Naapurin kissa makasi tiellä kuolleena. Mitä mieltä kissojen pitämisestä irti?
Siinä on mukava yllätys omistajille ja lapsille kun huomaavat, että kissa onkin jäänyt auton/rekan alle. Jos heitä se nyt kiinnostaa edes, kissa oli ollut siinä jo jonkun aikaa. Nythän sen on joku siitä korjannut pois.
Miksi kissa pitää ottaa jos noin vähän kiinnostaa pysyykö se edes elossa...
Kommentit (102)
Joo rekka ei aja yli kun asumme niin kaukana teistä missä rekat ajavat. Toki olen välillä huolissani, jos alueella on havaittu kettuja tai karanneita koiria, enkä silloin päästä kissoja pariin päivään pihalle.
Myönnettäköön, että olin itse vasta 5v kun kissat meille otettiin, niin se että kissat ovat tottuneet pihalla juoksemaan on vanhempieni päätös. Kun hankin oman kissan, niin opetan sen valjaisiin.
T. 27
Vierailija kirjoitti:
Todella eläinrakas on se, joka ei ota kissaa pidettäväksi neljän seinän sisällä turhautumassa. Valjaat ovat taas kissalle silkkaa kidutusta eikä sille riitä pikku sipsutus pihalla ulkoiluksi. Ison koiran pitäminen pienessä asunnossa on myös eläinrääkkäystä, semminkin, kun iso koira tarvitsee paljon liikuntaa säilyttääkseen mielenterveytensä. Useimmat "eläinrakkaat" eivät tajua, miten naurettavia ovat, kun käyvät räkyttämässä turkistarhaajille samaan aikaan, kun omassa kodissa omaksi huviksi pidetään eläimiä, jotka eivät miltään osin voi harjoittaa lajilleen ominaista käyttäytymistä. Todella eläintä kunnioittavan henkilön tunnistaa siitä, että hänellä ei ole eläintä, jonka ainoa tarkoitus on huvittaa isäntäväkeään.
Mikä ihmeen pikkusipsutus? Totutat kissan valjaisiin ja se kävelee kyllä ihan normaalisti. Jos ei millään luonnistu, niin sitten vain iso ulkoiluhäkki, jonka paikkaa voi vaihtaa. Sisällä kissaa aktivoidaan erilaisin leluin ja leikitään päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
27 vielä jatkaa, että kissoillamme on myös pannat, joista ne tunnistaa kotikissoiksi.
Ai oikein PANTA, no sitenhän se supi tai kettu ei TIETENKÄÄN sitä teidän misua raatele kuoliaaksi, tai rekka aja yli... tsiisus mikä ääliö.
Ylempi kommentti siis tähän vastaukseen
T.27
Tavallaan olen sitä mieltä, että sisäkissat tarvitsisivat enemmän liikuntaa kuin yleensä saavat. Mutta en katso enää varsinkaan hyvällä kissojen pitämistä ulkona varsinkaan tiheillä asutusalueilla ja joka paikkaan melkein ulottuu nykyään kohtuu liikennöidyt tiet, joten kissa on ainaisessa vaarassa päästä ennenaikaisesti hengestään. Olen maaseudulta kotoisin, jossa tapa oli ja taitaa nykyäänkin olla aika yleinen, joten totuin tapaan lapsena. Mutta nyt en pidä lainkaan hyvänä tapana.
Vierailija kirjoitti:
Joo rekka ei aja yli kun asumme niin kaukana teistä missä rekat ajavat. Toki olen välillä huolissani, jos alueella on havaittu kettuja tai karanneita koiria, enkä silloin päästä kissoja pariin päivään pihalle.
Myönnettäköön, että olin itse vasta 5v kun kissat meille otettiin, niin se että kissat ovat tottuneet pihalla juoksemaan on vanhempieni päätös. Kun hankin oman kissan, niin opetan sen valjaisiin.
T. 27
Hyvä päätös ja kiitos asiallisuudesta, vaikka olemmekin eri mieltä joistain jutuista. En ymmärrä täällä vallitsevaa hyökkäävää ilmapiiriä. Toivottavasti kissat elävät vielä pitkään eivätkä aiheuta isoa tuhoa alueen linnustolle. Ja toivon myös, että seuraavat kissat opetetaan valjaisiin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kissat ulkoilee vapaana. Ne olisi todella onnettomia sisäkissoina. Syövät hiiriä ja myyriä ja niiden turkki kiiltää ja karvaa lähtee todella vähän. Toki syövät myös kissanruokaa ja tulevat sisälle nukkumaan. Talvisin ovat enemmän sisällä.
