Tunteiden pelkääminen on hölmö syy jäädä ilman läheisyyttä ja seurustelua
Olen huomannut, että monet ihmiset pelkäävät aivan hysteerisesti tunteita, ja sen vuoksi he sabotoivat omia mahdollisuuksiaan tapailu- ja seurusteluasioissa.
Ei uskalleta pyytää toista treffeille, suostua treffeille, suudella, harrastaa seksiä, tapailla, alkaa seurustella, muuttaa yhteen... Sen sijaan pelätään, jarrutellaan, varmistellaan, kielletään omat mukavat tunteet ja pelataan erilaisia pelejä. Vain, koska rakkaudessa on mahdollista kokea myös epämiellyttäviä tunteita.
Joo, on hyvä että meillä on aivoissa jarrumekanismi, joka estää meitä tekemästä typeyyksiä, mutta tuntuu jotenkin tosi hassulta, että kieltää itseltään mahdollisuuden hyvään siksi, että likimain ainoana riskinä on kokea epämiellyttäviä tunteita. Tunteet eivät ole vaarallisia! Ne eivät voi satuttaa meitä. Tunteet eivät pysty tekemään meille mitään muuta kuin saada meidät kokemaan ne.
Valitettavasti myöskään mikään määrä varmistelua ei voi taata, etteikö niitä epämiellyttäviäkin tunteita voisi seurata. Mitään takeita ei voi saada. Toiselta ei voi saada vakuuksia sydänsurujen varalle. Sen sijaan tuo hysteerinen itsen suojelu voi paitsi viedä pois uusia mahdollisuuksia, myös pilata olemassaolevia.
Siksi minusta valmius kokea epämiellyttäviäkin tunteita ja tavoitella hyvää niistä huolimatta on tärkeimpiä inhimillisiä taitoja.
Kommentit (41)
Se on ihan totta... Ja sitten nämä, jotka pelästyvät ja vetävät takapakkia ja pilaavat sillä kaiken. Ja kuvittelevat toimivansa oikein. Myöhemmin voi kaduttaa.
En itsekään uskalla pyytää ketään ulos tai kysyä heidän parisuhdestatustaan, paitsi joskus alkoholin vaikutuksen alaisena. Ja sitten kun heittäytyy itse tietyssä vaiheessa tapailua niin toinen perääntyy.
Kaikkina kertoina kun olen luottanut tunteisiini ja antanut elämässäni tilaisuuden rakkaudelle, olen saanut vain turpiini. Siksi varmistelu ja itsesuojelu ja sinkkunakin on jopa onnellisempaa kuin peläten koska uusi mies "muuttaa mielensä" tai toteaa "miten kaunis ja ihana olen, mutta ei ole vaan tunteita".
Asiassa on kaksi puolta. Miksi satuttaa itseään jos ei ole pakko? Jos toinen osapuoli on iloinen päiväperhonen, joka vaan hyppelee kukasta kukkaan, ja toinen vakavampi jumittaja, kyllä se jumittaja tietää, ettei päiväperhon kanssa suhteilusta tule kuin kipua ja tuskaa. Miksi siis vaivautua?
Itse en ala miehen kanssa enää mihinkään, ellei se ole täysin tosissaan ja valmis sitoutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkina kertoina kun olen luottanut tunteisiini ja antanut elämässäni tilaisuuden rakkaudelle, olen saanut vain turpiini. Siksi varmistelu ja itsesuojelu ja sinkkunakin on jopa onnellisempaa kuin peläten koska uusi mies "muuttaa mielensä" tai toteaa "miten kaunis ja ihana olen, mutta ei ole vaan tunteita".
Niin, nuo ovat aivan mahdollisia seurauksia siitä, että kiinnostuu jostakusta. Olen itsekin päättänyt tapailusuhteita siksi, ettei minulla ole riittäviä tunteita, ja niin ovat kumppaninikin lopettaneet. Jopa monen vuoden seurustelusuhteet ovat päättyneet.
