Lue keskustelun säännöt.
Sanoin tänään väärin ja pahasti lapselleni :(
02.10.2016 |
Sanoin lapselle, joka on vasta 6-vuotias tyttö, että "olet hullu". Olimme ulkokahvilassa ja lapsi alkoi yhtäkkiä huutaa täyttä kurkkua, että mehiläinen ja huusi, että mennään pois mennään pois. Minulla oli kahvi kesken ja syömiset ja mies oli sisällä pojan kanssa, koska sielläkin oli ampiainen ja tyttö halusi minut ulos. Eli mies ei voinut auttaa. Nolotti ja hävetti lapsen kauhea huuto. Jätin kahvin siihen ja aloin kulkea tytön kanssa autolle. Tyttö yhä vaati, että mennään kotiin ja minua alkoi kiukuttaa, kun tuntui sille, että lapsi ei ihan niin paljon oikeasti pelästynyt, kuin mitä antoi ymmärtää, mutta varmakaan en voinut olla, enkä jäädä palosireeninä huutaneen lapsen kanssa pihallekaan muita häiritsemään. Niin lapsen kanssa siinä kävellessäni meninkin sanomaan lapselle, että olet hullu :(
Kiukutti niin. Lapsen epäselvä käytös. Ei ollut minusta aivan niin peloissaan kuin mitä vaati minua toimimaan.
Lapsi halusi autoon ja että ajamme kotiin. Soitin miehelle joka toi auton avaimet (se oli lukossa) ja mies jäi tytön kanssa autolle. Menin katsomaan minne poika jäi ja kohta mieskin tuli sinne, tyttö oli sanonut, että mene pois??
Sitten poika meni autolle tytön kanssa, sielläkin oli tullut jotain riitaa ja poika tuli takaisin. Tyttö sitten istui yksin autossa ja odotti, kunnes me muut tulimme autolle ja olimme kahvimme ja syömisemme rauhassa nauttineet.
Pyysin siinä kyllä anteeksi tytöltä, että sanoin häntä hulluksi ja sanoin, ettei se ole totta. Silti minulle itselleni jäi tosi paha mieli omasta reagoinnistani ja taas toisaalta tytön toimista, joka oli minusta manipulaatiota sotkea kahvihetki. Mies ja poika olivat nimittäin ehtineet kahvilalle ensin ja tyttö on jotenkin tosi mustasukkainen ja haluaa helposti kaiken menevän niin kuin hän haluaa.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa ollaan vielä eri linjoilla siitä, mitä lapsi tarvitsee noissa hetkissä, niin siinähän se riemu repeääkin. Toisinaan ois toinen kovempi, toisinaan toinen. Lisäksi mies ei puhu, niin ei voi tietää, mikä strategia valitaan, jos "on tilanne päällä". Eikä puhu, ainakaan niin että ymmärtäisin mitään, tilanteen mentyä ohikaan. Tänään oltiin ehkä aika samaa mieltä... Vaikka tavallaan ois ehkä sit pitänyt tehdä niin, että kun ensimmäinen ampiainen ilmestyi (sisällä) ja lapsi vaati mut ulos, niin ei ois vaan mennyt... Mutta kun toinen itkee ulkona pihalla, että äiti tuu....
Se mietitytti, että kun moes ja poika olivat tosiaan saaneet einehensä ensin, niin aiheuttiko se jonkinlaista huomiontarvetta sitten.
apMusta tuntuu, että tarviitte oikeasti perheneuvolaa, te jos ketkä. Kuulostatte ihan hukassa olevilta ja samoin tyttönne. Pelko ohjaa sekä sinun että tyttösi toimintaa. Tuosta kaikesta on tullut kummallinen kierre, josta on vaikea päästä omin voimin eroon. Hakekaa rohkeasti apua ja antakaa ulkopuolisen selkeyttää ajatuksia ja opettaa uusia toimintamalleja. Tsemppiä!
