Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien yhteydenpito 30-vuotiaaseen lapseen, mikä on liikaa?
08.10.2016 |
Mitä mieltä olette, mikä määrä on "normaalia" pitää yhteyttä 30-vuotiaaseen lapseen? En ole asiaa aiemmin juuri pohtinut. Omien toisella paikkakunnalla asuvien vanhempien kanssa on soiteltu n. kerran vkossa. Olen vastikään muuttanut yhteen ja kun avopuolison kanssa on nyt enemmän tietysti yhdessä kuin silloin kuin ei asuttu yhdessä, olen havahtunut, että hänen vanhempansa soittavat molemmat joka päivä, monina päivinä useamman kerran. Ja nimenomaan niin, että he soittelevat miehelle, mies ei heille juurikaan. Yleensä ei ole mitään asiaa, he kysyvät vain, miten menee. Onko tämä mielestänne normaalia? Kaikilla on tietysti omat tapansa, mutta on kyllä kieltämättä tullut sellainen olo, että ovatpa vielä kiinni aikuisessa lapsessaan. Nämä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla kuin me ja lisäksi olettavat, että kävisimme heidän luonaan usein. Kerran taisi olla 3 viikkoa, kun ei oltu käyty siellä, siitä tuli sanomista, että missä ootte olleet kun ette ole käyneet. Tämä on minusta omien vanhempieni kannalta aika kohtuutonta, kun heitä näemme korkeintaan muutaman kuukauden välein ja ikinä eivät ole siitä sanoneet. Mitä mieltä olette, en oikein itse tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella...
Kommentit (50)
Tarkoitin kohtuuttomuudella sitä, kun miehen vanhemmat valittavat siitä, että emme muka käy siellä, vaikka käymme siellä ainakin parin viikon välein, ja omat vanhempani, joiden luona vierailemme harvoin, eivät ole siitä koskaan huomauttaneet.
Miehellä on sisko, jolla on kaksi lasta, he ovat myös hyvin tiiviisti miehen vanhempien kanssa tekemisissä, asuvatkin todella lähekkäin. Lapset ovat paljon mummolassa hoidossa. Heillä on siis selvästi tuollainen kulttuuri, johon en itse ole tottunut, ja se on minulle ihan ok, ymmärrän kyllä. Heillä ei varmaan tosiaan ole oikein muuta elämää kuin lapsensa ja lapsenlapsensa. Pelkään kuitenkin, että jos meille tulee lapsia, että nämä isovanhemmat olettavat näkevänsä heitä koko ajan. No, tätä on ehkä turha murehtia etukäteen, huolestuttaa silti. En halua heidän kanssaan riitoihinkaan joutua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiriköintiin, lopettakaa se.
Perunkirjoitukseen laitettiin kutsu kirjattuna kirjeenä ja kuolinpesän jakamisen jälkeen alkoi kälyn suunnasta soittelu siitä, miten väärin veljeä ja koko perhettä oli kohdeltu jättämällä heidät niin sivuun, että testamentissa ei mainittu heistä ketään, pelkkä lakiosa oli tulossa ja sekin piti vaatia.
Kuka sen määrittelee, mikä on normaalia ja mikä ei? Jos tiuha yhteydenpito sopii heille itselleen, niin sitten se on ok.
Minun mieheni (30v-v.) on yhteydessä äitiinsä joka päivä, eikä se minua haittaa millään tavalla. He ovat todella läheisiä. Siinä ei mielestäni ole mitään pahaa. Anoppi ei kuitenkaan ole mikään tunkeilija, sillä tavalla että tuppautuisi meidän elämäämme liikaa. Saamme kuitenkin elää ihan omaa elämäämme.
Minä itse (25-v.) en ole kovin usein yhteydessä vanhempiini. Äidin kanssa soittelen joskus useamman kerran viikossa, isän kanssa soittelen noin kerran viikossa. En ole kummankaan kanssa kovin läheisissä väleissä.
