En osaa nauttia raskaudesta 2 km jälkeen

Takanani kaksi keskenmenoa, rv 12 ja rv 15. Nyt olen kolmannen kerran raskaana rv 15 -ja päivä päivältä ihmettelemme, nautiskelemme -mutta samalla alitajuisesti pelkäämme tämänkin masuasukin menetystä.Meillä ei ole vielä lapsia.Vaikka järki sanoo toista, on tunteet pelkoineen vielä voitolla. Minkäs teet, taitaa olla itsesuojelua ja eräänlaista valmistautumista mahdolliseen tipahtamiseen. Toisaalta jokaikinen raskaus on epävarmaa synnytyshetkeen asti -eikä yleensäkään ottaen tulevista päivistä tiedä joten miksi murehtia etukäteen.. Mutta uskon kuitenkin, että kunhan vielä muutaman viikon ajan olo varmistuupi, niin positiivisuuskin nostaa päätään ja sitä malttaa luottaa ja toivoa että tällä kertaa onni tupsahtaa juuri meidän kohdalle! Lapsellista sinisilmäisyyttäkin välillä tarvitaan.Onneksi tälläkin palstalla on onnistumistarinoita useamman keskenmenon kokeneilta -niitä saisi tarinoida kyllä lisääkin jotta me muut vielä asiaa ponnistelevat saataisiin luottamusta tulevaan. Voimia ja onnea meille kaikille!

Takana yhteensä neljä keskemenoa. Ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon rv 6, sitten syntyi esikoiseni ja sen jälkeen kolme keskenmenoa. Joista kaksi rv 6 ja viimeisin rv 11, elokuussa -04. Nykyisenkin raskauden alussa oli kaksi alkiota, toisen kehitys oli lakannut ennen rv 7.

Nyt rv 18+6 ja kaikki hyvin, mutta.. Vieläkään en vain osaa iloita. Masukki potkii ja pyörii jatkuvasti. Luulin liikkeiden rauhoittavan mieltäni, mutta ei. Yhä vain pelkään, että jotain sattuu enkä koskaan saa, tätäkään, syliini.

Kolme ensimmäistä raskautta saanut alkunsa hoidoilla, syy miehessä. Nyt uusi mies ja kaksi viimeisintä luomuraskauksia.

Toivon sydämestäni, että meitä kaikkia tällä kertaa onnistaisi ja saisimme vauvelit syliin asti! Mä soitin tänään neuvolaan ja toivoin pääsyä ultraan n. 9 vko:lla ja ennen ekaa nlakäyntiä. yrittävät järjestää. Viimeksi oli niin harmi, kun oli neuvolakortit ja kaikki lääkäriajat ym. ja kaikki päättyikin niin ikävästi. No joo. Menen mahdollisesti neuvolaan vasta n.12 viikoilla, jos tämä raskaus jatkuu.

Arvatkaapa vaan, kuinka kaikki vatsakivut saa mut pelkäämään pahinta. Ihmeellistä poltetta on ollut erityisesti syömisen jälkeen ja samanlaista oli noissa km raskauksissa. On tämä piinaavan kamalaa...onneksi on muutakin tekemistä, kuin miettiä tätä... tulisin muuten hulluksi. Hormonit tekee sen, että itkettääkin hirveästi välillä, kesken työpäivän, kaupassa, lenkillä, ihan vaikka missä...No, koitetaan jaksaa!

Tuttu tunne. Me onnistuimme saamaan neljä lasta ennen kuin vaikeudet alkoi. Viides ja viimeinen oli ja on meillä vielä haaveissa. Yritys aloitettiin 10/03 ja heti kohta tärppäsikin. 3/04 rv12+ raskaus todettiin keskeytyneeksi km:ksi, sikiö oli kuollut jo rv7+. Kaavittiin. Taas tärppäsi nopeasti, kävin alkuraskauden ultrassa rv7+ ja kaikki oli hyvin. Odottelin np-ultraa hyvillä mielin, mutta taas rv12+ 8/04 todettiin keskeytynyt km. Sikiö oli kuollut rv8+ ja ei kun kaavintaan taas.



Sitten menikin 9 kk ilman tärpin tärppiä. Oli erinäisiä viitteitä hormonihäiriöstä, mieletön väsymys, hiustenlähtö, tiputteluvuoto jne. Yksityinen gyne teki mulle jopa pco-tyyppiset munasarjat -diagnoosin ja niin oli käytössä clomit ja terot. 6/05 testasin sitten lopulta plussan. Menin alkuraskauden ultraan rv8+0, mutta heti tuli ilmi vahva tuulimunaepäily. Asia varmistui reilun viikon päästä ja taas kaavittiin. Taas kohta otin clomit käyttöön ja lisänä oli nyt luget. Testasin plussan 10/05, mutta pientä tuhrua tuli ekan kerran jo rv5+. Rv7 kohtu todettiin tyhjäksi ja sain jopa iloita, että kerrankin tyhjeni itsestään.



