoliseen kirkkoon. Katolinen kirkko ei ole Raamatun opettama Jumalan seurakunta, koska Jumalan seurakuntaan ei tulla sisälle pakanallisten eikä ns. kristillisten sakramenttien kautta. Jumalan seurakuntaan tullaan sisälle sen jälkeen, kun on kuultu pelastuksen evankeliumi ja tehty parannus ja sydämen ja suun tunnustuksella julkisesti uskotaan Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan sanaan. Nämä pakanalliset sakramentti-riitit, joita katolinen kirkko harjoittaa siirtyivät perintönä myös ortodoksiseen ja luterilaiseen kirkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin uskovainen tarvitsee virallista seurakuntaa? Itse erosin kirkosta ja olen sen jälkeen antanut kirkollisveroa vastaavan summa vuosittain suoraan hyväntekeväisyyteen.
Uudessa testamentissa ei mainita yhtäkään ns. sooloilijakristittyä vaan silloin oli itsestäänselvää että jokainen kristitty kuului kirkkoon joka on aito uskovien yhteisö. Sakramentit, oikeaoppisuus ja muiden uskovien tuoma tuki ja turva ovat muutamia syitä miksi kristitty tarvitsee kirkkoa.
Sakramentit kuuluvat katoliseen kirkkoon. Sakramentit eivät pelasta! Yksin usko Jeesukseen pelastaa. Kaste ei pelasta yksinään, ehtoollinen ei pese syntejä eikä pelasta myöskään yksinään.
Sakramenttien suorittamista ei siis vaadita pelastukseen, vain usko Jeesukseen. Ev-lut kirkko opettaa tässä kohtaa väärin.
Matt. 28:19 Mark. 16:16 Kerrotaan varsin selvästi kasteen tärkeästä merkityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin uskovainen tarvitsee virallista seurakuntaa? Itse erosin kirkosta ja olen sen jälkeen antanut kirkollisveroa vastaavan summa vuosittain suoraan hyväntekeväisyyteen.
Uudessa testamentissa ei mainita yhtäkään ns. sooloilijakristittyä vaan silloin oli itsestäänselvää että jokainen kristitty kuului kirkkoon joka on aito uskovien yhteisö. Sakramentit, oikeaoppisuus ja muiden uskovien tuoma tuki ja turva ovat muutamia syitä miksi kristitty tarvitsee kirkkoa.
Sakramentit kuuluvat katoliseen kirkkoon. Sakramentit eivät pelasta! Yksin usko Jeesukseen pelastaa. Kaste ei pelasta yksinään, ehtoollinen ei pese syntejä eikä pelasta myöskään yksinään.
Hihhuli hei, huolta nyt ei, merimies näin käy merta päin.