Jos ei vielä 15v jälkeen ole päässyt exästä yli, niin onko silloin ero ollut virhe?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän se tietenkään sitä tarkoita. Voihan kumppania ikävöidä vielä vuosienkin päästä. Aika kultaa muistot. Jostain syystä olet kuitenkin päättänyt lähteä. Etkö muka muista yhtään syytä lähtemiseesi? Ja mitä tarkoitat, ettet ole päässyt yli? Kyllä tuo minusta kuulostaa yli pääsemiseltä, jos olet kuitenkin näin kauan elänyt ilman kumppania etkä välillä edes muista koko ihmisen olemassaoloa.
Voisi ajatella vaikka läheisen kuolemaa. Jos joskus tulee hetkiä, jolloin muistelee edesmennyttä ystävää tai sukulaista ja itkettää vähän isommin, ei se silti tarkoita, ettei ole päässyt asiasta yli tai vielä surisi tämän henkilön kuolemaa. On ihan normaalia muistella mennyttä ja kaivata.

Ei mulla ollut oikeasti yhtään mitään järkevää syytä erolle. Mä olen sen miljoona kertaa miettinyt, että miksi mä sen tein, mutta en keksi mitään syytä. Varmaan joku hormonihäiriö ollut.

ap.

Siis ihan oikeasti et muista yhtään, mikä suhteessanne oli pielessä, missä tilanteessa erositte, miten otit asian puheeksi, miten mies asiaan reagoi jne? Miten voit sitten edes muistaa, millainen suhteenne oli? Ei kovin syvältä suhteelta kyllä kuulosta, jos et edes eron syytä muista. Tai sitten olet ollut aineissa, psykoosissa tai jotain. Pelkkä hormonihäiriö ei nyt tätä selitä.

Minäkään en muista, milloin erosin ensimmäisestä poikaystävästäni ja mikä oli se viimeinen tilanne, jossa erosimme (on/off -suhde), mutta kyllä minä muistan varsin hyvin, miksi erosimme ja mistä aiheista aina väänsimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.

Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.

ap.

No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.

Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.

Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.

ap.

Jos jokin asia on jäänyt kesken, silloin sitä varmaan vielä miettiikin 8-kymppisenä - ellei muisti ole jo armahtanut. Sovi tapaaminen ja juttele asiasta. Jos tuntuu siltä, voitte vaikka todeta, että teitte aikoinaan virheen, mutta asian voi silti jättää siihen. Kerrot, miksi haluat keskustella asian läpi. Ei kenenkään elämä ole täysin julkista esim. puolisolle. Tämä on asia, joka sinun täytyy tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se virhe on tässä tapauksessa sinun korvien välissä.

Tämä! Vika on kyllä nyt teidän päässänne. :) Jatka elämää jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.

Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.
ap.

No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.

Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.
Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.
ap.

Olet kuitenkin mennyt yhteen toisen ihmisen kanssa ja perustanut perheenkin tässä välissä. Kyllä minä sanoisin, että olet päässyt yli. Vanha suola vain syystä tai toisesta janottaa, mutta ei se ole mikään ihmeellinen juttu.

En halua, että se janottaa :( Miten sen saa loppumaan? En ole ollut koskaan täysin onnellinen nykyisen mieheni kanssa ja nämä menneisyyden kesken jääneet asiat on varmasti yksi syy siihen.

Oikeasti tekisi mieli mennä terapeutille avautumaan, mutta en pysty sanomaan miehelle tästä asiasta enkä mä pääse siellä salassakaan käymään.

Mä olen jossain umpikujassa taas.

ap.

Keittiöpsykologi sanoisi, että nyt on kyse siitä, että haikailet jonkin kuvitelman perään. Eroonne on ollut aikanaan jokin syy, jonka olet itsekin tiedostanut, jos olet itse suhteesta lähtenyt. 15 vuotta on pitkä aika ja se mies ei ole enää se sama mies, jonka tunsit. Hänellä perhe, lapsia, uusi elämäntilanne jne. Haikailet nyt mennyttä aikaa, ehkä nuoruutta ja vapautta, et mennyttä miestä.