Mun molemmat vanhemmat on kuolleet eli enää ei voi soitella. Äiti kuoli 20 v sitten ja oltiin läheisiä. Isä kuoli puolisen vuotta sitten, ja joka päivä soiteltiin, joskus parikin krt. Osin ihan tarkistussoittomielessä, mutta ihan kiva sitä oli jutella niitä näitä ja piristää vanhan ihmisen mieltä ja päivää.
Jokainen perhe luo omat tapansa ja kulttuurinsa yhteydenpidolle, toisen normaali on toisen epänormaali ja päinvastoin.
Kyllähän muutama kerta päivässä soittoja kuulostaa aika paljolta, siis ottaen huomioon jos nämä puhelut tulevat illalla (töiden jälkeen.) Mutta toisaalta äitinikin usein saataa soittaa sen verran.
Mielestäni oleellista on, että miltä miehestäsi tuntuu nämä puhelut ja minkä tyyppisiä keskustelut ovat. Jos äiti pitää poikaansa edelleen kuin pikkulapsena ja nänä soitot ovat ns. tarkitus- huolestumissoittoja niin ehkä miehesi kannattaisi vakavasti keskustella äitisi kanssa. Mutta jos äiti-poika -suhde on muuttanut muotoaan enemmän kahden aikuisen suhteeksi, että molemmat voivat jakaa asioita ym. ja miehesi tykkää näistä puheluista niin ei kai siinä sitten mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin kohtuuttomuudella sitä, kun miehen vanhemmat valittavat siitä, että emme muka käy siellä, vaikka käymme siellä ainakin parin viikon välein, ja omat vanhempani, joiden luona vierailemme harvoin, eivät ole siitä koskaan huomauttaneet.
Miehellä on sisko, jolla on kaksi lasta, he ovat myös hyvin tiiviisti miehen vanhempien kanssa tekemisissä, asuvatkin todella lähekkäin. Lapset ovat paljon mummolassa hoidossa. Heillä on siis selvästi tuollainen kulttuuri, johon en itse ole tottunut, ja se on minulle ihan ok, ymmärrän kyllä. Heillä ei varmaan tosiaan ole oikein muuta elämää kuin lapsensa ja lapsenlapsensa. Pelkään kuitenkin, että jos meille tulee lapsia, että nämä isovanhemmat olettavat näkevänsä heitä koko ajan. No, tätä on ehkä turha murehtia etukäteen, huolestuttaa silti. En halua heidän kanssaan riitoihinkaan joutua.
Ap
Nythän sinulla ap on hyvä tilaisuus puhua miehesi kanssa toiveistasi ja peloistasi. Oletan, että suhteenne on jo läheinen ja vakava, koska olette muuttaneet yhteen. Turha näitä asioita on hautoa vain oman päänsä sisällä.
Ei se ole kohtuutonta sun vanhempia kohtaan. Jos avopuolisosi vanhemmat ovat tottuneet näkemään poikansa monta kertaa viikossa silloin 3 viikon tauko on pitkä aika.
Mä en oikein tiedä mitä se sulle kuuluu vaikka miehesi puhuisikin vanhempiensa kanssa joka päivä, hän varmaan itse määrittelee haluaako hän puhu vai ei, sun ei tarvi ottaa asiasta vastuuta.
Ihmiset puhuu täällä, että napanuora täytty katkaista. Se on asia mikä on totta, mutta se ei tarkoita sitä etteikö vanhempiin voisi olla yhteydessä,vaikka joka päivä. Suhde muuttuu, heistä voi tulla esim. hyvät ystävät.
Pääasia tässä on kai se, että pyrkivätkö he määräämään miten miehesi elää, jos ei niin en ymmärrä ongelmaa.
