Vanhempani kuolivat ja tutut/ystävät luulevat että saan perintöä

Otan osaa. Ei ole erikoista, palstalta vain saa sen käsityksen että kaikkihan toki saavat satojen tuhansien perintöjä.

Otan osaa.

Omat vanhempani ovat rutiköyhiä, eikä perintöä kyllä todellakaan jää. Matalapalkkatyössä olleet koko ikänsä.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Ei ole erikoista, palstalta vain saa sen käsityksen että kaikkihan toki saavat satojen tuhansien perintöjä.

Kiitos osanotosta. Olivat jo vanhoja joten oli odotettavissa että tämä tulee eteen.

Ei ole erikoists. Ne useamman sadan tuhannen perinnöt on erikoisia. Keskimääräinen perintö Suomessa on noin 60 000€ ja koostuu vanhasta omakotitalon puolikkaasta ja vaatimattomasta henkilökohtaisesta irtaimistosta.

Ei ole erikoista! Isälläni oli kohtuullinen eläke, joten vanhempani elivät mukavasti. Isä kuoli 8 vuotta ennen äitiä ja äiti oli viimeiset neljä vuotta vanhainkodissa (800 €/kk) ja joutui käyttämään kalliita lääkkeitä. Äidin säästöjä oli vähän jäljellä, mutta maksettiin veljen kanssa molemmat n. 1000 € hautajaiskuluja. Onneksi ei äiti tiennyt! Hänen sukupolvelleen oli kunnia-asia, että hautajaisrahat olivat säästössä.

En ole mitenkään haikaillut perintöä; nallekarkit eivät mene täällä tasan.

Osanottoni. Mulla oli vähän sama kuvio, kun yrittäjä-isäni kuoli toistakymmentä vuotta sitten. Kaikki kuvittelivat, mukaanluettuna isäni edelleen elossa olevat vanhemmat, että saatiin hirmuperinnöt, tosiasiassa kaikki arvokas oli firman ja kun ne oli realisoitu rahaksi, ne meni käytännössä firman kuluihin eikä meille jäänyt sieltä juuri mitään. 

Otan osaa <3

Tuo käsitys perinnöstä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tämän päivänä nelikymppisten vanhemmilla on hyvin usein velaton asunto tai talo, mahdollisesti myös kesämökki. Omassa tuttavapiirissäni moni tulee perimään aika suuriakin omaisuuksia, koska vanhemmat ovat ostaneet tontin ja rakentaneet talonsa pääkaupunkiseudulla aikana, jolloin alue oli lähinnä vain metsää. Kun pääkaupunkiseutu on vuosikymmenten saatossa laajentunut, on jo pelkkä tontti hyvien palveluiden ja kulkuyhteyksien varrella arvokas. Suurimmalle osalle perintö tulee siis vanhempiensa omistusasuntona ja alueesta riippuen siitä voi saada varsin hyvätkin rahat. 

Eipä saatu paljon perintöä kun isä kuoli. Niin velkainen kuolinpesä, että hautausavustuskin haettii sossusta. Perinnöksi jäi lähinnä joku hassu huonekalu, toimistotarviketta ja keittiön kaapeista kuivia elintarvikkeita (jauhoja, riisiä tms).

Isäni motto oli, että käyttää kaiken eläessään. Niin se pitää ollakin, jos ei mitään suuromaisuutta ole vaan ihan tavallista palkansaajan pientä säästöä. Olen iloinen, että käytti säästönsä matkusteluun ja harrastukseensa. Minulla on ihan tarpeeksi rahaa, en tarvitse perintöjä.

Semmoistahan se on, kun perusduunarit kuolee.