Mutta tämä on minusta ihan okei. En haluaisi sitä, mutta jos niin käy, se on silti parempi kuin toisessa roikkuminen vain siksi, ettei uskalla lopettaa juttua, joka ei toimi.
Joo, torjutuksi tuleminen tuntuu ikävältä, mutta se on pelkkä tunne, ja kun sille ei anna määräänsä enempää merkitystä, siitä yli pääseminen on paljon, paljon helpompaa. Tietenkin pettymyksen ja sydänsurun hetkellä toivoo, ettei tarvitsi kokea sitä, mutta en ole koskaan ajatellut, että luopuisin seurustelusta noiden vuoksi. En halua antaa tilapäisile mielen tuotoksille noin paljon valtaa elämäni tärkeimpiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on kaksi puolta. Miksi satuttaa itseään jos ei ole pakko? Jos toinen osapuoli on iloinen päiväperhonen, joka vaan hyppelee kukasta kukkaan, ja toinen vakavampi jumittaja, kyllä se jumittaja tietää, ettei päiväperhon kanssa suhteilusta tule kuin kipua ja tuskaa. Miksi siis vaivautua?
Itse en ala miehen kanssa enää mihinkään, ellei se ole täysin tosissaan ja valmis sitoutumaan.
Jos ei koe saavansa seurustelusta riittävästi hyvää, ei kannatakaan. Mutta on turha kuvitella, että "täysin tosissaan" oleminen jotenkin takaisi, ettei niitä pettymyksiä tarvitisi kohdata.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkina kertoina kun olen luottanut tunteisiini ja antanut elämässäni tilaisuuden rakkaudelle, olen saanut vain turpiini. Siksi varmistelu ja itsesuojelu ja sinkkunakin on jopa onnellisempaa kuin peläten koska uusi mies "muuttaa mielensä" tai toteaa "miten kaunis ja ihana olen, mutta ei ole vaan tunteita".
Niin, nuo ovat aivan mahdollisia seurauksia siitä, että kiinnostuu jostakusta. Olen itsekin päättänyt tapailusuhteita siksi, ettei minulla ole riittäviä tunteita, ja niin ovat kumppaninikin lopettaneet. Jopa monen vuoden seurustelusuhteet ovat päättyneet.
Mutta tämä on minusta ihan okei. En haluaisi sitä, mutta jos niin käy, se on silti parempi kuin toisessa roikkuminen vain siksi, ettei uskalla lopettaa juttua, joka ei toimi.
Joo, torjutuksi tuleminen tuntuu ikävältä, mutta se on pelkkä tunne, ja kun sille ei anna määräänsä enempää merkitystä, siitä yli pääseminen on paljon, paljon helpompaa. Tietenkin pettymyksen ja sydänsurun hetkellä toivoo, ettei tarvitsi kokea sitä, mutta en ole koskaan ajatellut, että luopuisin seurustelusta noiden vuoksi. En halua antaa tilapäisile mielen tuotoksille noin paljon valtaa elämäni tärkeimpiin asioihin.
Pelkkä tunne? Miten tuo sitten onnistuu, ettei anna sille määräänsä enempää merkitystä? En ole löytänyt sitä nappia vielä, mistä tätä saisi säädettyä. Itse olen eron jälkeen vihdoin viimein alkanut tapailla miehiä ja pelottaa koko ajan ihan järjettömästi, koska romahdan jo pienistäkin epäonnistumisista. En tiedä, ketä tässä yritän huijata, kun enää edes yritän. Tiedän, etten kuitenkaan pysty uuteen suhteeseen.
Oi, hienoa kun kerroit tämän! Nythän elämäni vallan muuttuu, kun vihdoin näin tämän totuuden... Voisitko vielä samaan syssyyn kertoa, että masennus, ahdistus ynnä muut mielenterveydelliset ongelmat ja tunnelukot ovat turhaa ja hölmöä?
