Miten muilla uusperheillä menee?

Meillä menee hyvin, mutta lapset ovatkin teinejä. Ymmärtävät, jos on eroja. Emme edes yritä tehdä kahdesta perheestä yhtä. Meillä on parisuhde, joka on keskiössä. Emme ole ydinperhe, emmekä uus"perhe". Emmekä todellakaan vaivaa päätämme lasten toisilla vanhemmilla. Meillä on oikeus elää tavallamme, ja heillä on oikeus elää omalla tavallaan.

Minusta suurin vika uusperheissä on se, että yritetään ängetä kaikki yhteen malliin.

Niin, ainoa neuvoni on tämä: älkää tehkö yhteistä lasta.

Et sinä saakaan sisarusparvea tyypeistä jotka eivät ole toisilleen mitään sukua eivätkä tunne toisiaan eivätkä välttämättä ole tämän jälkeen missään tekemisissä koskaan.

Tuo että raahaatte edellisten suhteiden muistoja ja niiden perusteella elämältä jotain ei myöskään kuulu lapsille pätkääkään.

Yhdessä vuoden ja asutte yhdessä? Ei ihme että on rankkaa! Meillä suhdetta takana 4 vuotta ja molemmilla kaksi lasta emmekä ole vielä muuttaneet yhteen. Vietämme aikaa kaikki yhdessä viikonloppuisin ja lomilla, näin kaikki tutustuvat ja särmät hioutuvat ja löytyy meidän malli olla pikkuhiljaa. Lisäksi tässä mallissa kummankin lapset saavat aikaa myös oman vanhempansa kanssa, mikä meillä selvästi tärkeää kaikille, lapsille etenkin. Parisuhteeseen keskitymme kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan eli joka toinen viikko. Silloin asumme epävirallisesti yhdessä. Tsemppiä, voin kuvitella että on haastavaa yrittää sopeutua yhteen kotiin kun hädin tuskin vielä tunnette toisianne kunnolla.

Ajattelette ihan liikaa. Ja unohtakaa tuo 2+1 asetelma. Meillä on mennyt ihan hyvin, kun on asiat on otettu vastaan selllaisina kuin ne tulee ja silloin kuin ne tulee. Otetaan jokainen lapsi huomioon omana persoonaana, eikä edes yritetä tehdä heistä yhtä. Tuetaan, kannustetaan ja kasvatettaan persoonan vaatimalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelette ihan liikaa. Ja unohtakaa tuo 2+1 asetelma. Meillä on mennyt ihan hyvin, kun on asiat on otettu vastaan selllaisina kuin ne tulee ja silloin kuin ne tulee. Otetaan jokainen lapsi huomioon omana persoonaana, eikä edes yritetä tehdä heistä yhtä. Tuetaan, kannustetaan ja kasvatettaan persoonan vaatimalla tavalla.

Jos kyseessä suht pienet lapset tämä ei tietenkään oikein toimi vaikkapa lelukaupassa kun kaksi on tottunut saamaan haluamansa ja yhdellä ollut tiukempi linja. Ap puhuu varmaan ihan tällaisista käytännön jutuista joita tulee vastaan koko ajan ja joissa oltava yhtenäinen linja.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä vuoden ja asutte yhdessä? Ei ihme että on rankkaa! Meillä suhdetta takana 4 vuotta ja molemmilla kaksi lasta emmekä ole vielä muuttaneet yhteen. Vietämme aikaa kaikki yhdessä viikonloppuisin ja lomilla, näin kaikki tutustuvat ja särmät hioutuvat ja löytyy meidän malli olla pikkuhiljaa. Lisäksi tässä mallissa kummankin lapset saavat aikaa myös oman vanhempansa kanssa, mikä meillä selvästi tärkeää kaikille, lapsille etenkin. Parisuhteeseen keskitymme kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan eli joka toinen viikko. Silloin asumme epävirallisesti yhdessä. Tsemppiä, voin kuvitella että on haastavaa yrittää sopeutua yhteen kotiin kun hädin tuskin vielä tunnette toisianne kunnolla.

