Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko nelikymppisiä, jotka alkavat siinä vaiheessa elää kadotettua nuoruutta ja rellestäminen lähtee lapasesta?
14.10.2016 |
Miksi eivät ole eläneet nuoruuttaan ja mitä sitten on käynyt kun ovat alkaneet elämään sitä paljon vanhempana?
Kommentit (22)
Kerro ap sinä. Mun mielestä se kriiseily tulee pariskunnille usein 30v ikävuoden jälkeen. 40v on jo tasaista menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap sinä. Mun mielestä se kriiseily tulee pariskunnille usein 30v ikävuoden jälkeen. 40v on jo tasaista menoa.
Ai siinä kohtiko se tulee? En tiennyt.
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap sinä. Mun mielestä se kriiseily tulee pariskunnille usein 30v ikävuoden jälkeen. 40v on jo tasaista menoa.
Kyllä tuntemani 2. kierrokselle lähtijät ovat jo lähempänä 40v. Silloin lapset jo isompia jne. Tämä nyt ei kyllä välttämättä liity otsikkoon.
Joo tunnen! Ihan todella noloa ja rasittavaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että ikä on vain numero ja iän ei pitäisi antaa olla tiellä, jos oikeasti haluaa tehdä jotain, kuten esimerkiksi aloittaa harrastuksen, lähteä reissuun, opiskella jne. MUTTA sitten on nämä tapaukset, jotka neljänkympin kieppeillä tunkevat itseään yli puolet nuorempien bileisiin ja teinifestareille ja juhliminen lähtee vieläkin lapasesta. Se on vain noloa. Jotenkin ihmiset on niin hassuja. Osa kokee olevansa "vanhoja" ja rauhoittuvat elämään mummoelämää jo kolmekymppisinä ja osa taas ei edes keski-iän kieppeillä kykene hyväksymään sitä, että omat teinivuodet on jo takanapäin.
30v ja 50v on kriisit. Niissä on tietenkin ~5v heittoa suuntiinsa riippuen jokaisen yksilöllisestä kehityksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo itseni... :'D
ei mutta... mitä teet jos joudut eroamaan pitkästä parisuhteesta (johon olet ryhtynyt jo 17-v:nä).
Ja olet yhtäkkiä yksin / sinkkuna. Kaipaat uutta vakavaa suhdetta. Mutta kaipaat myös seksiä ja läheisyyttä ja huomiota ylipäänsä vastaeronneena.
Ja ei sitä heti löydy vakavaa uutta suhdetta, kun nykyajan deittikulttuuri on mitä on.
Tosin en muistaakseni ole hengannut nolona missään 2-kymppisten bileissä...
Tiedän sellaisen joka ei ole vieläkään päässyt siitä teinikohelluksesta eroon vaikka ikää on jo 43 ja 2 lapsen isä. Toisinaan huvittavaa katseltavaa, mutta toisinaan tekee tosi pahaa vaimon ja lasten puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla katkes nuoruus vakavaan masennukseen. Nyt nelikymppisenä tuntuu olevan tarve ottaa se kadotettu aika takas, kun on vielä "nuori." Tosin realistista mahdollisuutta siihen ei ole.
Mä olen 33v ja haluaisin olla nuori taas. Nuori ja vapaa. PItäiskö lähteä kreisibailaamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo itseni... :'D
ei mutta... mitä teet jos joudut eroamaan pitkästä parisuhteesta (johon olet ryhtynyt jo 17-v:nä).
Ja olet yhtäkkiä yksin / sinkkuna. Kaipaat uutta vakavaa suhdetta. Mutta kaipaat myös seksiä ja läheisyyttä ja huomiota ylipäänsä vastaeronneena.
Ja ei sitä heti löydy vakavaa uutta suhdetta, kun nykyajan deittikulttuuri on mitä on.
Tosin en muistaakseni ole hengannut nolona missään 2-kymppisten bileissä...
