20-25 vuotiaat: Millaisia suunnitelmia ja haaveita sinulla on tulevaisuudesta?

Olen 24, opiskelen tällä hetkellä, valmistua pitäisi 28-vuotiaana. Sitten olisi kiva saada töitä ja toteuttaa pitkäaikainen haaveeni ja ostaa oma hevonen :)

Sosialistinen maailmanvallankumous

Rikas mies pitäisi löytää. Mieluiten musta.

Olen 25, naimisissa, 2 lasta, vakityö.. Elämä on hyvää juuri nyt, mutta tottakai toivon, että saisin tehdä rakasta työtäni vielä pitkään. Oppia uutta ja ehkä edetä vähän korkeammaĺle. Kartuttaa taloutta puolison kanssa ja alkaa matkustella enemmän koko perheen kesken :)

Asun Alankomaissa nyt viidetta vuotta ja saan maisterintutkintoni kasaan taman opintovuoden jalkeen. Suunnitelmissa olisi loytaa oman alan tyo - aloitan hakemaan alani toimistojen luksuspaadysta ja sitten tiputtamaan vaatimustasoani alemmaksi jos ja kun toita ei ala loytya. Olen valmis muuttamaan mihin tahansa lansimaahan.

Haaveilen etta joskus minulla olisi varaa ostaa omakotitalo ja pala maata, etta voin myllata itselleni ison puutarhan ja hankkia elaimia, ehka oman hevosenkin. Haaveilen etta minulla on aikaa ja terveytta jatkaa vaeltamista ja pitkien matkojen pyorailya vanhaksi asti, ja ruusunpunaisimmissa unelmissani asun omalla maatilalla Islannissa sitten ryppyisena mummona kutimet kasissa.

Saa nahda miten unelmani muuttuvat vuosien vieriessa. Nykyisin olen elamaani tyytyvainen, kaipaan vaan enemman hiljaisuutta ja rauhaa.

Olen 22v, avoliitossa ja pieni vauva. Haaveissa rakentaa talo ja löytää äitiysloman jälkeen alan töitä. Toinen lapsi mahdollinen muutaman vuoden päästä.. :) Kunhan vauva vähän kasvaa, niin erityisesti kotimaanmatkailu kiinnostaa, esimerkiksi eräjormailua pohjoisessa. 

Ei mitään haaveita. Valmistun pian yliopistolta alalta joka ei työllistä. Jään varmaan pahamaineiseen lähiöön juomaan halpaa kahvia kuluneelta parsiltani ja pohdiskelen syvällisiä itsesäälin vallitessa päivä päivältä suuremman palan psyykkeestäni.

Olen myös 24, asun kaksiossa avomiehen kanssa. Nyt vihdoin alkaa mennä hyvin!

Ei enää tarvii asua kahdestaan kaksiossa, valmistun pian ja onneksi olen alan töissä valmistuessa ja miehellä pätkäduunin sijasta vakiduuni.

Haluan myös vakityön alalta ja lapsia joskus 5-8 vuoden päästä. Toki ulkomaille mielin myös, mutta ei vielä. Olisi pitänyt mennä aikaisemmin, nyt en halua mennä.

Haluan saada kroppani kuntoon (krooninen kipu), tämä on isoin prioriteetti. En jaksa ainaista jomotusta.

Lähinnä haluan nauttia elämästä miehen kanssa, olemme todella hyvä pari. Matkustelemme paljon, toivottavasti myös jatkossa.

Olen vuosimallia -96, maaliskuussa täytän 21. Poikaystävä täyttää marraskuussa 20, eli mua muutaman kuukauden nuorempi.

Molemmilla on vakkarityö. Minä ravintola-alalla ja mies IT-alalla.

Tällä hetkellä ei oikeastaan ole mitään kummempia suunnitelmia. Eletään päivä kerrallaan, käydään töissä, nähdään kavereita, välillä tehdään yhdessä jotain kivaa. Ja välillä istutaan vaan kotona. Tarkoitus olisi lähteä jonnekkin lomalle yhdessä joulun tienoilla, ennen jouluaattoa kuitenkin. Mutta ei vielä tietoa minne. Joko jonnekkin kylpylään Suomessa tai sit ihan ulkomaille.

Lapsista tai naimisiinmenosta ei olla pahemmin keskusteltu. Ollaan oltu yhdessä vähän yli 2 vuotta, mutta ollaan tunnettu toisemme lapsesta saakka. Tiedämme kuitenkin molemmat, että haluamme lapsia joskus. Ennenkuin täytämme 30. Mutta nyt on vielä liian aikaista mun mielestä, samoin hänenkin mielestä.