Millainen prosessi tai juttu se on? Onko pitkät jonot yleensä? Pelkään, että ne vain syyttelee siellä minua.
ap
Voi olla jonoa, mutta parempi saada apua esimerkiksi puolen vuoden päästä kuin olla saamatta apua missään vaiheessa lapsesi lapsuutta, joka kestää vielä vuosia. Luulen, että oikeasti pääsisitte 1-3 kk sisällä ensimmäiselle käynnille. Perheneuvouloissa ollaan ammattilaisia näissä asioissa ja on nähty jos jonkin näköisiä, perheitä, lapsia ja tilanteita. Heidän tulisi ammattilaisinä nähdä, että perheenne ongelma on pelko ja liialliset syyllisyyden ja häpeän tunteet ja auttaa juuri näissä asioissa. Valaa sekä sinuun että tyttöösi itseluottamusta ja rohkeutta, ei arvostella. Luulen, että he käyvät asioita läpi, mitä ovat johtaneet pelkoihin ja syyllisyyteen ym. ehkä sinunkin lapsuudessa ja miten ajatuksia voisi muuttaa. Ja ehkä voisivat antaa jotain käytännön työkaluja miehen kanssa kommunikointiin sekä miten usein on saatu pelokkaita lapsia rohkaistuja, mitkä keinot on toiminut muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa parhaiten. Apua saa ihan soittamalla neuvolaan ja sanomalla vaikka: "Lapseni pelkää kovasti kaikkea, olen huolissani. Tunnen itsekin jatkuvasti pelkoa ja syyllisyyttä tästä tilanteesta. Asia vie paljon perheemme voimavaroja. Miehen kanssa emme pysty kunnolla puhumaan, meillä on kommunikointiongelmia. Toivoisin kovasti apua ja perheneuvolakäyntiä. Pelkoasia on ratkaistava". Esimerkiksi näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enkä tiedä onko tavoite perheneuvolassakaan tukea minua? Jos ne ei ymmärrä minua niin se on vain yksi haukkuva taho lisää.
ap
Eihän ne haukkumalla saisi yhdenkään perheen tai lapsen tilannetta muutettua. Tavoite on parantaa perheiden arkea.
Nyt taisin saada juonenpäästä kiinni. Tämähän onkin ihan hyvä ketju, kun löytyi jotain ihan konkreettista sieltä lapsuudesta, mitä voi työstää pois. Tuollainen "likapyykki pestään kotona" -periaate on todella vahingollinen lapselle ja entisellekin lapselle. Sen avulla on kaikenlaista perheissä siivottu maton alle. Heitä se ensiksi menemään ja tartu ajatukseen, että on ihan ok hakea apua. Seuraavaksi alat miettimään, mitä kaikkia tilanteita on pitänyt lapsena peitellä ja opettelet ajattelemaan niistä yksi kerrallaan, ettei niissä ollut mitään hävettävää. Sitten pääset seuraavaksi kiinni siihen, mikä olisi ollut asiallinen tapa hoitaa nämä tilanteet.
Pitikö sinun siivotakin vain siksi, että muuten ihmiset ajattelevat pahaa, eikä kulissit ole kunnossa? Sehän ei ole kauhean hyvä syy. Parempi olisi vaikka, että haluan käyttää tätä tilaa ja siksi siivoan ja järjestän sen itselleni sopivaksi.
Eikä haittaa sekään, jos ihmiset tuijottaa, siinähän möllöttävät. Siinä oikeassa ihmisessä, joka sieltä vilahtelee aina välillä, ei ole mitään vikaa, miksi siis hävetä?
Sitten vielä yksi ajatus: ehkä lapsi suurenteli tarpeitaan ulos mittasuhteistaan, koska koki ensin, ettei saa ilmaista niitä. Olisiko vaikka toimivampaa, jos ne todettaisiin ääneen "Joo, sua taitaa pelottaa toi amppari. Joo, sua taitaa nyt harmittaa, että iskä ja veli sai pullat ensin."? Ja sitten hetki aikaa niiden pelkojen ja harmien kanssa selviämiselle, ihan ymmärrettäviähän ne on.
