Kuinka suhtaudut ihmisiin, jotka jostain syystä lopettavat sinulle puhumisen?

Hämmennyn, ahdistun ja mietin, mitä olen tehnyt väärin. Ahdistun suunnattomasti tuollaisista tilanteista, koska se muistuttaa minua kokemastani koulukiusaamisesta sekä äidistäni, joka rankaisi minua ja isää pitämällä mykkäkoulua.

En varmaan uskaltaisi kysyä, miksi toinen mököttää minulle. Vaikka tilanne tuntuisikin pahalta, todennäköisesti ajattelisin, ettei sille mitään voi ja yrittäisin antaa asian olla.

Miettisin miten olen häntä loukannut.

Minä puhun yhdelle työkaverille nykyään ihan vain työasioita en yhtään mitään muuta. Syy on työkaverin luokkaavat puheet illanvietossa. Se että on humalassa puhunut paskaa ei ole lieventävä asianhaara.

Yhdessä kouluyhteisössä jossa työskentelin, Opettajan huonessa puhuttiin että olisi hyvä kun kukaan ei puhuisi hänelle/ tervehtisi. No ei selvinnyt kuka opettajista se "hän" oli. Mutta minusta  puhe oli todella ala-arvoista ja vielä kun kyseessä oli opettajat!  Selän takan apuhumista riitti myös paljon ja hassua oli miten talon sihteeri hämmensi koko soppaa /taloa. 

Vierailija kirjoitti:

Uskon että puhumattomuus ja ignooraaminen on myös vallankäyttöä, halutaan osoittaa tuolle, jolle ei puhuta, hänen paikkansa arvoasteikossa. Alhaistakin alhaisempi jota päin ei edes kannata katsoa.

Sitähän se juuri on.

Mulla on tuollainen työkaveri. Hän on riidoissa ties kenen kanssa ja moni ihminen on katkaissut välinsä häneen. Tämä työkaveri tykkää oikein luoda draamaa ihmisten välille, veetuilee ihmisille tarkoituksella jne.

Olin pannut merkille, että tämä työkaveri on ollut pitemmän aikaa vähän vaisu. En ollut asiaa enemmän ajatellut, onhan tuolla jatkuvasti elämä yhtä draamaa ja jatkuvaa poikkeustilanteesta. Toinen työkaveri sitten muutaman kuukauden päästä minua infosi, että minulle on suututtu siitä, etten jaa elämäni asioita tälle työkaverilleni. (No en varmaan jaa kun kaikki sanomasi vääristellään ja käytetään itseäsi vastaan.) Minua sitten rangaistaan siitä vastavuoroisesti mykkäkoululla - hänkään ei kerro itsestään minulle mitään eikä edes puhu mitään. :D

Mykkäkoulua on nyt jatkunut jotain, öö, neljä vuotta. Joinakin päivinä tosin tämä työkaveri on niin hyvällä päällä ja seurankipeä, että unohtaa että piti mököttää ja tulee höpöttämään itsestään. Pääsääntöisesti sanotaan vain huomenta ja jos on jotain kysyttävää niin sitten se. Minä olen ihan tyytyväinen tilanteeseen kun saa keskittyä asiaan ja töihin. Sittemmin olen kuullut minua "rangaistun" tämän työkaverin toimesta muutenkin. Olen vain itse huomannut työkaverin olevan epävakaa ja -luotettava sekä laiska, joka jättää sovitutkin hommat tekemättä ja ilmestymättä paikalle. Jotenkin surullista. :( Työkaverini ei myöskään kestä yhtään mitään negatiivista palautetta itsestään, sellaisesta kostetaan useampi viikko. Vastavuoroisesti työkaverini suurin huvi on kahvihuoneessa parodioida typeriä asiakkaita ja työkavereita.

Minulle on ollut ihan vaan helpotus pitää hajurakoa tuohon ihmiseen. Jos ei tule juttuun niin sitten ei tule, miksi kiusata itseään.

Minulla se johtuu siitä, että ko ihminen on osoittautunut kerta toisensa jälkeen luottamuksen pettäjäksi ja olen antanut monta mahdollisuutta parantaa tapojaan ja kun näin ei tapahdu yksinkertaisesti kyllästyn koko ihmiseen ja hän ei ole mulle olemassa enää. Ehkä julman kuuloista mutta ajattelen että hänellä oli mahdollisuuksia mitä jätti käyttämättä ja jatkoi vain enkä tuhlaa sellaisiin ihmisiin yhtään energiaa enää.

