Vanhempien yhteydenpito 30-vuotiaaseen lapseen, mikä on liikaa?

Se mikä sopii lapselle ja hänen vanhemmilleen. Mieheni vanhempia nähdään yleensä useasti viikossa (tai varsinkin ne näkee toisiaan, mä saatan jäädä kotiin nukkumaan) ja isä soittaa pojalleen lähes päivittäin. Minä soittelen äidin kanssa ehkä pari kertaa viikossa ja viestittelen isän kanssa kerran viikossa.

No ei ole normaalia... Mistä ihmeestä edes keksivät puheenaiheita, ei voi kuin ihmetellä.

Me ollaan mieheni kanssa molemmat kolmekymppisiä, asuttu yhdessä viitisen vuotta. Miehen isä on kuollut, äiti soittelee vähintään kerran päivässä. Mies myös käy äitinsä luona useamman kerran viikossa, auttaa aika paljon käytännön asioissa, mutta myös esim. ruokatunnilla syömässä. Ei haittaa ollenkaan. Itse soittelen vahempieni kanssa ehkä kerran viikossa tai harvemmin, jos ei ole mitään oikeaa asiaa. Nähdään pari-kolme kertaa kuussa, vaihtelee jonkin verran. Välimatkaakin on tietysti enemmän.

MInä olen 46 ja soittelen äidin kanssa ihan joka ikinen päivä, jollei ole muita menoja. Tapa on jäänyt sen jälkeen, kun kumpikin jäimme kotiin omaishoitajiksi. Vaihdoimme kuulumisia, jaoimme väsymyustä ja surua, iloa.  Minun isäni on jo kuollut, joten äidin hoitotyö ei häntä enää sido, mutta silti puhelut pysyvät.

Joskus tulee soitettua parikin kertaa päivässä, puolin tai toisin. Ei se minusta ole epänormaalia, hän on mielenkiintoinen ihminen ja ystävä sen lisäksi, että on äiti ja mummu. Ole itsekin hyvilläsi siitä, että miehelläsi ja vanhemmillaan on noin läheiset välit. Monilla on toisin.

Mä oon ehkä liian riippuvainen äidistäni vaikka olen 45-vuotias. Soitellaan noin 5 kertaa viikossa ja tavataan pari kolme kertaa vuodessa. Äitini on seitsemänkymppinen leskirouva ja pistän soittelut helposti huolehtimisen piikkiin. Mutta todellisuudessa kyse on myös napanuoran katkeamattomuudesta. Juttelen isot päätökset äidin kanssa etukäteen.

Pahinta riippuvuutta helpottaa se että olemme asuneet eri maissa parikymmentä vuotta. Alkuvaiheessa kun olin p.a. niin tapaamisten väli oli parikin vuotta, mutta nykyään... saatan majoittua äitini luona koko joulupyhät lasten kanssa..

No tuossa vaiheessa ei oikein voi vielä puuttua asiaan, vaikka myönnän ettei minustakaan normaalilta kuulosta. Tuosta että teidän pitäisi pariskuntana vierailla useammin kuin 3 viikon välein voit keskustella jo miehesi kanssa, että sinusta tuntuu vähän kohtuuttomalta. Toki jos puhelut häiritsevät arkeanne, niin ne pitää ottaa esille. Ei ole oikein, että esim. ruoanlaittp, ruokailu, leffa tms. keskeytyy päivittäisten juttutuokioiden vuoksi.

Sitten taas jos joskus suunnittelette lapsia,niin kannattaa ottaa hyvissä ajoin keskustelun alle teidän yhteinen periaate siitä, kuinka paljon isovanhemmat osallistuvat puhelimitse ja vierailujen muodossa. Monta kertaa päivässä soittelu alkaa kyllä ahdistamaan kun talossa on vauva. Silloin pitää osata olla vastaamatta puhelimeen.

Kerrankin päivässä soittelu kun lapsi on yli 30v. on aivan liikaa. Googlaa läheisriippuvuus.

Vierailija kirjoitti:

Kerrankin päivässä soittelu kun lapsi on yli 30v. on aivan liikaa. Googlaa läheisriippuvuus.