17
Vierailija kirjoitti:
Nyt taisin saada juonenpäästä kiinni. Tämähän onkin ihan hyvä ketju, kun löytyi jotain ihan konkreettista sieltä lapsuudesta, mitä voi työstää pois. Tuollainen "likapyykki pestään kotona" -periaate on todella vahingollinen lapselle ja entisellekin lapselle. Sen avulla on kaikenlaista perheissä siivottu maton alle. Heitä se ensiksi menemään ja tartu ajatukseen, että on ihan ok hakea apua. Seuraavaksi alat miettimään, mitä kaikkia tilanteita on pitänyt lapsena peitellä ja opettelet ajattelemaan niistä yksi kerrallaan, ettei niissä ollut mitään hävettävää. Sitten pääset seuraavaksi kiinni siihen, mikä olisi ollut asiallinen tapa hoitaa nämä tilanteet.
Pitikö sinun siivotakin vain siksi, että muuten ihmiset ajattelevat pahaa, eikä kulissit ole kunnossa? Sehän ei ole kauhean hyvä syy. Parempi olisi vaikka, että haluan käyttää tätä tilaa ja siksi siivoan ja järjestän sen itselleni sopivaksi.
Eikä haittaa sekään, jos ihmiset tuijottaa, siinähän möllöttävät. Siinä oikeassa ihmisessä, joka sieltä vilahtelee aina välillä, ei ole mitään vikaa, miksi siis hävetä?
Sitten vielä yksi ajatus: ehkä lapsi suurenteli tarpeitaan ulos mittasuhteistaan, koska koki ensin, ettei saa ilmaista niitä. Olisiko vaikka toimivampaa, jos ne todettaisiin ääneen "Joo, sua taitaa pelottaa toi amppari. Joo, sua taitaa nyt harmittaa, että iskä ja veli sai pullat ensin."? Ja sitten hetki aikaa niiden pelkojen ja harmien kanssa selviämiselle, ihan ymmärrettäviähän ne on.
17
Kiitos. Minua haittaa jos ihmiset suhtautuisivat minuun halveksien sen yhden tilanteen perusteella. On helppo väittää minussa olevan vikaa. On helppo leimata minut vialliseksi ihmiseksi sen perusteella. Eikä minua tai mun ajatuksia tarvitse ikinä kuunnella eikä nähdä eikä ottaa huomioon. Voi huitaista ne vain pois kuin itikan, ja kertoa kuumatkan olevan ratkaisu vaikeuksiini.
Mutta koitan nyt ajatella, ettei ne mun pahat sanat ole tässä se ongelma ja ettei lapsi mennyt niistä rikki. Ongelma on muualla, mutta en osaa sitä ratkaista.
ap
Seuraavaksi alat miettimään, mitä kaikkia tilanteita on pitänyt lapsena peitellä ja opettelet ajattelemaan niistä yksi kerrallaan, ettei niissä ollut mitään hävettävää.
Kyllä mä muista muutaman. Yksi oli kun sanoin kylässä, että täällä on tylsää, haluan jo kotiin.
Äiti ei raivostunut minulle kyläpaikassa, mutta autossa kun kukaan ei nähnyt niin kyllä.
Toinen oli kun sain käytöksestä vain kasin. Äiti raivostui siitä. Se vertautuu tähän tilanteeseen siinä, että sekin oli ulkopuolisen arvio minusta ja äiti häpesi sitä.
