Kilttinaisen terveiset Kilttimiehelle

Vierailija kirjoitti:

U S OF FUCKING A!!!

Oh, Hi Bam! What are U doing here?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, helvetin hyvä kirjoitus. Kilttimieshän ei tietenkään tunnusta olevansa juuri kirjoituksesi kaltainen, koska ei tunnista itsessään asuvaa katkeruutta. Itse seurustelin kolme vuotta tällaisen kiltin miehen kanssa, ja tiedän lähipiiristäkin näitä tapauksia. He muokkaavat itseään nimenomaan kilteiksi, kaventavat omaa persoonaansa jotta mahtuisivat ajattelemaansa muottiin jollekin naiselle. MIkä tässä kuvioissa on ikävää, on se, että kun välttelemme näyttämästä niitä puolia itsestämme mitä luokittelemme huonoksi, katoaa myös se tietty särmä ja kiinnostavuus mikä tekee ihmisestä kiinnostavan. Jonkun toisen mielestä nuo piirteet ovat Se Juttu toisessa. 

Kiltti ihminen siis tarkkailee ympäristöään, muokkautuu "halutunlaiseksi", mikä on siis pelkkä illuusio kilttiksen päässä. Kiltti ei kilahtele, suutu tai mitään muutakaan, koska pelko hylätyksi tulemisesta on niin valtavan suuri. Samaan aikaan hän on myös valju eikä elä todeksi itselleen. Miten voi olla todellinen parisuhteessa, jos ei ole edes itselleen? 

Tästä syystä olenkin tuntosarvet koholla, sillä jos haistan katkeran kuuloisen kilttimiehen, kierrän kaukaa. En halua tulla enää hämätyksi. 

Täten myös itseään kilteiksi tituleeravat ovat katkeria ja heillä on sisällään vihaa. Sen sijaan että he työstäisivät tuota vihaansa ja traumaansa, he yrittävät mukautua johonkin näkymättömään muottiin. Joten onko ihme, että se synnyttää lisää katkeruutta. Ylikilteillä on AINA paljon  vihaa sisällään. Exäni kohdalla se alkoi purkautumaan hieman suhteen loppupuolilla, koska kannustin häntä koko suhteen ajan näyttämään vihaa. Ja tulihan sitä; riitojen aikana tuntui että silmissään sumeni ja hakkasi nyrkkiä seinään....

Normaalilla tavalla kiltti ihminen ei edes tuo sitä esiin, koska se on myös empatiaa, lähimmäisistä välittämistä,mikä kuuluu ihan TAVALLISEN ihmisen luonteenpiirteisiin eikä siinä ole sinänsä mitään esiinnostettavaa. 

Tämä pätee jossain määrin ainakin minun kohdallani. Olen epäaito ihminen. Minä kuitenkin TIEDÄN että jos en mukautuisi kilttimiehen muottiin jäisin 100% varmuudella yksin, nyt on ainakin pieni mahdollisuus että onnistun hämäämään jotakuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, helvetin hyvä kirjoitus. Kilttimieshän ei tietenkään tunnusta olevansa juuri kirjoituksesi kaltainen, koska ei tunnista itsessään asuvaa katkeruutta. Itse seurustelin kolme vuotta tällaisen kiltin miehen kanssa, ja tiedän lähipiiristäkin näitä tapauksia. He muokkaavat itseään nimenomaan kilteiksi, kaventavat omaa persoonaansa jotta mahtuisivat ajattelemaansa muottiin jollekin naiselle. MIkä tässä kuvioissa on ikävää, on se, että kun välttelemme näyttämästä niitä puolia itsestämme mitä luokittelemme huonoksi, katoaa myös se tietty särmä ja kiinnostavuus mikä tekee ihmisestä kiinnostavan. Jonkun toisen mielestä nuo piirteet ovat Se Juttu toisessa. 