En tiedä yhtään sellaista sisäkissaa joka ei pyrkisi ulos. Kissan paikka ei ole vangittuna sisällä. Jos asuu keskustassa tai tiheästi asutetulla alueella jossa kissa ei voi ulkoilla suht turvallisesti tai niin ettei siihen kohdiatu vihaa, niin sitten pitää hankkia toinen lemmikki. Tai no rotukissat taitaa sopeutua paremmin sisällä olemaan.
Toki aina on riskinä se että jää auton alle. Samalla tavalla se on myös ihmisillä.Aina sanotaan että on itsekästä päästää kissa ulos ja ettei silloin välitä lemmikistään. Päinvastoin. Itsekästä ja luonnonvastaista on vangita kissa ainoastaan sisälle, jonne se ei kuulu!
Tsing tsing tsing! We have a winner!
Mitä sanot siihen, että mm. eläinsuojeluyhdistykset luovuttavat kissoja vain sisäkissoiksi? Myös useimmat eläinlääkärit eivät suosittele kissan valvomatonta ulkoilua. Kuinka perustelet siis oman kantasi olevan oikea, jos asiantuntijanäkemykset eivät puolla sitä? Miksi kissoja ei voi ulkoiluttaa valjaissa, kuten koiraa?
Koska kissa on petoeläin. Se haluaa saalistaa vapaana. Se haluaa kulkea vapaana. Ei vangittuna valjaisiin. Miksi kissa aina palaa kotiin ja haluaa sitten taas ulos seikkailemaan? Kannattaa tutustua kissoihin niiden ominaisuuksiin, käyttäytymisee. ja historiaan. Eläinsuojat ei tietenkään anna kissoja ulkokissoiksi, koska ei kaikki tajua missä kissaa voi pitää vapaana tai että kissa ei ole ainoastan ulkokissa vaan sen pitää päästä sisälle lämpimään ja sille pitää antaa ruokaa.
Kannattaa katsoa dokumetti kissoista joka tuli joskus yleltä. Harmi kun en muista nimeä.
Nykyajan kaupunkikissat kulkevat petoeläimen lailla naapuruston pihalla "saalistamassa" ja tuhoa tekemässä. (Laki sanoo, että kissaa ei saa päästää kielletyille alueille, mitä ei vapaan kissan omista noudata!!!) Niille kun ei oikein ole muuta tarjolla. Eri asia on maaseutu, jossa vielä pystyy entisaikojen tapaan jatkamaan tätä eläimen vapaana pitoa.
Kaupunkiympäristö on erittäin vaarallinen vapaana kulkevalle eläimelle, mutta silti ei olla valmiita ELÄIMEN HYVÄKSI luopumaan tästä vaaralle alttiista toiminnasta. Selitellään saalistusvieteistä ja vapauden kaipuusta, vaikka se on mahdotonta toteuttaa ilman ikäviä seurauksia!!!
Katsokaapas kuinka esim. Kreikassa valkoisten talojen kylissä pitkin kuoppaisia teitä viilettää satoja erivärisiä kissoja, ja kuinka ne makoilevat turistien siliteltävinä rennosti venytellen silmät puoliavoimina auringossa vailla huolen häivää. Ne suorastaan kuuluvat sinne.
Tällaista idylliä ei ole meillä Suomessa. Hyväksykää se nyt vaan! Vaihtoehdot on jo nähty. Huolestuttavaa, kuinka ammattilaisten ja viranomaistahojen suositukset ja itse asiassa koko lainsäädäntö sivuutetaan olkapäitä kohauttaen ja jääräpäisesti jopa eläimen haitaksi toimien ???
Ymmärrän jollain tavalla kissan vapaanapidon jossain oikeasti syrjäseudulla maalla, jossa niille navettakissoille on käyttöä. Silti toivoisin, että nekin kissat leikattaisiin hyvissä ajoin, ja että ne saisivat myös laadukasta hoitoa. Niillekin kissoille kuuluu rokotukset, laadukas ravinto, madotukset, pääsy eläinlääkärille tarvittaessa ja tottakai mahdollisuus tulla sisälle lämpimään silloin, kun haluavat.