Katotaan mitä tästä tulee. Itselläni positiivinen kuva tulevaisuudesta, suhteessamme on kaikki hyvin ja uskon että ollaan pitkään yhdessä.

Mukavaa lokakuuta kaikille :)

23v, toivon saavani DI-opinnot  joskus kasaan ja saavani hyväpalkkaisen työn omalla alalla. Ehkä ilmansaasteiden parissa. Toivon pystyväni järjellä hallitsemaan päätöksiäni jatkossakin ettei biologia ohjaisi porsimaan maapallolle lisää ongelmia. Toivon että elämäni olisi yhtä mielekästä ja jännittävää vielä aikuisenakin.

Olen 24-vuotias, olen opiskellut ulkomailla mutta hiljattain palannut suomeen. Valmistun ennen joulua ja silloin pääsen muuttamaan miehen kanssa yhteen. Haaveissa olisi opiskella lisää, tehdä oman alan töitä ja matkustella paljon! Sitten kun elämä kaksistaan alkaa tympimään niin asettua aloilleen ja hankkia lapsia :) Toivoisin saavana ensimmäisen lapsen ennen 30:tä mutta aika näyttää...

Olen 22-vuotias ja tulevaisuudessa toivottavasti naimisissa miehen kanssa joka elättää minut.

Täytin juuri 23. Olen nyt ensimmäistä kertaa opiskelemassa sitten lukion, kielikurssilla josta ei valmistu miksikään eikä jatkomahdollisuuksiakaan juurikaan ole. Yliopistossa (niin Suomessa kuin kohdemaassakin) olisi toki tarjolla jatkokoulutusta, mutta Suomessa sisään otetaan vain muutamia hakijoita satojen joukosta, ja ulkomailla lysti tulisi maksamaan 10k+ euroa vuodessa. Päätinkin lähteä opiskelemaan lähinnä siksi, että aihe sivuaa harrastuksiani ja kielen opiskelusta on minulle henkilökohtaista hyötyä.

Kuten arvata saattaa, en ole opiskellut itselleni ammattia, ja vaikkei se nykypäivänä todellakaan ole mikään työpaikan tae, saa ammatittomuus (ns. "tässä iässä") minut entistä huolestuneemmaksi tulevaisuudesta. Mutta täällä kielikurssilla olen valitettavasti huomannut senkin, että taitavat minun "parhaat" opiskeluvuoteni olla jo takana päin... Sillä vaikka opiskelen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni jotain sellaista mikä minua oikeasti kiinnostaa ja siten opiskelu tuntuu mielekkäältä, jopa hauskaltakin, niin silti nykyinen arkirytmini tuntuu niin henkisesti kuin fyysisestikin uuvuttavalta. Siis kaikki ihan pikkuasioista lähtien; aamuherätykset, LÄKSYT, kokeisiinluku... Introverttinä rasitun jo pelkästä päivittäisestä ihmiskontaktista, kun en koulupäivän jälkeen ehdi rauhassa "palautumaan" kun jo heti seuraavana aamuna pitää lähteä uusintakierrokselle. Jos sallitte vähän hölmön vertauskuvan, niin tuntuu kuin henkisiä voimavaroja olisi vain lusikalla annettu ja sitten elämä yrittää niitä kauhalla vaatia.

Kaiken ylläolevan huomioonottaen, itse toivon tulevaisuudelta lähinnä sitä, että en kuolisi ennen aikojani tai joutuisi kadulle. Elämäni ns. "laadulla" ei olisi varsinaista merkitystä, kunhan olisi katto päällä ja nettiyhteys käytössä... Ja näistä tulevaisuuden"suunnitelmista" voinee päätellä, että parisuhdetta tai lapsia tai sen sellaista ei ole tulossa.

23-vuotias, juuri sain kandin paperit. Ei mitään hajua mistä teen gradun, sitä tässä koitan kuumeisesti pohtia. Haluaisin poikaystävän, tulevaisuudessa miehen ja ainakin kaksi lasta. Sekä toivon, että saan tehdä työtä josta pidän. Ja että olen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Täytin juuri 23. Olen nyt ensimmäistä kertaa opiskelemassa sitten lukion, kielikurssilla josta ei valmistu miksikään eikä jatkomahdollisuuksiakaan juurikaan ole. Yliopistossa (niin Suomessa kuin kohdemaassakin) olisi toki tarjolla jatkokoulutusta, mutta Suomessa sisään otetaan vain muutamia hakijoita satojen joukosta, ja ulkomailla lysti tulisi maksamaan 10k+ euroa vuodessa. Päätinkin lähteä opiskelemaan lähinnä siksi, että aihe sivuaa harrastuksiani ja kielen opiskelusta on minulle henkilökohtaista hyötyä.

