Lue keskustelun säännöt.
Posttraumaattinen stressireaktio koulukiusaamisesta
07.10.2016 |
Onko se mahdollista? Onko itsellänne sellaista tai tunnetteko jonkun, jolla olisi?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Älkää viitsikö. Mua kiusattiin myös, ja joo, kouluvuodet oli by far paskinta aikaa ikinä. Haukuttiin koska olin vähän pullea, yli 180cm pitkä (ja nainen), oli akne, änkytin aika pahastikin... Olin niin helppo kohde kiusaajille, ja ne antoi tulla.
Mutta pääsin siitä yli. Kasvoin aikuiseksi. Teininä kun lukiossa kiusaaminen loppui, ne jutut häiritsi itseäni paljon ja masensi aivan pirusti, vaikka pahin oli jo ohi. Sitten vaan päätin lopettaa ihmisten pelkäämisen ja välttelyn, itseinhon ja epävarmuuden. Opiskelin kaksi yliopistotutkintoa ja nyt on viimeiset 20v mennyt tosi kivasti. Jos olisin jäänyt märehtimään niitä juttuja en varmasti pärjäis kovin hyvin.
Ja älkää jaksako sanoa että teillä on PTSD. Nykyään kunnon vitun muotitermi. Vähättelette niitä joilla se on oikeasti. Antakaa lääkärin diagnosoida kaikki mt-ongelmat, liian moni perustelee niillä itselleen sen, miksi saa jäädä vain murehtimaan ja valittamaan "kun mulla on tää ahdistuneisuuspaniikkimasennusptsd". Se joka kertoi synnyttäneensä kuolleen vauvan - tollasista jutuista se PTSD saadaan.
Taattua av:ta - joku tulee ja pilaa hyvän ketjun vähättelemällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helpolla olisin elämässä selvinnyt jos koulukiusaaminen olisi kovinta mitä olen kokenut. Ja kiusattiin minuakin.
Ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat eri tavalla. Jollekin lapsena koettu päivittäinen pelko voi todellakin olla elämän traumaattisin kokemus, toiselle taas ei. Joku taas selviää esimerkiksi onnettomuustilanteesta ongelmitta, kun sama onnettomuus voi olla toiselle hyvinkin traumatisoiva.
Koulukiusaamiseen puuttuminen ja erityisesti kiusatun mielenterveydestä huolehtiminen eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä edes nykyaikana, eikä varsinkaan menneinä aikoina. En varmasti ole ainoa kiusattu, jonka koulu ja vanhemmat jättivät miettimään kiusaamiskokemuksia yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää viitsikö. Mua kiusattiin myös, ja joo, kouluvuodet oli by far paskinta aikaa ikinä. Haukuttiin koska olin vähän pullea, yli 180cm pitkä (ja nainen), oli akne, änkytin aika pahastikin... Olin niin helppo kohde kiusaajille, ja ne antoi tulla.
Mutta pääsin siitä yli. Kasvoin aikuiseksi. Teininä kun lukiossa kiusaaminen loppui, ne jutut häiritsi itseäni paljon ja masensi aivan pirusti, vaikka pahin oli jo ohi. Sitten vaan päätin lopettaa ihmisten pelkäämisen ja välttelyn, itseinhon ja epävarmuuden. Opiskelin kaksi yliopistotutkintoa ja nyt on viimeiset 20v mennyt tosi kivasti. Jos olisin jäänyt märehtimään niitä juttuja en varmasti pärjäis kovin hyvin.
Ja älkää jaksako sanoa että teillä on PTSD. Nykyään kunnon vitun muotitermi. Vähättelette niitä joilla se on oikeasti. Antakaa lääkärin diagnosoida kaikki mt-ongelmat, liian moni perustelee niillä itselleen sen, miksi saa jäädä vain murehtimaan ja valittamaan "kun mulla on tää ahdistuneisuuspaniikkimasennusptsd". Se joka kertoi synnyttäneensä kuolleen vauvan - tollasista jutuista se PTSD saadaan.Taattua av:ta - joku tulee ja pilaa hyvän ketjun vähättelemällä.