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkina kertoina kun olen luottanut tunteisiini ja antanut elämässäni tilaisuuden rakkaudelle, olen saanut vain turpiini. Siksi varmistelu ja itsesuojelu ja sinkkunakin on jopa onnellisempaa kuin peläten koska uusi mies "muuttaa mielensä" tai toteaa "miten kaunis ja ihana olen, mutta ei ole vaan tunteita".
Niin, nuo ovat aivan mahdollisia seurauksia siitä, että kiinnostuu jostakusta. Olen itsekin päättänyt tapailusuhteita siksi, ettei minulla ole riittäviä tunteita, ja niin ovat kumppaninikin lopettaneet. Jopa monen vuoden seurustelusuhteet ovat päättyneet.
Mutta tämä on minusta ihan okei. En haluaisi sitä, mutta jos niin käy, se on silti parempi kuin toisessa roikkuminen vain siksi, ettei uskalla lopettaa juttua, joka ei toimi.
Joo, torjutuksi tuleminen tuntuu ikävältä, mutta se on pelkkä tunne, ja kun sille ei anna määräänsä enempää merkitystä, siitä yli pääseminen on paljon, paljon helpompaa. Tietenkin pettymyksen ja sydänsurun hetkellä toivoo, ettei tarvitsi kokea sitä, mutta en ole koskaan ajatellut, että luopuisin seurustelusta noiden vuoksi. En halua antaa tilapäisile mielen tuotoksille noin paljon valtaa elämäni tärkeimpiin asioihin.Pelkkä tunne? Miten tuo sitten onnistuu, ettei anna sille määräänsä enempää merkitystä?
Se liittyy siihen teoriaan, joka ihmisellä on omasta mielestään. Uskooko hän, että ajatukset ja tunteet, joita mieli tuottaa, ovat yhtä kuin minä: aina totta tai ainakin vakavasti harkitsemisen arvoisia, tärkeitä, vakavasti otettavia. Vai uskooko hän, että tunteet ja ajtukset ovat aivojen tuottamaa mekkalaa ja luonteeltaan kuin juorut ja huhut: ehkä totta, ehkä osittain totta, ehkä täysin pötyä; jotakin, mitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti; jotakin minästä erillistä; jotakin, mitä tulee arvioida niiden hyödyllisyyden näkökulmasta, ja jättää sikseen, jos ne eivät vie elämää siihen suuntaan, johon omat arvot osoittavat.
Hyvä mielenterveys ei ole mahdollista, ellei ymmärrä ajatusten/tunteiden ja minän erillisyyttä toisistaan. Tässä mindfulness ja kolmannen aallon kognitiivinen käyttäytymisterapia ovat erittäin hyödyllisiä työkaluja.
Vierailija kirjoitti:
Oi, hienoa kun kerroit tämän! Nythän elämäni vallan muuttuu, kun vihdoin näin tämän totuuden... Voisitko vielä samaan syssyyn kertoa, että masennus, ahdistus ynnä muut mielenterveydelliset ongelmat ja tunnelukot ovat turhaa ja hölmöä?
Haluttomuus kokea epämiellyttäviä tunteita ja omien arvojen mukaisten asioiden välttely tämän haluttomuuden takia ei ole mielenterveyden ongelma vaan yleisinhimillinen piirre. Se voi kuitenkin rajoittaa omaa elämää yhtä voimakkaasti.
Mulla ne "vain tunteet" vastaavat samoja olotiloja kuin läheisen kuollessa.
Itku tulee yhtäkkiä ja pitkin päivää, en pysty nukkumaan ja tuska on hirveän hallitseva eikä sitä voi oikein kontrolloida.
Sille täytyy antaa aikaa.
Esim. kerran valvoin, itkin ja kiemurtelin kolme päivää putkeen, kun yksi romanssi loppui (olin todella rakastunut silloin siihen mieheen).