Kiltti ihminen siis tarkkailee ympäristöään, muokkautuu "halutunlaiseksi", mikä on siis pelkkä illuusio kilttiksen päässä. Kiltti ei kilahtele, suutu tai mitään muutakaan, koska pelko hylätyksi tulemisesta on niin valtavan suuri. Samaan aikaan hän on myös valju eikä elä todeksi itselleen. Miten voi olla todellinen parisuhteessa, jos ei ole edes itselleen? 

Täten myös itseään kilteiksi tituleeravat ovat katkeria ja heillä on sisällään vihaa. Sen sijaan että he työstäisivät tuota vihaansa ja traumaansa, he yrittävät mukautua johonkin näkymättömään muottiin. Joten onko ihme, että se synnyttää lisää katkeruutta. Ylikilteillä on AINA paljon  vihaa sisällään. Exäni kohdalla se alkoi purkautumaan hieman suhteen loppupuolilla, koska kannustin häntä koko suhteen ajan näyttämään vihaa. Ja tulihan sitä; riitojen aikana tuntui että silmissään sumeni ja hakkasi nyrkkiä seinään....

Normaalilla tavalla kiltti ihminen ei edes tuo sitä esiin, koska se on myös empatiaa, lähimmäisistä välittämistä,mikä kuuluu ihan TAVALLISEN ihmisen luonteenpiirteisiin eikä siinä ole sinänsä mitään esiinnostettavaa. 

Tämä pätee jossain määrin ainakin minun kohdallani. Olen epäaito ihminen. Minä kuitenkin TIEDÄN että jos en mukautuisi kilttimiehen muottiin jäisin 100% varmuudella yksin, nyt on ainakin pieni mahdollisuus että onnistun hämäämään jotakuta.

Ja hämäämälläkö kuvittelet saavasi hyvän, kestävän parisuhteen? Mitä pelkäät olla oma, aito itsesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kuulehan sinä ruma ATM. Miksi et ota rumaa alemman tason naista? Niin, ei kelpaa. Mitä sitten nillität? Nillitätkö samalla tavalla, että miksi et pääse parempiin työpaikkoihin kuin joihin markkina-arvosi riittää? Auttaako nillitys jotenkin? Niin, ei auta.

Kalju ja lyhyt mies voi näyttää hyvältä, ainakin jos ymmärtää pitää ne loput jäljellä olevat hiukset lyhyinä. Mutta en keksi juuri mitään epäseksikkäämpää kuin vauvapalstalla aikaansa viettävä, katkeroitunut nillittäjä ja naistenvihaaja.

Rautalangasta on väännetty, mutta sinä raukka et vain opi.

Näiden "kilttimiesten" kanssa on yhtä turha vääntää kuin sen sossurotan kanssa. He vellovat mieluummin itsesäälissä ja syyttelevät muita kuin katsovat sisäänpäin ja aloittavat muutoksen kohti parempaa elämää. Kilttimiehille tiedoksi: Suurin osa ihmisistä kasvaa ja kehittyy edes JOHONKIN suuntaan elämässään, vähintäänkin tiedostavat tarpeensa muutokseen. Miksi te pidätte itsepintaisesti kiinni huonoksi todetusta toimintamallista? Ettekö halua parempaa elämää ja parempia ihmissuhteita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Ymmärrät kai että epätavallisen näköinen tarkoittaa vaikeaa epämuodostumaa, ei lyhyyttä tai kaljuutta. Lyhyet ja kaljutkin miehet pariutuvat onnistuneesti, kunhan vaan ei ole niin ilkeä kuin "kilttimies".

Ps. Nainenkin voi kaljuuntua, eikä kaikkia viehätä lyhyyskään.