Kuten arvata saattaa, en ole opiskellut itselleni ammattia, ja vaikkei se nykypäivänä todellakaan ole mikään työpaikan tae, saa ammatittomuus (ns. "tässä iässä") minut entistä huolestuneemmaksi tulevaisuudesta. Mutta täällä kielikurssilla olen valitettavasti huomannut senkin, että taitavat minun "parhaat" opiskeluvuoteni olla jo takana päin... Sillä vaikka opiskelen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni jotain sellaista mikä minua oikeasti kiinnostaa ja siten opiskelu tuntuu mielekkäältä, jopa hauskaltakin, niin silti nykyinen arkirytmini tuntuu niin henkisesti kuin fyysisestikin uuvuttavalta. Siis kaikki ihan pikkuasioista lähtien; aamuherätykset, LÄKSYT, kokeisiinluku... Introverttinä rasitun jo pelkästä päivittäisestä ihmiskontaktista, kun en koulupäivän jälkeen ehdi rauhassa "palautumaan" kun jo heti seuraavana aamuna pitää lähteä uusintakierrokselle. Jos sallitte vähän hölmön vertauskuvan, niin tuntuu kuin henkisiä voimavaroja olisi vain lusikalla annettu ja sitten elämä yrittää niitä kauhalla vaatia.

Kaiken ylläolevan huomioonottaen, itse toivon tulevaisuudelta lähinnä sitä, että en kuolisi ennen aikojani tai joutuisi kadulle. Elämäni ns. "laadulla" ei olisi varsinaista merkitystä, kunhan olisi katto päällä ja nettiyhteys käytössä... Ja näistä tulevaisuuden"suunnitelmista" voinee päätellä, että parisuhdetta tai lapsia tai sen sellaista ei ole tulossa.

RAKAS tuntematon ystävä :) Olet vasta todella, todella nuori!! Parhaat opiskeluvuotesi eivät ole takanapäin - omalla vuosikurssilla (yliopistossa) aloitti useampi 25-26-vuotias ja yksi 34-v.! Siksi minua yllättää ja myös puolestasi vähän huolestuttaa, että kuulostat aivan kuin olisit jo osittain luovuttanut. Aivan kuin olisit jo päättänyt, ettei sinulle voisi käydä hyvin elämässä :(

Mistäköhän johtuu, että sinua väsyttää arkirutiinit etkä tahtoisi jaksaa, entä nuo introverttiyden oireet? Oletko kuullut ns. erityisherkkyydestä persoonatyyppinä? Mahdollisesti sinun kannattaisi tutustua siihen ja jutella sairaanhoitajan/lääkärin kanssa, että voiko jaksamisesi taustalla olla uupumusta tai lievää masennusta Miten onkaan, niin elämäsi ja arkesi voi muuttua ja voit saada tukea! :) Haluaisin vielä rohkaista sinua seuraavalla ajatuksella ja hyödyllisillä linkeillä: 

Sinä, juuri sinä, olet ARVOKAS, RAKAS ja AINUTLAATUINEN ihminen :) Ja tätä tosiasiaa ei muuta mikään, mitä sinulle on tehty tai sanottu, eikä myöskään onnistumisesi tai epäonnistumisesi elämässä! Tämä on sinun ihmisarvosi peruskallio: siihen sinulla on lupa luottaa, tuntui miltä tuntui. Uskon, että sinun tahdottiin syntyvän tähän maailmaan eli olit toivottu, vaikka sinusta tuntuisi ettet ole vielä löytänyt paikaasi.

Sydämestäni toivonkin, että tiellesi tulee ihmisiä, jotka vahvistavat sinulle, että sinä todellakin olet arvokas ja rakas ihminen, jolla on toivoa ja jonka on sittenkin mahdollista löytää vielä monenlaista hyvää elämässä! Saat tukea ja apua näistä linkeistä:

Ensimmäinen on rohkaiseva keskusteluohjelma uupumuksesta ja masennuksesta toipumisesta,mukana kokenut psykiatri-terapeutti Leena Korhonen. Seuraava onlyhyt, mutta koskettava video siitä, että vaikeassakin tilanteessa olevalle on sittenkin toivoa ja rakkautta :) Viimeinen linkki on valtakunnallisiin diakoniapalveluihin, joista saat ilmaiseksi sekä henkistä että konkreettista tukea
*Keskustelu uupumuksen ja masennuksen oireista sekä toipumisesta: http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-046-w.MP4
*Rohkaiseva video: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
*Diakoniapalvelut kautta maan: http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/C871691F974613C2C2257480003C5857?Open…

No myönnän, että olen jo 26, mutta vastaanpa silti.