Lääkäri, joka minut polilla ultrasi viimeisimmän km:n jälkeen, oli niin ihana ja sanoi, että jos te todella haluatte vielä sen viidennen lapsen, niin nyt aloitetaan km-tutkimukset. Ja niin ne tutkimukset sitten aloitettiin ja otettiin monen monta putkiloa verta. Kävin myös homeopaatilla ja noilla hp-rakeilla sain itselleni todella rauhallisen mielen. Oli niin ihanan seesteinen olo ja alkoi tuntua, että jos me ei enää sitä viidettä lasta saada niin sitten ei saada ja sillä hyvä. Päätin, että mitään hormoneja en enää syö. No, kuinka ollakaan, kaikeksi yllätyksekseni testasin vahvan plussan 31.12.05 (helppo muistaa tuo päivämäärä).



Heti tammikuun alussa mulla oli aika varattuna polille km-tutkimusten tulosten kuulemista varten. Sainkin sitten kuulla, että mulla on spr:n hyytymistestissä todettu tukostaipumus, joka voi olla syynä toistuviin keskenmenoihin. Tämä tukostaipumus varmistettiin vielä uusintatestillä. Rv8+ sain lääkäriltä hepariinireseptin eli piikitän mahanahkaan päivittäin Klexane-nimistä lääkettä. Lisäksi aloitin jo ennen plussatestin tekemistä minidisperiinin, joka jatkuu edelleen.



Jännitin aivan hirveästi np-ultraa (vaikka 2x aiemmin sikiö oli jo elävänä nähty). Pelkäsin, että sikiö ei ole enää elossa, mutta kaikki oli todella hyvin. Sen jälkeen on jo pitänyt käydä kaksi kertaa kuunteluttamassa sydänääniä neuvolassa ja ensi viikolla olen taas menossa. Odotan todella malttamattomana sitä, että liikkeet alkaisivat tuntua vahvoina ja päivittäin. Saisi mielenrauhan ilman neuvolareissua. Ultrien ja neuvolakäyntien jälkeen mielenrauhaa riittää korkeintaan viikoksi. Sitten ne huolet nousee taas päälimmäisiksi. Rakenneultra on reilun 2 vkn päästä ja sitä tietysti jännittää siinäkin mielessä, että näyttääkö kaikki olevan kunnossa rakenteiden ym. osalta. Kyllä niin kaukaisilta tuntuu nuo neljä ensimmäistä onnistunutta ja huoletonta raskautta. Enpä juurikaan silloin osannut mitään pelätä.



Siinäpä tuli koko tarinani kerrottua. Toivottavasti ei ollut liian pitkä stoori.



Toivottavasti me kaikki saisimme nyt näistä raskauksista nyyttimme syliin!!!



neronja rv16+6

Meillä on ollut 4 keskenmenoa ja yhtään lasta ei olla saatu maailmaan asti, Taivaan kotiin heitä on kyllä saatettu ;(



Ensimmäinen keskenmeno oli jo vuonna 98 ja olin silloin hikisesti 20- vuotias. Se meni kesken ihan itsestään vuotamalla (n. rv7), enkä sitä surrut, olinhan vielä (mielestäni) liian nuorikin.



Sitten olikin pitkä tauko. Aloitimme lapsen toivomisen kun lopetin pillerit 3 v ja 3 kk sitten. Meni yli 2 vuotta ilman plussan plussaa. Kun se vihdoin testiin pamahti (03/05), olin aivan pilvilinnoissa. Sitä raskautta ei kestänyt kuin 8+5 viikkoa ja sitten alkoi vuoto. Raskaus oli menetetty ja koko maailma romahti. Mutta sieltä noustiin :)



Seuraava raskaus oli ns. kemiallinen eli plussa clomien avulla ja samantien vuoto joka oli tosi runsasta. Sitäkään en osannut oikein surra. Tässä vaiheessa olisi jo pitänyt päästä tutkimuksiin, mutta en sitä tajunnut, kun ekasta keskenmenosta oli niin pitkä aika.



En enää edes osannut toivoa raskautta luomusti ja odottelimme hoitoihin pääsyä tämän vuoden alussa, kun testiin taas pamahti plussa (02/06), luomuna ja täytenä yllätyksenä. En osannut nauttia raskaudesta hetkeäkään, koko ajan pelkäsin ja tutkin jokaista tuntemustani.