Mutta vähättely oli tässä kohtaa aiheellista, jopa tarpeellista. Ei niitä mt-diagnooseja voi napsia itselleen oman halun mukaan. Ne on sairauksia, jotka lääkärin tulee todeta. PTSD on tosi vittumainen ja kinkkinen vaiva, esim. sotien veteraaneilla sitä tapaa, ehkä jopa Sinunkin suvussasi. Jos koulussa haukutaan läskiksi, se on vitun väärin ja kauheeta eikä sitä tulis joutua kenenkään kestämään, mut älkää aikuiset ihmiset elämäänne pilatko joidenkin vittumaisten teinivuosien kiusaajien takia. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni, vaikka sitähän nämä vinkujat eivät suostu tunnustamaan.
Pointtini on, että älkää leikkikö mt-ongelmaisia yrittääksenne jotenkin perustella käyttäytymistänne itsellenne/saadaksenne sääliä/ollaksenne special snowflakeja, se halventaa ihmisiä joilla on todellisia mt-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Helpolla olisin elämässä selvinnyt jos koulukiusaaminen olisi kovinta mitä olen kokenut. Ja kiusattiin minuakin.
Eikö se vähän niin mee että myöhemmät vastoinkäymiset kolahtaa kovemmin jos lapsuudessa on ollu jotain vaikeuksia? Tuskin mulla otsikossa mainittua, mutta vainoharhat siitä että mua pidetään yleisenä vitsinä ovat suoraa toisintoa luokkakavereiden vallan hauskoista pikkupiloista. Selviytymiskeinokin sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää viitsikö. Mua kiusattiin myös, ja joo, kouluvuodet oli by far paskinta aikaa ikinä. Haukuttiin koska olin vähän pullea, yli 180cm pitkä (ja nainen), oli akne, änkytin aika pahastikin... Olin niin helppo kohde kiusaajille, ja ne antoi tulla.
Mutta pääsin siitä yli. Kasvoin aikuiseksi. Teininä kun lukiossa kiusaaminen loppui, ne jutut häiritsi itseäni paljon ja masensi aivan pirusti, vaikka pahin oli jo ohi. Sitten vaan päätin lopettaa ihmisten pelkäämisen ja välttelyn, itseinhon ja epävarmuuden. Opiskelin kaksi yliopistotutkintoa ja nyt on viimeiset 20v mennyt tosi kivasti. Jos olisin jäänyt märehtimään niitä juttuja en varmasti pärjäis kovin hyvin.
Ja älkää jaksako sanoa että teillä on PTSD. Nykyään kunnon vitun muotitermi. Vähättelette niitä joilla se on oikeasti. Antakaa lääkärin diagnosoida kaikki mt-ongelmat, liian moni perustelee niillä itselleen sen, miksi saa jäädä vain murehtimaan ja valittamaan "kun mulla on tää ahdistuneisuuspaniikkimasennusptsd". Se joka kertoi synnyttäneensä kuolleen vauvan - tollasista jutuista se PTSD saadaan.Taattua av:ta - joku tulee ja pilaa hyvän ketjun vähättelemällä.
Mutta vähättely oli tässä kohtaa aiheellista, jopa tarpeellista. Ei niitä mt-diagnooseja voi napsia itselleen oman halun mukaan. Ne on sairauksia, jotka lääkärin tulee todeta. PTSD on tosi vittumainen ja kinkkinen vaiva, esim. sotien veteraaneilla sitä tapaa, ehkä jopa Sinunkin suvussasi. Jos koulussa haukutaan läskiksi, se on vitun väärin ja kauheeta eikä sitä tulis joutua kenenkään kestämään, mut älkää aikuiset ihmiset elämäänne pilatko joidenkin vittumaisten teinivuosien kiusaajien takia. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni, vaikka sitähän nämä vinkujat eivät suostu tunnustamaan.
Pointtini on, että älkää leikkikö mt-ongelmaisia yrittääksenne jotenkin perustella käyttäytymistänne itsellenne/saadaksenne sääliä/ollaksenne special snowflakeja, se halventaa ihmisiä joilla on todellisia mt-ongelmia.