On ilo lukea Hanska sun kirjoituksia, kun tuntuu, että joku pukee omia ajatuksiani hienosti sanoiksi. Jotenkin rauhoittavaa, kun ketjut ei mene turhanpäiväiseksi riitelyksi, kun seassa on niitäkin kirjoittelijoita joilla on tietoa ja argumentoivat hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on kaksi puolta. Miksi satuttaa itseään jos ei ole pakko? Jos toinen osapuoli on iloinen päiväperhonen, joka vaan hyppelee kukasta kukkaan, ja toinen vakavampi jumittaja, kyllä se jumittaja tietää, ettei päiväperhon kanssa suhteilusta tule kuin kipua ja tuskaa. Miksi siis vaivautua?
Itse en ala miehen kanssa enää mihinkään, ellei se ole täysin tosissaan ja valmis sitoutumaan.
Mistä tiedät onko se mies valmis sitoutumaan jos et ensin ala tapailla sitä ja selvitä miten te kaksi edes sovitte yhteen? Tarkoitatko oikeasti että suostut treffeille vain jos mies on valmis muuttamaan kirjansa sinun luoksesi ennen ensimmäistä tapaamista? Selitä nyt ihmeessä.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on kaksi puolta. Miksi satuttaa itseään jos ei ole pakko? Jos toinen osapuoli on iloinen päiväperhonen, joka vaan hyppelee kukasta kukkaan, ja toinen vakavampi jumittaja, kyllä se jumittaja tietää, ettei päiväperhon kanssa suhteilusta tule kuin kipua ja tuskaa. Miksi siis vaivautua?
Itse en ala miehen kanssa enää mihinkään, ellei se ole täysin tosissaan ja valmis sitoutumaan.
Jos ei koe saavansa seurustelusta riittävästi hyvää, ei kannatakaan. Mutta on turha kuvitella, että "täysin tosissaan" oleminen jotenkin takaisi, ettei niitä pettymyksiä tarvitisi kohdata.
Taidat olla aika nuori.
Nimenomaan täysin tosissaan oleminen tarkoittaa sitä, että ihmiseen voi luottaa. Luottamus taas on sitä, että tietää toisen pysyvän rinnallaan vaikka tulisi ongelmiakin. Nykyinen vitsaus on se, että ihmiset kuvittelevat olevansa immuuneja kaikille ongelmille. Newsflash, terapia ei ratkaise kaikkia ongelmia, ja jos valitset haahuilijan parisuhteeseen, yksinpä jäät vaikeuksiesi hetkellä.
Olisimpa lukenut tämän aiemmin. Ensimmäinen seurustelusuhteeni kariutui vuosi sitten tästä syystä. Jarruttelin,epäilin miehen tunteita, olin häntä kohtaan kylmä. Alitajuntaisesti testasin häntä : jos hän ei lähde pois, niin uskallan tuntea jotain. Pitkään hän tätä kestikin. Vuoden jälkeen jätti minut. Olemme olleet yhteyksissä. Myönsi, että on tunteita, mutta ei voi olla onnellinen kanssani koska en uskalla tuntea. Olen ottanut opikseni, mutta tätä on vaikea todistaa nyt kun asumme kaukana toisistamme. Tiedän hänen tapailevan uusia ihmisiä, itse vielä itken hönen perään. Mitä mentinkään kun en uskaltanut heittäytyä. Tulen aina katumaan tätä. Puolen vuoden päästä pääsen muuttamaan takaisin kotipaikkakunnalleni. Olen kertonut puhelimessa haluavani hänet takaisin. Mikäli hän yhä on sinkku ja olemme samalla paikkakunnalla, uskon voivani todistaa rakkauteni. En anna periksi. Sitä katuisin todella. Älkää antako pelkojen estää elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on kaksi puolta. Miksi satuttaa itseään jos ei ole pakko? Jos toinen osapuoli on iloinen päiväperhonen, joka vaan hyppelee kukasta kukkaan, ja toinen vakavampi jumittaja, kyllä se jumittaja tietää, ettei päiväperhon kanssa suhteilusta tule kuin kipua ja tuskaa. Miksi siis vaivautua?
