Lue keskustelun säännöt.
6-vuotias itkee koko päivän ollessani kanssani, kun en osta lelua
01.10.2016 |
Arkisin on enemmän isänsä kanssa, mutta minun kanssani valittaa ja itkee vain. Haluaisin olla rauhassa. Pitäisi ehkä antaa tukea lapselle, tajuta, että hän tarvitsee minua, mutta en osaa ajatella sitä niin. Tunnen vain koko ajan, että lapsii vaatii minulta. Minusta se on väärin. Ei pidä mitään vaatia.
Tarvitseminen on tietenkin eri juttu, mutta en osaa nähdä sitä, että lapsi tarvitsee. En mä itsekään lapsena perheessä määrännyt, että mun tarpeitteni mukaan mennään. Miehestä niin toimitaan. Mennään lapsen tarpeiden mukaan. Siksi hänellä nyt on noita tarpeita ja tiedostaa ne. Työlästä.
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on taas kasvatus mennyt putkeen..
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä olet onnistunut kasvattamaan lasta jo 6 vuotta tuolla asenteella? Kuka hoiti vauvaa ensimmäisen elinvuoden? Sinä vaiheessa useimmilla äideillä ei ole paljon muita vaihtoehtoja kuin elää vauvan ehdoilla.
Oikeasti 6-vuotias ei ole aivan terve, jo itkee koko päivän jotain. 2-3-vuotiaskaan ei ole jaksanut itkeä kuin muutaman tunnin, mm. sitä kuin ei voitu lähteä kauppaan juuri sillä hetkellä.
No ihme kyllä tuon kirjoittamisen jälkeen lapsi meni tekemään jotain muuta. Että saa nähdä meneekö koko päivä lelua itkiessä.
Vauvan ehdoilla eläminen on hieman erilaista kuin itseajattelevan lapsen.
ap
Lapsi kaipaa sinulta huomiota, se lelu tai kinuaminen on sivuseikka....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kaipaa sinulta huomiota, se lelu tai kinuaminen on sivuseikka....
Näin se on. Jos jaksaisin antaa lapselle enemmän huomiota, niin hän ei suuntaisi tarmoaan lelun kinuamiseen. Tajusin vasta tänään jonkin unen kautta, että lapsi tarvitseekin minulta jotain (ja uskaltaa tai jotenkin osaa ilmaista sen) eikä ole syntynyt vaatimaan minulta jotain.
Tavallaanhan ne ovat sama asia, mutta jos asian näkee lapsen tarpeena, niin se on helpompi käsittää myönteiseksi.
Onko lsten tarvitsevuuksissa eroa, vai ovatko he vain erilaisia ilmaisemaan sitä? Minulla on toinenkin lapsi, joka on erilainen. Ei ilmaisen tarpeitaan juurikaan. Mies meillä on niitä parempi täyttämään, kuin minä. Miehen lapsuus oli sellainen, ettei lapsen tarpeita ohitettu.
ap
Haluat vain olla rauhassa, kun lapsesi on sun luona? Vietä aikaa sen lapsen kanssa, leiki ja touhua. Eihän teillä kehity minkäänlaista suhdetta, jos sä vaan haluat olla rauhassa.
Kun kerran lapsi on ollut pakko vääntää niin hoida se sitten kunnolla, ettei saada lisää mielenterveysongelmaisia tähän maahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:sta tulee tunnekylmä fiilis, jotenkin sisältä kuollut. Katselee tapahtumia ympärillään kuin kultakala, analysoi omalla järjen juoksullaan ja vähän aukoo suutaan, sellainen kalan toljottava katse, kylmä nahka ja ei viitsi kovin usein eväänsä liikauttaa. Pitääkö paikkansa?
Miksi teit tämän avauksen? Ketä haluat tänään haukkua? Varmasti tämäkin epäkohta on jonkun muun syy? Lapsen? Äidin? Miehen?
Sinua on nyt taas loukattu, kun lapsi itkee, vaikka sinä haluat olla rauhassa.
Palstailla kyllä ehtii koko päivän... Ihan rauhassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tunteesihan on ihan oikea sikäli, että väärennetyt tarpeet pitääkin pysäyttää, koska jos niitä ruokitaan ja palvellaan, lapsen elämä menee pilalle ja muiden myös. Hänet johdatellaan irti todellisista tarpeista ja korviketyydytyksen ääreen.
Ongelma on siinä, että ärtymyksessään muut ihmiset eivät sitten muista miettiä, mitkä ne todelliset tarpeet ovat. Ne kun vain lisääntyvät siitä, että rakennetut tarpeet torpataan. Lapsen pitäisi saada havaita, että näin ei toimittu halveksunnasta tai inhosta häntä kohtaan. Kun tosiasiassa hemmoteltu ja aikuisia toisiaan vastaan pelaava lapsi herättää noita tunteita, siinä onkin kova työ saada lapsi tajuamaan, että vaikka hän näkee oikein ja hänestä ei oikein pidetä tällä hetkellä, se ei kuitenkaan ole koko totuus.