Siis meinaan että kukaan ei nää lyhyyttä naisella epäviehättävänä piirteenä sillä se ei tee tästä vähemmän naisellista onko hän pitkä vai lyhyt. Miehellä se pilaa taas koko paketin sillä hän ei ole enää miehekäs naisten silmissä. Naisen lyhyys olisi jollekkin pitkäfetissi miehelle vain puute mikä ei merkitsisi mitään sillä ainakin suurelta osin miehillä ei ole todellakaan varaa olla niin nirso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Ymmärrät kai että epätavallisen näköinen tarkoittaa vaikeaa epämuodostumaa, ei lyhyyttä tai kaljuutta. Lyhyet ja kaljutkin miehet pariutuvat onnistuneesti, kunhan vaan ei ole niin ilkeä kuin "kilttimies".

Ps. Nainenkin voi kaljuuntua, eikä kaikkia viehätä lyhyyskään.

Siis meinaan että kukaan ei nää lyhyyttä naisella epäviehättävänä piirteenä sillä se ei tee tästä vähemmän naisellista onko hän pitkä vai lyhyt. Miehellä se pilaa taas koko paketin sillä hän ei ole enää miehekäs naisten silmissä. Naisen lyhyys olisi jollekkin pitkäfetissi miehelle vain puute mikä ei merkitsisi mitään sillä ainakin suurelta osin miehillä ei ole todellakaan varaa olla niin nirso.

Hakisit ammattiapua. Olet sen tarpeessa. Oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, helvetin hyvä kirjoitus. Kilttimieshän ei tietenkään tunnusta olevansa juuri kirjoituksesi kaltainen, koska ei tunnista itsessään asuvaa katkeruutta. Itse seurustelin kolme vuotta tällaisen kiltin miehen kanssa, ja tiedän lähipiiristäkin näitä tapauksia. He muokkaavat itseään nimenomaan kilteiksi, kaventavat omaa persoonaansa jotta mahtuisivat ajattelemaansa muottiin jollekin naiselle. MIkä tässä kuvioissa on ikävää, on se, että kun välttelemme näyttämästä niitä puolia itsestämme mitä luokittelemme huonoksi, katoaa myös se tietty särmä ja kiinnostavuus mikä tekee ihmisestä kiinnostavan. Jonkun toisen mielestä nuo piirteet ovat Se Juttu toisessa. 

Kiltti ihminen siis tarkkailee ympäristöään, muokkautuu "halutunlaiseksi", mikä on siis pelkkä illuusio kilttiksen päässä. Kiltti ei kilahtele, suutu tai mitään muutakaan, koska pelko hylätyksi tulemisesta on niin valtavan suuri. Samaan aikaan hän on myös valju eikä elä todeksi itselleen. Miten voi olla todellinen parisuhteessa, jos ei ole edes itselleen? 

Täten myös itseään kilteiksi tituleeravat ovat katkeria ja heillä on sisällään vihaa. Sen sijaan että he työstäisivät tuota vihaansa ja traumaansa, he yrittävät mukautua johonkin näkymättömään muottiin. Joten onko ihme, että se synnyttää lisää katkeruutta. Ylikilteillä on AINA paljon  vihaa sisällään. Exäni kohdalla se alkoi purkautumaan hieman suhteen loppupuolilla, koska kannustin häntä koko suhteen ajan näyttämään vihaa. Ja tulihan sitä; riitojen aikana tuntui että silmissään sumeni ja hakkasi nyrkkiä seinään....

Normaalilla tavalla kiltti ihminen ei edes tuo sitä esiin, koska se on myös empatiaa, lähimmäisistä välittämistä,mikä kuuluu ihan TAVALLISEN ihmisen luonteenpiirteisiin eikä siinä ole sinänsä mitään esiinnostettavaa. 

Tämä pätee jossain määrin ainakin minun kohdallani. Olen epäaito ihminen. Minä kuitenkin TIEDÄN että jos en mukautuisi kilttimiehen muottiin jäisin 100% varmuudella yksin, nyt on ainakin pieni mahdollisuus että onnistun hämäämään jotakuta.

Ja hämäämälläkö kuvittelet saavasi hyvän, kestävän parisuhteen? Mitä pelkäät olla oma, aito itsesi?

