Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien yhteydenpito 30-vuotiaaseen lapseen, mikä on liikaa?
08.10.2016 |
Mitä mieltä olette, mikä määrä on "normaalia" pitää yhteyttä 30-vuotiaaseen lapseen? En ole asiaa aiemmin juuri pohtinut. Omien toisella paikkakunnalla asuvien vanhempien kanssa on soiteltu n. kerran vkossa. Olen vastikään muuttanut yhteen ja kun avopuolison kanssa on nyt enemmän tietysti yhdessä kuin silloin kuin ei asuttu yhdessä, olen havahtunut, että hänen vanhempansa soittavat molemmat joka päivä, monina päivinä useamman kerran. Ja nimenomaan niin, että he soittelevat miehelle, mies ei heille juurikaan. Yleensä ei ole mitään asiaa, he kysyvät vain, miten menee. Onko tämä mielestänne normaalia? Kaikilla on tietysti omat tapansa, mutta on kyllä kieltämättä tullut sellainen olo, että ovatpa vielä kiinni aikuisessa lapsessaan. Nämä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla kuin me ja lisäksi olettavat, että kävisimme heidän luonaan usein. Kerran taisi olla 3 viikkoa, kun ei oltu käyty siellä, siitä tuli sanomista, että missä ootte olleet kun ette ole käyneet. Tämä on minusta omien vanhempieni kannalta aika kohtuutonta, kun heitä näemme korkeintaan muutaman kuukauden välein ja ikinä eivät ole siitä sanoneet. Mitä mieltä olette, en oikein itse tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella...
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiriköintiin, lopettakaa se.
Perunkirjoitukseen laitettiin kutsu kirjattuna kirjeenä ja kuol
Ap ja mies määrää oman perheensä kulttuurin. Ei ole pakko ottaa kummankaan suvun tapoja, vaan pitää luoda oma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on kuin ap eli määrää hyvin tarkasti, mikä on heidän perheen normaali ja mikä ei. Meillä on ollut tapan soitella päivittäin ja rupatella niitä näitä vanhempien kanssa ilman, että varsinaisesti on asiaa, tavallaan kyse on tarkistussoitosta, että kaikki on hyvin. Veljen vaimolle tuo ei sopinut kuten ei sopinut sekään, että olisivat käyneet 10 km päässä vanhemmillani edes kerran kuukaudessa. Napanuora tulee katkaista, selitti käly ja niin veli perheineen etääntyi meistä muista (minulla on lisäksi 1 sisko).
Isä sairasteli muutaman kuukauden vakavasti ja kuoli keväällä, joten piti soitella erilaisten järjestelyjen takia aika usein, mutta se päättyi siihen, kun käly ilmoitti, että hän on kyllästynyt miehen suvun puhelinhäiri
Ne liian iholle tunkevat puolison sukulaiset hyvin harvoin on voimavara, päinvastoin he kuormittavat.
Jos yhteydenpito on kaikista osapuolista mukavaa niin mikäs siinä. Itselle tulisi joka päivä soittelusta tunne että toinen liikaa tietää mitä teen ja missä liikun. Ja puhuminen jos ei ole mitään kuulumisia tai muita asioita juteltavana on vaivaannuttavaa. Eli jos puhuminen tuntuu toisesta tylsältä velvollisuudelta niin kyllä rajat pitää laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihmisillä tarve vieraantua vanhemmistaan! Ennen asuttiin isovanhempienkin kanssa samassa pirtissä. Itse soittelen äitini kanssa useamman kerran vkossa, mutta harvoin nähdään, kun asuu n400km päässä. Isääni olisin toivonut pitäväni enemmänkin yhteyttä, mutta havahduin asiaan vasta kun hän kuoli. Mieheni on n.30v. Ja soittelee äitinsä kanssa lähes joka päivä ja käymme vähintään kerran vkossa. Saavat olla lapsenlapsenkin kanssa:) Yleensä soittelevat ihan asiaa. Minusta hyvä kun pitää yhteyttä. Ja ei ole kyllä millään tavalla äidissä roikkuja. Itsenäinen ja osaava mies.
Joo se onkin kivaa kun tuot naisvieraan yöksi. saavat sitten kuunnella nolostuneina sängyn natinaa.
Läheisriippuvuus.
Vanhemmilla ei ole muuta sisältöä elämässään kuin lapsi jonka ovat aikoinaan saattaneet maailmaan.
Mielenterveysongelmia?
Sairautta?
Tuttua. Ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen ääripää on ettei soitella ja tavata kuin pari kertaa vuodessa, ei edes joka kuukausi!
Ja kumpikin taho kokee yksinäisyyttä, hylkäämistä tms.
Minulla on kolmekymppisiä poikia enkä heidän kanssaan soittele päivittäin, en edes joka viikko. Wa-viestejä laitan, jos on asiaa tai jokun piristävä viesti tulee vastaan. Meillä on oma perheryhmä, joten kuulumiset tulee kaikkien tietoon sitä kautta. Lapsilla on omat elämät ja omat kiireet, he ei ole minun seuranpitäjinä. Oma mies soittaa äidilleen päivittäin ja käy muutaman kerran viikossa, mutta anoppi on yli ysikymppinen ja huonossa kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika usein jos joka päivä. Itse olen yhteydessä lähinnä äitini kanssa paristi viikossa viestein, isän kanssa vähän harvemmin. Asutaan n. 400 km päässä toisistamme. T.35v
Vaihtelee.
Vaimoni 40v soittelee isänsä kanssa joka ikinen ilta. Yleensä mitään oikeaa asiaa ei ole, isä joko nurisee maailman kurjuutta tai kertoilee mitä joku kerttuli-penttivainaa-niemiskän siskon serkku oli sanonut huoltsikalla. Melkein joka hiton viikko pitäis joko käydä siellä tai isän käydä meillä jonkun "tikusta asiaa"- jutun varjolla.
Itse soitan vanhemmilleni vain kun on oikeasti asiaa. Joskus menee kolmekin kuukautta ettei puhelinta tarvi vaivata sen vuoksi. Yhdessä välissä meni varmaan kymmenen vuotta, jonka aikana vanhempani kävivät meillä kylässä ehkä kaks kertaa.
Eikä me edes olla riidoissa tai mitään, ei vaan koskaan olla meidän perheessä oltu mitään tyhjän puhujia.
M45
He kuulostavat yksinäisiltä. Jos miehesi lopettas tiheän yhteydenpidon, ei se yksinäisyys siitä vähene.