Luin ketjun läpi, ja mielestäni yksikään ketjussa kirjoittanut kiusattu ei ole diagnosoinut itsellään PTSD:tä. Tässä vain pohditaan sitä, voiko kiusaaminen mahdollisesti aiheuttaa sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpolla olisin elämässä selvinnyt jos koulukiusaaminen olisi kovinta mitä olen kokenut. Ja kiusattiin minuakin.
Enpä nyt kuitenkaan lähtisi vähättelemään muiden kokemuksia. Koulukiusaaminen voi olla myös fyysistä väkivaltaa, tosin henkinenkin väkivalta on jo sellaisenaan äärimmäisen invalidisoivaa.
- ap
Minusta on loukkaavaa puolestani, että vertaat jotain kiusaamista posttraumaattiseen stressireaktioon. On minulla sekin ollut. Tuli sellaisesta syystä kuin, että löysin mieheni kuolleena.
Vierailija kirjoitti:
Älkää viitsikö. Mua kiusattiin myös, ja joo, kouluvuodet oli by far paskinta aikaa ikinä. Haukuttiin koska olin vähän pullea, yli 180cm pitkä (ja nainen), oli akne, änkytin aika pahastikin... Olin niin helppo kohde kiusaajille, ja ne antoi tulla.
Mutta pääsin siitä yli. Kasvoin aikuiseksi. Teininä kun lukiossa kiusaaminen loppui, ne jutut häiritsi itseäni paljon ja masensi aivan pirusti, vaikka pahin oli jo ohi. Sitten vaan päätin lopettaa ihmisten pelkäämisen ja välttelyn, itseinhon ja epävarmuuden. Opiskelin kaksi yliopistotutkintoa ja nyt on viimeiset 20v mennyt tosi kivasti. Jos olisin jäänyt märehtimään niitä juttuja en varmasti pärjäis kovin hyvin.
Ja älkää jaksako sanoa että teillä on PTSD. Nykyään kunnon vitun muotitermi. Vähättelette niitä joilla se on oikeasti. Antakaa lääkärin diagnosoida kaikki mt-ongelmat, liian moni perustelee niillä itselleen sen, miksi saa jäädä vain murehtimaan ja valittamaan "kun mulla on tää ahdistuneisuuspaniikkimasennusptsd". Se joka kertoi synnyttäneensä kuolleen vauvan - tollasista jutuista se PTSD saadaan.
No ei kai kukaan nyt PTSDtä saa siitä että läskitellään ja vähäsen naureskellaan selän takana tai jätetään ryhmätöistä ulkopuolelle, vaikka kauaskantoisia seurauksia sillä onkin tilanteen jatkuessa vuosia. Mutta koulukiusaaminen ei aina ole noinkin "lievää", vaan paikoittain todella rankkaa ja väkivaltaista. Jos joudut nuoressa ja vaikutteille herkässä iässä altistumaan jatkuvasti esimerkiksi pahoinpitelyille, voi se hyvinkin käynnistää PTSDn. Esimerkiksi yksittäinen raiskaus voi aiheuttaa uhrilleen PTSDn, miksei siis joukolla tapahtunut hakkaaminen kaikkien nähden ja vielä useamman kerran suoritettuna? Samalla tavalla se on yksilön minuuden häpäisyä ja turvallisuudentunteen särkemistä. Eivät muuten rankasti koulukiusatut teinit tappaisi itseään tai joutuisi vuosia kestävään terapiakierteeseen.
Aikuisena voi ajatella itseään tilanteeseen, jossa menee työpaikalle joutuen jatkuvasti pelkäämään toistuvaa väkivallan ja nöyryytyksen todellista uhkaa, mutta ulospääsyä ei ole koska irtisanoutuminen on kielletty. Aivan varmasti ko. kokemus traumatisoisi kenet tahansa. Lapsena tunne-elämän ja minäkuvan kehitys on vielä kesken, joten silloin koetut kokemukset ovat huomattavasti rankemmin identiteettiin vaikuttavampia. Lapsena on myös melko avuton, jos vanhempia tai opettajia ei kiinnosta, ei ole ketään jonka puoleen kääntyä - rikosvastuun ikärajakin kun on 15 vuotta, kiusaajia ei siis kukaan viranomainenkaan saa vastuuseen.