Puhut kesken jääneistä asioista. Eli koet kuitenkin, että on jotain, mikä jäi selvittämättä. Mikä se asia sitten oli ja miksi se jäi selvittämättä? Ettekö koskaan jutelleet eronne jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän se tietenkään sitä tarkoita. Voihan kumppania ikävöidä vielä vuosienkin päästä. Aika kultaa muistot. Jostain syystä olet kuitenkin päättänyt lähteä. Etkö muka muista yhtään syytä lähtemiseesi? Ja mitä tarkoitat, ettet ole päässyt yli? Kyllä tuo minusta kuulostaa yli pääsemiseltä, jos olet kuitenkin näin kauan elänyt ilman kumppania etkä välillä edes muista koko ihmisen olemassaoloa.Voisi ajatella vaikka läheisen kuolemaa. Jos joskus tulee hetkiä, jolloin muistelee edesmennyttä ystävää tai sukulaista ja itkettää vähän isommin, ei se silti tarkoita, ettei ole päässyt asiasta yli tai vielä surisi tämän henkilön kuolemaa. On ihan normaalia muistella mennyttä ja kaivata.

Ei mulla ollut oikeasti yhtään mitään järkevää syytä erolle. Mä olen sen miljoona kertaa miettinyt, että miksi mä sen tein, mutta en keksi mitään syytä. Varmaan joku hormonihäiriö ollut.

ap.

Siis ihan oikeasti et muista yhtään, mikä suhteessanne oli pielessä, missä tilanteessa erositte, miten otit asian puheeksi, miten mies asiaan reagoi jne? Miten voit sitten edes muistaa, millainen suhteenne oli? Ei kovin syvältä suhteelta kyllä kuulosta, jos et edes eron syytä muista. Tai sitten olet ollut aineissa, psykoosissa tai jotain. Pelkkä hormonihäiriö ei nyt tätä selitä.

Minäkään en muista, milloin erosin ensimmäisestä poikaystävästäni ja mikä oli se viimeinen tilanne, jossa erosimme (on/off -suhde), mutta kyllä minä muistan varsin hyvin, miksi erosimme ja mistä aiheista aina väänsimme.

Muistan muistan! Muistan missä tilanteessa erottiin, missä silloin oltiin, miten mies reagoi, mitä sanottiin... Muistan ihan kaikki.

Ei me siinä paljoa puhuttu ja muistan miten katsoin miehen perään, kun lähti pois. Muistan sen vaatteetkin vielä. Vaaleat farkut ja ruutupaita.

Ei meillä ollut suhteessa mitään vikaa. Ei koskaan riidelty. Joku mulla vaan tuli, että halusin olla yksin tai jotain. Mutta eikö olisi riittänyt, että olisin yksin vaikka kaksi viikkoa, miksi piti saman tien erota? Ja vielä noin, että kumpikin jäätiin vain itkemään.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.

Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.ap.

No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.

Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.ap.

Olet kuitenkin mennyt yhteen toisen ihmisen kanssa ja perustanut perheenkin tässä välissä. Kyllä minä sanoisin, että olet päässyt yli. Vanha suola vain syystä tai toisesta janottaa, mutta ei se ole mikään ihmeellinen juttu.

En halua, että se janottaa :( Miten sen saa loppumaan? En ole ollut koskaan täysin onnellinen nykyisen mieheni kanssa ja nämä menneisyyden kesken jääneet asiat on varmasti yksi syy siihen.

Oikeasti tekisi mieli mennä terapeutille avautumaan, mutta en pysty sanomaan miehelle tästä asiasta enkä mä pääse siellä salassakaan käymään.

Mä olen jossain umpikujassa taas.

ap.

Keittiöpsykologi sanoisi, että nyt on kyse siitä, että haikailet jonkin kuvitelman perään. Eroonne on ollut aikanaan jokin syy, jonka olet itsekin tiedostanut, jos olet itse suhteesta lähtenyt. 15 vuotta on pitkä aika ja se mies ei ole enää se sama mies, jonka tunsit. Hänellä perhe, lapsia, uusi elämäntilanne jne. Haikailet nyt mennyttä aikaa, ehkä nuoruutta ja vapautta, et mennyttä miestä.

Puhut kesken jääneistä asioista. Eli koet kuitenkin, että on jotain, mikä jäi selvittämättä. Mikä se asia sitten oli ja miksi se jäi selvittämättä? Ettekö koskaan jutelleet eronne jälkeen?

No se ero jäi selvittämättä... ja kaikki tunteet.

Mies on ollut mun kanssa kaksi kertaa sen eron jälkeen vaikka sillä oli jo uusi silloin. Toisella kertaa puhuttiin vähän asiasta ja silloin mies kysyi sen, että miksi halusin erota ja kertoi miten on ikävöinyt. Mutta koska se uusi oli jo kuvioissa, niin asiasta ei sitten sen kummemmin puhuttu.

Yksi sopimus tehtiin, mitä en halua tässä kertoa, ja sitä olenkin nyt paljon miettinyt.

