Saiko äitisi koskaan sinun lapsuudessasi totaalista raivaria tai hulluuskohtausta?

En muista, että olisi koskaan suorastaan raivonnut, mutta kyllä se muutaman kerran suuttui mulle, kun olin teini.

Tuntui pelottavalta koska äiti oli kuin omissa maailmoissaan, sähisi ja kiroili sekä oli väkivaltainen.

Ei. On se suuttunut, mutta ei totaalisesti muuttunut hulluksi tai kuin toiseksi ihmiseksi. Eikä meillä lapsuudenkodissa kukaan muukaan. Siksi en nuorena aikuisena ymmärtänyt, että sellaisia totaalipimahtajia on olemassa ja vielä vähemmän, että ne pitävät itseään täysin normaaleina.

En muista ainakaan. Kyllä hän monestikin korotti ääntä ja oli vihainen, mutta en muista mitään raivokohtausta.

Itse olen saanut esikoiselleni kerran totaaliöveriraivarit, jonka varmasti muistaa lopun elämäänsä. Hävettää.

Oliskin saanut, siis raivarin, ei hulluuskohtausta. Sen sijaan äiti piti mykkäkoulua. Päiväkausia, jopa viikon-pari.

Se oli ihan kamalaa. Raivokohtaus sen sijaan menee ohi.

Liian usein. Sekakäyttäjä joka oli viikottain tappamassa itseensä. Pahalta tuntui.

Kyllä. Sen naisen raivoaminen ja huutaminen oli joka päiväistä. Syitä riitti aina; huono arvosana kokeesta, tulet myöhässä 5min tai teet vain jotain väärin, mutta et tiedä mitä, etkä koskaan saa tietää mitä olet tehnyt väärin.

Koskaan et tehnyt jotain riittävästi, joko puhui liikaa tai oli liian hiljaa.

Ja se tuntui pahalta. Lopuksi opin elämään sen kanssa, olemaan haamu/näkymätön. Niin kauan kun tein mitä äitini halusi oli hän "tyytyväinen".

Valitettavasti, ja se oli turvattoman tuntuista. Kun yhtäkkiä ei ollutkaan ketään järkevää aikuista, johon saattoi luottaa. Itse yritän pitää päänuppini sellaisessa kondiksessa, että en päästä itseäni koskaan niin väsyneeksi, että voimani loppuisivat. On hankittava ajoissa apua, jos omat eväät loppuvat. Aikuisen on oltava aikuinen lapselle, oli tilanne mikä tahansa.

Meillä Kärpäs-tyyliset raivarit olivat jokapäiväistä leipää. Veljelläni on diagnosoimaton ADHD ja haavereita riitti. Äidillä oli vielä kaksi siivoustyöpaikkaa meidän elättämiseksi eli ei hänenkään elämä ollut mitenkään kevyttä.

Joo. Minua ärsytti, en muista koskaan pelänneeni kauheasti äitiäni.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Sen naisen raivoaminen ja huutaminen oli joka päiväistä. Syitä riitti aina; huono arvosana kokeesta, tulet myöhässä 5min tai teet vain jotain väärin, mutta et tiedä mitä, etkä koskaan saa tietää mitä olet tehnyt väärin.

Koskaan et tehnyt jotain riittävästi, joko puhui liikaa tai oli liian hiljaa.

Ja se tuntui pahalta. Lopuksi opin elämään sen kanssa, olemaan haamu/näkymätön. Niin kauan kun tein mitä äitini halusi oli hän "tyytyväinen".

On tosi epäoikeudenmukaista ja väärin, että olet joutunut kokemaan tuollaista. Koetko muuten, että nuo ikävät kokemukset ovat antaneet sinulle vahvuuksia? Voisin kuvitella, että kykenisit helpommin asettumaan sellaisen henkilön asemaan, joka on kokenut samankaltaista.

Raivareita joskus, mutta ei mitään hulluuskohtauksia.

Niihin raivareihinkin oli joku syy aina ja tilanne eteni asteittain, ei hän yhtäkkiä ja turhasta raivostunut.

Isä oli arvaamattomampi pimahtelija, mutta ei hänkään varsinaisesti hulluuskohtauksia saanut.

Äkkipikaisempi tulisielu vaan.

Ei, mutta purki ahdistustaan puhumalla ääneen ajatuksiaan, kun isäni ei tullut monena yönä peräkkäin kotiin. Puhui kyllä, että me pärjätään, vaikka isä jättäisikin, mutta oli jotenkin hysteerinen. Jos äiti ei olisi kertonut mitään, en olisi edes osannut epäillä isää. Eivät lopulta eronneet.

Sai. Ja isä myös. Nyt vanhempana ymmärrän syyt, miksi olivat niin hermostuneita aina (ovat edelleen), mutta nuorena lapsen on vaikea ymmärtää, miksi aikuinen saa raivokohtauksia ihan yhtäkkiä ja siksi pyrinkin itse vanhempana laskemaan mielessäni kymmeneen, etten räjähdä. En halua olla samanlainen vanhempi lapselleni mitä omani olivat minulle ja sisaruksilleni.

Vierailija kirjoitti:

Oliskin saanut, siis raivarin, ei hulluuskohtausta. Sen sijaan äiti piti mykkäkoulua. Päiväkausia, jopa viikon-pari.

Se oli ihan kamalaa. Raivokohtaus sen sijaan menee ohi.