Itse en ala miehen kanssa enää mihinkään, ellei se ole täysin tosissaan ja valmis sitoutumaan.
Mistä tiedät onko se mies valmis sitoutumaan jos et ensin ala tapailla sitä ja selvitä miten te kaksi edes sovitte yhteen? Tarkoitatko oikeasti että suostut treffeille vain jos mies on valmis muuttamaan kirjansa sinun luoksesi ennen ensimmäistä tapaamista? Selitä nyt ihmeessä.
Jos seksiä on, suhde joko etenee sitoutumista kohti tai ei jatku. So simples. Muutaman kerran kestän seksiä ilman valtavaa surutyötä erotessa. Mutta itselleni satunnainen seksi ei ole minkään väärti ilman tunteita.
Oikeasti nyt alkoi sylettää... Ihminen, joka ylenkatsoo omia tunteitaan ja ajatuksiaan vain siksi, että ne voivat muuttua, ei ole ihminen ollenkaan, vaan pelkkä varjo tai haamu. Tuuliviiri. Kykenemätön pitkäntähtäimen suunnitelmallisuuteen, onneen, ajan tuomiin palkintoihin.
Itse olen harrastanut meditointia nimenomaan pystyäkseni eläytymään tunteisiini ja sitoutumaan niihin, en väheksyäkseni niitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ylenkatsoo omia tunteitaan ja ajatuksiaan vain siksi, että ne voivat muuttua, ei ole ihminen ollenkaan, vaan pelkkä varjo tai haamu. Tuuliviiri. Kykenemätön pitkäntähtäimen suunnitelmallisuuteen, onneen, ajan tuomiin palkintoihin.
Päinvastoin. En rakentaisi pitkän aikavälin suunnitelmiani, elämäntapaani tai tavoitteitani minkään niin häilyväisen kuin tunteiden varaan. Tunteita tulee ja menee kuin pilviä taivaalla, mutta arvot ovat suhteellisen pysyviä.
Siksi mietin, minälaista elämää haluan elää ja minkälaisia asioita tehdä, ja toimin sen mukaisesti. Jos minulla on kiva harratus, joka rikastuttaa elämääni, lähden sinne joka viikko, vaikka en jonakin iltana millään jaksaisi. Ja jos haluan tutustua naisiin, teen aloitteita, vaikka hylätyksi tuleminen pelottaisikin.
Tunteet ovat tärkeä osa mielen toimintaa, mutta ne eivät lopulta ole muuta kuin tilapäisiä mentaalisia tapahtumia. Ne eivät ole totta, eikä niihin kätkeydy mitään salattua, mystistä merkitystä. Niiden mukaan toimiessaan on kuin leija, joka on aina uuden tuulenpuuskan vietävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on kaksi puolta. Miksi satuttaa itseään jos ei ole pakko? Jos toinen osapuoli on iloinen päiväperhonen, joka vaan hyppelee kukasta kukkaan, ja toinen vakavampi jumittaja, kyllä se jumittaja tietää, ettei päiväperhon kanssa suhteilusta tule kuin kipua ja tuskaa. Miksi siis vaivautua?
Itse en ala miehen kanssa enää mihinkään, ellei se ole täysin tosissaan ja valmis sitoutumaan.
Mistä tiedät onko se mies valmis sitoutumaan jos et ensin ala tapailla sitä ja selvitä miten te kaksi edes sovitte yhteen? Tarkoitatko oikeasti että suostut treffeille vain jos mies on valmis muuttamaan kirjansa sinun luoksesi ennen ensimmäistä tapaamista? Selitä nyt ihmeessä.
Jos seksiä on, suhde joko etenee sitoutumista kohti tai ei jatku. So simples. Muutaman kerran kestän seksiä ilman valtavaa surutyötä erotessa. Mutta itselleni satunnainen seksi ei ole minkään väärti ilman tunteita.