Mä en käsitä tota kelaa mistake, että apua mikä on normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen voi vaikeuttaa perhe-elämää myöhemmin. Muutimme nelikymppisen mieheni kanssa lähelle appivanhempia ja mies alkoi tulla myöhemmin kotiin. Kävi ilmi, että kävi syömässä vanhemmillaan. Miehen siskon mukaan joka päivä. Itse odotin kotona pienten lasten kanssa, riitaahan siitä tuli.Anoppi teki tikusta asiaa ja pyyteli tekemään hänelle hankintoja joita terveenä autollisena ihmisenä voisi tehdä itse. Ihan onnessaan anoppi kiekaisi että tule heille katsomaan lempiohjelmasi. Pienten lasten isä makailisi mieluummin tietty äidin lihapataa särpimässä kuin kirkuvien lasten keskellä.
Muutettiin sen verran kauemmaksi ettei ole järkevää enää hänen käydä ihan noin tiiviisti.Ja ole tarkka että miehesi ei juoruile sinusta. Minun mieheni kertoi liikaa asioitani ja pian ne olivat koko suvun tiedossa.
Se, että sun miehes on idiootti, joka tarvii koirakoulua kertoo paljon. Vanhempien vallan alta sun vallan alle? Ahdistava miehenmalli.
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiriköintiin, lopettakaa se.
Perunkirjoitukseen laitettiin kutsu kirjattuna kirjeenä ja kuolinpesän jakamisen jälkeen alkoi kälyn suunnasta soittelu siitä, miten väärin veljeä ja koko perhettä oli kohdeltu jättämällä heidät niin sivuun, että testamentissa ei mainittu heistä ketään, pelkkä lakiosa oli tulossa ja sekin piti vaatia.
No en kyllä todellakaan halua määrätä, mikä on normaali. Senhän takia täällä juuri kyselen, mitä mieltä muut on, kun en ole oikein aiemmin ajatellut. Ja kuten sanottu, ei se soittelu sinällään häiritse mutta ajattelin että onko se merkki siitä vanhemmat ovat vielä tosi kiinni lapsessaan. Yritän tässä enteillä tulevaisuutta, että mitä sitten käy, jos on lapsia. Tuppautuvatko isovanhemmat elämäämme koko ajan kun olettavat, että lastenlasten pitää viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Olen kyllä tästä miehelle jo maininnut mutta hänen mielestään ei tarvitse olla huolissaan. Hän näkee asian kuitenkin vain omalta kantiltaan eikä tietenkään rakkaista vanhemmistaan halua ajatella mitään pahaa.
Jos jatkuva yhteydenpito on heidän kulttuurinsa niin olkoon. Mutta he eivät ilmeisesti näe, että voisi olla toisinkin ja että esim minä en ole sellaiseen tottunut. Koen hieman ahdistavana, jos minun pitää jatkuvasti vierailla heidän luonaan vain siksi, että heidän mielestään niin kuuluu toimia. Kuitenkin haluan pysyä heidän kanssaan väleissä ja olla tekemisissä enkä halua pahoittaa heidän mieltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiriköintiin, lopettakaa se.
Perunkirjoitukseen laitettiin kutsu kirjattuna kirjeenä ja kuolinpesän jakamisen jälkeen alkoi kälyn suunnasta soittelu siitä, miten väärin veljeä ja koko perhettä oli kohdeltu jättämällä heidät niin sivuun, että testamentissa ei mainittu heistä ketään, pelkkä lakiosa oli tulossa ja sekin piti vaatia.
No en kyllä todellakaan halua määrätä, mikä on normaali. Senhän takia täällä juuri kyselen, mitä mieltä muut on, kun en ole oikein aiemmin ajatellut. Ja kuten sanottu, ei se soittelu sinällään häiritse mutta ajattelin että onko se merkki siitä vanhemmat ovat vielä tosi kiinni lapsessaan. Yritän tässä enteillä tulevaisuutta, että mitä sitten käy, jos on lapsia. Tuppautuvatko isovanhemmat elämäämme koko ajan kun olettavat, että lastenlasten pitää viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Olen kyllä tästä miehelle jo maininnut mutta hänen mielestään ei tarvitse olla huolissaan. Hän näkee asian kuitenkin vain omalta kantiltaan eikä tietenkään rakkaista vanhemmistaan halua ajatella mitään pahaa.