Oma faija oli työtä pelkäävä juoppo. Ei odotuksia.. mutta kuinkas ollakaan paljastui, etteivät olleet siskonsa kanssa myyneet vanhempien kämppää vielä. Silleen herkkullinen kolmio pienen kaupungin keskustassa, että remontilla siitä sai aivan käypäsen sijoitusasunnon. Ostin tätini ja veljeni ulos pilkkahintaan (yhteensä 30 000 euroa) remppaan meni 6000 euroa. Nyt on kymmenen vuotta ollut hyvät vuokralaiset.

On se aika harvinaista. Suomalainen nimittäin perii keskimäärin 75000 euron arvosta. Sitäpaitsi v. 1975 jälkeen syntyneet perivät enemmän kuin koskaan mikään suomalaisikäluokka. Heidän isovanhemmillaankin oli jo perittävää varallisuutta ja heidän vanhempansa kokivat sosiaalisen nousun sodanjälkeisessä Suomessa.

Olivatko vanhempasi alkoholisteja tms kun heiltä ei jäänyt edes asuntoa? Käytännössähän lähes kaikilla tuon ikäpolven suomalaisilla on oma asunto.

Omat vanhempani olivat alempaa keskiluokkaa, isä metallipajassa hommissa ja äiti osastoapulainen vanhainkodissa. Silti onnistuivat hankkimaan omaisuutta ja varallisuutta niin, että perinnöksi kahdelle lapselle jäi omakotitalo, sijoituskaksio, kesämökki ja vielä rahaakin noin 40 000 euron verran.

Ei ole tavallista. Kyllä useimmilta ihmisiltä jää jotain perittävää, ellei ole pitkäaikaistyötön vuokra-asuja. Omassa tavallisessa duunareista koostuvassa tuttavapiirissä on saatu todella isojakin perintöjä. Juuri eräs kaverini sai pari sataa tuhatta isänsä jälkeen ja vielä on äiti perimättä. Jos omistusasunto löytyy jostain kasvukeskuksesta, perittävää jää väistämättä.

Tuo on hyvin yleinen tilanne. Nyt kuolinvuorossa on suurten ikäluokkien vanhemmat tai heitä hieman nuoremmat ja heillähän on pääsääntöisesti suuri lapsijoukko, eli paljon perijöitä, mutta vähän jälkeen jätettävää.

Merkittäviä perintöjä alkaa tulla kaikille vasta siinä vaiheessa kun 1-2 lapsiset ikäluokat, joilla on vähintään omistusasunto ja usein muutakin omaisuutta, ovat kuolivuorossa. Osittainhan he toki ovatkin jo mutta eivät vielä suuressa mitassa.

Vierailija kirjoitti:

On se aika harvinaista. Suomalainen nimittäin perii keskimäärin 75000 euron arvosta. Sitäpaitsi v. 1975 jälkeen syntyneet perivät enemmän kuin koskaan mikään suomalaisikäluokka. Heidän isovanhemmillaankin oli jo perittävää varallisuutta ja heidän vanhempansa kokivat sosiaalisen nousun sodanjälkeisessä Suomessa.

Olivatko vanhempasi alkoholisteja tms kun heiltä ei jäänyt edes asuntoa? Käytännössähän lähes kaikilla tuon ikäpolven suomalaisilla on oma asunto.

Omat vanhempani olivat alempaa keskiluokkaa, isä metallipajassa hommissa ja äiti osastoapulainen vanhainkodissa. Silti onnistuivat hankkimaan omaisuutta ja varallisuutta niin, että perinnöksi kahdelle lapselle jäi omakotitalo, sijoituskaksio, kesämökki ja vielä rahaakin noin 40 000 euron verran.

Meillä meni vanhemmilta oma talo avioeron myötä. Myivät pois, ja kumpikin muutti vuokralle. Isä ei koskaan omaa asuntoa hankkinut tämän jälkeen, äidillä on (uuden) miehensä kanssa omistusasunto kuitenkin. Näin ollen ei sitten jäänyt mitään perittävää, varsinkin kun isä sössi raha-asiansa vaikka töissä olikin.