Siis tarkoitatko, että kun olet harrastanut seksiä jonkun kanssa kerran tai pari, haluat suhteen "etenevän kohti sitoutumista", tai muuten päätät suhteen? Mitä se "eteneminen kohti sitoutumista" sinulle tarkoittaa?
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkina kertoina kun olen luottanut tunteisiini ja antanut elämässäni tilaisuuden rakkaudelle, olen saanut vain turpiini. Siksi varmistelu ja itsesuojelu ja sinkkunakin on jopa onnellisempaa kuin peläten koska uusi mies "muuttaa mielensä" tai toteaa "miten kaunis ja ihana olen, mutta ei ole vaan tunteita".
Niin, nuo ovat aivan mahdollisia seurauksia siitä, että kiinnostuu jostakusta. Olen itsekin päättänyt tapailusuhteita siksi, ettei minulla ole riittäviä tunteita, ja niin ovat kumppaninikin lopettaneet. Jopa monen vuoden seurustelusuhteet ovat päättyneet.
Mutta tämä on minusta ihan okei. En haluaisi sitä, mutta jos niin käy, se on silti parempi kuin toisessa roikkuminen vain siksi, ettei uskalla lopettaa juttua, joka ei toimi.
Joo, torjutuksi tuleminen tuntuu ikävältä, mutta se on pelkkä tunne, ja kun sille ei anna määräänsä enempää merkitystä, siitä yli pääseminen on paljon, paljon helpompaa. Tietenkin pettymyksen ja sydänsurun hetkellä toivoo, ettei tarvitsi kokea sitä, mutta en ole koskaan ajatellut, että luopuisin seurustelusta noiden vuoksi. En halua antaa tilapäisile mielen tuotoksille noin paljon valtaa elämäni tärkeimpiin asioihin.Pelkkä tunne? Miten tuo sitten onnistuu, ettei anna sille määräänsä enempää merkitystä?
Se liittyy siihen teoriaan, joka ihmisellä on omasta mielestään. Uskooko hän, että ajatukset ja tunteet, joita mieli tuottaa, ovat yhtä kuin minä: aina totta tai ainakin vakavasti harkitsemisen arvoisia, tärkeitä, vakavasti otettavia. Vai uskooko hän, että tunteet ja ajtukset ovat aivojen tuottamaa mekkalaa ja luonteeltaan kuin juorut ja huhut: ehkä totta, ehkä osittain totta, ehkä täysin pötyä; jotakin, mitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti; jotakin minästä erillistä; jotakin, mitä tulee arvioida niiden hyödyllisyyden näkökulmasta, ja jättää sikseen, jos ne eivät vie elämää siihen suuntaan, johon omat arvot osoittavat.
Hyvä mielenterveys ei ole mahdollista, ellei ymmärrä ajatusten/tunteiden ja minän erillisyyttä toisistaan. Tässä mindfulness ja kolmannen aallon kognitiivinen käyttäytymisterapia ovat erittäin hyödyllisiä työkaluja.
Mutta kun niillä tunteillahan on kaksi puolta. Jos haluan jonkun kanssa parisuhteeseen, minun pitää myös tuntea niitä ihastumisen ja kiintymyksen tunteita. Eihän siinä muuten ole järkeä. Sitten kun näiden tunteiden osalta kokeekin pettymyksen, tottakai se sattuu, mitä lujempaa tunnepuolella on lähtenyt mukaan. Eli se, että "kieltää" itseltään ne liian suuret pettymykset, edellyttää myös, etten ihastu niin vahvasti. Pitää jarrutella, ettei se pettymys ole liian suuri. Ethän voi ajaa autoakaan 80 km/t, mutta päättää, että jos tulee kolari, se vauhti olikin vain 50 km/t.
Olen syyllinen tähän. Mutta miten siitä pääsee eroon?