´Kun sitten olen jonkun kanssa pitkässä parisuhteessa voin vähentää esittämistä, pitää vain koittaa valikoida nainen jonka uskon sietävän minua myös sellaisena kuin olen.

Yritin vuosien ajan olla oma, aito itseni ja se ei herättänyt naisissa kiinnostusta. Jos toin persoonaani mitenkään esille esimerkiksi treffeillä naiset kavahtivat ja menettivät kiinnostuksensa -te naiset haluatte mahdollisimman tavallisen, norminmukaisen miehen, te ette arvosta erilaisuutta toisessa vaan tuomitsette sen.

Vierailija kirjoitti:

Näiden "kilttimiesten" kanssa on yhtä turha vääntää kuin sen sossurotan kanssa. He vellovat mieluummin itsesäälissä ja syyttelevät muita kuin katsovat sisäänpäin ja aloittavat muutoksen kohti parempaa elämää. Kilttimiehille tiedoksi: Suurin osa ihmisistä kasvaa ja kehittyy edes JOHONKIN suuntaan elämässään, vähintäänkin tiedostavat tarpeensa muutokseen. Miksi te pidätte itsepintaisesti kiinni huonoksi todetusta toimintamallista? Ettekö halua parempaa elämää ja parempia ihmissuhteita?

Suurin osa miehistä kasvaa ja kehittyy johonkin suuntaan, kilttimiehet ovat vain miehiä jotka naisten tavoin kieltäytyvät muuttumasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Huippukirjailija - perheellinen - Mika Waltari oli 172-senttinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Ymmärrät kai että epätavallisen näköinen tarkoittaa vaikeaa epämuodostumaa, ei lyhyyttä tai kaljuutta. Lyhyet ja kaljutkin miehet pariutuvat onnistuneesti, kunhan vaan ei ole niin ilkeä kuin "kilttimies".

Ps. Nainenkin voi kaljuuntua, eikä kaikkia viehätä lyhyyskään.

Siis meinaan että kukaan ei nää lyhyyttä naisella epäviehättävänä piirteenä sillä se ei tee tästä vähemmän naisellista onko hän pitkä vai lyhyt. Miehellä se pilaa taas koko paketin sillä hän ei ole enää miehekäs naisten silmissä. Naisen lyhyys olisi jollekkin pitkäfetissi miehelle vain puute mikä ei merkitsisi mitään sillä ainakin suurelta osin miehillä ei ole todellakaan varaa olla niin nirso.

Millaisesta pituudesta (tai siis lyhyydestä) nyt puhut? Olen 163cm nainen ja minulle riittää, että mies on edes pari senttiä pidempi. Ja eiköhän ylivoimaisesti suurin osa mieheistä ole yli 165cm. Oma mieheni on 172cm enkä kyllä missään vaiheessa ole ajatellut hänen olevan liian lyhyt. Ehkä jotkut naiset (pitkät naiset?) viehättyvät miehen pituudesta ja se on heille tärkeä kriteeri, mutta eivät todellakaan kaikki naiset. Ai niin, mieheni on myös kaljuuntunut, jo ennen tapaamistamme eli alle kolmikymppisenä eikä minua sekään haittaa yhtään. En rakastanut hänen hiuksiinsa tai ulkonäköön muutenkaan (vaikka pidänkin häntä ihan komeana ja todella söpönä) vaan häneen ihmisenä.

No, ompa aikamoinen syyllistämisketju taas.   Itse en ole kilttimies, joten voin seurata toisten tekemisiä.

Kaveripiirissä sellaiset oikeasti kiltit miehet ei naista saa, edes harjoituskappaleita.  Sellaiset taas , jotka käyttää enempi kyynärpäitä kuin järkeä työelämässäkin, joutuvat runsaudenpulaan. Ovathan ne muutenkin niitä jotka ei välitä pätkääkään jos toiselle käy huonosti, nauravat vain räkäsesti. Heidän parasta hupia on youtuben russian carcrash . Osaavat kyllä esiintyä, silloin kun siitä on heille hyötyä.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Huippukirjailija - perheellinen - Mika Waltari oli 172-senttinen.