Opiskelen nyt toista tutkintoani ja asun kihlattuni kanssa. Avioidumme ensi kesänä, joten yksi haave on toteutumassa. Valmistuttuani haluaisin, että muuttaisimme ulkomaille (Australia, Uusi-Seelanti, USA tjs) ja kokeilisimme hieman sellaistakin elämää. Eritoten haluan matkustella, kokea uusia asioita, nähdä uusia paikkoja ja nauttia elämästä. Lapsia meistä kumpikaan ei halua, joten niitä tuskin hankimme elämämme tielle.

Itse en muutenkaan haluaisi jumittua siihen perus talo, kaksi autoa, 1,7 lasta ja koira -asetelmaan. Se kuulostaa tylsältä ja lattealta. Olisi jännää jos sitä päätyisi vaikka Kaliforniaan tekemään pelejä tai jotain muuta.

Olen nyt 25 ja opiskelen toista vuotta ammattikorkeassa. Tulevaisuudelta toivon, että pääsen töihin, saan luottotietoni takaisin, rakennutan talon, hommaan koiran, menen poikaystäväni kanssa naimisiin ja tehtäis pari lasta joskus reilu kolmekymppisinä.

Nyt näyttää elämänlaatu ihan hyvältä sillä olen parantunut masennuksesta ja viime kesän olin töissä ammattiani vastaavassa työssä.

Oon 22 ja ei mitään hajua. Korkeakouluun haluisin opiskelemaan, Helsinkiin tai Hollantiin mutta näyttää olevan pirunkova kilpailu jokapaikkaan. Alkaa jo tuntua ikälopulta. Haluiaisin tehdä kuitenki kaikennäköstä luovaa, eniten ehkä musiikkia mutta sitä on vähän vaikea aloittaa kun ei oikein tiiä mistään mitään. Miestä ei ole ja sitoutuminen näyttää muutenki olevan jäätävän vaikeeta. 

Hukassa siis ollaan. 

Vierailija kirjoitti:

Entä mikä on elämäntilanteenne nyt? :)

Itse olen nyt 24-vuotias ja muutaman matkustellen vietetyn välivuoden jälkeen suunta elämälle tuntuu vihdoin alkavan selkiytyä. Nyt on aika opiskella tutkinto kasaan, minkä jälkeen on suuntana todennäköisesti Australia. Toiveissa olisi asettua Australiaan asumaan, mutta voi olla ettei loppuelämä toisella puolella maapalloa kuitenkaan ole minua varten. Mutta jos ainakin muutaman vuoden siellä asuisi... :) Toiveissa on myös sellaista tavallista, löytää hyvä mies (tällä hetkellä olen sinkku ja luultavasti pysyn sinkkuna läpi yliopistoaikana) ja saada muutama lapsi.

Miten teillä muilla? Koetteko pystyvänne saavuttamaan unelmanne? Onko elämänne menossa toivomaanne suuntaan, jos ei, mikä on esteenä?

Sulle, Australiaan suuntaava - kannataa käydä siellä paikan päällä Hillsongissa; kuulemani mukaan tosi mahtava, dynaaminen ja elämänmyönteinen paikka ja yhteisö, ja hienoja ihmisiä täynnä - itsekin toivon pääseväni käymään jatkossa: https://hillsong.com/channel/

Vierailija kirjoitti:

Oon 22 ja ei mitään hajua. Korkeakouluun haluisin opiskelemaan, Helsinkiin tai Hollantiin mutta näyttää olevan pirunkova kilpailu jokapaikkaan. Alkaa jo tuntua ikälopulta. Haluiaisin tehdä kuitenki kaikennäköstä luovaa, eniten ehkä musiikkia mutta sitä on vähän vaikea aloittaa kun ei oikein tiiä mistään mitään. Miestä ei ole ja sitoutuminen näyttää muutenki olevan jäätävän vaikeeta. 

Hukassa siis ollaan. 

Sinua ja kaikkia haasteitasi suurempi rakkaus kantakoon sinua kohti parempaa! Olet rakas ja arvokas ihminen - sinun elämäsi on tärkeä ja ainutlaatuinen :) Etsi ja löydä sinua kantava rakkaus äläkä luovu ainutkertaisesta elämästäsi: https://www.youtube.com/watch?v=Yq-7t9nsgjE   http://www.healingrooms.fi/?sid=118