Jos jatkuva yhteydenpito on heidän kulttuurinsa niin olkoon. Mutta he eivät ilmeisesti näe, että voisi olla toisinkin ja että esim minä en ole sellaiseen tottunut. Koen hieman ahdistavana, jos minun pitää jatkuvasti vierailla heidän luonaan vain siksi, että heidän mielestään niin kuuluu toimia. Kuitenkin haluan pysyä heidän kanssaan väleissä ja olla tekemisissä enkä halua pahoittaa heidän mieltään.
Eli sä siirrät mieluummin sun perheen kulttuuria tuleviin lapsiin kuin miehen perheen?
Mun mielestä on ihanaa kun isovanhemmat ovat tekemisissä lastenlastensa kanssa. He eivät puutu kasvatukseen tai koita syödä meidän arvovaltaa. He ovat läsnä,luontevana osana perhettä. He kuuluvat meidän perheeseen, vaikka he välillä ottavatkin aivoon(niinku kaikki perheenjäsenet)
Jos appivanhempasi eivät ole idiootteja niin en ymmärrä sitä huolehtimista, että entä jos näette liikaa. Mikä on sopiva määrä sitten? Kerran viikossa, ettei vaan olisi epänormaalia?
Mä en muuten ymmärrä tätä ihmisten tiukkaa rajaamista perheen suhteen. Mun perheeseen kuuluu useampi ihminen kuin minä, mieheni ja lapsemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiriköintiin, lopettakaa se.
Perunkirjoitukseen laitettiin kutsu kirjattuna kirjeenä ja kuolinpesän jakamisen jälkeen alkoi kälyn suunnasta soittelu siitä, miten väärin veljeä ja koko perhettä oli kohdeltu jättämällä heidät niin sivuun, että testamentissa ei mainittu heistä ketään, pelkkä lakiosa oli tulossa ja sekin piti vaatia.
No en kyllä todellakaan halua määrätä, mikä on normaali. Senhän takia täällä juuri kyselen, mitä mieltä muut on, kun en ole oikein aiemmin ajatellut. Ja kuten sanottu, ei se soittelu sinällään häiritse mutta ajattelin että onko se merkki siitä vanhemmat ovat vielä tosi kiinni lapsessaan. Yritän tässä enteillä tulevaisuutta, että mitä sitten käy, jos on lapsia. Tuppautuvatko isovanhemmat elämäämme koko ajan kun olettavat, että lastenlasten pitää viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Olen kyllä tästä miehelle jo maininnut mutta hänen mielestään ei tarvitse olla huolissaan. Hän näkee asian kuitenkin vain omalta kantiltaan eikä tietenkään rakkaista vanhemmistaan halua ajatella mitään pahaa.
Jos jatkuva yhteydenpito on heidän kulttuurinsa niin olkoon. Mutta he eivät ilmeisesti näe, että voisi olla toisinkin ja että esim minä en ole sellaiseen tottunut. Koen hieman ahdistavana, jos minun pitää jatkuvasti vierailla heidän luonaan vain siksi, että heidän mielestään niin kuuluu toimia. Kuitenkin haluan pysyä heidän kanssaan väleissä ja olla tekemisissä enkä halua pahoittaa heidän mieltään.
Eli sä siirrät mieluummin sun perheen kulttuuria tuleviin lapsiin kuin miehen perheen?
