Tuleeko mieleen elokuvia, kirjoja tai levyjä joista aika ajoi ohi
Teoksia jotka olivat hyviä ennen mutta jotka eivät sitä enää ole?
Kommentit (604)
Bondien ihmeen tuntu, eeppisyys on nykyään ties kuinka monen agenttityylisen leffan/sarjan peruskauraa eivätkä gadgetitkaan enää säväytä samalla tavalla.
Ehkä muotoilen niin, että Bond sellaisena kuin oli Mooren aikana vielä on jäänyt jo ajan hampaisiin.
Vierailija kirjoitti:
No vaikkapa Pekka Puupää elokuvat. Pekka ja Pätkä siellä sun täällä.
Ja ne Eemeli elokuvat, kuten Oho sanoi Eemeli.
Aika hölmöjä myös Uuno Turhapurot
Pekko Aikamiespoikakaan ei enää nappaa
No Pekot on näistä kaikkein huonoiten aikaa kestänyt, vaikka onkin näistä neljästä se viimeiseksi keksitty. Hyvä, kun ei ole tullut uusintoina.
Melkein kaikki tietotekniikan kirjat aina 70-luvulta lähtien
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummisetä 1 ja 2. Vanhentunutta kuvakerrontaa, juoni ei etene ollenkaan, näyttelijät ovat pökkelöitä. Tuollaisethan naurettaisiin teatterista ulos nykypäivänä!
Et taida hirveästi ymmärtää elokuvista. Harmi sinulle.
It insists upon itself.. :D
Ei vaines, trollihan tuo oli. Sen huomaa kun jonnet eivät osaa kohtuullistaa punchlinejaan.
En pitänyt Tarantinon leffoista silloin kun ne tulivat, enkä pidä niistä vieläkään.
Vierailija kirjoitti:
Bondien ihmeen tuntu, eeppisyys on nykyään ties kuinka monen agenttityylisen leffan/sarjan peruskauraa eivätkä gadgetitkaan enää säväytä samalla tavalla.
Ehkä muotoilen niin, että Bond sellaisena kuin oli Mooren aikana vielä on jäänyt jo ajan hampaisiin.
Päin vastoin. Bingetin joku aika sitten kaikki bondit. Vanhat olivat upeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elokuvat ovat aikanaan aikalaisilleen tehtyjä ja kertovat aina ajastaan, joten siinä mielessä ja aikakautensa todistajina ne eivät vanhene koskaan.
Jos ei tätä ymmärrä niin sitten on parasta katsoa vain uusia elokuvia.
Näin. Jos osaa ajatella näin, yksikään elokuva ei ole vanhentunut, vaan kertoo vain paljon siitä ajasta, milloin se on tehty.
Periaatteessa pahastujat ja ahdistujat voivat katsella vain nykyleffoja, koska kaikissa muissa he ovat näkevinään kauheasti vanhoja, tunkkaisia ja vihamielisiä asenteita ja tapahtumia. Heitä ei uskottavuus kiinnosta, vaan se, ettei kukaan pääse loukkaantumaan mistään, vaikka kyseessä olisi täysin fiktiivinen kuva.
No jos elokuva perustuu esim. yksinomaan erikoistehosteisiin niin ei se kovin hyvin vanhene. Vaikka se olisikin aikansa kuva niin kyllä se huononee kun tulee elokuvia jotka tekee saman asian paremmin
Vierailija kirjoitti:
Spectrum -tietosanakirjat
Silloin ne oli uusinta tietoa eikä wikipediasta ollut tietoakaan. Sinällään hyviä aikakapseleita. Nykyään kun wikipediakin päivittyy jatkuvasti, ja tietoa voi kadota muokkausten takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elokuvat ovat aikanaan aikalaisilleen tehtyjä ja kertovat aina ajastaan, joten siinä mielessä ja aikakautensa todistajina ne eivät vanhene koskaan.
Jos ei tätä ymmärrä niin sitten on parasta katsoa vain uusia elokuvia.
Näin. Jos osaa ajatella näin, yksikään elokuva ei ole vanhentunut, vaan kertoo vain paljon siitä ajasta, milloin se on tehty.
Periaatteessa pahastujat ja ahdistujat voivat katsella vain nykyleffoja, koska kaikissa muissa he ovat näkevinään kauheasti vanhoja, tunkkaisia ja vihamielisiä asenteita ja tapahtumia. Heitä ei uskottavuus kiinnosta, vaan se, ettei kukaan pääse loukkaantumaan mistään, vaikka kyseessä olisi täysin fiktiivinen kuva.
