Eik teitä koskaan kaduta lasten hankkiminen?

Ei.

Monesti on kaduttanut. Onneksi kohta muuttavat pois. Mutta on noi tyypit oikeasti kivoja. Mutta ei se oo aina helppoa ollu.

Ehkä tuon kysymyksen olisi voinut nätimminkin asettaa, mutta joo, kyllä joskus. Mutta ei tätä saa täällä ääneen sanoa.

Ei ole kaduttanut. Montako sinfoniaa sinä oletkaan säveltänyt? 

Ei kaduta, eikä ole koskaan kaduttanutkaan. Ehdotonta rakkautta tuntenut lastani kohtaan, niin silloinkin kun kolme kuukautta itki koliikkiaan. Ja edelleen....Lapseni on maailman tärkein ja rakkain ihminen elämässäni.

En kadu. En yhtään sinfoniaa olisi säveltänyt muutenkaan, kesintöjäkään en olisi yhtään patentoinut, kirjojakaan en olisi kirjoittanut. Osaan nytkin kirjoitella silloin kun haluan, miksi lapset sitä estäisivät? Kirjaksi asti ei kirjoituksistani ikinä ole sentään.

Ainut on se, etten olisi Suomessa enää veronmaksajana. Olin lähdössä ulkomaille ja oltiin miehen kanssa eroamassa kunnes huomasin olevani raskaana. Ei kaduta. Tässä saman miehen kanssa ollaan ja yhteinen sävel löytyi kuin löytyikin.

Miksi sellaista pitäisi katua? Montako sinfoniaa itse olet säveltänyt, kirjaa kirjoittanut ja keksintöä patentoinut? Estääkö lasten saaminen muun tekemisen mielestäsi jotenkin, miten?

Ei kaduta, kolme lasta. Harmi ettei enempää.

Välillä tottakai on ajatuksia "jos lasta ei olisi voisin tehdä näin" ja "jos ei olisi lasta olisin nyt täällä" yms. Mutta ei koskaa kaduta. Lapseni on maailman tärkein ja vasta nyt tunnen olevani jollekin tärkeä ja elämässäni on merkitystä :)

Huutonauru!!

No, ei kyllä kaduta. Lapsen saaminen on yksi toteutuneista haaveistani. Sen lisäksi olen toteuttanut muutkin haaveet, jotka vain ovat olleet omasta itsestäni kiinni. Sinfoniat, kirjan kirjoittaminen ja keksinnöt ei mua niinkään kiinnosta. Enemmän olen kiinnostunut vieraiden kielien opiskelusta, matkustamisesta ja erilaisten urheilulajien kokeilusta. Niitä kaikkia olen päässyt tekemään niin paljon kuin haluan, lapsesta huolimatta.

Eihän se aina ruusuista ole, mutta lapset ei estä minua kirjoittamasta sinfonioita, kirjoja tai tekemästä juuri sitä mitä itse haluan.

Ei minua ole kaduttanut. Olen suhtautunut aina asioihin niin, että mitä on itse tullut valinneeksi, niin se lautanen syödään loppuun. Ja olisi tuntunut todella epälojaalilta katua niiden ihmisten maailmaan saattamista, jotka eivät ole sitä voineet itse mitenkään valita. Tottakai kaikenlaista kiukkua ja harmia on ollut, mutta sitä, että olen saanut lapsia en ole koskaan katunut. Enkä oikein muutakaan asiaa elämässä kuin paria typerää yhdenyön juttua nuorena, ne olisi voinut jättää tekemättä. Ehkä niitten takia jäi sitten sinfoniat säveltämättä? Perhana!

Ei kaduta. Joskus voi väsyttää ja toivoa hetken omaa aikaa, mutta koskaan en ole lapsiani katunut. Tiedän, että sitä olisin katunut, jos olisin syystä tai toisesta lapsettomaksi jäänyt. Lapset ovat antaneet elämään niin eri näkökulman, osaavat ajatella asioita eri kantilta ja heidän myötään opin sitä itsekin, saavat nauramaan. Tuskinpa olisin mitään kovin ihmeellistä lapsettomana saanut aikaiseksi. Olen nytkin ns. uraäiti - akateeminen koulutus, vakituinen työ vastuullisissa tehtävissä, joissa hiljalleen etenen ja tienaan enemmän kuin mieheni, joka hänkin kunnon töissä. Lapset eivät ole olleet esteenä missään kohtaa. Monihan sanoo, ettei niitä patentteja voi haudan reunalle mukaan ottaa, mutta ehkäpä lapseni käyvät joskus hautakiven luo kukkaset tuomassa.

Minun elämä ei ole mennyt käsikirjoituksen mukaan, olen krooninen alisuoriutuja, josta ei yhteiskunnalle ole paljonkaan iloa. Ainoa hyöty mikä minusta on, on se panostus omaan lapseen siinä toivossa, että hän saa hyvän elämän ja hänestä tulee yhteiskunnalle hyödyllinen. Mitään muuta merkittävää en ole elämässäni saanut aikaiseksi, mutta lapseni on todellinen valioyksilö.

Ei todellakaan. Enemmänkin olisin voinut tehdä. T: lapset 22v, 16v, 14v ja 6v