Puhuin, jos oli asiaa (työkaveri, entinen nykyisin). Lisäksi piruuttani esim. lounastauolla ihan small talkia, kuten muillekin, että sain katsoa sitä vaivaantumusta.

Minulla on aavistus siitä, mistä mykkäkoulu alkoi, ja se syy on paitsi lapsellinen myös tapahtunut vuosia sitten. En todellakaan ala pyydellä anteeksi tms.

Onhan tuota sattunut, minkäs teet. Itse taidan vain olla niin pohjasakkaa ettei haluta olla tekemisissä, en tiedä mitä juttuja kylillä kulkeekaan, mutta huvittaahan se kun naapurin koirakin jää tuijottamaan.

Jos työkaveri lopettaa puhumisen, annanmököttää. Ihmettelen ehkä mielessäni hetken, mutta en ala pohtia enempää. Olenhan ensi sijaisesti töissä. Käyttäydyn normaalisti josjoudumme tekemisiin työasioissa. Jos hän ei hoida töitään, niin se on esimiehen asia.

Jos kyseessä kaveri niin odotan laatuunko mökötys. Jos ei, niin jatkan matkaa kyseisestä ystävyydestä. Saatan kysyä, mikä vaivaa, mutta jos toisella ei halua selvittää asioita, niin en ala kerjäämään anteeksiantoa asiassa joka minun pitäisi arvata.

Jos kyseessä on joku puolituttu niin en edes mieti. Täysin yhdentekevä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Jos työkaveri lopettaa puhumisen, annanmököttää. Ihmettelen ehkä mielessäni hetken, mutta en ala pohtia enempää. Olenhan ensi sijaisesti töissä. Käyttäydyn normaalisti josjoudumme tekemisiin työasioissa. Jos hän ei hoida töitään, niin se on esimiehen asia.

Jos kyseessä kaveri niin odotan laatuunko mökötys. Jos ei, niin jatkan matkaa kyseisestä ystävyydestä. Saatan kysyä, mikä vaivaa, mutta jos toisella ei halua selvittää asioita, niin en ala kerjäämään anteeksiantoa asiassa joka minun pitäisi arvata.

Jos kyseessä on joku puolituttu niin en edes mieti. Täysin yhdentekevä ihminen.

Ihailen ajattelu- ja suhtautumistapaasi!

Täällä just pähkäilen tämän asian kanssa. Lapseni kummi lopetti kaiken yhteydenpidon reilu kuukausi sitten kun sitä aiemmin olimme yhteydessä monta kertaa viikossa.

Nyt se ei vastaa mun puheluihin tai viesteihin. En tiedä mitä on tapahtunut, viimeksi kun nähtiin käytiin yhdessä syömässä ja kaikki oli ihan normaalia.

En siis ole mitenkään pommittanut sitä viesteillä vaan aluksi lähettänyt ihan normaaleja viestejä niin kuin meillä on ollut tapana ja kun vastausta ei kuulunut niin kysyin lopulta onko kaikki ok. Ei vastausta siihenkään.

Faceen päivittää stauksiaan ihan normaalisti joten hengissä on. Aluksi olin vain hämilläni, mutta nyt alan kyllä jo pikkuhiljaa pahoittaa mieleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että puhumattomuus ja ignooraaminen on myös vallankäyttöä, halutaan osoittaa tuolle, jolle ei puhuta, hänen paikkansa arvoasteikossa. Alhaistakin alhaisempi jota päin ei edes kannata katsoa.

Sitähän se juuri on.

Enemmän se on yritys siihen. Toisten kohdalla se onnistuu paremmin, toiselle huonommin ja kolmas ei edes huomaa sitä että (sillä ei ole mitään merkitystä, se ei osita mitään paikkaa, eikä minkäänlaista valta-asemaa suhteessa kehenkään).

Vihaan tollaista yli kaiken! Menen kysymään kyseiseltä mököttäjältä että mikä riivaa

Miespuolinen työkaveri lopetti puhumisen n. vuosi sitten, mitään syytä en ole sille keksinyt. Muiden kanssa on kuin ennenkin, mutta minua ei katsokaan, ei tervehdi, ei vastaa  puhutteluun ja lähtee pois jos tulen paikalle. On myös yrittänyt sabotoida työtäni - siis oman työpaikkansa tulosta! - mikä tuntuu jo vähän itsetuhoiselta ja absurdilta. 