Muuten kissat kuuluvat sisälle. Omistan itse kaksi sisäkissaa, jotka ulkoilevat aitauksessa ja valjaissa. Ovat ihmisrakkaita sylikissoja, jotka tykkäävät nukkua sylissä ja leikkiä. Kissa ei ole ollenkaan niin helppo lemmikki, kuin vanhanaikaiset ihmiset ajattelevat. Ei koiraakaan oteta ja ajatella, ettei sen kanssa tarvitsisi koskaan viettää aikaa, ja että se viihdyttäisi itse itseään. Kissalle pitää hommata kiipeily- ja raapimispaikkoja ja sitä pitää aktivoida leluilla tai leikittämällä. Kissan on hyvää saada virikettä esimerkiksi "saalistamalla" ruokaansa erilaisista aktivointileluista tai piiloista. Itse asentin kotiini ikkunalaudatkin, jotta kissat voivat kiipeillä niissä ja katsella maisemia. Kissani ovat taatusti onnellisia sisäkissoina, vaikka monet sitä varmasti täälläkin epäilevät.
Kyllä ne koiratkin osaa kotiin tulla, mutta en minä niitä kyllä näe tuolla vaeltelemassa, toisin kuin kissoja.
Voisivat nuo vastuuttomat omistajat mennä jo itseensä..
En usko että yksikään elukka voi olla onnellinen muutaman kymmenen neliön tilaan vangittuna ilman mitään virikkeitä pelkästään itsekkään ihmisen leluna. Ja ei se hieno kiipeilypuu ole mikään virike kun se kiinnostaa kissaa noin 20 sekuntia ja sen jälkeen ihan sama. Eli kissan kannata parempi päästä luontoon elämään vaikka kuolo korjaisi heti. Ihmisten kannalta ei niin kivoja kissanpaskat ja muut lieveilmiöt.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän jollain tavalla kissan vapaanapidon jossain oikeasti syrjäseudulla maalla, jossa niille navettakissoille on käyttöä. Silti toivoisin, että nekin kissat leikattaisiin hyvissä ajoin, ja että ne saisivat myös laadukasta hoitoa. Niillekin kissoille kuuluu rokotukset, laadukas ravinto, madotukset, pääsy eläinlääkärille tarvittaessa ja tottakai mahdollisuus tulla sisälle lämpimään silloin, kun haluavat.
Muuten kissat kuuluvat sisälle. Omistan itse kaksi sisäkissaa, jotka ulkoilevat aitauksessa ja valjaissa. Ovat ihmisrakkaita sylikissoja, jotka tykkäävät nukkua sylissä ja leikkiä. Kissa ei ole ollenkaan niin helppo lemmikki, kuin vanhanaikaiset ihmiset ajattelevat. Ei koiraakaan oteta ja ajatella, ettei sen kanssa tarvitsisi koskaan viettää aikaa, ja että se viihdyttäisi itse itseään. Kissalle pitää hommata kiipeily- ja raapimispaikkoja ja sitä pitää aktivoida leluilla tai leikittämällä. Kissan on hyvää saada virikettä esimerkiksi "saalistamalla" ruokaansa erilaisista aktivointileluista tai piiloista. Itse asentin kotiini ikkunalaudatkin, jotta kissat voivat kiipeillä niissä ja katsella maisemia. Kissani ovat taatusti onnellisia sisäkissoina, vaikka monet sitä varmasti täälläkin epäilevät.
Ei lisättävää, muuta kuin vaihtaisin tuon "vanhanaikaiset" termiin 'laiskat' tai 'mukavuudenhaluiset'. Kiitos tästä! On teitä fiksujakin siellä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos meidän kissaa rupeaisi väkisin pitämään sisällä, se suuttuisi aika tavalla.Kulkee omasta luukustaan. Käy ulkona kyttäämässä lintuja ja tulee sisälle pojan sänkyyn nukkumaan.
Kaupunki alueella ja kerrostalossa en ymmärtä mutta täällä maalla kissalla oikein hauskaa.Ehdotus: älä ikinä hanki lapsia. Kun et kissan vihaa pysty kestämään..