Jokainen tavallaan. Me muutettiin mieheni kanssa yhteen ekojen treffien jälkeen, siis ihan oikeasti. Miehellä kolme lasta ja mulla yksi. Ei koettu mitenkään hankalaksi sitä ja lapset sai olla miten halusivat. Meillä oli samat säännöt kaikille ja lapset ymmärsivät sen aika pian. Tietenkin tuli erimielisyyksiä ja jouduttiin erotuomareiksi ainakin ensimmäisenä vuotena, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Tästä nyt kymmenen vuotta ja kaksi miehen lapsista asuukin jo omillaan. Nuorimmaiset ovat jo teinejä. Toi mitä eka vastaaja kirjoitti oli tosi hyvä. Älkää yrittäkö tehdä väkisin sitä perheidylliä, vaan antakaa mennä painollaan. Teillä kotona on oltava jokaiselle lapselle samat säännöt ja toisilla vanhemmilla on sitten ne omat säännöt. Uskon, että onnistutte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä vuoden ja asutte yhdessä? Ei ihme että on rankkaa! Meillä suhdetta takana 4 vuotta ja molemmilla kaksi lasta emmekä ole vielä muuttaneet yhteen. Vietämme aikaa kaikki yhdessä viikonloppuisin ja lomilla, näin kaikki tutustuvat ja särmät hioutuvat ja löytyy meidän malli olla pikkuhiljaa. Lisäksi tässä mallissa kummankin lapset saavat aikaa myös oman vanhempansa kanssa, mikä meillä selvästi tärkeää kaikille, lapsille etenkin. Parisuhteeseen keskitymme kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan eli joka toinen viikko. Silloin asumme epävirallisesti yhdessä. Tsemppiä, voin kuvitella että on haastavaa yrittää sopeutua yhteen kotiin kun hädin tuskin vielä tunnette toisianne kunnolla.

Jokainen tavallaan. Me muutettiin mieheni kanssa yhteen ekojen treffien jälkeen, siis ihan oikeasti. Miehellä kolme lasta ja mulla yksi. Ei koettu mitenkään hankalaksi sitä ja lapset sai olla miten halusivat. Meillä oli samat säännöt kaikille ja lapset ymmärsivät sen aika pian. Tietenkin tuli erimielisyyksiä ja jouduttiin erotuomareiksi ainakin ensimmäisenä vuotena, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Tästä nyt kymmenen vuotta ja kaksi miehen lapsista asuukin jo omillaan. Nuorimmaiset ovat jo teinejä. Toi mitä eka vastaaja kirjoitti oli tosi hyvä. Älkää yrittäkö tehdä väkisin sitä perheidylliä, vaan antakaa mennä painollaan. Teillä kotona on oltava jokaiselle lapselle samat säännöt ja toisilla vanhemmilla on sitten ne omat säännöt. Uskon, että onnistutte.

Huh. Kuinkakohan moni lapsi, jos häneltä kysyttäisiin ja hän uskaltaisi vastata rehellisesti, olisi mielissään kun hänelle sanoisi, että äiti tapasi just yhden miehen ja se ja sen kolme lasta muuttaa huomenna meille, sopiiko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelette ihan liikaa. Ja unohtakaa tuo 2+1 asetelma. Meillä on mennyt ihan hyvin, kun on asiat on otettu vastaan selllaisina kuin ne tulee ja silloin kuin ne tulee. Otetaan jokainen lapsi huomioon omana persoonaana, eikä edes yritetä tehdä heistä yhtä. Tuetaan, kannustetaan ja kasvatettaan persoonan vaatimalla tavalla.

Jos kyseessä suht pienet lapset tämä ei tietenkään oikein toimi vaikkapa lelukaupassa kun kaksi on tottunut saamaan haluamansa ja yhdellä ollut tiukempi linja. Ap puhuu varmaan ihan tällaisista käytännön jutuista joita tulee vastaan koko ajan ja joissa oltava yhtenäinen linja.

Tuo lelukauppa tilanne on hyvin yksinkertainen. Lelu ostetaan kaikille. Löysennetään sitä otetta kolmatta kohtaan. Amerikantiedettä?

Parisuhteeseen keskitymme kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan eli joka toinen viikko. Silloin asumme epävirallisesti yhdessä.

Kaikilla ei ole tota "lapsivapaata" viikkoa joten kaikki ei voi toimia noin. Omat lapseni tapaavat isäänsä n.2krt vuodessa ja tämä ei johdu minusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä vuoden ja asutte yhdessä? Ei ihme että on rankkaa! Meillä suhdetta takana 4 vuotta ja molemmilla kaksi lasta emmekä ole vielä muuttaneet yhteen. Vietämme aikaa kaikki yhdessä viikonloppuisin ja lomilla, näin kaikki tutustuvat ja särmät hioutuvat ja löytyy meidän malli olla pikkuhiljaa. Lisäksi tässä mallissa kummankin lapset saavat aikaa myös oman vanhempansa kanssa, mikä meillä selvästi tärkeää kaikille, lapsille etenkin. Parisuhteeseen keskitymme kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan eli joka toinen viikko. Silloin asumme epävirallisesti yhdessä. Tsemppiä, voin kuvitella että on haastavaa yrittää sopeutua yhteen kotiin kun hädin tuskin vielä tunnette toisianne kunnolla.