No jos elokuva perustuu esim. yksinomaan erikoistehosteisiin niin ei se kovin hyvin vanhene. Vai
Itse suhtaudun varsin suopeasti kökköihinkin tehosteisiin jos leffa on muuten hyvä tai viihdyttävä. Ehkä pahinta oli kun 90-luvulla alettiin tunkea (huokeita) digitaaliefektejä kauhu- ja scifi-leffoihin, joissa oli ennen käytetty esim. kumi/tekoveri/nukke efektejä. Ne näytti kömpelöltä jo silloin ja vielä kömpelömmältä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
En pitänyt Tarantinon leffoista silloin kun ne tulivat, enkä pidä niistä vieläkään.
Ookoo. Tätä ei kuitenkaan kysytty. Aiheena on vanhentuneet leffat, kirjat, sarjat yms.
Vierailija kirjoitti:
Lauantaitanssit ja Heikki Hietamies. Mummo halusi aina katsoa sen. En jaksanut niitä lapsena enkä jaksaisi nyt keski-ikäisenäkään.
Veikkaisin niiden olevan paljon parempaa viihdettä kuin jotkut tekohauskat *putoukset* ja *pitääkö huolestua*. Miten poikkeaa esim. Jostain Kesäillan valssista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pitänyt Tarantinon leffoista silloin kun ne tulivat, enkä pidä niistä vieläkään.
Ookoo. Tätä ei kuitenkaan kysytty. Aiheena on vanhentuneet leffat, kirjat, sarjat yms.
Toivoisin, että järjettömän väkivallan, jalkafetissien jne. itsetarkoituksellinen näyttäminen olisi jo menneisyyttä. Tarantinon elokuvat ovat kuvottavia, siis ihan fyysistä kuvitusta aiheuttavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niinhän minä siinä juuri sanoin, että on tosi mautonta ja tyhmää huumoria. Ja heti joku tuli selittämään, että kyseessä on huumori eikä realistisesti tarkoitettu kohtaus, ikään kuin minä en olisi sitä bonjannut. Ei hyvää päivää taas kerran.🙄
Ihan oikeesti. Kannattaisiko lukea ihan ajatuksen kanssa, niin ei tarttis aina mennä pieleen. Yritä edes. Valitettavasti tämä oli nyt se realistinen kohtaus eikä huumori, joka on vain jossain surkean leffan käsikirjoituksessa.
Joskus tullut mieleen, että olisko Speden oma tilanne Uunon taustalla. Hänellä oli varmaan ulkonäköpaineita, pelasi tupeenkin kanssa jossain vaiheessa. Ehkä siksi ulkonäköongelmilla siunattu Uuno on mahtava naissankari.
Spedellähän naisia riitti. Tupee oli itseironiaa ja vitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teoksia jotka olivat hyviä ennen mutta jotka eivät sitä enää ole?
Vanhoissa elokuvissa kun joku puhuu tiiliskiven kokoiseen kännykkään, niin alkaa aina naurattamaan. Ei pysty samaistumaan..
Vielä vanhemmissa elokuvissa tyypillisessä toimistossa oli lankapuhelimet, kirjoituskoneet ja tiedot säilytettiin ja niitä haettiin muovilkansioista, pahvikortistoista ja asiakirjakaapeista. Tyypillisissä 1970- ja 1980-luvun elokuvissa tietoa ei haettu todellakaan mistään netistä. Nykyelokuvissa yksi vakiokikka jännityksen lisäämiseen tuntuu olevan se että kännykkä ei syystä tai toisesta toimi eivätkä henkilöt voi ratkaista tilannetta yksinkertaisella puhelinsoitolla tai etsimällä tietoa netistä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä Pohjantähden alla. Jostain syystä piti lukiossa lukea, vaikkei nykyihminen siihen voi samaistua. Tylsä kirja muutenkin.
Kirjahan ei ole tylsä ja kun vielä ottaa huomioon, mitä se sai aikaan. Se muokkasi. Sisällissodan tapahtumat ja asetelman Linnan mieleiseksi, riippumatta siitä, mitä todellisuus oli.
Ally McBean on vanhentunut naiskuvaltaan niin huonosti, ettei kestänyt uusintakatselua enää 2020-luvulla...