Niinpä. Ja ulkokissat kantavat usein toksoplasma-alkueläintä. Se on kiva tauti raskaana oleville ja lapsille. Nykytutkimuksen mukaan toksoplasmoosilla ja skitsofreniaan sairastumisella on yhteys, toksoplasman kantajien itsemurhariski on 1,5 kertaa suurempi, toksoplasma vaikuttaa aivojen väittäjä-aineisiin.
Suomessa syntyy vuosittain noin 50 lasta, joilla on äidistä saatu synnynnäinen toksoplasmoosi, mikä aiheuttaa vakaviakin kehityshäiriöitä ja lapsen jälkeenjääneisyyttä. Kaikki tartunnat ovat kissoista peräisin.
ohis
Miksiköhän näissä toksoplasmoosikeskusteluissa aina unohdetaan mainita, että ihmiset saa tartunnan lähinnä kypsentämättömästä naudanlihasta? Jos yrittää suoraan kissasta (ilman muiden eläimien kautta) saada tartunnan, niin pitäisi saada elimistöönsä tuoretta kissan ulostetta sellaiselta kissalta, joka on juuri saanut loisen itseensä ihan ensimmäistä kertaa. Aika hankalaa siis.
Lähde: kissatapahtuma Viikin yliopistorakennuksissa n. 2v. sitten. Siellä on eläinlääkäreitä, luulisi, että tietävät mistä puhuvat.
Vierailija kirjoitti:
En usko että yksikään elukka voi olla onnellinen muutaman kymmenen neliön tilaan vangittuna ilman mitään virikkeitä pelkästään itsekkään ihmisen leluna. Ja ei se hieno kiipeilypuu ole mikään virike kun se kiinnostaa kissaa noin 20 sekuntia ja sen jälkeen ihan sama. Eli kissan kannata parempi päästä luontoon elämään vaikka kuolo korjaisi heti. Ihmisten kannalta ei niin kivoja kissanpaskat ja muut lieveilmiöt.
Eli voin joko valita luotanko 1) sinun näkemykseesi 2) eläinlääketieteen lisensiaatin näkemykseen.
Ei se kissa ole sen kummempi kuin koira. Useimmat eläimet eivät kaipaa mitään suuria seikkailua vaan tuttua ja turvallista. Eläintä pitää aktivoida päivittäin, mutta aktivointi ei tarkoita sitä, että eläin oppii väistelemään autoja ja tappelee kettuja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Kissa on alunperin hyötyeläin, maanviljelykulttuurin arvokas apulainen, joka piti jyvävarastoja rosvoavat jyrsijät kurissa. Nykyinen lemmikkikulttuuri on jo aika sairas ilmiö, johon kuuluu eläinparkojen pitäminen vauvan korvikkeina. Itse en ottaisi ikinä mitään lemmikkiä ahtaaseen kaupunkikotiin. Maalla on aivan eri juttu. Mummolan kissan reviiri on laaja eikä siellä ole muuta asutusta, naapuriin on pitkä matka. Kissa saa seikkailla kylläkseen luonnossa ja hoidella luonnollista tehtäväänsä. Ruokavalioon kuuluvat hiiret ja myyrät kuin myös jauheliha, kala ja kaurapuuro. Kyllä mummolaankin autolla pääsee, mutta tiellä on vähän liikennettä ja kissa osaa sitä varoa. Jos joku on nyt sitä mieltä, että tämä mummon kissakin pitäisi sulkea sisätiloihin, niin sen pelkän laiskan alapeukun lisäksi voisi ystävällisesti myös selittää, miksi.
Huomaa, ettei vanhat ihmiset tiedä mitään kissan ravinnosta. Kissalle ei saa antaa mitään KAURAPUUROA tai muuta ihmisten jätettä, koska kissa saa lihansyöjänä ainoastaan vatsavaivoja jostain viljapuurosta... Navettakissat ymmärrän, jos ne saavat kunnollista hoitoa. Eli ne pitää leikkauttaa, rokottaa, madottaa ja niidenkin pitää saada myyrien lisäksi myös laadukasta ruokaa, jossa on tarvittavat vitamiinit.