Jokainen tavallaan. Me muutettiin mieheni kanssa yhteen ekojen treffien jälkeen, siis ihan oikeasti. Miehellä kolme lasta ja mulla yksi. Ei koettu mitenkään hankalaksi sitä ja lapset sai olla miten halusivat. Meillä oli samat säännöt kaikille ja lapset ymmärsivät sen aika pian. Tietenkin tuli erimielisyyksiä ja jouduttiin erotuomareiksi ainakin ensimmäisenä vuotena, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Tästä nyt kymmenen vuotta ja kaksi miehen lapsista asuukin jo omillaan. Nuorimmaiset ovat jo teinejä. Toi mitä eka vastaaja kirjoitti oli tosi hyvä. Älkää yrittäkö tehdä väkisin sitä perheidylliä, vaan antakaa mennä painollaan. Teillä kotona on oltava jokaiselle lapselle samat säännöt ja toisilla vanhemmilla on sitten ne omat säännöt. Uskon, että onnistutte.

Huh. Kuinkakohan moni lapsi, jos häneltä kysyttäisiin ja hän uskaltaisi vastata rehellisesti, olisi mielissään kun hänelle sanoisi, että äiti tapasi just yhden miehen ja se ja sen kolme lasta muuttaa huomenna meille, sopiiko?

Ei ne meille muuttanut, mutta tulivat useasti meille. Kaikkia lapsia on kuunneltu ja saivat tulla milloin halusivat. Ei ollut pakollista joka toinen viikonloppua, vaan joskus tulivat joka päivä ja joskus harvemmin. Tilaa oli kaikille ja yksityisyyttä jos joku sitä kaipasi. Minun lapseni oli innoissaan kun tuli uusia perheenjäseniä, koska oltiin oltu niin kauan kahdestaan. Ei kaikesta tarvitse etsiä niitä huonoja puolia. Meillä kävi tuuri, että kaikki meni niinkin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelette ihan liikaa. Ja unohtakaa tuo 2+1 asetelma. Meillä on mennyt ihan hyvin, kun on asiat on otettu vastaan selllaisina kuin ne tulee ja silloin kuin ne tulee. Otetaan jokainen lapsi huomioon omana persoonaana, eikä edes yritetä tehdä heistä yhtä. Tuetaan, kannustetaan ja kasvatettaan persoonan vaatimalla tavalla.

Jos kyseessä suht pienet lapset tämä ei tietenkään oikein toimi vaikkapa lelukaupassa kun kaksi on tottunut saamaan haluamansa ja yhdellä ollut tiukempi linja. Ap puhuu varmaan ihan tällaisista käytännön jutuista joita tulee vastaan koko ajan ja joissa oltava yhtenäinen linja.

Tuo lelukauppa tilanne on hyvin yksinkertainen. Lelu ostetaan kaikille. Löysennetään sitä otetta kolmatta kohtaan. Amerikantiedettä?

Lelukauppa oli esimerkki. Entä jos näitä linjauksia tulee vastaan koko ajan: yksillä karkkipäivä, toiset ovat saaneet syödä joka päivä, yhdet saa merkkivaatteita, toisille ehdoton kasvatuslinjaus että ei. Yhdet saa valvoa, toiset ei. Tiukempaa linjaa vetänyt tuskin haluaa alkaa lepsuilla kaikessa ja muuttaa linjauksiaan täysin, rennompi tuskin haluaa viedä lapsilta pois jotain mitä heillä on aina ollut. Jos vie, lapset protestoivat ja alkavat vihata uusia perheenjäseniä kun tajuavat mistä

uudet säännöt johtuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä vuoden ja asutte yhdessä? Ei ihme että on rankkaa! Meillä suhdetta takana 4 vuotta ja molemmilla kaksi lasta emmekä ole vielä muuttaneet yhteen. Vietämme aikaa kaikki yhdessä viikonloppuisin ja lomilla, näin kaikki tutustuvat ja särmät hioutuvat ja löytyy meidän malli olla pikkuhiljaa. Lisäksi tässä mallissa kummankin lapset saavat aikaa myös oman vanhempansa kanssa, mikä meillä selvästi tärkeää kaikille, lapsille etenkin. Parisuhteeseen keskitymme kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan eli joka toinen viikko. Silloin asumme epävirallisesti yhdessä. Tsemppiä, voin kuvitella että on haastavaa yrittää sopeutua yhteen kotiin kun hädin tuskin vielä tunnette toisianne kunnolla.