Tällä kertaa kävi niin, että vuoto ei alkanut itsestään. Useammassa ultrassa (rv7, rv8 ja rv9) sikiön kehityksen lopulta todettiin loppuneen n. rv5+? ja olin tällä viikolla (rv 9+5) sairaalassa 2 päivää (ti ja ke) lääkkeellisessä tyhjennyksessä joka ei sitten onnistunut ja lopulta (torstaina) tehtiin kaavinta.



Nyt en edes toivo raskautta. Seuraavaksi meille tehdään tutkimuksia, jos vaikka saataisiin selville syy toistuviin keskenmenoihin. Jos vaikka löytyisi keino, miten raskauden saisi autettua loppuun asti.



Mutta ymmärrän täysin - ja tiedän - miksi keskenmenon (tai -menojen) jälkeen raskaudesta ei pysty nauttimaan. Kun ymmärtää sen, kuinka hiuskarvan varassa onnistuminen voi olla.

Kiitos vastauksista ja hurjan paljon onnea neronjalle tähän raskauteen!!! Vastauksestasi jäin miettimään yhtä asiaa, tätä sinulla todettua tukostaipumusta. Teillä on ennestään 4 lasta ja raskaudet menneet hyvin. Voiko tälläinen tukostaipumus " syntyä" myöhemmin. Eli voisiko mulla olla myös sellainen. Keskenmenoja ei mulla ollut ennen onnistuneita raskauksia ja nyt sitten niitä tuli kaksi peräjälkeen. Olen nyt viikoilla 8, voikohan tälläisen tukostaipumus kokeen nyt ottaa, ja jos se todettaisiin, saisinkohan sitä hepariinia? Tietääköhän kukaan?

Mulla on ultra 3.4 ja se on sitten " tuomiopäiväni" tai voihan km myöhemminkin tulla, kun näin alussa mennään. En vain millään usko onnistumiseen, olen todella pessimisti ja vähän jo masentunutkin.

Ei tässä voi oireisiinkaan luottaa. Mulla on voimakkaat pahoinvoinnit ja rintojen aristus, mutta niin oli noissa km päättyneissäkin raskauksissa. Oireita oli viikoille 11+6 asti, vaikka alkion kehitys oli pysähtynyt jo n. viikolla 3. Voimia ja tsemppiä kaikille näiden asioiden kanssa painiskeleville!!!

Ja kiitos onnentoivotuksista! Niitä kyllä tarvitaan.



Mullehan tuo tukostaipumus on tosiaan tullut jossain vaiheessa neljännen lapsen syntymän jälkeen. Lääkäri sanoi mulle, että älä kysy, mistä se on sulle tullut, siihen ei pysty kukaan vastaamaan.



Tuo spr:n testin tekeminen on kyllä niin lääkäristä kiinni, että mahdoton mennä vastaamaan, mikä lääkärisi kommentti tuohon olisi. Mutta tietysti sitä kannattaa ehdottomasti kysyä. Lisäksi voisit kysyä tuosta, että jos alkaisit ottaa 100 mg ASAa eli minidisperiinia tmv. Sekin saattaisi jo auttaa. Tuolta odotuspuolelta luin, että jollekin oli sanottu, että pistäminen täytyy aloittaa viikolla 8 ja itse asiassa mullakin aloitettiin viikolla 8 (tai melkein 9), kun silloin sattui olemaan ultra ja lääkäriaika. Lääkäri sanoi, että koska mulla on nuo km:t tulleet niin alussa, niin siksi aloitetaan tuo pistäminenkin jo hyvissä ajoin.



Tsemppiä ja onnea sinulle tosi paljon! Toivottavasti saat apukeinoja käyttöösi!



neronja rv17+0

vasta synnytyksen jälkeen saattoi oikeesti uskoo että se onnistui!

Mulla synnytys -03 ja sen jälkeen 2 km:a (6+2 ja 10+4) ja sitten tuulimuna joka kaavittiin tammikuussa -05, yksi kierto välissä ja uusi raskaus! Ja se päättyi onnellisesti (lugesteronit mukana, oli vahva epäilys ettei keltarauhashormonin tuotantoni vastannut alkuraskauden huimaa tarvetta)

Mutta raskausaika oli kyllä suorastaan pelottavaa, ei uskaltanut eikä pystynytkään nauttimaan oikeestaan mistään, varsinkaan alussa.. ja kaikki meni lopulta tosi hyvin, pikkunen syntyi rv38+3.



Onnea teille kaikille! On helppo sanoa ettei kannata pelätä ja tiedän kyllä että pelko kulkee mukana koko raskauden ajan.



Ja sinä 36v (en muista nickiäsi) odotuspulellakin on 60-luvulla syntyneiden oma pino, siellä me " ikämammat" tuetaan toisiamme ja jaetaan jo koettua elämänviisautta! (" ,)