Eli hän oli yli tuon ajan miesten keskipituuden. Hänen syntymävuotenaan suomalaisten miesten keskipituus oli 167,5. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Huippukirjailija - perheellinen - Mika Waltari oli 172-senttinen.

Eli hän oli yli tuon ajan miesten keskipituuden. Hänen syntymävuotenaan suomalaisten miesten keskipituus oli 167,5. 

Mutta eihän hänen pituuttaan pitäisi verrata syntymävuoden keskipituuteen vaan keskipituuteen silloin kun hän oli kasvanut täyteen pituuteensa, eli vertailu pitäisi tehdä hänen oman ikäluokkansa miehiin. Mitäs tilasto silloin sanookaan, ei taida Waltari olla enää niin pitkä?

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Ymmärrät kai että epätavallisen näköinen tarkoittaa vaikeaa epämuodostumaa, ei lyhyyttä tai kaljuutta. Lyhyet ja kaljutkin miehet pariutuvat onnistuneesti, kunhan vaan ei ole niin ilkeä kuin "kilttimies".

Ps. Nainenkin voi kaljuuntua, eikä kaikkia viehätä lyhyyskään.

Siis meinaan että kukaan ei nää lyhyyttä naisella epäviehättävänä piirteenä sillä se ei tee tästä vähemmän naisellista onko hän pitkä vai lyhyt. Miehellä se pilaa taas koko paketin sillä hän ei ole enää miehekäs naisten silmissä. Naisen lyhyys olisi jollekkin pitkäfetissi miehelle vain puute mikä ei merkitsisi mitään sillä ainakin suurelta osin miehillä ei ole todellakaan varaa olla niin nirso.

Millaisesta pituudesta (tai siis lyhyydestä) nyt puhut? Olen 163cm nainen ja minulle riittää, että mies on edes pari senttiä pidempi. Ja eiköhän ylivoimaisesti suurin osa mieheistä ole yli 165cm. Oma mieheni on 172cm enkä kyllä missään vaiheessa ole ajatellut hänen olevan liian lyhyt. Ehkä jotkut naiset (pitkät naiset?) viehättyvät miehen pituudesta ja se on heille tärkeä kriteeri, mutta eivät todellakaan kaikki naiset. Ai niin, mieheni on myös kaljuuntunut, jo ennen tapaamistamme eli alle kolmikymppisenä eikä minua sekään haittaa yhtään. En rakastanut hänen hiuksiinsa tai ulkonäköön muutenkaan (vaikka pidänkin häntä ihan komeana ja todella söpönä) vaan häneen ihmisenä.

Miehesi on silti vielä kaukana minusta.

Itse olenkin 166cm ja kärsin hiustenlähdöstä vaikka olen 20 v traction alopecia:na tunnetun vaivan takia. Olen siis täydessä kusessa naisten kanssa :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Ymmärrät kai että epätavallisen näköinen tarkoittaa vaikeaa epämuodostumaa, ei lyhyyttä tai kaljuutta. Lyhyet ja kaljutkin miehet pariutuvat onnistuneesti, kunhan vaan ei ole niin ilkeä kuin "kilttimies".

Ps. Nainenkin voi kaljuuntua, eikä kaikkia viehätä lyhyyskään.

Siis meinaan että kukaan ei nää lyhyyttä naisella epäviehättävänä piirteenä sillä se ei tee tästä vähemmän naisellista onko hän pitkä vai lyhyt. Miehellä se pilaa taas koko paketin sillä hän ei ole enää miehekäs naisten silmissä. Naisen lyhyys olisi jollekkin pitkäfetissi miehelle vain puute mikä ei merkitsisi mitään sillä ainakin suurelta osin miehillä ei ole todellakaan varaa olla niin nirso.

