Lue keskustelun säännöt.
Lapset ja lähisuvun vaietut salaisuudet.
15.10.2016 |
Onko kellään muulla sellaista tilannetta, että lähisuvussa olisi aika pahojakin luurankoja kaapissa? Esim. omat vanhemmat tai sisarukset olisivat olleet jollakin tavoin hirveitä omassa lapsuudessanne, tai että olisi vaikkapa alkolismia, väkivaltaa, huumeita lähipiirissä, jne...
Mietin tässä, että kerronko joskus jotain omille lapsilleni omasta lapsuudestani vai pysynkö hiljaa. Lapset ovat jo sen ikäisiä, että kyselevät minulta omista lapsuudenkokemuksistani, mutta tähän asti olen vastannut vain ympäripyöreästi jotain.
Nykyään nimittäin mummi ja pappa ovat ihan mukavia ihmisiä ainakin pintapuolisesti, mutta menneisyys on synkkä. Oma lapsuuteni oli traumaattinen, mutta lapsenlapsilleen isovanhemmat ovat ihan luotettavia ja hyviä.
Mitä tekisitte? Kertoisitteko omille, isoille lapsillenne mitään perheenne menneisyydestä vai antaisitko lastenne nauttia isovanhempiensa seurasta ilman painolastia menneisyydestä? Vaikka joutuisitte valehtelemaan siinä tapauksessa, että lapsille ei ympäripyöreät vastaukset riittäisi?
Kommentit (24)
up!
työkaverini kertoi pienessä viinissä saaneensa lapsen ollessaan joku 17 vuotias. hän antoi lapsen heti laitokselta adoptioon.
asia on nyt sitten sillä mallilla, että hän laskee joka vuosi, koska poisannettu lapsi täyttää 18 vuotta ja voi alkaa etsimään biologista äitiään. jos siis edes haluaa alkaa etsimään. voihan olla, ettei lapsi halua. mutta työkaveri ei itse saa mistään tietää missä lapsi on, ja hän haluaisi sen löytää. ainoa vain. että hän odottaa ja odottaa että joskus jostain ilmaantuu lapsi joka haluaa häneen yhteyden.
entä jos sitä ei koskaan kuulu? nyt on jo mennyt aika kauan aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keero aikuisten jutut aikuisille. Lapsille liibalaabaa.
Ja minä taas tiedän että yksi sisaruksistani ei ole saman isän, eli oman isäni. Sisko itse ei tiedä. Ikää hänellä jo yli 30v. Minä ja toinen sisar tiedämme, ja toki isä ja äiti. Kaiken lisäksi vanhempani eivät tiedä minun tietävän. Ahdistava tilanne. Mielestäni totuus olisi hyvä kertoa, mutta toisaalta se taas repisi rikki kaiken. Isäni on aina kohdellut kuitenkin omanaan, ja rakastaa varmasti ehdoitta.
Tämä ei ehkä ole sellainen asia mitä lasten tulisi tietää. En ainakaan itse keksi yhtäkään syytä sille miksi vastaavaa kertoisin omille lapsilleni. Addiktioista kertoisin lasten tasoisesti, mikäli asialla olisi vaikutusta lasten elämään. Meillä tosin lasten isä on peliriippuvainen, enkä tiedä miten käsitellä asiaa lasten kanssa (10 v. ja 12 v.).