Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu että minut on unohdettu...
12.10.2016 |
Ystävien erottaminen hyvänpäiväntutuista on helppoa, sillä minulla ei ole ystäviä. Yhteydenpito on lakannut kaikkien osalta vaikka itse yritänkin nykiä muita hihasta edes sen verran että "hei, mitä kuuluu". Vastausta ei joko tule tai vastaus on tympeää sorttia ja keskustelu kuolee pian.
Olen kärsinyt masennuksesta taas tämän vuoden. Käynyt itsemurhan partaalla, ravannut lääkäreillä ja nyt etsin psykoterapeuttia. Olen vetäytynyt myös itse sivuun, koska häpeän sairauttani ja selitellä miksi olen työtön (sitä useimmat heti kysyvät). Toiseksi en jaksa häiritä ketään usein, koska selkeästi en ole mieluisaa seuraa.
En tiedä mistä saisin uusia ystäviä. En tiedä miten pysyä edes jotenkin mukana tässä maailmanmennossa, tuntuu kuin aaveelta vaikka en teknisesti olekaan kuollut. Pidän jo hälyttävänä, että tuntuu ontolta kun keskusteluni hautautuu muiden alle! Tälle on pakko tulla loppu!
Anteeksi sekava avautuminen, mutta tunteeko kukaan muu olevansa näkymätön?
Kommentit (36)
Arvasin, tämä keskustelu hautautuu, ja upitan sitä yksinäni! :D
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloita mielentervyeden liiton sivuilta. Siellä on paikallisyhdistyksen yhteytiedot, tapahtumakalenteri, vertaistukipuhelin, jne...
Kiitos neuvoista! Pitää tutkia tuota mt-liiton sivustoa...
Avauduin nyt aluksi tänne, koska en usko olevani ainoa yksinäinen ja täällä käy paljon väkeä.
-Ap
Ei ole sun häpeä, että sulla on sairaus, mutta ymmärrän, että häpeän tunteet voi tulla. Sairaudellekkin on syy ja jostain se on tullut jos esim. mielenterveyteen liittyvä joskus jotkut muutkin ihmiset on siihen voinut vaikutttaa ja se ei oo sun syy ja yleensäkään sairaus ei ole sun syy. Masennus on rasittavaa. Mä ymmärrän sua ihan kympillä! On tosi vaikea sanoa mitään, mut asiat voi muuttua ja joku päivä voi olla ihan erilainen ja sieltä voi vielä nousta. Niin kauan kuin on elämää on toivoa, vaikka tuntuisikin ettei sitä olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sun häpeä, että sulla on sairaus, mutta ymmärrän, että häpeän tunteet voi tulla. Sairaudellekkin on syy ja jostain se on tullut jos esim. mielenterveyteen liittyvä joskus jotkut muutkin ihmiset on siihen voinut vaikutttaa ja se ei oo sun syy ja yleensäkään sairaus ei ole sun syy. Masennus on rasittavaa. Mä ymmärrän sua ihan kympillä! On tosi vaikea sanoa mitään, mut asiat voi muuttua ja joku päivä voi olla ihan erilainen ja sieltä voi vielä nousta. Niin kauan kuin on elämää on toivoa, vaikka tuntuisikin ettei sitä olisi.
Kiitos kauniista sanoistasi ❤️Päivä kerrallaan se on mentävä, jaksaisin vain paremmin jos olisi niitä ystäviä... sellaisia, joille vaikka ihan vaan jakaa hauskoja kuvia ja keskustella muutakin kuin "moi".
-Ap
Lakkasiko yhteydenpito jo ennen vaikeita vaiheita vai vasta niiden aikana/jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lakkasiko yhteydenpito jo ennen vaikeita vaiheita vai vasta niiden aikana/jälkeen?
Vaikeiden vaiheiden aikana.
Tämä nykyajan kommunikointi ja ihmissuhteet kyllä herättävät itsessäkin, oletettavasti "normitilassa" olevassa ihmisessä kummastusta. Ei ihmisiä kiinnosta muu kuin helposti ja nopeasti saatava virike. Vaikea selittää, mutta se voisi olla esimerkiksi pikaruoka, seksi ilman sitoumuksia, paskaset juorut kaveriporukassa, sosiaalinen media ja sen ryönä, whatsapp...
