Lue keskustelun säännöt.
Tajusin juuri, etten tule koskaan saavuttamaan unelmiani
04.10.2016 |
En ole koskaan varsinaisesti suunnitellut elämääni, mutta minulla on joitain unelmia, jotka haluaisin nähdä toteutuvan - haluaisin matkustella mahdollisimman paljon, haluaisin mukavan työn, haluaisin kauniin kodin ja viimeisimpänä minulle ja miehelleni on tullut vauvakuume.
Minulla on ollut monia haastavia vaiheita elämässä, paha syömishäiriö, masennus ja muita mt-ongelmia jotka ovat lamanneey toimintakyvyn vuosiksi. Nyt olen viimein ongelmistani voiton puolella, oikeastaan täysin parantunut, mistä olen kiitollinen, mutta:
Aloin laskeskelemaan ja suunnittelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni tulevaisuutta ja tajusin, että ei tästä tule helvettiäkään. En luultavasti koskaan tule saamaan niitä asioita, joita elämältä halusin.
Ikää nyt 26 ja olen aloittanut juuri kolmivuotisen kanditutkinnon. Olisin kolmekymppinen valmistuessani ensimmäisestä tutkinnostani, ilman mitään kokemusta alalta, jolla työllistyminen on muutenkin epävarmaa, ja siihen päälle vielä opintolaina maksettavaksi.
Sitten olisi jo kaiketi biologinen aika lisääntyä, jos jälkeläisiä haluan. Rahattomana, velkaisena ja kokemattomana.
Ja entäs se matkustelu? Koska minulla on siihen rahaa tai aikaa?
Omaan asuntoonkin olisi kiva säästää, mutta milloin ja mistä?
Todennäköisin tulevaisuuteni skenaario näyttää olevan köyhyyttä ja paikoillaan oloa. Modernin ihmisen pilvilinnani romahtivat juuri.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
uliuliuliuliuliuliuliuliuliuli
Jep, mutta miten te muut tämän handlaatte? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sain elämäni kuosiin 24-vuotiaana. 25-vuotiaana mulla on yritys ja suunnitellaan taloprojektia. Toki kerkesin matkustella hieman vaihto-opiskelujaksolla jne. Suosittelen sullekin vaihto-opiskelua!
Vierailija kirjoitti:
Mä sain elämäni kuosiin 24-vuotiaana. 25-vuotiaana mulla on yritys ja suunnitellaan taloprojektia. Toki kerkesin matkustella hieman vaihto-opiskelujaksolla jne. Suosittelen sullekin vaihto-opiskelua!
Hyviä ideoita molemmat, oma yritys ja vaihto-opiskelu! Ap
Täytyy sanoa, et nykyajan ihmisillä on ihan älyttömät vaatimukset elämästä. Ei ihme, että Suomessa on masennus huippulukemissa.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, et nykyajan ihmisillä on ihan älyttömät vaatimukset elämästä. Ei ihme, että Suomessa on masennus huippulukemissa.
Haluatko tarkentaa tätä? Tarkoitatko, että paineet tulevat yhteiskunnalta vai että ihmiset rakentavat itselleen liian suuria odotuksia? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on aivan selvästi ihan liian negatiiviset tulevaisuuden näkymät!! Minä en näe mitään syytä mikset voisi yllä olevia unelmiasi saavuttaa...
Mullakin on tutkinto. Maksan opintolainaa takaisin 115 e /kk, ei ongelma. Lapsen sain 35-vuotiaana, oikein hyvä ikä. Koti on tosi mukava, vaikkei oma. Matkusteltu on yhdessä ja erikseen, myöhemmin ehtii lisää. Joka vuosi ei ole päässyt, joinain vuosina sitäkin useammin.
On ollut paljon isompia ongelmia, niistäkin on selvitty hengissä, vaikka ei ole ollut helppoa. Pointti, et hyvä elämä voi olla vähän vähemmilläkin vaatimuksilla eikä elämä tosiaan mene aina odotusten mukaan. Voi tulla yllätyksiä, ikäviä ja mukavia, kaikkea, mitä et kuitenkaan olisi osannut ennustaa tai arvata.
Sun ikäinen on nuori, ihan järjetöntä luopua haaveista tossa vaiheessa. Oletko masentunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on aivan selvästi ihan liian negatiiviset tulevaisuuden näkymät!! Minä en näe mitään syytä mikset voisi yllä olevia unelmiasi saavuttaa...
Minusta taas Ap on syystäkin huolissaan jos haluaa kaiken tuon saavuttaa. Mikään ei tosin ole mahdotonta. Voisit esimerkiksi Ap etsiä oman alan töitä/harjoittelupaikan opiskeluajalle, niin saisit edes hieman kokemusta. Siitä olisi jo suuri etu myöhemmin.