Kissa voi olla todella tyytyväinen kaupunkikodissa, jossa sille tarjotaan virikkeitä. Kissalla voi olla kiipeily- ja raapimapuita, piilopaikkoja, pesiä, aktivointileluja ja tietenkin ihminen, joka pitää sille seuraa ja leikittää. Moni kissa pääsee turvallisesti parvekkeelle tai aidatulle pihalle ulkoilemaan sekä valjaissa kävelyille. Nämä "lellityt vauvankorvikkeet" ovat taatusti yhtä onnellisia kuin ne navettakissat, jotka ovat lähes heitteillä muiden eläinten seassa pihamaalla. Jotkut navettakissat eivät pääse edes sisälle lämpimään halutessaan :(
Ainiin mutta kissastahan ei saisi tulla mitään vaivaa eikä sen hoitoon saisi kulua euroakaan. Koiria kyllä käytetään kävelyillä monta kertaa päivässä, mutta kissan leikittäminen tekee kissasta vauvan korvikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kissat ulkoilee vapaana. Ne olisi todella onnettomia sisäkissoina. Syövät hiiriä ja myyriä ja niiden turkki kiiltää ja karvaa lähtee todella vähän. Toki syövät myös kissanruokaa ja tulevat sisälle nukkumaan. Talvisin ovat enemmän sisällä.
En tiedä yhtään sellaista sisäkissaa joka ei pyrkisi ulos. Kissan paikka ei ole vangittuna sisällä. Jos asuu keskustassa tai tiheästi asutetulla alueella jossa kissa ei voi ulkoilla suht turvallisesti tai niin ettei siihen kohdiatu vihaa, niin sitten pitää hankkia toinen lemmikki. Tai no rotukissat taitaa sopeutua paremmin sisällä olemaan.
Toki aina on riskinä se että jää auton alle. Samalla tavalla se on myös ihmisillä.Aina sanotaan että on itsekästä päästää kissa ulos ja ettei silloin välitä lemmikistään. Päinvastoin. Itsekästä ja luonnonvastaista on vangita kissa ainoastaan sisälle, jonne se ei kuulu!
Tsing tsing tsing! We have a winner!
Mitä sanot siihen, että mm. eläinsuojeluyhdistykset luovuttavat kissoja vain sisäkissoiksi? Myös useimmat eläinlääkärit eivät suosittele kissan valvomatonta ulkoilua. Kuinka perustelet siis oman kantasi olevan oikea, jos asiantuntijanäkemykset eivät puolla sitä? Miksi kissoja ei voi ulkoiluttaa valjaissa, kuten koiraa?
Koska kissa on petoeläin. Se haluaa saalistaa vapaana. Se haluaa kulkea vapaana. Ei vangittuna valjaisiin. Miksi kissa aina palaa kotiin ja haluaa sitten taas ulos seikkailemaan? Kannattaa tutustua kissoihin niiden ominaisuuksiin, käyttäytymisee. ja historiaan. Eläinsuojat ei tietenkään anna kissoja ulkokissoiksi, koska ei kaikki tajua missä kissaa voi pitää vapaana tai että kissa ei ole ainoastan ulkokissa vaan sen pitää päästä sisälle lämpimään ja sille pitää antaa ruokaa.
Kannattaa katsoa dokumetti kissoista joka tuli joskus yleltä. Harmi kun en muista nimeä.Myös koira on petoeläin ja monet niistä haluavat saalistaa vapaana. Myös kulkea vapaana eivätkä vangittuna valjaisiin. Miksi koira palaa kotiin päästyään karkuun? Kannattaa tutustua koiriin, niiden ominaisuuksiin, käyttäytymiseen ja historiaan.
Eivätkö ne eläinlääkäritkään tai edes eläinlääketieteen lisensiaatti siis tajua, missä kissaa voi pitää vapaana? Siis nämä ihmiset, jotka saavat rahaa siitä, että vaikkapa tutustuvat kissojen ominaisuuksiin ja käytökseen?
Eläinlääketieteessä taitaa myös olla niin, että lisensiaatti on kandidaatista seuraava. En ole kuullut eläinlääketieteen maisterista. Eläinlääkärikunta elää sillä, että ihmiset tuovat lemmikkejä hoidettavaksi mahdollisimman taajaan. Silti kokenut eläinlääkäri kärsii pitäessään päänsä kiinni, kun hänen mielestään turhaan kärsivää eläintä pidetään hengissä. Harva omistaja ymmärtää tosissaan kysyä, mitä itse tekisit jos tämä olisi sinun eläimesi.