Jokainen tavallaan. Me muutettiin mieheni kanssa yhteen ekojen treffien jälkeen, siis ihan oikeasti. Miehellä kolme lasta ja mulla yksi. Ei koettu mitenkään hankalaksi sitä ja lapset sai olla miten halusivat. Meillä oli samat säännöt kaikille ja lapset ymmärsivät sen aika pian. Tietenkin tuli erimielisyyksiä ja jouduttiin erotuomareiksi ainakin ensimmäisenä vuotena, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Tästä nyt kymmenen vuotta ja kaksi miehen lapsista asuukin jo omillaan. Nuorimmaiset ovat jo teinejä. Toi mitä eka vastaaja kirjoitti oli tosi hyvä. Älkää yrittäkö tehdä väkisin sitä perheidylliä, vaan antakaa mennä painollaan. Teillä kotona on oltava jokaiselle lapselle samat säännöt ja toisilla vanhemmilla on sitten ne omat säännöt. Uskon, että onnistutte.

Huh. Kuinkakohan moni lapsi, jos häneltä kysyttäisiin ja hän uskaltaisi vastata rehellisesti, olisi mielissään kun hänelle sanoisi, että äiti tapasi just yhden miehen ja se ja sen kolme lasta muuttaa huomenna meille, sopiiko?

Ei ne meille muuttanut, mutta tulivat useasti meille. Kaikkia lapsia on kuunneltu ja saivat tulla milloin halusivat. Ei ollut pakollista joka toinen viikonloppua, vaan joskus tulivat joka päivä ja joskus harvemmin. Tilaa oli kaikille ja yksityisyyttä jos joku sitä kaipasi. Minun lapseni oli innoissaan kun tuli uusia perheenjäseniä, koska oltiin oltu niin kauan kahdestaan. Ei kaikesta tarvitse etsiä niitä huonoja puolia. Meillä kävi tuuri, että kaikki meni niinkin hyvin.

Toimii ehkä jos elämä muutenkin sellaista että tullaan ja mennään miten halutaan. Meillä viikko-viikko-systeemi jonka tuomasta selkeydestä kaikki pitävät ja siinä tuollainen kuvioon yhtäkkiä pamahtanut tyyppi jota äitikään ei vielä tunne olisi ollut täysi katastrofi. Teillä todellakin oli tuuria matkassa, en suosittele ketään kokeilemaan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelette ihan liikaa. Ja unohtakaa tuo 2+1 asetelma. Meillä on mennyt ihan hyvin, kun on asiat on otettu vastaan selllaisina kuin ne tulee ja silloin kuin ne tulee. Otetaan jokainen lapsi huomioon omana persoonaana, eikä edes yritetä tehdä heistä yhtä. Tuetaan, kannustetaan ja kasvatettaan persoonan vaatimalla tavalla.

Jos kyseessä suht pienet lapset tämä ei tietenkään oikein toimi vaikkapa lelukaupassa kun kaksi on tottunut saamaan haluamansa ja yhdellä ollut tiukempi linja. Ap puhuu varmaan ihan tällaisista käytännön jutuista joita tulee vastaan koko ajan ja joissa oltava yhtenäinen linja.

Tuo lelukauppa tilanne on hyvin yksinkertainen. Lelu ostetaan kaikille. Löysennetään sitä otetta kolmatta kohtaan. Amerikantiedettä?

Lelukauppa oli esimerkki. Entä jos näitä linjauksia tulee vastaan koko ajan: yksillä karkkipäivä, toiset ovat saaneet syödä joka päivä, yhdet saa merkkivaatteita, toisille ehdoton kasvatuslinjaus että ei. Yhdet saa valvoa, toiset ei. Tiukempaa linjaa vetänyt tuskin haluaa alkaa lepsuilla kaikessa ja muuttaa linjauksiaan täysin, rennompi tuskin haluaa viedä lapsilta pois jotain mitä heillä on aina ollut. Jos vie, lapset protestoivat ja alkavat vihata uusia perheenjäseniä kun tajuavat mistä

uudet säännöt johtuvat.