Tee lapsi/lapset nyt, opiskele loppuun samaan aikaan kun he ovat pieniä, ja sitten suuntaat työelämään kun lapset on tehty, eli noin kolmekymppisenä. Siinä on sinulla sitten noin 35 vuotta aikaa rakentaa uraa, rakentaa talo(j)a ja matkustella sekä lasten kanssa että ilman.
(Taustasi huomioon ottaen on selvää, että tulet tyrmäämään tämän vastaukseni vedoten totuttuun ajatusmalliisi: ei siitä kuitenkaan mitään tule. Minä kysyn siis, että eikö silti kannata yrittää? Jos mistään ei tosiaan tule mitään niin ainakin yritit).
T. Kolmekymppinen mt-kuntoutuja, joka pääsee työelämään kiinni vasta nelikymppisenä, mutta ei aio luovuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äänestätkö vasemmistoa tai vihreitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, et nykyajan ihmisillä on ihan älyttömät vaatimukset elämästä. Ei ihme, että Suomessa on masennus huippulukemissa.
Haluatko tarkentaa tätä? Tarkoitatko, että paineet tulevat yhteiskunnalta vai että ihmiset rakentavat itselleen liian suuria odotuksia? Ap
Kyllä ne paineet ihan oman pään sisältä tulevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Handlasin homman sillee, että lähdin opiskelmaan yli 30-v yliopistoon ja hankin maisterin paperit. Sen jälkeen työllistyin välittömästi. Töitä tein opiskelujan aikana loma-aikoina (Kesällä 3 kk ja talvella 1 kk), jonka ansiosta oli mahdollista matkustella ja pistää minimi talletuksia Asp-tilille. Oman alan töitä tein opintojen loppuvaiheessa, joka merkittävästi paransi työllistymistä. Lisääntyminen tapahtui sitten 35-40 v ikävuoden välillä ja kodin ostaminen / rakentaminen näihin aikoihin. Mistään en koe jääneeni paitsi.
Vierailija kirjoitti:
Tee lapsi/lapset nyt, opiskele loppuun samaan aikaan kun he ovat pieniä, ja sitten suuntaat työelämään kun lapset on tehty, eli noin kolmekymppisenä. Siinä on sinulla sitten noin 35 vuotta aikaa rakentaa uraa, rakentaa talo(j)a ja matkustella sekä lasten kanssa että ilman.
(Taustasi huomioon ottaen on selvää, että tulet tyrmäämään tämän vastaukseni vedoten totuttuun ajatusmalliisi: ei siitä kuitenkaan mitään tule. Minä kysyn siis, että eikö silti kannata yrittää? Jos mistään ei tosiaan tule mitään niin ainakin yritit).
T. Kolmekymppinen mt-kuntoutuja, joka pääsee työelämään kiinni vasta nelikymppisenä, mutta ei aio luovuttaa.
Olen kyllä miettinyt tätä vaihtoehtoa, mutta mieheni ei ole siitä kovin innoissaan. Ja kyllä, mietin myös että mitäköhän opiskelusta pienten lasten kanssa tulisi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poimisin aluksi kaksi tärkeintä. Minulle ne olisivat 1. Lasten saanti, ei kolmen vuoden päästä, vaan piakkoin. Saisin perheen aikaisemmin kypsäksi yhteisiin matkoihin yms , kuin vasta +30 v lapsia yrittävät. 2. Opintojen eteenpäin vieminen. Helpompi laittaa opiskelijana lapsi hoitoon kuin työssä käyvänä. Opinnot joustavat paremmin, kun lapsi sairastelee!
Muita unelmia veisin eteenpäin pienemmällä budjetilla ja luovuutta käyttäen. Esim kodin sisustamista. Matkailla ehtisin paremmin myöhemmin, mutta ennen vauvaa tekisin ehkä yhden matkan (en kuitenkaan zika-virus alueelle). Pieni lapsi kulkee matkoilla melkein ilmaiseksi, mutta ei muista matkoistaan kovin paljoa, joten matkustaisin vasta 10 v päästä, jos rahavarat sen sallisivat.
Seuraavina 10 vuotena tilanne voi muuttua paljon. Esim meillä mieheni tulot ovat nelinkertaistuneet hyvän urakehityksen ansiosta ja yhteinen asuntolainamme tuli maksetuksi loppuun. En suosittele velaksi elämistä, vaan budjetoimaan. Tällöin saavuttaa enemmän, kun jaksaa odottaa, että on varaa johonkin.