Ihanaa terapiaa tämä av! Kummasti helpottaa.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän se tietenkään sitä tarkoita. Voihan kumppania ikävöidä vielä vuosienkin päästä. Aika kultaa muistot. Jostain syystä olet kuitenkin päättänyt lähteä. Etkö muka muista yhtään syytä lähtemiseesi? Ja mitä tarkoitat, ettet ole päässyt yli? Kyllä tuo minusta kuulostaa yli pääsemiseltä, jos olet kuitenkin näin kauan elänyt ilman kumppania etkä välillä edes muista koko ihmisen olemassaoloa.Voisi ajatella vaikka läheisen kuolemaa. Jos joskus tulee hetkiä, jolloin muistelee edesmennyttä ystävää tai sukulaista ja itkettää vähän isommin, ei se silti tarkoita, ettei ole päässyt asiasta yli tai vielä surisi tämän henkilön kuolemaa. On ihan normaalia muistella mennyttä ja kaivata.

Ei mulla ollut oikeasti yhtään mitään järkevää syytä erolle. Mä olen sen miljoona kertaa miettinyt, että miksi mä sen tein, mutta en keksi mitään syytä. Varmaan joku hormonihäiriö ollut.
ap.

Siis ihan oikeasti et muista yhtään, mikä suhteessanne oli pielessä, missä tilanteessa erositte, miten otit asian puheeksi, miten mies asiaan reagoi jne? Miten voit sitten edes muistaa, millainen suhteenne oli? Ei kovin syvältä suhteelta kyllä kuulosta, jos et edes eron syytä muista. Tai sitten olet ollut aineissa, psykoosissa tai jotain. Pelkkä hormonihäiriö ei nyt tätä selitä.
Minäkään en muista, milloin erosin ensimmäisestä poikaystävästäni ja mikä oli se viimeinen tilanne, jossa erosimme (on/off -suhde), mutta kyllä minä muistan varsin hyvin, miksi erosimme ja mistä aiheista aina väänsimme.

Muistan muistan! Muistan missä tilanteessa erottiin, missä silloin oltiin, miten mies reagoi, mitä sanottiin... Muistan ihan kaikki.

Ei me siinä paljoa puhuttu ja muistan miten katsoin miehen perään, kun lähti pois. Muistan sen vaatteetkin vielä. Vaaleat farkut ja ruutupaita.

Ei meillä ollut suhteessa mitään vikaa. Ei koskaan riidelty. Joku mulla vaan tuli, että halusin olla yksin tai jotain. Mutta eikö olisi riittänyt, että olisin yksin vaikka kaksi viikkoa, miksi piti saman tien erota? Ja vielä noin, että kumpikin jäätiin vain itkemään.

ap.

No jokin syy siihenkin kai oli, että halusit olla yksin etkä kahden viikon jälkeen mennyt takaisin.

Entäs sitten jos se olikin virhe? Hyväksy se. Se ei nimittäin sillä korjaannu, että palaisitte yhteen.

Tietysti voitte palata yhteen, mutta toisista lähtökohdista kuin se, että jatkaisitte siitä mihin homma loppui.

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten jos se olikin virhe? Hyväksy se. Se ei nimittäin sillä korjaannu, että palaisitte yhteen.

Tietysti voitte palata yhteen, mutta toisista lähtökohdista kuin se, että jatkaisitte siitä mihin homma loppui.

Niin... Haluaisin vain, että voisin ajatella sitä ihmistä hyvillä mielin eikä niin, että aina kun tulee mieleen, niin rintaa puristaa...

ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.

Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.ap.

No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.

Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.ap.

Olet kuitenkin mennyt yhteen toisen ihmisen kanssa ja perustanut perheenkin tässä välissä. Kyllä minä sanoisin, että olet päässyt yli. Vanha suola vain syystä tai toisesta janottaa, mutta ei se ole mikään ihmeellinen juttu.

En halua, että se janottaa :( Miten sen saa loppumaan? En ole ollut koskaan täysin onnellinen nykyisen mieheni kanssa ja nämä menneisyyden kesken jääneet asiat on varmasti yksi syy siihen.
Oikeasti tekisi mieli mennä terapeutille avautumaan, mutta en pysty sanomaan miehelle tästä asiasta enkä mä pääse siellä salassakaan käymään.
Mä olen jossain umpikujassa taas.
ap.

Keittiöpsykologi sanoisi, että nyt on kyse siitä, että haikailet jonkin kuvitelman perään. Eroonne on ollut aikanaan jokin syy, jonka olet itsekin tiedostanut, jos olet itse suhteesta lähtenyt. 15 vuotta on pitkä aika ja se mies ei ole enää se sama mies, jonka tunsit. Hänellä perhe, lapsia, uusi elämäntilanne jne. Haikailet nyt mennyttä aikaa, ehkä nuoruutta ja vapautta, et mennyttä miestä.
Puhut kesken jääneistä asioista. Eli koet kuitenkin, että on jotain, mikä jäi selvittämättä. Mikä se asia sitten oli ja miksi se jäi selvittämättä? Ettekö koskaan jutelleet eronne jälkeen?

