Naapurin kissa makasi tiellä kuolleena. Mitä mieltä kissojen pitämisestä irti?
Siinä on mukava yllätys omistajille ja lapsille kun huomaavat, että kissa onkin jäänyt auton/rekan alle. Jos heitä se nyt kiinnostaa edes, kissa oli ollut siinä jo jonkun aikaa. Nythän sen on joku siitä korjannut pois.
Miksi kissa pitää ottaa jos noin vähän kiinnostaa pysyykö se edes elossa...
Kommentit (102)
Meidän kissa on kotoisin maalta. Toinen pennuista jäi asumaan maalle, jossa se saa kulkea vapaasti missä haluaa. Meille omakotilähiöön tullut kissa pääsee päivittäin ulos, mutta ainoastaan valjaissa. Muutaman vuoden jälkeen niillä on ihan samanlaiset tavat. Kesällä viihtyvät ulkona, tutkivat lähiympäristöä ja loikoilevat pihalla. Molemmat pysyvät omalla pihalla ja ihmisten lähellä. Talvella kumpikaan ei suostu astumaan ovesta ulos.
Saman suuntaista meillä. Kissat ovat yleensä yöt metsästämässä ulkona ja nukkuvat päivät sisälle. Ruokaa, paijauksia ja lepoa saavat kotona sisällä ja muuten saavat kulkea kuin huvittaa. Ja kissat ovat hyvinvoivan näköisiä ja näyttävät nauttivan elämästään.
Minun mielestä taajamissa ja kaupungeissa ei pitäisi olla kissoja välttämättä ollenkaan. Jos kissa saisi itse pennusta lähtien valita, meneekö se ulos vai jää sisälle niin arvaatte varmaan miten käy. Jos myöhemmin valinta on huono niin kissakaan ei ole niin tyhmä ettei muuta valintaansa.
Sisäkissan pitäminen on mielestäni vankeutta joten ei kannattaisi kritisoida niitä, joilla on ulkokissa.