Millaisesta pituudesta (tai siis lyhyydestä) nyt puhut? Olen 163cm nainen ja minulle riittää, että mies on edes pari senttiä pidempi. Ja eiköhän ylivoimaisesti suurin osa mieheistä ole yli 165cm. Oma mieheni on 172cm enkä kyllä missään vaiheessa ole ajatellut hänen olevan liian lyhyt. Ehkä jotkut naiset (pitkät naiset?) viehättyvät miehen pituudesta ja se on heille tärkeä kriteeri, mutta eivät todellakaan kaikki naiset. Ai niin, mieheni on myös kaljuuntunut, jo ennen tapaamistamme eli alle kolmikymppisenä eikä minua sekään haittaa yhtään. En rakastanut hänen hiuksiinsa tai ulkonäköön muutenkaan (vaikka pidänkin häntä ihan komeana ja todella söpönä) vaan häneen ihmisenä.

Miehesi on silti vielä kaukana minusta.

Itse olenkin 166cm ja kärsin hiustenlähdöstä vaikka olen 20 v traction alopecia:na tunnetun vaivan takia. Olen siis täydessä kusessa naisten kanssa :(

Eihän tuollainen mies kelpaa kenellekään. Tunnen yhden tapaisesi (lyhyt ja kaljuuntuu) eikä hänellä ole koskaan ollut seurustelusuhdetta naisen kanssa ja ikää 36 :D

Muuten hyvä, mutta ihan turha ohje. Sait seuraa ainoastaan siksi että olet nainen. Miehiä on määrällisesti enemmän ja mies ei samoilla eväillä pääse ikinä naisen kanssa samalle markkina-arvolle. Nainen pariutuu ylöspäin mies alaspäin. Miehille ei riitä se että käyttäytyy hyvin, käy suihkussa ja kampaa tukan, vaan mieheltä vaaditaan koulutus, ammatti, rahaa ja ulkonäköä.

Niin helppoa se on naiselle. Aina saa miehen jos vaan haluaa, vaikka olisi kuinka luonnevikainen ja passiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Olen ollut suurimman osan elämästäni syrjitty, enkä koskaan saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Tämä teki minusta vihaisen ja katkeran. Ajattelin että kaikki miehet valitsee aina vaan "jännänaisia", huonoja naisia, oikeita huorimuksia. Miehet oli muka pinnallisia douchbagejä, enkä minä sellaisia kusipäitä haluaisikaan. Ihmettelin miksei tällainen "kilttinainen", kunnollinen nainen kelpaa... Sitten tajusin etten ole ollut kiltti lainkaan. Se miten ajattelin muista ihmisistä oli sekä aiheetonta, että inhottavaa. Katsoessani peiliin näin mt-ongelmaisen, perusnegatiivisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin miellyttävää seuraa. Aloin työstämään ongelmiani ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat viihtymään seurassani, sain ystäviä ja kiltti poikaystäväkin ilmestyi elämääni. Vuodet ovat vierineet ja minä kasvanut niiden mukana. Nykyään olen perheellinen ja onnellinen.

Uskon että jokaiselle löytyy vertaisensa maailmasta, mutta sen löytäminen ja säilyttäminen vaatii henkistä kasvua ja halua olla paras mahdollinen versio itsestään. Se että on oikeasti kiltti muille on ihan hyvä alku, eikä ainakaan mikään miinus parisuhdemarkkinoilla.

Parisuhteen löytäminen ja säilyttäminen vaatii hyvää ulkonäköä. Paskapuheet taas sikseen.

Kauneus on katoavaista. Hylkäät siis kumppanisi, kun tämä muuttuu mielestäsi rumaksi. Sitten sietääkin olla yksin.

Mutta pointti oli siinä että et voi päästä parisuhteeseen ilman hyvää ulkonäköä ja täten suhde ei voi säilyäkkään koska sitä ei edes ole.