No se ero jäi selvittämättä... ja kaikki tunteet.

Mies on ollut mun kanssa kaksi kertaa sen eron jälkeen vaikka sillä oli jo uusi silloin. Toisella kertaa puhuttiin vähän asiasta ja silloin mies kysyi sen, että miksi halusin erota ja kertoi miten on ikävöinyt. Mutta koska se uusi oli jo kuvioissa, niin asiasta ei sitten sen kummemmin puhuttu.

Yksi sopimus tehtiin, mitä en halua tässä kertoa, ja sitä olenkin nyt paljon miettinyt.

Ihanaa terapiaa tämä av! Kummasti helpottaa.

ap.

Hyvä jos helpottaa. :)

Oletteko sitten viime aikoina olleet tekemisissä? Minusta on ihan ok, että joskus asiat jäävät ilmaan roikkumaan. En usko, että on olemassa mitään selkeää merkkiä tai pistettä, jossa asiat ovat lopullisesti selvitettynä, vaan uskon, että aika korjaa (tai sitten ei). Jos ette ole olleet miehen kanssa enää tekemisissä, voi olla, että aika on korjannut miehesi osalta asiat, eikä hän enää mieti asiaa tai ainakaan haluaisi palata yhteen.

Miten kauan olitte sitten yhdessä? Jos olitte yhdessä vaikka 5 vuotta ja nyt olette olleet 15 vuotta erillänne, niin minusta vaakakupissa painaa kyllä enemmän se erossaoloaika. Et voi mitätöidä esim hänen nykyistä suhdettaan sillä, että olet tuntenut hänet ennen hänen nykyistä puolisoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.

Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.ap.

No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.

Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.ap.

Olet kuitenkin mennyt yhteen toisen ihmisen kanssa ja perustanut perheenkin tässä välissä. Kyllä minä sanoisin, että olet päässyt yli. Vanha suola vain syystä tai toisesta janottaa, mutta ei se ole mikään ihmeellinen juttu.

En halua, että se janottaa :( Miten sen saa loppumaan? En ole ollut koskaan täysin onnellinen nykyisen mieheni kanssa ja nämä menneisyyden kesken jääneet asiat on varmasti yksi syy siihen.Oikeasti tekisi mieli mennä terapeutille avautumaan, mutta en pysty sanomaan miehelle tästä asiasta enkä mä pääse siellä salassakaan käymään.Mä olen jossain umpikujassa taas.ap.

Keittiöpsykologi sanoisi, että nyt on kyse siitä, että haikailet jonkin kuvitelman perään. Eroonne on ollut aikanaan jokin syy, jonka olet itsekin tiedostanut, jos olet itse suhteesta lähtenyt. 15 vuotta on pitkä aika ja se mies ei ole enää se sama mies, jonka tunsit. Hänellä perhe, lapsia, uusi elämäntilanne jne. Haikailet nyt mennyttä aikaa, ehkä nuoruutta ja vapautta, et mennyttä miestä.Puhut kesken jääneistä asioista. Eli koet kuitenkin, että on jotain, mikä jäi selvittämättä. Mikä se asia sitten oli ja miksi se jäi selvittämättä? Ettekö koskaan jutelleet eronne jälkeen?

No se ero jäi selvittämättä... ja kaikki tunteet.

Mies on ollut mun kanssa kaksi kertaa sen eron jälkeen vaikka sillä oli jo uusi silloin. Toisella kertaa puhuttiin vähän asiasta ja silloin mies kysyi sen, että miksi halusin erota ja kertoi miten on ikävöinyt. Mutta koska se uusi oli jo kuvioissa, niin asiasta ei sitten sen kummemmin puhuttu.

Yksi sopimus tehtiin, mitä en halua tässä kertoa, ja sitä olenkin nyt paljon miettinyt.

Ihanaa terapiaa tämä av! Kummasti helpottaa.

ap.

Hyvä jos helpottaa. :)

Oletteko sitten viime aikoina olleet tekemisissä? Minusta on ihan ok, että joskus asiat jäävät ilmaan roikkumaan. En usko, että on olemassa mitään selkeää merkkiä tai pistettä, jossa asiat ovat lopullisesti selvitettynä, vaan uskon, että aika korjaa (tai sitten ei). Jos ette ole olleet miehen kanssa enää tekemisissä, voi olla, että aika on korjannut miehesi osalta asiat, eikä hän enää mieti asiaa tai ainakaan haluaisi palata yhteen.