Älä siis lähde mielistelemään millään tavalla. Se luo vain valheen kerroksen edellisen päälle, kunnes lapsi menettää todellisuudentajunsa täysin. Hengitä syvään, mieti mitä lapsi oikeasti tarvitsee. Aikuisen, joka ei hyppää vain siksi, että hän käskee, vaan joka tarvitsee siihen jonkun paremman syyn. Lasta sopii toki hemmotella ajoittain ihan vain siitä ilosta, että hän on olemassa. Mutta motiivina on silloin todella oltava ilo. Ei henkinen itsetyydytys, kun minun lapsi tykkää minusta niiiiiin paljon, kun teen sille mieliksi...
Aikuisuus on tässä maailmassa aika usein kortilla. Sitä kohti siis. Nauttien tehtävästä, jotta lapsikin uskoo, että aikuisuudessa on jotain tavoittelemisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Ap:sta tulee tunnekylmä fiilis, jotenkin sisältä kuollut. Katselee tapahtumia ympärillään kuin kultakala, analysoi omalla järjen juoksullaan ja vähän aukoo suutaan, sellainen kalan toljottava katse, kylmä nahka ja ei viitsi kovin usein eväänsä liikauttaa. Pitääkö paikkansa?
Kuulostaa ihan tuolta kyllä, mutta minusta tuntuu tuolta lähinnä lasten kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastauksia kohtuuttomiin vaatimuksiin:
1: tunteiden sanoittaminen: "Sinä haluat sen nuken tosi kovasti, ja nyt harmittaa kovasti kun et saakaan sitä".
2: fantasiointi: "Olisipa ihanaa jos sinulla olisi se nukke, sitten voisit leikkiä sillä äidin kanssa".
Lapseen ei toimi se että sinun mielestäsi lapsi ei saisi haluta sitä mitä haluaa. Aikuisen tehtävä on auttaa lasta selviämään tunteistaan ja niiden aiheuttamista pettymyksistä, esimerkiksi siitä että hinkuaa lelua jota ei olla hankkimassa.
Vierailija kirjoitti:
Siis tunteesihan on ihan oikea sikäli, että väärennetyt tarpeet pitääkin pysäyttää, koska jos niitä ruokitaan ja palvellaan, lapsen elämä menee pilalle ja muiden myös. Hänet johdatellaan irti todellisista tarpeista ja korviketyydytyksen ääreen.
Ongelma on siinä, että ärtymyksessään muut ihmiset eivät sitten muista miettiä, mitkä ne todelliset tarpeet ovat. Ne kun vain lisääntyvät siitä, että rakennetut tarpeet torpataan. Lapsen pitäisi saada havaita, että näin ei toimittu halveksunnasta tai inhosta häntä kohtaan. Kun tosiasiassa hemmoteltu ja aikuisia toisiaan vastaan pelaava lapsi herättää noita tunteita, siinä onkin kova työ saada lapsi tajuamaan, että vaikka hän näkee oikein ja hänestä ei oikein pidetä tällä hetkellä, se ei kuitenkaan ole koko totuus.
Älä siis lähde mielistelemään millään tavalla. Se luo vain valheen kerroksen edellisen päälle, kunnes lapsi menettää todellisuudentajunsa täysin. Hengitä syvään, mieti mitä lapsi oikeasti tarvitsee. Aikuisen, joka ei hyppää vain siksi, että hän käskee, vaan joka tarvitsee siihen jonkun paremman syyn. Lasta sopii toki hemmotella ajoittain ihan vain siitä ilosta, että hän on olemassa. Mutta motiivina on silloin todella oltava ilo. Ei henkinen itsetyydytys, kun minun lapsi tykkää minusta niiiiiin paljon, kun teen sille mieliksi...
Aikuisuus on tässä maailmassa aika usein kortilla. Sitä kohti siis. Nauttien tehtävästä, jotta lapsikin uskoo, että aikuisuudessa on jotain tavoittelemisen arvoista.
Hyvää analyysiä ja pohdintaa aiheesta.
Vaikka tiedän, ettei nyt olisi sen aika, niin itsellä herää lapsen tarpeista vain vitutus, vaikka tajuankin, että se tunne on haitallinen lapselle, kun minusta tuntuu, että oma vanhempani kasvatti minua lähinnä oppimaan kaikkien tarpeitteni olevan kauheaa itsekkkyyttä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:sta tulee tunnekylmä fiilis, jotenkin sisältä kuollut. Katselee tapahtumia ympärillään kuin kultakala, analysoi omalla järjen juoksullaan ja vähän aukoo suutaan, sellainen kalan toljottava katse, kylmä nahka ja ei viitsi kovin usein eväänsä liikauttaa. Pitääkö paikkansa?