Olen vähän hölösuu, joten tiedostan että olen saattanut sanoa jotain ajattelematonta, mitä todennäköisesti pyytäisin anteeksi jos vain tietäisin mitä se on. En käsitä, miten anteeksipyyntöä odottavat suuttujat kuvittelevat toisten osaavan lukea heidän ajatuksiaan elleivät he kerro mistä ovat suuttuneita!

Alkuun olin ihan hädissäni että mitä tämä nyt on. Pariin kertaan yritin aloittaa keskustelun, mutta kun se ei onnistunut, päädyin siihen että olkoon koko tyyppi. Hän on itse vastuussa omista ailahteluistaan ja oikutteluistaan. Jos haluaa anteeksipyynnön niin tulkoon siitä kertomaan. Jos taas haluaa olla loppuikänsä vihainen jostain sammakosta niin fine.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos työkaveri lopettaa puhumisen, annanmököttää. Ihmettelen ehkä mielessäni hetken, mutta en ala pohtia enempää. Olenhan ensi sijaisesti töissä. Käyttäydyn normaalisti josjoudumme tekemisiin työasioissa. Jos hän ei hoida töitään, niin se on esimiehen asia.

Jos kyseessä kaveri niin odotan laatuunko mökötys. Jos ei, niin jatkan matkaa kyseisestä ystävyydestä. Saatan kysyä, mikä vaivaa, mutta jos toisella ei halua selvittää asioita, niin en ala kerjäämään anteeksiantoa asiassa joka minun pitäisi arvata.

Jos kyseessä on joku puolituttu niin en edes mieti. Täysin yhdentekevä ihminen.

Ihailen ajattelu- ja suhtautumistapaasi!

Olen opetellut tämän ajattelun. Minulla on kaksi marttyyrimököttäjää työkaverina ja yksi lapsuuden/nuoruudenystävä toimi noin. Aikani käytin energiaa syiden pohtimiseen, kunnes totesin, etten niistä jyvällepääse kuitenkaan. Koska en voi tietää mökötysten syitä tai vaikuttaa niihin, niin omaan suhtatumiseeni voin vaikuttaa. Päätin olla välittämättä tuon taivaallista, koska ongelmahan oli selkeästi heillä itsellään. Joitakin kertoja mykkäkoulun syiksi paljastui aivan typeriä juttuja. Jos en esimerkiksi ollut sanonut tai tehnyt jotain siten, miten he olivat ajatelleet että minun olisi pitänyt toimia. Ihan kuin itse noudattaisivat elämässään minun ajatuksia. Aivan pähkähullua! En voi pitää normaalina tuollaista.

Up

Vierailija kirjoitti:

Puhuin, jos oli asiaa (työkaveri, entinen nykyisin). Lisäksi piruuttani esim. lounastauolla ihan small talkia, kuten muillekin, että sain katsoa sitä vaivaantumusta.

Minulla on aavistus siitä, mistä mykkäkoulu alkoi, ja se syy on paitsi lapsellinen myös tapahtunut vuosia sitten. En todellakaan ala pyydellä anteeksi tms.

Mulla yksi aikaisempi työkaveri kenen kans puhuttii smalltalkia yms aiemmin ja kuin seinään lopettanut puhumisen ja pitää mykkäkoulua mulle. Tiedän että joku puhunut pahaa selän takana mutta miksei voi sanoa mikä on ongelma. Tulee mieleen tuosta käytöksestä lasten tarha jossa lapsi mököttää " en leiki tuon kanssa enkä kerro miksi vaan murjotan että saan tikkarin ".  Ei tuo ole kypsää käytöstä alkuunkaan

Erikoista. Omalle kohdalleni ei ole tähän menneessä osunut vielä kertaakaan sellaista ihmistä, joka olisi lakannut puhumasta minulle tai vastaamasta puhutteluun. Olen 72-vuotias ja asunut monella eri paikkakunnalla.

Pari entistä kaveria tehnyt näin, jätin rauhaan kun ajattelin että ellei seura kelpaa niin olkoon. Myöhemmin paljastui että kummankin avioliitto oli kariutunut eli kai siellä ongelmia oli, jännä vaan että sitä piti niin peitellä.

Tapahtuuko sinulle useinkin niin?