-8

Vierailija kirjoitti:

On se aika harvinaista. Suomalainen nimittäin perii keskimäärin 75000 euron arvosta. Sitäpaitsi v. 1975 jälkeen syntyneet perivät enemmän kuin koskaan mikään suomalaisikäluokka. Heidän isovanhemmillaankin oli jo perittävää varallisuutta ja heidän vanhempansa kokivat sosiaalisen nousun sodanjälkeisessä Suomessa.

Olivatko vanhempasi alkoholisteja tms kun heiltä ei jäänyt edes asuntoa? Käytännössähän lähes kaikilla tuon ikäpolven suomalaisilla on oma asunto.

Omat vanhempani olivat alempaa keskiluokkaa, isä metallipajassa hommissa ja äiti osastoapulainen vanhainkodissa. Silti onnistuivat hankkimaan omaisuutta ja varallisuutta niin, että perinnöksi kahdelle lapselle jäi omakotitalo, sijoituskaksio, kesämökki ja vielä rahaakin noin 40 000 euron verran.

No tuo nyt ei todellakaan ole mitenkään tavanomaista, sori nyt vaan...

Erikoista on se, että ap:n tuttavat ovat kyselleet perinnöstä. Kun äitini kuoli, ei kukaan tuttava maininnut sanallakaan perintöä. Itsekään en siitä juurikaan ole puhunut.

Lapsuudenystävä oli ainoa lapsi ja vanhempansa myös ainoita lapsia. Molemmilla isovanhemmilla omistusasunnot Helsingissä ei mitään ökyä, mutta ne olivat varsin kysyttyjä jo 80-luvun juppiaikaan, jolloin oli muotia olla rikas. Muistan vaan tuolta ajalta, kun hän laskeskeli jo tulevaa perintöään. Hänen taustat eivät juuri minusta poikenneet, paitsi että en todellakaan ole ainoa lapsi.

Laman jälkeen vanhempansa myvivät firmansa hyvään aikaan siirtyessään eläkkeelle ja olivat sinä vuonna Vantaan eniten veroja maksaneiden joukossa molemmat.

Asia vain menee sillä tavalla kurjasti, että ystäväni sairastui hitaasti etenevään perinnölliseen sairauteen ja todennäköisesti kuolee itse ennen kuin vanhempansa.

Tuttua on.

Kuvotti joidenkin sukulaisten vihjailut siitä, kuinka ison perinnön se isä meille mahtoikaan jättää. Olihan sillä näköjään rahaa, millä mällätä (nimenomaan OLI). Arkkurahat oli jättänyt tilille, että saadaan hautajaiset järjestää. Hyvä näin. Kovan työn tekijä sai edes pari viimeistä vuotta nauttia elämästään täysillä, kun tiesi, että kuolo pian korjaa...

Vierailija kirjoitti:

Tuo on hyvin yleinen tilanne. Nyt kuolinvuorossa on suurten ikäluokkien vanhemmat tai heitä hieman nuoremmat ja heillähän on pääsääntöisesti suuri lapsijoukko, eli paljon perijöitä, mutta vähän jälkeen jätettävää.

Merkittäviä perintöjä alkaa tulla kaikille vasta siinä vaiheessa kun 1-2 lapsiset ikäluokat, joilla on vähintään omistusasunto ja usein muutakin omaisuutta, ovat kuolivuorossa. Osittainhan he toki ovatkin jo mutta eivät vielä suuressa mitassa.

Suurten ikäluokkien vanhemmat ovat syntyneet pääasiassa 1920-luvulla ja heistä valtaosa on jo kuollut eikä vasta nyt kuolinvuorossa. 

Äitini kuoli - rahat mitä oli meni suoraan hautajaiskuluihin. Isäni kun kuolee niin häneltä tulen saamaan huomattavan suuren perinnön, toivon tosin ettei tätä tule tapahtumaan muutamaan vuosikymmeneen..