Yksikään noista kolmesta haastatellusta ei väittänyt, että kissan on onnellista elää sisällä. He vain sanoivat, että se voidaan siellä pitää, ja esittivät toiveita, miten se pystytään toteuttamaan vähemmin vahingoin. Myönteisin oli tietysti rotukissaväen äänitorvi. Mitäpä häneltä muutakaan odottaisi?
Kaikki kolme viime kädessä ovat lemmikkiväen edustajia, joiden leipä tulee alalta, eli he saavat viime kädessä rahaa jostain ihan muusta kuin eläinten tarpeisiin tutustumisesta. Teillä eläinrakkaina itseänne pitävillä ei ole yksinoikeutta keskusteluun. Koko lemmikkiteollisuus on eettisesti ongelmallinen, joten ylemmyydentuntoon ei ole paljon aihetta.
Asumme taajamassa ja kissamme saa ulkoilla vapaana, kuten moni muukin katti tuolla asuinalueella.
Voin käsi sydämellä sanoa, että rakastan lemmikkiäni suuresti. Kissa nauttii suunnattomasti ulkoilusta ja metsästämisestä. Toisaalta tekisi mieli teljetä kissa sisälle kokonaan, sillä tiedostan toki, että ulkona sitä vaanivat monet vaarat ja kyllä minulla jää yö nukkumatta, jos katti ei tule illalla sisälle. Luulen kuitenkin, että sen elämä on paljon parempaa, kun sen ei tarvitse kököttää koko elämäänsä neljän seinän sisällä (vaikka meillä iso talo onkin), vaan se pääsee ulos toteuttamaan rodulle ominaista käyttätymistä eli metsästämään, vaanimaan ja tutkimaan reviiriään.
Se, että laskee kissan ulos, ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö siitä välittäisi. Sitä mieltä kyllä olen, että kaikki ulkoilevat kissat tulisi leikata. Leikkaamattoman kissan pissa haisee juuri siltä "kissankuselta". Leikatun kissan pissa ei haise juuri miltään (kokemusta on), ei edes leikatun poikakissan.

Nauttivatko myös esim. alueenne linnut suuresti metsästämisestä? Kuuluuko luontoon päästää sinne kuulumattomia eläimiä, jotka köyhentävät biosiversiteettia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos meidän kissaa rupeaisi väkisin pitämään sisällä, se suuttuisi aika tavalla.Kulkee omasta luukustaan. Käy ulkona kyttäämässä lintuja ja tulee sisälle pojan sänkyyn nukkumaan.
Kaupunki alueella ja kerrostalossa en ymmärtä mutta täällä maalla kissalla oikein hauskaa.Ehdotus: älä ikinä hanki lapsia. Kun et kissan vihaa pysty kestämään..
Niinpä. Ja ulkokissat kantavat usein toksoplasma-alkueläintä. Se on kiva tauti raskaana oleville ja lapsille. Nykytutkimuksen mukaan toksoplasmoosilla ja skitsofreniaan sairastumisella on yhteys, toksoplasman kantajien itsemurhariski on 1,5 kertaa suurempi, toksoplasma vaikuttaa aivojen väittäjä-aineisiin.
Suomessa syntyy vuosittain noin 50 lasta, joilla on äidistä saatu synnynnäinen toksoplasmoosi, mikä aiheuttaa vakaviakin kehityshäiriöitä ja lapsen jälkeenjääneisyyttä. Kaikki tartunnat ovat kissoista peräisin.
ohis
Miksiköhän näissä toksoplasmoosikeskusteluissa aina unohdetaan mainita, että ihmiset saa tartunnan lähinnä kypsentämättömästä naudanlihasta? Jos yrittää suoraan kissasta (ilman muiden eläimien kautta) saada tartunnan, niin pitäisi saada elimistöönsä tuoretta kissan ulostetta sellaiselta kissalta, joka on juuri saanut loisen itseensä ihan ensimmäistä kertaa. Aika hankalaa siis.
Lähde: kissatapahtuma Viikin yliopistorakennuksissa n. 2v. sitten. Siellä on eläinlääkäreitä, luulisi, että tietävät mistä puhuvat.