Ole hyvä, tässä on sulle pyytämäsi linkki läheisriippuvuudesta. Mitä piirrettä nimenomaan ajattelit, kun kyse on puhelimessa lörpöttelystä? Et varmaankaan ole ihan tosissasi. http://www.naistenkartano.com/artikkelit/riippuvuudet/laheisriippuvuus/

Jokaisella perheellä on oma yhteydenpitokulttuurinsa, mutta kyllä tuo ap:n kuvaama tyyli muistuttaa enemmän kyyläystä kuin yhteydenpitoa. Eikö noilla vanhemmilla ole omaa elämää lainkaan? Onko mies ainut lapsi? Olivatko vanhemmat jo iäkkäitä hänet saadessaan? Minusta jopa kerran viikossa olisi liikaa. Olen sitä ikäpolvea, joka ei turhaan puhelinta käytä, eli pitää olla oikeaa asiaa, ennen kuin soitan. Jos mitään ei kuulu, on se viesti siitä, että kaikki on kunnossa! Kyllä kolmekymppisten pitää saada jo elää omaa elämäänsä. Napanuora vanhempiin pitäisi olla katkaistu jo vuosia sitten, molemmin puolin.

Kyllä tuossa on vahvat merkit ilmassa, ettei vanhemmilla ole omaa elämää vasn riiputaan aikuisessa lapsessa. Jos teette yhteisiä lapsia, melko varmasti oma rauha on mennyttä ja appivanhemmat ovella harva se päivä. Miettisin onko kyseinen skenaario sinulle ok. Nimim. kokemusta on...

Musta olisi tosi outoa jos en näkisi isääni moneen viikkoon ( toki välillä niin käy, koska hän yrittäjänä on lähes aina töissä(. Olemme läheisiä, samoin lapsuudessani kävimme viikonloppuisin aina isovanhempien luona viikonloppuisin. Serkutkin olivat aina siellä vanhempineen.

Äitini kanssa soittelimme päivittäin ja höpöttelimme niitä näitä. Ja hyvä niin, hän kuoli, kun olin 24-vuotias. En usko olleeni läheistiippuvaine, ihan hyvin pystyin elämään surun läpikäytyäni sen jälkeenkin.

Mieheni taas voi olla pitkään näkemättä vanhempiaan ja se sopii heille.

Mikäs siinä, jos pitää vanhempiinsa yhteyttä päivittäin. Viestistäsi päätellen kuitenkin soittelevat muuten vaan eivätkä holhoavasti. Miehesihän asia se on mikä hänen mielestään liikaa. Jos ei se miestäsi häiritse, niin mikäs siinä. Osa meistä on läheisempiä vanhempiensa kanssa kuin toiset...enkä oikein ymmärrä miten se on kohtuutonta sinun vanhempiasi kohtaan, jos miehesi on läheisissä väleissä vanhempiensa kanssa? Jos itse haluat nähdä vanhempiasi useammin, sen kuin tartut siihen luuriin ja menet käymään. 

Ap, et voi tai halua nähdä vanhempiasi usein, niin ei mieskään voi?

Jokainen ihminen valitkoon itse itselleen sopivan tavan tavata omia vanhempiaan.

Minun miehen vanhemmat soittavat myös päivittäin 25-vuotiaalle miehelleni. Asuvat 4km päässä meistä... Kyläillään ehkä kerran viikossa. Eipä tuo itseäni haittaa, mutta on se silti aika omituista. Itse soittelen isäni kanssa ehkä kerran kuussa ja äidin kanssa whatsappailen viikoittain. Asuvat kuitenkin 500km päässä ja nähdään parin kk välein.

Normaali = tekee kuten henkilö itsekin tekee

Epänormaali = tekee eri tavoin kuin kommentoija itse tekee

😂

Elämä on todella helppoa ja suoraaviivaista, kun on itse aina oikeassa 🙄

Minusta se, että sinulla on tullut mieleen kysymys onko normaalia kertoo jo jostain. Lisäksi tuollaiset odotukset miten usein heillä pitäisi käydä kuulostavat ahdistavilta.