Mun mielestä on ihanaa kun isovanhemmat ovat tekemisissä lastenlastensa kanssa. He eivät puutu kasvatukseen tai koita syödä meidän arvovaltaa. He ovat läsnä,luontevana osana perhettä. He kuuluvat meidän perheeseen, vaikka he välillä ottavatkin aivoon(niinku kaikki perheenjäsenet)
Jos appivanhempasi eivät ole idiootteja niin en ymmärrä sitä huolehtimista, että entä jos näette liikaa. Mikä on sopiva määrä sitten? Kerran viikossa, ettei vaan olisi epänormaalia?Mä en muuten ymmärrä tätä ihmisten tiukkaa rajaamista perheen suhteen. Mun perheeseen kuuluu useampi ihminen kuin minä, mieheni ja lapsemme.
Eivät he varsinaisesti idiootteja ole, mutta en nyt ihan äärimmäisen paljon heidän seurastaan nautikaan. Aika omahyväisiä ovat (eivät ole kiinnostuneita asioistani vaan kehuskelevat vain kaikella omallaan), minkä vuoksi pelkäänkin, että tuputtavat erinomaisuuttaan sitten myöhemmin esim. lasten kasvatukseen. Pitävät itsestäänselvänä, että haluan olla heidän seurassaan. Tämä tietysti varmasti vaikuttaa siihen, miksi asiaa pohdin. Eri asia olisi, jos olisivat aivan ihania ihmisiä, joiden kanssa mielelläni olisinkin tekemisissä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiriköintiin, lopettakaa se.
Perunkirjoitukseen laitettiin kutsu kirjattuna kirjeenä ja kuolinpesän jakamisen jälkeen alkoi kälyn suunnasta soittelu siitä, miten väärin veljeä ja koko perhettä oli kohdeltu jättämällä heidät niin sivuun, että testamentissa ei mainittu heistä ketään, pelkkä lakiosa oli tulossa ja sekin piti vaatia.
No en kyllä todellakaan halua määrätä, mikä on normaali. Senhän takia täällä juuri kyselen, mitä mieltä muut on, kun en ole oikein aiemmin ajatellut. Ja kuten sanottu, ei se soittelu sinällään häiritse mutta ajattelin että onko se merkki siitä vanhemmat ovat vielä tosi kiinni lapsessaan. Yritän tässä enteillä tulevaisuutta, että mitä sitten käy, jos on lapsia. Tuppautuvatko isovanhemmat elämäämme koko ajan kun olettavat, että lastenlasten pitää viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Olen kyllä tästä miehelle jo maininnut mutta hänen mielestään ei tarvitse olla huolissaan. Hän näkee asian kuitenkin vain omalta kantiltaan eikä tietenkään rakkaista vanhemmistaan halua ajatella mitään pahaa.
Jos jatkuva yhteydenpito on heidän kulttuurinsa niin olkoon. Mutta he eivät ilmeisesti näe, että voisi olla toisinkin ja että esim minä en ole sellaiseen tottunut. Koen hieman ahdistavana, jos minun pitää jatkuvasti vierailla heidän luonaan vain siksi, että heidän mielestään niin kuuluu toimia. Kuitenkin haluan pysyä heidän kanssaan väleissä ja olla tekemisissä enkä halua pahoittaa heidän mieltään.
Eli sä siirrät mieluummin sun perheen kulttuuria tuleviin lapsiin kuin miehen perheen?
Mun mielestä on ihanaa kun isovanhemmat ovat tekemisissä lastenlastensa kanssa. He eivät puutu kasvatukseen tai koita syödä meidän arvovaltaa. He ovat läsnä,luontevana osana perhettä. He kuuluvat meidän perheeseen, vaikka he välillä ottavatkin aivoon(niinku kaikki perheenjäsenet)
Jos appivanhempasi eivät ole idiootteja niin en ymmärrä sitä huolehtimista, että entä jos näette liikaa. Mikä on sopiva määrä sitten? Kerran viikossa, ettei vaan olisi epänormaalia?Mä en muuten ymmärrä tätä ihmisten tiukkaa rajaamista perheen suhteen. Mun perheeseen kuuluu useampi ihminen kuin minä, mieheni ja lapsemme.