Epäilen lähdettäsi. Kuinka moni syö kypsentämätöntä naudanlihaa vs kuinka moni koskee ulkokissan jätöksiin esim. puutarhassa (mullan seassa) ja sen jälkeen muutaman minuutin sisään laittaa kädet suuhun? Toksoplasmaa on todella paljon kissaeläinten suoliston limakalvoissa, koska vain siellä se pystyy lisääntymään suvullisesti, joten vapaana kulkevat kissat levittävät sitä samalla lailla kuin jätöksiään. Maaperässä se säilyy vuosia. Epäilen tätä väittämääsi jo siksi, että naudanlihassa toksoplasmoosia on vain harvoin, mutta sianlihassa useammin, joten et ole tutustunut aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kissat ulkoilee vapaana. Ne olisi todella onnettomia sisäkissoina. Syövät hiiriä ja myyriä ja niiden turkki kiiltää ja karvaa lähtee todella vähän. Toki syövät myös kissanruokaa ja tulevat sisälle nukkumaan. Talvisin ovat enemmän sisällä.
En tiedä yhtään sellaista sisäkissaa joka ei pyrkisi ulos. Kissan paikka ei ole vangittuna sisällä. Jos asuu keskustassa tai tiheästi asutetulla alueella jossa kissa ei voi ulkoilla suht turvallisesti tai niin ettei siihen kohdiatu vihaa, niin sitten pitää hankkia toinen lemmikki. Tai no rotukissat taitaa sopeutua paremmin sisällä olemaan.
Toki aina on riskinä se että jää auton alle. Samalla tavalla se on myös ihmisillä.Aina sanotaan että on itsekästä päästää kissa ulos ja ettei silloin välitä lemmikistään. Päinvastoin. Itsekästä ja luonnonvastaista on vangita kissa ainoastaan sisälle, jonne se ei kuulu!
Tsing tsing tsing! We have a winner!
Mitä sanot siihen, että mm. eläinsuojeluyhdistykset luovuttavat kissoja vain sisäkissoiksi? Myös useimmat eläinlääkärit eivät suosittele kissan valvomatonta ulkoilua. Kuinka perustelet siis oman kantasi olevan oikea, jos asiantuntijanäkemykset eivät puolla sitä? Miksi kissoja ei voi ulkoiluttaa valjaissa, kuten koiraa?
Koska kissa on petoeläin. Se haluaa saalistaa vapaana. Se haluaa kulkea vapaana. Ei vangittuna valjaisiin. Miksi kissa aina palaa kotiin ja haluaa sitten taas ulos seikkailemaan? Kannattaa tutustua kissoihin niiden ominaisuuksiin, käyttäytymisee. ja historiaan. Eläinsuojat ei tietenkään anna kissoja ulkokissoiksi, koska ei kaikki tajua missä kissaa voi pitää vapaana tai että kissa ei ole ainoastan ulkokissa vaan sen pitää päästä sisälle lämpimään ja sille pitää antaa ruokaa.
Kannattaa katsoa dokumetti kissoista joka tuli joskus yleltä. Harmi kun en muista nimeä.Myös koira on petoeläin ja monet niistä haluavat saalistaa vapaana. Myös kulkea vapaana eivätkä vangittuna valjaisiin. Miksi koira palaa kotiin päästyään karkuun? Kannattaa tutustua koiriin, niiden ominaisuuksiin, käyttäytymiseen ja historiaan.
Eivätkö ne eläinlääkäritkään tai edes eläinlääketieteen lisensiaatti siis tajua, missä kissaa voi pitää vapaana? Siis nämä ihmiset, jotka saavat rahaa siitä, että vaikkapa tutustuvat kissojen ominaisuuksiin ja käytökseen?
Eläinlääketieteessä taitaa myös olla niin, että lisensiaatti on kandidaatista seuraava. En ole kuullut eläinlääketieteen maisterista. Eläinlääkärikunta elää sillä, että ihmiset tuovat lemmikkejä hoidettavaksi mahdollisimman taajaan. Silti kokenut eläinlääkäri kärsii pitäessään päänsä kiinni, kun hänen mielestään turhaan kärsivää eläintä pidetään hengissä. Harva omistaja ymmärtää tosissaan kysyä, mitä itse tekisit jos tämä olisi sinun eläimesi.