Mikään mikä vaatisi sen kummempaa perehtymistä tai aikaa ei enää jaksa "huvittaa". Ihmisiä pidetään numeroina, eikä juuri kukaan halua aidosti auttaa ketään. Tämän saman näen väistämättäkin näissä kavereissa kenestä kerroit. Toivottavasti löydät samanhenkisiä ihmisiä, ja niiden kautta ystävyyssuhteita vaikka ihmisistä, jotka ovat kokeneet samaa kuin sinä. Vertaistukea...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyajan kommunikointi ja ihmissuhteet kyllä herättävät itsessäkin, oletettavasti "normitilassa" olevassa ihmisessä kummastusta. Ei ihmisiä kiinnosta muu kuin helposti ja nopeasti saatava virike. Vaikea selittää, mutta se voisi olla esimerkiksi pikaruoka, seksi ilman sitoumuksia, paskaset juorut kaveriporukassa, sosiaalinen media ja sen ryönä, whatsapp...
Mikään mikä vaatisi sen kummempaa perehtymistä tai aikaa ei enää jaksa "huvittaa". Ihmisiä pidetään numeroina, eikä juuri kukaan halua aidosti auttaa ketään. Tämän saman näen väistämättäkin näissä kavereissa kenestä kerroit. Toivottavasti löydät samanhenkisiä ihmisiä, ja niiden kautta ystävyyssuhteita vaikka ihmisistä, jotka ovat kokeneet samaa kuin sinä. Vertaistukea...
Viisaasti pohdittu :0 olet varmaan Nuuskamuikkunen! Kiitos kommentistasi ❤️
Kyllä, tuntuu että nykyään ystävien hankkiminen on vaikeampaa kuin silloin joskus lapsena/koulussa.
Toivon löytäväni uusia tuttavuuksia, joilla on juurikin samoja kiinnostuksen kohteita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkasiko yhteydenpito jo ennen vaikeita vaiheita vai vasta niiden aikana/jälkeen?
Vaikeiden vaiheiden aikana.
Noh, sitten tuo on se tutumpi kaava. Nuo ystävät varmaankin kokivat ahdistavana sen että sinulla menee huonosti, varsinkin jos heillä itsellään on kaikki OK. Tarkoitus ei välttämättä ole paha tai loukata sinua, mut pikku hiljaa etäännytään siitä ihmisestä kenellä on vaikeaa. Syy voi olla itsekkyys tai etteivät pysty käsittelemään pahaa oloasi ja ottavat etäisyyttä. Itselleni kävi niin omien kavereiden kanssa... pahoittelivat kyllä aluksi parilla sanalla minua kohdanneita ikävyyksiä mut sitten etääntyivät ( eivät ottaneet itse yhteyttä, puheenaiheet pelkkiä pintaliitoaiheita, eivät kyselleet enää miten minulla nyt menee jne). Ikävä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama tilanne. Kaveriporukka unohtui ex-tyttöystävän rinnalle. Toisaalta en ois halunnu kyllä palata siihen porukkaan, huumeet ja alkoholi alko nimittäin olla arkipäivää siinä poppoossa, joten vähän kinkkinen tilanne. Mulla on kyllä 2 hyvänpäivän tuttua, mutta heitä näkee todellakin harvoin ja ei me viestejäkään paljon lähetellä. Joten yksinäinen oon ja tuntuu että kukaan ei välitä musta. Omistan masennuksen ja ties mitä muita ongelmia, mutta otin uuden harrastuksen ja oon tutustunu siellä muutamaan tosi kivanoloseen tyyppiin ja saanu vähän iloa tähän elämään. Pitää vaan pysyä vahvana huolimatta mitä tapahtuu/on tapahtunut, koska aika kulkee vaan eteenpäin.. Päivä kerrallaan.. Toivottavasti sun asiat järjestyy, pysy vahvana!!