Kyllä perheen perustettua pitää pystyä tekemään kompromisseja ja luoda omat ravat. Jos toisesta ei tunnu hyvältä tavata kerran viikossa isovanhempia,ja toisesta ei tunnu hyvältä tavata kerran kahdessa kuussa, niin sitten istutaan pöydän ääreen ja pohditaan vaihtoehtoa tavata kerran kuussa.
Ei se niin mene, että sen tapoja automaattisesti noudatetaan jolla on tiivis ja läheinen suku. Jos sitä ei ymmärrä, että puolison kanssa luodaan yhteinen oman perheen kulttuuri, niin ei kannata lapsia tehdäkään. Kamalahan sekin olisi pakottaa puoliso hyväksymään isovanhemmat tiiviiksi perheenjäseniksi, jos hänelle ei tällainen ole normaalia. Kuten aivan yhtälailla olisi julmas vaatia puolisoa tapaamaan hyvin harvoin vanhempiaan. Keskustelemalla ne yhteiset tavat etsitään, ja se on osa aikuisuutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiriköintiin, lopettakaa se.
Perunkirjoitukseen laitettiin kutsu kirjattuna kirjeenä ja kuolinpesän jakamisen jälkeen alkoi kälyn suunnasta soittelu siitä, miten väärin veljeä ja koko perhettä oli kohdeltu jättämällä heidät niin sivuun, että testamentissa ei mainittu heistä ketään, pelkkä lakiosa oli tulossa ja sekin piti vaatia.
No en kyllä todellakaan halua määrätä, mikä on normaali. Senhän takia täällä juuri kyselen, mitä mieltä muut on, kun en ole oikein aiemmin ajatellut. Ja kuten sanottu, ei se soittelu sinällään häiritse mutta ajattelin että onko se merkki siitä vanhemmat ovat vielä tosi kiinni lapsessaan. Yritän tässä enteillä tulevaisuutta, että mitä sitten käy, jos on lapsia. Tuppautuvatko isovanhemmat elämäämme koko ajan kun olettavat, että lastenlasten pitää viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Olen kyllä tästä miehelle jo maininnut mutta hänen mielestään ei tarvitse olla huolissaan. Hän näkee asian kuitenkin vain omalta kantiltaan eikä tietenkään rakkaista vanhemmistaan halua ajatella mitään pahaa.
Jos jatkuva yhteydenpito on heidän kulttuurinsa niin olkoon. Mutta he eivät ilmeisesti näe, että voisi olla toisinkin ja että esim minä en ole sellaiseen tottunut. Koen hieman ahdistavana, jos minun pitää jatkuvasti vierailla heidän luonaan vain siksi, että heidän mielestään niin kuuluu toimia. Kuitenkin haluan pysyä heidän kanssaan väleissä ja olla tekemisissä enkä halua pahoittaa heidän mieltään.
Eli sä siirrät mieluummin sun perheen kulttuuria tuleviin lapsiin kuin miehen perheen?
Mun mielestä on ihanaa kun isovanhemmat ovat tekemisissä lastenlastensa kanssa. He eivät puutu kasvatukseen tai koita syödä meidän arvovaltaa. He ovat läsnä,luontevana osana perhettä. He kuuluvat meidän perheeseen, vaikka he välillä ottavatkin aivoon(niinku kaikki perheenjäsenet)
Jos appivanhempasi eivät ole idiootteja niin en ymmärrä sitä huolehtimista, että entä jos näette liikaa. Mikä on sopiva määrä sitten? Kerran viikossa, ettei vaan olisi epänormaalia?Mä en muuten ymmärrä tätä ihmisten tiukkaa rajaamista perheen suhteen. Mun perheeseen kuuluu useampi ihminen kuin minä, mieheni ja lapsemme.