Terveisin monta kertaa koulussa joukolla hakattu ja väkivaltaa lähes päivittäin kokenut, joka vielä kolmekymppisenäkin taistelee näiden jättämien traumojen kanssa. Jos olisi taikaloitsu jolla voisin vain "päästä yli" tapahtuneesta, tekisin sen saman tien. Tuntuu epäreilulta että kiusaajat saavat elää ilman näitä muistoja jotka hankaloittavat päivittäistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mulla oli tommosta lievempää, lähinnä pelkkää henkistä väkivaltaa se koulukiusaaminen, ja on ihan psykiatri todennut että myöhemmän iän ongelmat olisivat PTSDtä. Että voin nyt olla tässä ketjussa se väheksyttävä sitten.
Mutta tuolle väheksyvälle selviytyjälle sellainen terveinen että kyllä, vaikutat traumatisoituneelta: kovuus, tuomitsevuus ja ehdottomuus saattavat olla seurausta traumojen aiheuttamasta aivoratojen jumiutumisesta. Olen itsekin ollut samanlainen, mutta en ole enää. Terapiasta voisi sinullekin olla iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää viitsikö. Mua kiusattiin myös, ja joo, kouluvuodet oli by far paskinta aikaa ikinä. Haukuttiin koska olin vähän pullea, yli 180cm pitkä (ja nainen), oli akne, änkytin aika pahastikin... Olin niin helppo kohde kiusaajille, ja ne antoi tulla.
Mutta pääsin siitä yli. Kasvoin aikuiseksi. Teininä kun lukiossa kiusaaminen loppui, ne jutut häiritsi itseäni paljon ja masensi aivan pirusti, vaikka pahin oli jo ohi. Sitten vaan päätin lopettaa ihmisten pelkäämisen ja välttelyn, itseinhon ja epävarmuuden. Opiskelin kaksi yliopistotutkintoa ja nyt on viimeiset 20v mennyt tosi kivasti. Jos olisin jäänyt märehtimään niitä juttuja en varmasti pärjäis kovin hyvin.
Ja älkää jaksako sanoa että teillä on PTSD. Nykyään kunnon vitun muotitermi. Vähättelette niitä joilla se on oikeasti. Antakaa lääkärin diagnosoida kaikki mt-ongelmat, liian moni perustelee niillä itselleen sen, miksi saa jäädä vain murehtimaan ja valittamaan "kun mulla on tää ahdistuneisuuspaniikkimasennusptsd". Se joka kertoi synnyttäneensä kuolleen vauvan - tollasista jutuista se PTSD saadaan.No ei kai kukaan nyt PTSDtä saa siitä että läskitellään ja vähäsen naureskellaan selän takana tai jätetään ryhmätöistä ulkopuolelle, vaikka kauaskantoisia seurauksia sillä onkin tilanteen jatkuessa vuosia. Mutta koulukiusaaminen ei aina ole noinkin "lievää", vaan paikoittain todella rankkaa ja väkivaltaista. Jos joudut nuoressa ja vaikutteille herkässä iässä altistumaan jatkuvasti esimerkiksi pahoinpitelyille, voi se hyvinkin käynnistää PTSDn. Esimerkiksi yksittäinen raiskaus voi aiheuttaa uhrilleen PTSDn, miksei siis joukolla tapahtunut hakkaaminen kaikkien nähden ja vielä useamman kerran suoritettuna? Samalla tavalla se on yksilön minuuden häpäisyä ja turvallisuudentunteen särkemistä. Eivät muuten rankasti koulukiusatut teinit tappaisi itseään tai joutuisi vuosia kestävään terapiakierteeseen.
Aikuisena voi ajatella itseään tilanteeseen, jossa menee työpaikalle joutuen jatkuvasti pelkäämään toistuvaa väkivallan ja nöyryytyksen todellista uhkaa, mutta ulospääsyä ei ole koska irtisanoutuminen on kielletty. Aivan varmasti ko. kokemus traumatisoisi kenet tahansa. Lapsena tunne-elämän ja minäkuvan kehitys on vielä kesken, joten silloin koetut kokemukset ovat huomattavasti rankemmin identiteettiin vaikuttavampia. Lapsena on myös melko avuton, jos vanhempia tai opettajia ei kiinnosta, ei ole ketään jonka puoleen kääntyä - rikosvastuun ikärajakin kun on 15 vuotta, kiusaajia ei siis kukaan viranomainenkaan saa vastuuseen.