Täällä myös yksi, joka ei löydä omaa paikkaansa. Minä kaipaan syvällisiä ihmissuhteita. En kaipaa hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa vain small talkataan. Ja tuntuu siltä, että juuri tuollaisia pinnallisia kaverisuhteita suurin osa muista tahtoo. En saa mitään irti sellaisesta kaverisuhteesta, jossa vain kikatetaan vierekkäin parin tunnin luennon ajan, ja sitten lähdetään eri teille. Jos vaihtoehdot on tuollainen kaverisuhde tai yksinolo, niin valitsen ehdottomasti yksinolon. Mm. tämän takia minua pidetään outona ja saan osakseni kyräilyä ja pilkkaa.
Kovasti nykyään puhutaan suvaitsevaisuudesta, mutta aika huonosti se toteutuu tosielämässä. Tuntuu olevan ok pilkata ja halveksia avoimesti erilaista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat kivasti. Aloituksessa oli monta oivaltavaa lausetta, joita minä ainakin haluan lainata jossain sopivassa yhteydessä. Kiitos niistä!
Noista sun kavereista täytyy sanoa, että eiväthän se sitten kovin hyviä kavereita loppupeleissä olleetkaan, jos vaikeuksien kohdalla jättävät. Mutta kuten sanot, niin et ole ainoa. Kyllä mullakin on juuri noin käynyt, että masennuksen myötä katosi kaikki omat kaverit. Nyt ei ole kuin niitä hyvänpäiväntuttuja. Kiva niiden kanssa on jutella, kun joskus sattumalta kohdataan. Mutta karu on se tunne, kun jostain huomaa, ettei toista pätkääkään kiinnosta mun kuulumiset. Kun toinen ei vaikkapa muista missä olenkaan töissä, tms.
Minä vielä jossain vaiheessa ajattelin, että kyllä ne ystävät soittaa minulle joskus, kunhan aikaa kuluu. Kun nimittäin huomasin, että minä olin ainoa, joka otti yhteyttä muihin - ei koskaan toisin päin. Kymmenen vuotta on kulunut, eikä yhteydenottoja ole kuulunut. Asia selvä. Ja kuten sanoit, niin ei aina kehtaa olla se, joka häiritsee muita soitoillaan.
Olen kuitenkin sittemmin saanut kokea tämän asetelman toisen puolenkin. Olen lähimmäinen masentuneelle ihmiselle, joka ei ole kertonut masennuksestaan kenellekään muulle. Kyllä sain maistaa omaa lääkettäni, kun hän kertoi minulle murheensa. Huoli toisesta oli kova ja välillä tuntui, että minulla pää hajoaa, kun en tiedä kuinka hän oikeasti voi ja kuinka paljon peittelee minultakin ja esittää ookoota.
Vaati tahdonvoimaa pysyä siinä lähellä välittävänä lähimmäisenä. Mutta toisaalta se ei ollut vaikeaa, kun kaikki muut olivat hänet hylänneet. Eikä häntä oltu hylätty sen vuoksi, että hän olisi jotenkin vastenmielinen tai kurja tyyppi. Ei. Hän on ihana, lämminsydäminen, siisti, suoraselkäinen ihminen. Synkkämielinen vain, joka helposti vetää mukanaan siihen synkkyyteen. Moni haluaa juosta pakoon. Minä en halunnut, vaan halusin olla siellä synkkyydessä hänen kanssaan. Nyt menee paremmin, mutta en ole vakuuttunut, että tämä on kovin pysyvää. Minä vedän tällä hetkellä henkeä ja kerään voimia seuraaviin koitoksiin.
Uusia ystäviä on kyllä vaikea saada. Ei mekään oikein olla ystäviä. Minä olen vain välittävä lähimmäinen. Eikä hän etsinyt eikä löytänyt minua. Minä vain näin hänessä jotain sellaista, johon ajattelin osaavani samaistua ja siten auttaa häntä. Lyöttäydyin sitten hänen lähelleen ihan pyytämättä. Ja hänen mukaansa olen osannut auttaa. Siitä olemme molemmat kiitollisia.
Vierailija kirjoitti:
Kovasti nykyään puhutaan suvaitsevaisuudesta, mutta aika huonosti se toteutuu tosielämässä. Tuntuu olevan ok pilkata ja halveksia avoimesti erilaista ihmistä.