Kyllä perheen perustettua pitää pystyä tekemään kompromisseja ja luoda omat ravat. Jos toisesta ei tunnu hyvältä tavata kerran viikossa isovanhempia,ja toisesta ei tunnu hyvältä tavata kerran kahdessa kuussa, niin sitten istutaan pöydän ääreen ja pohditaan vaihtoehtoa tavata kerran kuussa.
Ei se niin mene, että sen tapoja automaattisesti noudatetaan jolla on tiivis ja läheinen suku. Jos sitä ei ymmärrä, että puolison kanssa luodaan yhteinen oman perheen kulttuuri, niin ei kannata lapsia tehdäkään. Kamalahan sekin olisi pakottaa puoliso hyväksymään isovanhemmat tiiviiksi perheenjäseniksi, jos hänelle ei tällainen ole normaalia. Kuten aivan yhtälailla olisi julmas vaatia puolisoa tapaamaan hyvin harvoin vanhempiaan. Keskustelemalla ne yhteiset tavat etsitään, ja se on osa aikuisuutta
Tokihan, mutta ei automaattisesti myöskään niin, että vaimo on oikeassa.
Todella harvat selviää yksin ja yleensä on hyvä, että on tukiverkostoa, elämästä ku ei ikää tiedä. Senkin takia välejä kannattaa vaalia.
Toisaalta mun on vaikea ajatella, että haluaisin riistää mieheltäni mitään mikä tekee hänet onnelliseksi, yksi niistä on hänen läheiset. Ja toisaalta meillä ainakin mies osaa kylällä itsekseen lapsien kanssa, joten jos hän haluaa käydä jossain lasten kanssa missä mä en, hän voi mennä. ja koska hän on myös huoltaja hänellä on myös sananvaltaa miten lapset kasvatetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei soita koskaan.Emme voi soittaa, kun esto päällä.Laittaa äitienpäivänä tekstiviestin.Olemme ihan kunnon ihmisiä.
Onpa ihmisillä tarve vieraantua vanhemmistaan! Ennen asuttiin isovanhempienkin kanssa samassa pirtissä. Itse soittelen äitini kanssa useamman kerran vkossa, mutta harvoin nähdään, kun asuu n400km päässä. Isääni olisin toivonut pitäväni enemmänkin yhteyttä, mutta havahduin asiaan vasta kun hän kuoli. Mieheni on n.30v. Ja soittelee äitinsä kanssa lähes joka päivä ja käymme vähintään kerran vkossa. Saavat olla lapsenlapsenkin kanssa:) Yleensä soittelevat ihan asiaa. Minusta hyvä kun pitää yhteyttä. Ja ei ole kyllä millään tavalla äidissä roikkuja. Itsenäinen ja osaava mies.
Eiköhän tämä ole jokaisen oma asia? Itse vaihtelen viestejä joka päivä aikuisten lasteni kanssa. tosi harvoin kyllä näemme livenä.
Enemmän minä ihmettelen että miksi ap liikkuu aina pakettina miehensä kanssa.
Eikö mies voi nähdä vanhempiaan itse ja ap omiaan itse?
Hahaa, ei ole lapsia muta kerrankin sukulaiset (joitten kans en halua olla tekemisissä) tekivät minusta jonkun etsintäkuulutuksen koska en ollut vastannut yhteydenottoihin pariin viikkoon. Ompa ihme porukkaa.
Äitini soitti minulle harvemmin kuin kerran vuodessa mutta kun äiti alkoi tarvita apua soittelimme ja lopulta tapasimmekin jopa useita kertoja päivässä.
Me pidämme vanhempiin tiiviisti yhteyttä. He myös auttavat nykyään paljon lastemme kanssa.
Ei ole tarvinnut ikinä palstoilla itkeä, etteivät isovanhemmat halua viettää aikaa lastenlastensa kanssa.