Jälleen kerran, katso ympärillesi. Tai mieti vaikka omia vanhempiasi, heiltähän sinä olet geenisi perinyt. Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä on ihan tavallisia, jopa rujon näköisiä ihmisiä. Silti joku näkee heissä kauneutta.

Vaikea katsoa vanhempia koska en ole nähnyt heitä nuorina kun tapasivat.Ja en ole edes tavallisen näköinen. Esim. Isäni oli pitkä ja hiukset tallella. Huonot geenit perin äitini puolelta mutta se ei todista väitettäsi sillä näillä hän ei ole naisen näölle mitään väliä (hiukset ei lähde eikä lyhyys ole epäviehättävä piirre naisessa)

Ymmärrät kai että epätavallisen näköinen tarkoittaa vaikeaa epämuodostumaa, ei lyhyyttä tai kaljuutta. Lyhyet ja kaljutkin miehet pariutuvat onnistuneesti, kunhan vaan ei ole niin ilkeä kuin "kilttimies".

Ps. Nainenkin voi kaljuuntua, eikä kaikkia viehätä lyhyyskään.

Siis meinaan että kukaan ei nää lyhyyttä naisella epäviehättävänä piirteenä sillä se ei tee tästä vähemmän naisellista onko hän pitkä vai lyhyt. Miehellä se pilaa taas koko paketin sillä hän ei ole enää miehekäs naisten silmissä. Naisen lyhyys olisi jollekkin pitkäfetissi miehelle vain puute mikä ei merkitsisi mitään sillä ainakin suurelta osin miehillä ei ole todellakaan varaa olla niin nirso.

Millaisesta pituudesta (tai siis lyhyydestä) nyt puhut? Olen 163cm nainen ja minulle riittää, että mies on edes pari senttiä pidempi. Ja eiköhän ylivoimaisesti suurin osa mieheistä ole yli 165cm. Oma mieheni on 172cm enkä kyllä missään vaiheessa ole ajatellut hänen olevan liian lyhyt. Ehkä jotkut naiset (pitkät naiset?) viehättyvät miehen pituudesta ja se on heille tärkeä kriteeri, mutta eivät todellakaan kaikki naiset. Ai niin, mieheni on myös kaljuuntunut, jo ennen tapaamistamme eli alle kolmikymppisenä eikä minua sekään haittaa yhtään. En rakastanut hänen hiuksiinsa tai ulkonäköön muutenkaan (vaikka pidänkin häntä ihan komeana ja todella söpönä) vaan häneen ihmisenä.

Miehesi on silti vielä kaukana minusta.

Itse olenkin 166cm ja kärsin hiustenlähdöstä vaikka olen 20 v traction alopecia:na tunnetun vaivan takia. Olen siis täydessä kusessa naisten kanssa :(

No ei tuo luovuttajan asenne auta asiaa kyllä yhtään. Ei taida kelvata itseäsi pitempi nainen? Hyvä mies löytää kyllä kumppanin, eikä pituudella ole silloin merkitystä. Ja jos kaljuuntuminen sua haittaa niin tee sille jotain. Toisekseen, olet vielä aika nuori huolestumaan "ikuisesta yksinäisyydestä".

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvä, mutta ihan turha ohje. Sait seuraa ainoastaan siksi että olet nainen. Miehiä on määrällisesti enemmän ja mies ei samoilla eväillä pääse ikinä naisen kanssa samalle markkina-arvolle. Nainen pariutuu ylöspäin mies alaspäin. Miehille ei riitä se että käyttäytyy hyvin, käy suihkussa ja kampaa tukan, vaan mieheltä vaaditaan koulutus, ammatti, rahaa ja ulkonäköä.

Joo, tuskin kelpaa kenellekään - vaikka kävisi suihkussa ja kampaisi tukan kuten normaalit ihmiset tekee, ja vaikka olisi koulutus, ammatti, rahaa ja ulkonäköä - jos on yhtä vittumainen kuin sinä.