Miten kauan olitte sitten yhdessä? Jos olitte yhdessä vaikka 5 vuotta ja nyt olette olleet 15 vuotta erillänne, niin minusta vaakakupissa painaa kyllä enemmän se erossaoloaika. Et voi mitätöidä esim hänen nykyistä suhdettaan sillä, että olet tuntenut hänet ennen hänen nykyistä puolisoaan.

Ei olla oltu nyt moneen vuoteen tekemisissä. Mies yritti ottaa yhteyttä pari vuotta sitten, mutta en vastannut, koska ajattelin, että se tuo vain lisää tuskaa. Sitä olen nyt katunut monesti ja siksi miettinyt, että jos nyt ottaisinkin itse yhteyttä. Mutta en ole ottanut juuri tuon takia, että jos mies onkin päässyt jo aivan yli ja kaikki on hänen osaltaan ihan ok, niin turhaan alan sitten sekoittamaan ketään ja mitään.

Mutta kyllä musta välillä tuntuu, että antaisin mitä  vain siitä, että saisin nähdä hänet edes viiden minuutin verran. 

ap.

Työkaverini oli nuorena naimisissa, yksi lapsi tuosta liitosta. Menivät tahoillaan naimisiin, erosivat. Palasivat yhteen 27 vuoden kuluttua. Ovat onnellisin pari, jonka tunnen. Myös luokkakaverini vanhemmat erosivat aikanaan, he palasivat yhteen 15 vuoden tauon jälkeen.

Edustat ihmistyyppiä nimeltä pelkuri. En ymmärrä, etkä saa sympatiaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.

Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.

ap.

No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.

Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.

Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.

ap.

Mieti niin että jos nyt eroisit miehestäsi niin mahtaisitko miettiä hänestä samalla lailla muutaman vuoden päästä? Kaipaisit ja muistelisit. Kyllä minusta moni välillä muistelee ehkä haikaillenkin nuoruuden rakastettuaan, mutta ymmärtää lopulta että se ei olisi samanlaista tänäpäivänä. Molemmat olette muuttuneet ja oikeesti eroon on ollut joku syy vaikket sitä nyt itselles myönnä. Ei varmasti ole niin että olette rakastuneena sanoneet hymyillen heipat ja lähtenyt eri teille. Käsittele ero ja lopeta haikailu. Välillä exä itselläkin käväissyt mielessä mutta enemmän kaipaisin lasteni isää ja nykyistä jos erottaisiin. Vaikka huonoina aikoina miettii ties mitä. Tsemppiä ja nauti tästä päivästä.

Vierailija kirjoitti:

Edustat ihmistyyppiä nimeltä pelkuri. En ymmärrä, etkä saa sympatiaani.

Miks pelkuri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edustat ihmistyyppiä nimeltä pelkuri. En ymmärrä, etkä saa sympatiaani.

Miks pelkuri?

Aloita lukemalla viestisi 31/35

Vierailija kirjoitti:

Tulee kausia, etten muistakaan koko ihmistä, mutta sitten aina tulee näitä kausia, että muistan ja ikävöin. Ei voi olla miettimättä, että oliko meidän ero täysin virhe, koska edelleenkään en ole yli päässyt.

Kauanko teillä on mennyt unohtamisesta ja yli pääsemisessä? Tuntuu jotenkin älyttömältä vielä 15v jälkeenkin ns. itkeä perään...

Jos on normaalia kaivata lapsuusajan leikkejä ja kavereita, niin miksi sitten ei ihmistä, jonka kanssa on joskus jakanut elämänsä? Se määrittää tilanteen normaaliuden, että kuinka usein tuo tunne tulee. Tunteen voimakkuus taas johtuu siitä, että kuinka tunteikas ja muisteleva ihminen ylipäänsä on. Minä tykkään muistella vanhoja asioita oli ne sitten iloisia tai surullisia. En silti anna niiden vallata arkeani, vaan ne tulevat ja menevät.

Hei ap

Minä rakastuin yli 15 v sitten varattuun mieheen ja lähdin pois, perustin myös perheen. Kaipaus kävi kuitenkin liian suureksi, oli pakko sanoa ne tunteet ääneen jotka kumpikin tiesi muttei aikoinaan uskaltanut sanoa. Nyt olemme kumpikin sanoneet puolisoillemme, että haluamme erota. Elämä ei aina ole suoraviivaista eikä kaikki tapahdu heti. Tsemppiä mitä päätätkään tehdä!