Älkää hyvät ihmiset jumiutuko ajatukseen, että asiat pitäisi tehdä tietyssä järjestyksessä tai kokea tietyn ikäisenä tai muuten niistä katoaa hohto tai tavoitteellisuus.
Ei meistä kukaan saavuta kaikkea haluamaansa aina silloin kun haluaa, kaikkea ei saavuteta ollenkaan. Pitää opetella ajattelemaan, että tämä meni nyt näin, mutta pyrin silti kohti unelmiani ja nautin siitä mitä nyt on. Jos luovuttaa, ei saavuta mitään. Jos haraa vastaan, ei saavuta mitään.
Kuulostaa 30:n kriisiltä :). Älä huoli, on sitä elämää sitten vielä senkin jälkeen.
Itse tein eka tutkinnon (kandi) 25v, lähdin ulkomaille vuodeksi sen jälkeen. Sitten sattumalta pariuduin (Suomessa), eli vuoden sisällä siitä, kun olin käytännössä koditon (ja kotimaaton) sinkku, olinkin parisuhteessa ja äiti. Ehdin tehdä Suomessa töitäkin koko odotusajan.
Näin ne asiat menee, käsi kädessä. Välillä tapahtuu paljon, välillä ei mitään. Tuon jälkeen olen saanut kaksi lasta ja maisterin paperit ja ollut jo vuosia oman alan töissä (joku voisi kutsua tätä uraksikin). Enkä ole edes vielä 40v..
Muistan silti saman kriiseilyn 27-vuotiaana, kun aloitin maisteriopinnot ja toiset oli mua melkein 10v nuorempia. Kyllä se helpottaa :).
Tsemppiä!
Kaikilla ei onnistu raskautuminen tuossa iässä helposti-ollenkaan. Jos tahtoo lapsia, kannattaa yrittää aikaisemmin. (sain itse helposti lapsia, mutta en silti neuvo tekemään noin!)
"Lisääntyminen tapahtui sitten 35-40 v ikävuoden välillä ja kodin ostaminen / rakentaminen näihin aikoihin. Mistään en koe jääneeni paitsi."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lapsi/lapset nyt, opiskele loppuun samaan aikaan kun he ovat pieniä, ja sitten suuntaat työelämään kun lapset on tehty, eli noin kolmekymppisenä. Siinä on sinulla sitten noin 35 vuotta aikaa rakentaa uraa, rakentaa talo(j)a ja matkustella sekä lasten kanssa että ilman.
(Taustasi huomioon ottaen on selvää, että tulet tyrmäämään tämän vastaukseni vedoten totuttuun ajatusmalliisi: ei siitä kuitenkaan mitään tule. Minä kysyn siis, että eikö silti kannata yrittää? Jos mistään ei tosiaan tule mitään niin ainakin yritit).
T. Kolmekymppinen mt-kuntoutuja, joka pääsee työelämään kiinni vasta nelikymppisenä, mutta ei aio luovuttaa.
Olen kyllä miettinyt tätä vaihtoehtoa, mutta mieheni ei ole siitä kovin innoissaan. Ja kyllä, mietin myös että mitäköhän opiskelusta pienten lasten kanssa tulisi..
Ei se helppoa ole, ja se on hitaampaa. Mutta sitten taas voit miettiä, millaista työuran luominen (jos se todella on sinulle tärkeää) on pienen lapsen kanssa? Jääkö miehesi kotiin hoitamaan kipeää lasta? Onko teillä tukiverkko nyt, entä kymmenen vuoden päästä?
Nuoruus on sinun kohdallasi valttia kahdestakin syystä: jos todella haluat lapsia, jaksat heidän valvomisiaan paremmin, ja jaksat paremmin myös opiskella. Ja opiskelu joustaa paremmin, kuin työelämä.
Myönnän, että joku kriisi minulla on meneillään. Kun on ensin vuosikaudet kamppaillut selviämään seuraavaan päivään, oppinut sietämään itseään ja lopulta alkanut uskaltaa unelmoida tulevasta. Yhtäkkiä kaiken sen saavuttaminen oikeassa maailmassa onkin kuin märkä rätti vasten kasvoja.
Tuo lapsen yrittäminen opiskeluaikana voisi olla oikeasti hyvä idea jos saan miehen suostumaan. Sh-taustani huomioon ottaen en edes tiedä, kuinka helposti raskautuminen onnistuu..
Kiitos vastauksista! Minulla on selkeästi kovat odotukset itsestäni ja elämästä. Pitää oppia, että kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Ap
uliuliuliuliuliuliuliuliuliuli