Mä kun jäin kesän korvalla työttömäksi, äitini alkoi soittelemaan vähintään kerran päivässä sekä laittaa muutaman tekstiviestin päivässä. Mitään asiaa hänellä ei ole vaan kertoo kuinka kävi isän kanssa kaupassa, haravoi pihaa, viestillä päivän ruoan kuva.. Ärsyttävää!! Mä olisin halunnut levätä, ottaa päikkäreitä jos siltä tuntui, sitten heräät johonkin kukkaistutuksen kuvaan. Äänettömällekään ei puhelinta kehtaa laittaa mahdollisten työtarjousten takia.. Sitten se ihmettelee kun oon vaisu tai ei sua huvita puhua. Kun en vaan jaksa kiinnostua mistä se on tänään esim kaverinsa kanssa puhunut. Pitänee ostaa hänelle päiväkirja!

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olette, mikä määrä on "normaalia" pitää yhteyttä 30-vuotiaaseen lapseen? En ole asiaa aiemmin juuri pohtinut. Omien toisella paikkakunnalla asuvien vanhempien kanssa on soiteltu n. kerran vkossa. Olen vastikään muuttanut yhteen ja kun avopuolison kanssa on nyt enemmän tietysti yhdessä kuin silloin kuin ei asuttu yhdessä, olen havahtunut, että hänen vanhempansa soittavat molemmat joka päivä, monina päivinä useamman kerran. Ja nimenomaan niin, että he soittelevat miehelle, mies ei heille juurikaan. Yleensä ei ole mitään asiaa, he kysyvät vain, miten menee. Onko tämä mielestänne normaalia? Kaikilla on tietysti omat tapansa, mutta on kyllä kieltämättä tullut sellainen olo, että ovatpa vielä kiinni aikuisessa lapsessaan. Nämä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla kuin me ja lisäksi olettavat, että kävisimme heidän luonaan usein. Kerran taisi olla 3 viikkoa, kun ei oltu käyty siellä, siitä tuli sanomista, että missä ootte olleet kun ette ole käyneet. Tämä on minusta omien vanhempieni kannalta aika kohtuutonta, kun heitä näemme korkeintaan muutaman kuukauden välein ja ikinä eivät ole siitä sanoneet. Mitä mieltä olette, en oikein itse tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella...

Ei tähän ole oikeaa vastausta, sillä kaikki riippuu henkilöistä.

Omat vanhempani asuu lähellä ja soitamme lähes päivittäin. Miehen vanhemmat asuvat kauempana, mutta soittelen anopin kanssa 1-2 kertaa viikosta.

Mutta olen huomannut, että toisilla on hyvin pieni sisäpiiri ja toisilla isompi. Itse kuulun niihin, jolla on hyvin laaja näkemys perheestä.

Tuollainen voi vaikeuttaa perhe-elämää myöhemmin. Muutimme nelikymppisen mieheni kanssa lähelle appivanhempia ja mies alkoi tulla myöhemmin kotiin. Kävi ilmi, että kävi syömässä vanhemmillaan. Miehen siskon mukaan joka päivä. Itse odotin kotona pienten lasten kanssa, riitaahan siitä tuli.Anoppi teki tikusta asiaa ja pyyteli tekemään hänelle hankintoja joita terveenä autollisena ihmisenä voisi tehdä itse. Ihan onnessaan anoppi kiekaisi että tule heille katsomaan lempiohjelmasi. Pienten lasten isä makailisi mieluummin tietty äidin lihapataa särpimässä kuin kirkuvien lasten keskellä.

Muutettiin sen verran kauemmaksi ettei ole järkevää enää hänen käydä ihan noin tiiviisti.

Ja ole tarkka että miehesi ei juoruile sinusta. Minun mieheni kertoi liikaa asioitani ja pian ne olivat koko suvun tiedossa.

Oma vaimoni soittelee vanhempiensa/veljiensä kanssa joka päivä. Kyse on enemmänkin kultturista, ei läheisriippuvaisuudesta. Itse soittelen vnhemmilleni kerran kuussa.