Juuri tämän takia uusperheily ei sovi nipottajlle. Jos siihen leikkiin lähtee, niin sitä pitää oppia katsomaan asioita sormien läpi. Pitää joustaa omista periaatteistaan.

Ja tietenkin, jos periaatteet ovat täysin vastakkaiset eikä niitä voi hyväksyä, niin sellaiseen leikkiin ei edes kannata ryhtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelette ihan liikaa. Ja unohtakaa tuo 2+1 asetelma. Meillä on mennyt ihan hyvin, kun on asiat on otettu vastaan selllaisina kuin ne tulee ja silloin kuin ne tulee. Otetaan jokainen lapsi huomioon omana persoonaana, eikä edes yritetä tehdä heistä yhtä. Tuetaan, kannustetaan ja kasvatettaan persoonan vaatimalla tavalla.

Jos kyseessä suht pienet lapset tämä ei tietenkään oikein toimi vaikkapa lelukaupassa kun kaksi on tottunut saamaan haluamansa ja yhdellä ollut tiukempi linja. Ap puhuu varmaan ihan tällaisista käytännön jutuista joita tulee vastaan koko ajan ja joissa oltava yhtenäinen linja.

Tuo lelukauppa tilanne on hyvin yksinkertainen. Lelu ostetaan kaikille. Löysennetään sitä otetta kolmatta kohtaan. Amerikantiedettä?

Lelukauppa oli esimerkki. Entä jos näitä linjauksia tulee vastaan koko ajan: yksillä karkkipäivä, toiset ovat saaneet syödä joka päivä, yhdet saa merkkivaatteita, toisille ehdoton kasvatuslinjaus että ei. Yhdet saa valvoa, toiset ei. Tiukempaa linjaa vetänyt tuskin haluaa alkaa lepsuilla kaikessa ja muuttaa linjauksiaan täysin, rennompi tuskin haluaa viedä lapsilta pois jotain mitä heillä on aina ollut. Jos vie, lapset protestoivat ja alkavat vihata uusia perheenjäseniä kun tajuavat mistä

uudet säännöt johtuvat.

Edelleen annat vain esimerkkejä joiden ratkaisut on yksikertaisia, joihin ratkaisu on se löysentäminen yhden kohdalla. Noissa asioissa löysentäminen ei lasta pilaa.

Ei kai kukaan anna lasten valvoa niin myöhään, että se on heille haitaksi niin siitäkin voi löysentää.

Entä kuri ja rajat, eikö niitä enää perheissä pidetä vaan kaikessa kyse leluista, karkeista ja merkkivaatteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelette ihan liikaa. Ja unohtakaa tuo 2+1 asetelma. Meillä on mennyt ihan hyvin, kun on asiat on otettu vastaan selllaisina kuin ne tulee ja silloin kuin ne tulee. Otetaan jokainen lapsi huomioon omana persoonaana, eikä edes yritetä tehdä heistä yhtä. Tuetaan, kannustetaan ja kasvatettaan persoonan vaatimalla tavalla.

Jos kyseessä suht pienet lapset tämä ei tietenkään oikein toimi vaikkapa lelukaupassa kun kaksi on tottunut saamaan haluamansa ja yhdellä ollut tiukempi linja. Ap puhuu varmaan ihan tällaisista käytännön jutuista joita tulee vastaan koko ajan ja joissa oltava yhtenäinen linja.

Tuo lelukauppa tilanne on hyvin yksinkertainen. Lelu ostetaan kaikille. Löysennetään sitä otetta kolmatta kohtaan. Amerikantiedettä?

Lelukauppa oli esimerkki. Entä jos näitä linjauksia tulee vastaan koko ajan: yksillä karkkipäivä, toiset ovat saaneet syödä joka päivä, yhdet saa merkkivaatteita, toisille ehdoton kasvatuslinjaus että ei. Yhdet saa valvoa, toiset ei. Tiukempaa linjaa vetänyt tuskin haluaa alkaa lepsuilla kaikessa ja muuttaa linjauksiaan täysin, rennompi tuskin haluaa viedä lapsilta pois jotain mitä heillä on aina ollut. Jos vie, lapset protestoivat ja alkavat vihata uusia perheenjäseniä kun tajuavat mistä

uudet säännöt johtuvat.

Jos pikkuasioissa nillittää, eikä suotu joustamaan on väärässsä suhteessa. 

Uusperhe vaatii molemmin puolista taspuolista joustoa. Minä joustan tässä asiassa, sinä tässä, jne. Komppromiseissä kaikki on onnettomia.