Vaikka sen kasin antoi eläkkeen rajamailla ollut alaluoka ope, joka ei saanut puhuvaista minua olemaan hiljaa kun koulutyö eteni tyhmimpien tahdissa. Seuraava ope antoi kympin ja loppukouluajan sain ysin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis vähän aikaa sitten äitini sanoi minulle: "olet tyhmä, ei saa solvata muita". Sanoin hänelle, että miksi hän saa solvata minua siitä, että solvasin (täysin aiheesta) erästä henkilöä. Se henkilö jota menin solvaamaan toimi väärin minua kohtaan mutta ei suostu korjaamaan, hyvittämään eikä pahoittelemaaan tekemisiään. Joku äiti ois puuskahtanut, että "ihan oikein sille", vaikkapa, mutta ei mun äiti.
ap
Niin että jos ne kahvilan ihmiset katsoisivat minua pahasti, niin lapsuudessani läheisimmän ihmisen mielestä hänen olisi ollut syytä liittyä siihen joukkoon johtamaan sitä halveksuntaa minua kohtaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytkään tänä iltana 6v. ei suostu nukkumaan lastenhuoneessa, koska sillä on hämähäkkejä. Ei se nyt muutama yö ole katastrofi, mutta hankala tilanne, kun mies ei kommunikoi mulle ollenkaan, miten tilanne ratkaistaan ja itse en osaa. Mies ilmeisesti osaa, mutta ei vaivaudu kertomaan mulle.
ap
On sullakin ongelmat, eikä tuosta teksistä ottanut mitään tolkkua.
Lapsi varmaan sai hirveät henkiset traumat kun kerran sanottiin hulluksi tuollaisen kohtauksen jälkeen..!? Rauhoitus vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lla aamulääkkeet ottamatta. Ja iltalääkkeet kans.
Mene nukkumaan.
Ottaa niin päähän tällaiset hössöttäjät. Vittu,kattokaa esim.mitä Syyrian lapsille kuuluu ja puhukaa sitten vasta lelliperseidenne traumoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, ota nämä esimerkit esille omassa terapiassa. Siis miten sun on annettu ymmärtää, että on sinun vikasi (ilmaisit julkisesti mieltäsi, sait jonkin muun kuin parhaan arvosanan), kun äitiä hävettää. Ja kerro, kuinka sinä pelkäät, että ihmiset suhtautuvat sinuun itseesi tuomitsevasti, jos lapsesi kiukuttelee. Häpeästähän tuossa on kyse ja siitä, että siinä menee lasten ja vanhempien roolit sekaisin. Sitten on jotain kättä pidempää jo mietittynä, kun pääset perheneuvolaan, sitä mäkin suosittelisin, pääsette suoraan miettimään niitä käytännön ratkaisuja.
17
Vierailija kirjoitti:
Hei, ota nämä esimerkit esille omassa terapiassa. Siis miten sun on annettu ymmärtää, että on sinun vikasi (ilmaisit julkisesti mieltäsi, sait jonkin muun kuin parhaan arvosanan), kun äitiä hävettää. Ja kerro, kuinka sinä pelkäät, että ihmiset suhtautuvat sinuun itseesi tuomitsevasti, jos lapsesi kiukuttelee. Häpeästähän tuossa on kyse ja siitä, että siinä menee lasten ja vanhempien roolit sekaisin. Sitten on jotain kättä pidempää jo mietittynä, kun pääset perheneuvolaan, sitä mäkin suosittelisin, pääsette suoraan miettimään niitä käytännön ratkaisuja.
17
Voisinhan mä tietenkin sanoa, että menee aikuisen ja lapsen roolit sekaisin, mutta en ymmärrä mistä se johtuu? Miksi äitini vähättelevä käytös sai aikaan sen? Ajattelisi, että jos mä elän vieläkin äidin takia lapsuuttani, niin miksen pidä lapsiani toisina lapsina? Miksi heille tulee (minulle) tavallaan se äitini rooli?
Toisekseen mun on vaikea sanoa terapiassa, että "mun on annettu ymmärtää, että xx on minun vikani". Siis enhän mä todella voi tietää, onko mun annettu ymmärtää, että se on mun vikani, vai oliko asia niin, että sellaiset asiat on mun vikani.