Ei kahta pahaa tarvitse vertailla. Molemmat ovat pahoja, ja molemmista lapsi kärsii. Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa, ja todella haavoittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Oliskin saanut, siis raivarin, ei hulluuskohtausta. Sen sijaan äiti piti mykkäkoulua. Päiväkausia, jopa viikon-pari.

Se oli ihan kamalaa. Raivokohtaus sen sijaan menee ohi.

Voi kuule, kyllä yksi ihminen osaa nuokin yhdistää ihan näppärästi. Meillä raivosi isä, se oli oikeasti pelottavaa. Sen päälle hän aloitti mykkäkoulun, joka kerran kesti kolme kuukautta. Yleensä meni pari kolme viikkoa, sitten isä puhui parina päivänä ja taas alkoi uusi mykkä kausi.

Sai. Hän kysyi, että voinko tiskata. Jos sopii, niin vartin päästä, kun tää ohjelma loppuu.

Hänen mielestään tuo oli niskoittelua ja sai raivarit. Mun telkkarin tiputti lattialle, ettei sitä enää kato kukaan, kun kotityöt ei maistu. Sitten se veteli parilla avarilla pitkin poskia, yritin juosta karkuun, nappas tukasta kaksin käsin kiinni. Mätkäytti mut pari kertaa vaatekaapin oveen ja siinä vaiheessa pääsin eteiseen karkuun. Huusin hulluna isää apuun, hän oli autotallissa.

Äiti kaatoi mut lattialle ja alkoi potkia.

Siinä vaiheessa isä tulikin paikalle ja järkyttyneenä huusi, että mitä helvettiä sä teet?! Repi äitiä pois.

Mä olin tuolloin 16 v. Multa murtu leuka ja kaksi kylkiluuta. Ruhjeita ympäriinsä.

14 vuotias veljeni todisti oikeudessa, että aivan kuten ennen oli rauhallisesti tiskistä puhuttu.

Eipä äiti itekkään osannut kertoa, mikä tuli. Anteeksi se pyysi kerran. Mutta todella kylmästi.

Meillä ei ikinä ennen ollut mitään tommosta, ei se ollut edes tukistellut tai luunappeja jakanut. Äiti oli hyvä tyyppi, hänen kanssaan aina pysty puhumaan yms.

Isä vaati eroa ja muutettiin sen kanssa. Äitiä tavattiin vain satunnaisesti.

Mä olen nyt 44 v, eikä käsitystäkään mikä äitiin iski. Ei se erityisen katuvakaan ole ollut, juopoksi se sittemmin ryhtyi, kun me ensin pilattiin hänen elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Oliskin saanut, siis raivarin, ei hulluuskohtausta. Sen sijaan äiti piti mykkäkoulua. Päiväkausia, jopa viikon-pari.

Se oli ihan kamalaa. Raivokohtaus sen sijaan menee ohi.

Sama meillä. Äidillä on edelleen tapana jeesustella että hän ei ymmärrä miksi riitely on tarpeen, ikinä. No eipä, kun kukaan ei uskaltanut sanoa puolta sanaa mykkäkoulun pelossa. Muistan useampaan kertaan anoneeni anteeksiantoa itkien ihmiseltä joka ei puhu mitään. Aikuisena olen kerran erehtynyt esittämään kriittisen kommentin meidän lapsuudesta. Äiti ei puhunut mulle puoleen vuoteen ja noin vuoden päästä alkoi olla normaalit välit.

Sai. Saattoi kilahtaa jostain käsittämätöstä asiasta ja lyödä. Kerran näytin sillai hyväntahtoisesti kieltä ja jostain syystä se räjäytti homman ihan käsiin. Kävelin pois päin, hän juoksi perään ja potkaisi täysillä jalkoväliin takaapäin. Muistan vieläkin miten sattui. Yksi kerta jäi mieleen kun olin jo 16-vuotias. Oli sanaharkkaa äidin kanssa ja hän joutui sellaiseen raivotilaan, että löi mua päähän siivousharjalla ja tärisi raivosta holtittomasti silmät palaen ja sanoi: Sano yksikin sana vielä niin mä tapan sut. Se oli niin pelottavaa. Kuin joku mielipuolinen, pillastunut eläin, joka ei pysty hallitsemaan raivoaan. En uskaltanut todellakaan sanoa enää sanaakaan.

Päätin jo lapsena, että omien lasten ei koskaan tarvi pelätä eikä kokea väkivaltaa eikä ole ollut muuten yhtään vaikeaa pysyttäytyä tässä päätöksessä. Niin hirveältä se itsestä tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliskin saanut, siis raivarin, ei hulluuskohtausta. Sen sijaan äiti piti mykkäkoulua. Päiväkausia, jopa viikon-pari.

Se oli ihan kamalaa. Raivokohtaus sen sijaan menee ohi.

Voi kuule, kyllä yksi ihminen osaa nuokin yhdistää ihan näppärästi. Meillä raivosi isä, se oli oikeasti pelottavaa. Sen päälle hän aloitti mykkäkoulun, joka kerran kesti kolme kuukautta. Yleensä meni pari kolme viikkoa, sitten isä puhui parina päivänä ja taas alkoi uusi mykkä kausi.

Sama juttu. Äitini taisi sekä väkivaltaiset raivokohtaukset että päiväkausien mykkäkoulut, joiden päättyminen vaati tunti- ellei päiväkausien matelun ja nöyristelyn. T: 19