Yksikään noista kolmesta haastatellusta ei väittänyt, että kissan on onnellista elää sisällä. He vain sanoivat, että se voidaan siellä pitää, ja esittivät toiveita, miten se pystytään toteuttamaan vähemmin vahingoin. Myönteisin oli tietysti rotukissaväen äänitorvi. Mitäpä häneltä muutakaan odottaisi?
Kaikki kolme viime kädessä ovat lemmikkiväen edustajia, joiden leipä tulee alalta, eli he saavat viime kädessä rahaa jostain ihan muusta kuin eläinten tarpeisiin tutustumisesta. Teillä eläinrakkaina itseänne pitävillä ei ole yksinoikeutta keskusteluun. Koko lemmikkiteollisuus on eettisesti ongelmallinen, joten ylemmyydentuntoon ei ole paljon aihetta.
En tiedä, millä tavalla on oleellista, minkä asteen koulutus on lisensiaatti? Väität siis aivan kirkkain silmin, että sinun mutuilusi on informatiivisempaa kuin jonkun, joka hoitaa eläimiä työkseen? Olet vain päättänyt olla oikeassa ja me emme pysty sanomaan mitään, mikä kääntäisi pääsi.
Sen jälkeen teet olettamuksen minusta ja jostain ryhmittymästä. Et edes tiedä olenko eläinrakas. En ole niin väittänyt. Itse henk koht en halua kissoja pihapiiriin. Loukutan ja vien ne löytöeläintaloon. En ole millään tavalla eläinrakas, joten koitan nyt edes teille perustella, miksi on parempi pitää ne kissat sisällä. Joku minua moraalittomampi varmasti myrkyttää, koska kissojen vierailut ärsyttävät. Ymmärrän sen. Ärsyttävät ne minuakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että yksikään elukka voi olla onnellinen muutaman kymmenen neliön tilaan vangittuna ilman mitään virikkeitä pelkästään itsekkään ihmisen leluna. Ja ei se hieno kiipeilypuu ole mikään virike kun se kiinnostaa kissaa noin 20 sekuntia ja sen jälkeen ihan sama. Eli kissan kannata parempi päästä luontoon elämään vaikka kuolo korjaisi heti. Ihmisten kannalta ei niin kivoja kissanpaskat ja muut lieveilmiöt.
Eli voin joko valita luotanko 1) sinun näkemykseesi 2) eläinlääketieteen lisensiaatin näkemykseen.
Ei se kissa ole sen kummempi kuin koira. Useimmat eläimet eivät kaipaa mitään suuria seikkailua vaan tuttua ja turvallista. Eläintä pitää aktivoida päivittäin, mutta aktivointi ei tarkoita sitä, että eläin oppii väistelemään autoja ja tappelee kettuja vastaan.
Voisit myös valita ajatella. Uskomatta omiin tai kenenkään muunkaan uskomuksiin sokeasti. Ensin pitäisi kuitenkin opetella kuuntelemaan.
Kissa on huomattavasti koiraa kummempi. Laumassa metsästävä koira saa paljon enemmän tyydytystä ihmisen seurasta kuin kissa. Silti lenkitetty ja temppukoulutettu, kotona aktivoitu koira ei ole lainkaan sama asia kuin työtä tekevä koira. Se on joko enemmän tai vähemmän tylsistynyt. Kissan metsästystarve ei parilla leluhiirellä hoidu vaikka ääriturhautuminen kevenee, eikä sitä voi viedä agilityyn tai paimentamaan lampaita. Jos haluat kissan, hanki urosleijona. Se nukkuu mielellään koko päivän, lähettää sinut metsästämään ruokansa ja ryöstää sen sitten sinulta kun tulet sen kanssa kotiin. Iltanne iloksi voit viedä sen kilometrisessä fleksissä tappamaan naapurin urosleijonan, joka kulkee irrallaan vaarassa jäädä auton ylle. Jälkiruuaksi voi pistellä sen vastuuttoman omistajan, joka sillä tapaa altistaa eläinparan. Vähenee turha kärsimys maailmasta.
Unisieppari heiluu hiljalleen tuulessa, kun maalailet pastellisävyilläsi taivaanrantaa?