Eli tähän asti olisin ehkä lertonut noista tilanteista niin, että "minua syytettiin niistä". Eli sehän on sama, kuin että "ne ovat minun vikani". Sitten terapeutti vain sanoo, että onpas ikävää, voi voi. Ai, että onpas ikävää, kun ne oli minun vikani!? Kukaan ei koitakaan oikaista, ettei ne olleet mun vikani.
Mutta ehkä jos sanoisin, että minun on annettu ymmärtää, että ne ovat minun vikani viesti menisi parmmin perille, millaisten luulojen vallassa mun pitää elää. Epäluulojen.
Vaikka tavallaan tajuan itsekin ne vääriksi, niin en voi olla ihan varma. Ehkä on tilanteita, joissa lapsen vanhemmalleen aiheuttama häpeä olikin lapsen syy? Millaisia ne ovat? Miksei käytösnumero 8 todistuksessa ole sellainen? Tai pyytää päästä kotiin, vaikka se olikin ihan viaton väsyminen kylässä, ei statement, että "paskaa porukkaa, kai te kaikki nyt tajuatte, että kun MÄ sanon, että nyt kotiin, niin se kertoo teidän muiden paskuudestanne?' niin sellaisena sen voikin joku ottaa niin...minä olen sitten syyllinen.
Vaikka jos äiti ois kertonut, että älä sano ääneen että lähdetään kotiin, koska joku voi olla niin epävarma itsestään, että luulee sun arvostelevan heidän illanviettoaan, niin sitten oisin varmaan toiminut muutoin, mutta ei minun lapsuudessani minusta välitetty vaan tärkeintä oli opettajan ajatukset minusta (pahaa, olen siis paha) ja äidin ystävien kuviteltu epävarmuus emäntinä, varmaan loukkasin illan emäntää.
Mutta äidin mieletä minun olisi pitänyt sanomattakin tajuta, että hänen ystävänsä voi kokea olevansa emäntänä niin epävarma, etten mä saa lapsena sanoa tuollaista, siis mä, lapsi, en saa sanoa, vaan mun, lapsen, tehtävä olisi ollut varoa tämän äidin ystävän mimosamaisen epäluuloista, äidin kuvitelmissa asuvaa, luonnetta. Äidin ystävän reaktioissa kun en nähnyt minkään tason pahastumista tästä. Mutta varmuuden vuoksi pitihän se huutaa minulle autossa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottaa niin päähän tällaiset hössöttäjät. Vittu,kattokaa esim.mitä Syyrian lapsille kuuluu ja puhukaa sitten vasta lelliperseidenne traumoista.
Tää on hyvä
Vierailija kirjoitti:
On sullakin ongelmat, eikä tuosta teksistä ottanut mitään tolkkua.
Lapsi varmaan sai hirveät henkiset traumat kun kerran sanottiin hulluksi tuollaisen kohtauksen jälkeen..!? Rauhoitus vähän.
Ai tarkoitatko, että nimenomaan tuollaisen kohtauksen jälkeen oli todella paha sanoa niin, vai että hiukan ymmärrettävää sanoa niin?
Itse jos olisin siinä autolle poistuessamme nähnyt, että lapsi on vieläkin pelon vallassa, niin en varmaan ois sanonut niin, mutta kun alkoi tuntua, että koko homman takana oli vain lopettaa kahvilareissu siihen, niin...
Mutta sehän ratkesi sitten niin, että lapsi istui autossa ensin hetken isän kanssa, sitten sinne menneen veljen kanssa ja lopuksi yksin.
Mulla vain oli kahvilassa koko ajan sen jälkeen hätä lapsesta, että jos mä oisin reagoinut noin ja mut vain sen jälkeen jätettäisiin istumaan yksin autoon, niin kokisin sen todella pahana...