Muistaaksesi niin XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
musta varmaan tulee sellanen, kun oon 40v mulla on 2 aikuista lasta, yks 16v ja 12v
Tiedän pari, ja omat vanhempani myös nyt vähän päälle viisikymppisinä. Itse olen kolmisen vuotta sitten löytänyt elämäni miehen, ja toivon että saimme elää tarpeeksi pitkään sinkkuina villiä nuoruutta ennen kuin tapasimme. Uskon niin. Siksi uskallan luottaa tähän suhteeseen ja siihen, että meidän onni tulee kestämään pitempään kuin vaikkapa vanhemmillani. Kriisienkin yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla nuoruuden eläminen alkoi lähempänä kolmeakymppiä. Nyt olen nelikymppinen ja rellestän minkä jaksan. Mitään parisuhdetta minulla ei koskaan ollut eikä perhettä, joten mitä väliä.
Mun (entinen) kaveri. Kunnollisesta ja tunnollisesta perheenäidistä tuli varsinainen hippaheidi, kaikki viikonloput piti juosta baareissa, keikoilla yms. Erohan siinä tuli, sen myötä myös irtosuhteet (tai no, oli niitä ennen eroakin). Oli imarreltu kaikenlaisten känniääliöiden huomiosta ja kehuista.
Ei pidetä enää yhteyttä, kaveri ei enää osannut oikein muusta puhua, kuin näistä viikonloppusähellyksistään.
Mua oikeasti vähän nolotti sen puolesta.
Noniin, mä olen yli 30v, ja jotenkin NYT on alkanut ahdistaa nämä perhe-elämän kahleet. Lapset on todella rakkaita, mutta parisuhde... No ruoho näyttää niin paljon vihreämmältä aidan toisella puolella. Olen järkytykseni ihastunut esimieheeni, ja voin kyllä sanoa, että jos tämä pomoni minua joskus jotenkin lähestyisi (uskoisin että tosin on niin järkevä että ei niin tee), niin voisin olla pahastikin vietävissä, ja rellestäminen lähtisi lapasesta...
Ei kyllä kuulu mun tuttavapiiriin ketään tuollaista, mutta varmaan heitäkin on. Mulla oli pieni kriisinpoikanen, kun täytin 40, mutta ei se onneksi kestänyt kuin pari kuukautta. Jotenkin sitä mietti, että nyt on sittten puolet elämästä eletty todennäköisesti ja hetken suri sitä, miten lyhyt elämä on, mutta sitten koko asia unohtui. Nykyään, melkein viiskytvuotiaana olen hyvinkin seesteinen ja tuntuu, että taidan elää elämäni parasta aikaa. Parisuhde voi hyvin ja on kestänyt vuosikymmenet, lapset aikuistuvat vauhdilla ja omaa aikaa on enemmän kuin yli 20 vuoteen kertaakaan. Rahatilannekin helpompi ja onneksi on töitäkin. Ei mitään valittamista, eikä aihetta palata nuoruuteen.
Tuttu on 50 vuotias ja viimeiset 10 vuotta on ollut aikamoista vuoristorataa miesrintamalla. Sinkkuaikona nainen bilettää joka viikonloppu klo 04 saakka ja kumppanit vaihtuu. Sitten rauhoittuu hetkeksi jonkun miehen kanssa ja sitten taas ero ja sinkkukausi ja uusi mies ja ero.... Tuollaista menoa ja kyseessä ei mikään lähiönainen vaan koulutettu akateeminen ja perheenäiti. epätoivoisesti etsii miestä ja ei osaa olla yksin.
Minunkin tekisi mieli elää hetki sellaista nuoruutta johon minulla ei nuorena ollut mahdollisuutta. Nyt olisi rahaa, mutta edelleenkään ei ole kovin paljon uskallusta, mutta ehkä sitä alkaa löytymään kun saa pään auki. Jospa vaikka pääsisin vapaaksi vanhempieni vallasta ja uskaltaisin nauttia elämästäni ilman syyllisyyttä siitä että he jäävät osattomiksi.
En