Eilen ensiavussa ollessani tajusin
Siellä oli taaperon vanhemmat jotka hoitivat sairasta taaperoaan niin hienosti. Itse muistelin lapsen vauva-aikaa ja sitä kun jouduin aina lapsen viemään ensiapuun yksin. Myös sunnuntaisin koska mies ei halunnut tulla avuksi.
Myös hänen työnarkomaniuttaan ja itsekkyyttä rahan suhteen aloin miettimään. Tajusin että hänen olisi pitänyt pysyä sinkkuna eikä perustaa perhettä. Hän ei ole perheihminen lainkaan.
Nyt sitten mietin mitä tuon itsekkään ihmisen kanssa teen?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
On taas kokemuksia korvakipuisista lapsista ihmisillä, joilla ei joko a) itsellään tai b) lapsellaan ollut kunnon korvatulehdusta.
Meillä jostain syystä kummankaan lapsen korvatulehduksiin eivät ole särkylääkkeet auttaneet ollenkaan. Kerran ei ehditty lähteä lääkäriin, kun lapsen korva puhkesi yöllä alle vartissa siitä, kun lapsi heräsi kipuun. Nukkumaan mennessä ei mitään oireita. Tuosta seurasi useamman viikon uintikielto ja valvonta (pumpuli yms. korvissa) pesulla, ettei korvaan menisi vettä. Mieluummin tarkistutan lääkärillä tilanteen vielä siinä vaiheessa, kun tärykalvo on ehjä.
Jostain syystä myös antibiootit ovat auttaneet jo ensimmäisinä tunteina paineen hellittämisessä, vaikka aina tulkutetaan virusten osuutta tulehduksissa. Kai ne sitten on aina bakteeritulehduksia olleet?
Eikä sinne päivystykseen todellakaan ole herkkua lähteä kitisevän lapsen kanssa, totta kai sen mieluummin hoitaisi kotona. Minä olen miehenä ollut hyvin usein myös yksin toisen lapsen kanssa päivystyksessä, ja vaimo on jäänyt toisen kanssa kotiin. Ilmiselvää, että vastuu on molemmilla vanhemmilla.
Tuonkaan takia ei tarvitse ensiapuun lähteä. Suositus on nykyään, että korvan annetaankin itse puhjeta. Se paranee nopeammin. Putsaus ja aamulla lääkäriin katsomaan, että kaikki ok ja jatkohoito-ohjeet.
Päivystys ja ensiapu kaksi eriasiaa.
Ei se missään tapauksessa helppoa ole koskaan, mutta taloudelliset syyt/ns. "Pakko"-syyt ovat älyttömän huono syy olla yhdessä, kerran tässä vain eletään.