Mutta ilmeisesti se, mitä tunnetasolla ajattelin lapsessa tapahtuvan ei olisi ollut sama reaktio kuin itselläni vastaavalla lailla huutaessa, koska lapsi oli ihan jees mennessämme takaisin autolle. Vain kyseli, että miksi teillä meni niin kauan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaa niin päähän tällaiset hössöttäjät. Vittu,kattokaa esim.mitä Syyrian lapsille kuuluu ja puhukaa sitten vasta lelliperseidenne traumoista.
Tää on hyvä
Niitä varmaan raiskataan ja äiti meni kauppaan eikä ikinä tullutkaan takaisin. Ruoka loppuu ja pihdasta vettä ei ole. Lämpöä ei saa ja fatimalle puhjenneeseen diabetekseen ei ole tarpeeksi insuliinia varastossa.
Nyt on ajateltu, noin, tuliko hyvä mieli?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaa niin päähän tällaiset hössöttäjät. Vittu,kattokaa esim.mitä Syyrian lapsille kuuluu ja puhukaa sitten vasta lelliperseidenne traumoista.
Tää on hyvä
Nyt on kyse minun lapseni elämästä, mieti sä vain niitä syyrialaispentuja. Montako aiot majoitta kotiisi Suomessa?
ap
Vierailija kirjoitti:
Ottaa niin päähän tällaiset hössöttäjät. Vittu,kattokaa esim.mitä Syyrian lapsille kuuluu ja puhukaa sitten vasta lelliperseidenne traumoista.
Tai kysymys kuuluu: montako majoitit jo? Täällä Suomessa on melko monta alueelta paennutta pakolaisperhettä traumoineen, osa tulleista aikuisista on tehnyt itsemurhankin. Miten autoit heitä?
ap
Mutta siis sekin on ristiriitaista, että vaikka mulla oli ikävä olo lapsen puolesta, niin tiedän, ettei sekään olisi tilannetta minnekään parantanut, jos mä olisin sitten istunut kans sen loppureissun ajan siellä autossa vahtimassa lapsen psyykettä :D
Tuli nyt just mieleen, että entä jos se on kaikuja lapsuudesta, että äidin raivostuessa olen tavallaan ajatellut että mun pitäisi vahtia äidin psyykettä? Kun se ei rauhoitu milään, vaikkakin se samaan aikaan kun ei rauhoitu, vihoittelee minulle niin että kohta oksennan pelosta tai siitä tunteesta, miten se vihaa minua? Saako joku kiinni? Kun siis moni sanoi, että lapsi voi hyvin mennä paikkaan, jossa voi olla sen aikaa kun muut saavat syömisensä loppuun ja itse olin ihan että ei kun lapsen vierellä pitäis jonkun olla, koska pelästyi? Ja pelästyneiden vierelle kuuluu jäädä?
En nyt varsinaisesti koe olleeni kauhean itsekäskään mennessäni takaisin kahvilaan, varsinkin kun lapsi ei ollut autossa enää yhtään peloissaan, mutta eihän se nyt ollut mukavaa syödä, kun lapsi oli autossa, enkä ollut varma miten siellä pärjätään. Mieheen luotin kun hänestä lapsen saattoi jättää autolle yksin (lapsihan oli jäänyt autolle siis miehen kanssa, kun mä halusin mennä syömään loppuun, ja sanonut miehelle, että "mene pois") että kai se nyt sitten voi olla siellä yksin.
En tiedä oisko mun sitten yliminäni mielestä kuulunut uhriutua ja uhrautua ja istua minunkin siellä autossa lapsen kanssa loppuun saakka, etti pikkuinen tunne oloaan hylätyksi tai yksinäiseksi? Että minähän sen kuitenkin aiheutin, että lapsi pelästyi ja joutui lopettamaan kahvilareissunsa kesken? (Vaikka minun (ei yliminä) mielestäni lapsi olisi pystynyt halutessaan kokoamaan itsensä ja sitä jatkamaan.)
ap
Minusta se on pahempi asennevamma, että ei kyseenalaista toimintaansa lainkaan.
ap