Ihan samaa olen miettinyt. Kovasti kannetaan huolta siitä, että ulkomaalaisia kohtaan ollaan suvaitsevaisia. Kunhan nyt ensin suvaittaisiin näitä erilaisia persoonia täällä omassa maassa. Aivan ihania ihmisiä on, jotka vaan sattuvat olemaan vähän sosiaalisesti taitamattomia, niin heti on hiljaisesti hyväksyttyä, että heidät jätetään syrjään, unohdetaan, ei huomioida, pidetään näkymättömänä. Vielä nykyäänkin koulukiusattuja saatetaan syyllistää, että no kun se on tuollainen outo. Ihan kuin jokaisella meistä ei olisi omia outouksiamme!
Kiitos kommenteistanne! "Mukavaa" huomata etten ole ainoa yksinäinen! Minusta olisi mukavaa löytää joku toinen samanhenkinen kuin minä, ehkä jopa täältä palstalta :0 sydäntä lämmittää jo ajatuskin ihmisestä joka haluaisi tutustua minuun ja jonka kanssa juttu luistausi.
Tulin juuri tänään miettineeksi, että ei ne kaikonneet ystävät varmaan ole olleet oikeita ystäviä koskaan. Ehkä enemmän sellaisia "kikattelukumppaneita" kuten joku viisaasti totesi. Mutta haluan ympärilleni ihmisiä joiden kanssa nauraa ja itkeä sydämensä pohjasta! Sellaiset on vaan kiven alla.
Harrastan piirtämistä (omassa yksinäisyydessä), ja olen mukana erinäisissä samanhenkisten ryhmissä, mutta tuntuu että kaikki on jo omissa porukoissaan... jos jotain kommentoin, on kuin en sitä olisi sanonut ja muut jatkavat juttelua. Kommenttini hautautuu taas.
En ole kertonut masennuksestani kenellekään "ystävälleni", lähimmille perheenjäsenille vain. En halua kertoa sitä, koska pelkään että kuulostan kerjääväni sääliä. Haluaisin huutaa esim. Facebookissa että "anteeksi kun olen hiljainen, minulla on siihen syy X, mutta olen silti olemassa". En vain kehtaa.
Syrjintäkin oli hyvä pointti. Oudot ja introvertit eivät saa ystäviä niin helposti. Pitäisi tyytyä siihen pinnallisuuteen ja kutsua sitä ystävyydeksi, päivittää hienot hetket someen. Itse mieluiten katsoisin vaikka elokuvia jonkun kanssa ja keskustelisin niistä syvällisesti.
-Ap
Osaatko laajentaa hakuasi. Moni on sitä mieltä, että ystävän pitää olla saman ikäinen, samaa sukupuolta, samoilla mielenkiinnon kohteilla. Ei se välttämättä niin mene. Siinä tulee hylänneeksi sellaiset ihmiset, joista saattaa olla ystäväksi, vaikka itse ja ympäristö ei teitä heti osaisi ystävinä pitääkään. Ystävä voi olla 20 vuotta vanhempi tai eri sukupuolta tai ystävykset voivat olla insinööri ja taiteilija, jos samaa aaltopituutta kuitenkin löytyy. Anna elämän yllättää!
Vierailija kirjoitti:
Osaatko laajentaa hakuasi. Moni on sitä mieltä, että ystävän pitää olla saman ikäinen, samaa sukupuolta, samoilla mielenkiinnon kohteilla. Ei se välttämättä niin mene. Siinä tulee hylänneeksi sellaiset ihmiset, joista saattaa olla ystäväksi, vaikka itse ja ympäristö ei teitä heti osaisi ystävinä pitääkään. Ystävä voi olla 20 vuotta vanhempi tai eri sukupuolta tai ystävykset voivat olla insinööri ja taiteilija, jos samaa aaltopituutta kuitenkin löytyy. Anna elämän yllättää!
Iällä tai sukupuolella ei ole niinkään väliä, mutta suunnilleen samoja kiinnostuksen kohteita olisi hyvä olla. En välttämättä osaisi puhua luontevasti tai kutsua rennosti kylää ihmistä, joka ei esimerkiksi pidä eläimistä.
Monet tuntemani ihmiset ovat kyllä mukavia vaikka tykkäävät eri asioista, mutta itselle tulee sellainen nolous että mistä nyt puhuisi... samat kiinnostuksen kohteet yhdistävät ja antavat keskustelulle pohjan!
Alue: Aihe vapaa
Up