Kuulostaa ihan tuolta kyllä, mutta minusta tuntuu tuolta lähinnä lasten kanssa.
ap
Tiesitkö että tuolla ulkona on esimerkiksi lastenkasvatusoppaita myytävänä?
Jos englanti sujuu niin suosittelen kirjaa (muistaakseni) nimeltä How to talk to kids so they listen & Listen so they talk.
Tää on se kivikissa paska, en viittis käyttää omaa lauantaipäivääni sen traumoja analysoidessa. Jos tämä keskustelu tyrehtyy niin ehkä sen on pakko sanoa jotain lapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vastauksia kohtuuttomiin vaatimuksiin:
1: tunteiden sanoittaminen: "Sinä haluat sen nuken tosi kovasti, ja nyt harmittaa kovasti kun et saakaan sitä".
2: fantasiointi: "Olisipa ihanaa jos sinulla olisi se nukke, sitten voisit leikkiä sillä äidin kanssa".
Lapseen ei toimi se että sinun mielestäsi lapsi ei saisi haluta sitä mitä haluaa. Aikuisen tehtävä on auttaa lasta selviämään tunteistaan ja niiden aiheuttamista pettymyksistä, esimerkiksi siitä että hinkuaa lelua jota ei olla hankkimassa.
Keskustelinkin asiasta tänään lapsen kanssa tuohon tyyliin. Sanoin, että sä taidat todella kovasti odottaa saavasi lelun. Lapsi nyökkäsi silmät loistaen, koska ymmärsin yskän (tai luulen, että siksi?) Mutta sen sijaan, että se olisi lapselle riittänyt niin kommunikointi alkoi mennä itkuksi siitä, etten lelua lupaa. Sanoin, että suututko sä äidille, kun et saa lelua? Ensin lapsi sanoi, että "en". Ja lopetti. Mutta sitten kohta hän taas alkoi uhmailla asiasta, kysyin ihan tiedustelusävyyn, en siis uhkaavasti tms, että suututko, niin lapsi sanoi joo. :(
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:sta tulee tunnekylmä fiilis, jotenkin sisältä kuollut. Katselee tapahtumia ympärillään kuin kultakala, analysoi omalla järjen juoksullaan ja vähän aukoo suutaan, sellainen kalan toljottava katse, kylmä nahka ja ei viitsi kovin usein eväänsä liikauttaa. Pitääkö paikkansa?
Kuulostaa ihan tuolta kyllä, mutta minusta tuntuu tuolta lähinnä lasten kanssa.
apTiesitkö että tuolla ulkona on esimerkiksi lastenkasvatusoppaita myytävänä?
Jos englanti sujuu niin suosittelen kirjaa (muistaakseni) nimeltä How to talk to kids so they listen & Listen so they talk.
No mitä ne mua auttaa? Muahan tässä on alunperin väärin kasvatettu. Että onko sellaista kirjaa, joka korjaa sen?
ap
Oikeasti sellainen kirja olisi hyödyllinen, jossa opetettaisiin, mistä vanhempien toiminnasta mikäkin vinouma lapsen käytöksessä (aikuisena) johtuu. Ja miten se on syntynyt ja kuinka sen voi purkaa. Että mitä itseltä on jäänyt saamatta ja miten sen voi aikuisena saada. Tietenkin haastavaa siinä mielessä, että varmaan lapsen persoona vaikuttaa siinä, miten vaurioita tulee, eikä vain vanhemman toiminta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tää on se kivikissa paska, en viittis käyttää omaa lauantaipäivääni sen traumoja analysoidessa. Jos tämä keskustelu tyrehtyy niin ehkä sen on pakko sanoa jotain lapselleen.
Entä jos se on jotain mikä on lapselle huonoksi? Onko sitteen hyvä, että keskustelu tyrehtyi?
ap
Miten ihmeessä olet onnistunut kasvattamaan lasta jo 6 vuotta tuolla asenteella? Kuka hoiti vauvaa ensimmäisen elinvuoden? Sinä vaiheessa useimmilla äideillä ei ole paljon muita vaihtoehtoja kuin elää vauvan ehdoilla.
Oikeasti 6-vuotias ei ole aivan terve, jo itkee koko päivän jotain. 2-3-vuotiaskaan ei ole jaksanut itkeä kuin muutaman tunnin, mm. sitä kuin ei voitu lähteä kauppaan juuri sillä hetkellä.