Terveisin monta kertaa koulussa joukolla hakattu ja väkivaltaa lähes päivittäin kokenut, joka vielä kolmekymppisenäkin taistelee näiden jättämien traumojen kanssa. Jos olisi taikaloitsu jolla voisin vain "päästä yli" tapahtuneesta, tekisin sen saman tien. Tuntuu epäreilulta että kiusaajat saavat elää ilman näitä muistoja jotka hankaloittavat päivittäistä elämää.
Emdr-erikoistunut terapeutti saattaisi tehdä sinullekin ihmeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla seuraava tilanne: Kiusattiin koulussa ja joka ikisessä harrastuspiirissä, johon lapsena ja nuorena osallistuin. Kiusaaminen oli hyvin kokonaisvaltaista ja sitä harrastivat niin pojat kuin tytötkin. Kiusaamisen keinot olivat sekä fyysisiä (hakkaamine, lyöminen, lämpsiminen jne.) että psyykkisiä (haukkuminen, yksin jättäminen, ivaaminen jne.).
20-vuotiaana päätin "ryhdistäytyä" ja uskalsin vihdoin mennä käymään iltalukiota. Nuo vuodet olivat karmeita: kärsin kauheista paniikkikohtauksista, pyörtyilin luokassa, tärisin, vapisin, en voinut katsoa ketään silmiin, lopulta uskalsin uloskin vasta pimeän tullen. Sitten löysin vihdoin poikaystävän, jonka avulla pääsin pois painajaisestani.
Nro 32 jatkaa vielä.
Kaikki meni hyvin yli 10 vuotta, kunnes ajauduin suhteeseen miehen kanssa, joka paljastui väkivaltaiseksi. Jouduin taas sekä fyysisen että psyykkisen väkivallan uhriksi, samalla tavoin kuin aiemmin koulussa. Mies uhkaili minua tappamisella, jos uskaltaisin lähteä. No en uskaltanut.
Lähes kuolin vankan psykoosin ja dissosiaation seurauksena (olin tajuttomana teholla lähes viikon), jotka taas olivat seurausta todella rajuista PTSD-oireista, joiden aiheuttajina eivät olleet vain mieheni, vaan myös kouluaikojen kiusaus.
Näillä asioilla ei siis pidä leikkiä yhtään. Eikä vähätellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni kävi niin, että en saanut psykiatrille puhua siitä, miten minua oli kohdeltu ja miltä se tuntui. Kuulostaa oudolta, mutta niin todella oli. Syytä en tässä kerro. Myös toinen psykologeista, jolle kävin puhumassa, oli vähättelevä ja suorastaan halventava toisinaan. Kyse kuitenkin oli aikuisena koetusta väkivallasta ja lapsena/nuorena tapahtuneesta fyysisestä kiusaamisesta ja sen päivittäisestä uhasta, henkisen väkivallan lisäksi. Koin tuon tukahduttamisen samanlaisena kuin aikoinaan itse väkivallan: jotain mielivaltaista, jolle ei mahda mitään. Onneksi toisen psykologin luona sain edes kertoa, se helpotti valtavasti.
Kaikki niin sanotut auttajat eivät kyllä traumoista käsitä yhtään mitään.
Itteä on kiusattu lähes koko peruskoulun ajan sekä henkisesti loukattu ja pahoinpidelty ja yksi opettaja ala asteella syrji ja käänsi kaikki muut oppilaat mua vastaan ja nöyryytti mua siinä kaikkien eessä luokassa. Ja se sitten jatkui koko yläasteen loppuun saakka ja nyt oon 20 v ja mulla on sen takia traumaperäinen stressihäiriö ja paha psykoottinen ahdistus.
Enpä nyt kuitenkaan lähtisi vähättelemään muiden kokemuksia. Koulukiusaaminen voi olla myös fyysistä väkivaltaa, tosin henkinenkin väkivalta on jo sellaisenaan äärimmäisen invalidisoivaa.
- ap