Lue keskustelun säännöt.
6-vuotias itkee koko päivän ollessani kanssani, kun en osta lelua
01.10.2016 |
Arkisin on enemmän isänsä kanssa, mutta minun kanssani valittaa ja itkee vain. Haluaisin olla rauhassa. Pitäisi ehkä antaa tukea lapselle, tajuta, että hän tarvitsee minua, mutta en osaa ajatella sitä niin. Tunnen vain koko ajan, että lapsii vaatii minulta. Minusta se on väärin. Ei pidä mitään vaatia.
Tarvitseminen on tietenkin eri juttu, mutta en osaa nähdä sitä, että lapsi tarvitsee. En mä itsekään lapsena perheessä määrännyt, että mun tarpeitteni mukaan mennään. Miehestä niin toimitaan. Mennään lapsen tarpeiden mukaan. Siksi hänellä nyt on noita tarpeita ja tiedostaa ne. Työlästä.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:sta tulee tunnekylmä fiilis, jotenkin sisältä kuollut. Katselee tapahtumia ympärillään kuin kultakala, analysoi omalla järjen juoksullaan ja vähän aukoo suutaan, sellainen kalan toljottava katse, kylmä nahka ja ei viitsi kovin usein eväänsä liikauttaa. Pitääkö paikkansa?
Kuulostaa ihan tuolta kyllä, mutta minusta tuntuu tuolta lähinnä lasten kanssa.
apTiesitkö että tuolla ulkona on esimerkiksi lastenkasvatusoppaita myytävänä?
Jos englanti sujuu niin suosittelen kirjaa (muistaakseni) nimeltä How to talk to kids so they listen & Listen so they talk.
No mitä ne mua auttaa? Muahan tässä on alunperin väärin kasvatettu. Että onko sellaista kirjaa, joka korjaa sen?
ap
Haha. No esimerkiksi minut on myös kasvatettu osin päin persettä, ja välillä reaktioni lapseen ovat lapselle haitallisia.
Olen kuitenkin aikuinen ihminen ja itse toimistani - ja lapsestani! - vastuussa, ja velvollinen tekemään parhaani, eli esimerkiksi lukemaan kirjoja jotta saan selville miten niissä tiukoissa tilanteissa kannattaisi toimia. Ja sitten parhaani mukaan yritän toimia parhaan hankkimani tiedon pohjalta, enkä yhtä persepäisesti kuin itseäni on kasvatettu.
Vinkkinä: kyllä se lapsen oikein kohteleminen auttaa sinuakin, kun pääset samaistumaan lapseen tilanteessa jota kohdellaan oikein sen sijaan että toimisit itse yhtä paskasti kuin sinun kanssasi on toimittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:sta tulee tunnekylmä fiilis, jotenkin sisältä kuollut. Katselee tapahtumia ympärillään kuin kultakala, analysoi omalla järjen juoksullaan ja vähän aukoo suutaan, sellainen kalan toljottava katse, kylmä nahka ja ei viitsi kovin usein eväänsä liikauttaa. Pitääkö paikkansa?
Kuulostaa ihan tuolta kyllä, mutta minusta tuntuu tuolta lähinnä lasten kanssa.
apTiesitkö että tuolla ulkona on esimerkiksi lastenkasvatusoppaita myytävänä?
Jos englanti sujuu niin suosittelen kirjaa (muistaakseni) nimeltä How to talk to kids so they listen & Listen so they talk.
No mitä ne mua auttaa? Muahan tässä on alunperin väärin kasvatettu. Että onko sellaista kirjaa, joka korjaa sen?
apHaha. No esimerkiksi minut on myös kasvatettu osin päin persettä, ja välillä reaktioni lapseen ovat lapselle haitallisia.
Olen kuitenkin aikuinen ihminen ja itse toimistani - ja lapsestani! - vastuussa, ja velvollinen tekemään parhaani, eli esimerkiksi lukemaan kirjoja jotta saan selville miten niissä tiukoissa tilanteissa kannattaisi toimia. Ja sitten parhaani mukaan yritän toimia parhaan hankkimani tiedon pohjalta, enkä yhtä persepäisesti kuin itseäni on kasvatettu.
Vinkkinä: kyllä se lapsen oikein kohteleminen auttaa sinuakin, kun pääset samaistumaan lapseen tilanteessa jota kohdellaan oikein sen sijaan että toimisit itse yhtä paskasti kuin sinun kanssasi on toimittu.
No en mä vain tiedä miten pitäisi toimia, etten lyttää lasta, mutta etten toisaalta anna kaikessa periksikin. Ja hankalinta tässä ovat omat hankalat tunteeni. Ei se kasvatusoppaan lukeminen siihen auta YHTÄÄN. Tämä lapsi on niin erilainen kuin minä, että on vaikea ymmärtää välillä häntä niillä eväillä, jotka itse sain. Ja silti äitini mukaan kasvatuksessani ei ollut mitään puutteita tai vikaa, vaan olen keksinyt kaikki ongelmat itse.
ap
Ensinnäkin, perustele, miksi et osta lelua. Olen sukulaislapselle perustellut kaupassa, että jokin on aika kallis ja ymmärtää kyllä. Ja lapsi varmaankin alkaa sitä huonotuulisemmaksi mitä etäisempi olet. Anna normaalisti tukea ja huomiota, niin lapsi voi paremmin arkena ja et kasvata mitään persoonallisuushäiriöistä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai vitutus on se tunne, jonka koet. Sen syynä on osittain ne oikeatkin syyt, kun lapsi on kohtuuton, mutta myös yksi tabujuttu. Olet kateellinen lapsellesi, että se pirulainen kehtaa olettaa olevansa oikeutettu sellaiseen, mikä sinulta on pilattu ja tuhottu. Eli se, että hänellä saa olla tarpeita ja mielihaluja, ja sinulla ei saanut. Sure se asia läpi, ja toimi, niinkuin olisit halunnut oman vanhempasi toimivan sinua kohtaan ideaalimaailmassa. Ei se ole lapsesi syytä, että hänellä on mitä sinulla ei. Eikä hän tule millään tapaa lähemmäksi sinua sillä keinolla, että laitat hänet kokemaan samaa jota itse sait. Jonain päivänä hän ymmärtää sinua ihan yhtä hyvin ja paremminkin, jos hänen ei ole itse tarvinnut luopua siitä, minkä sinäkin menetit. Älä yritä kopioitua hänessä.
Ole onnellinen, että lapsi myönsi lopulta olevansa sulle vihainen kun ei nukkea kuulu. Hänellä on siihen tunteeseen täysi oikeus biologisena olentona. Kun jostain löytyy runsaudensarvi, on vain järkevää jäädä sen liepeille hengaamaan. Kun se ehtyy, vituttaa. Ihan niinkuin sinuakin, kun vanhempien lämpö ja ymmärryskyky ehtyi.
Olette kumpikin oikeassa, vain vähän väärässä kohtaa.
Jatkakaa.
Seköhän tässä kohdassa onkin itselle vaikeaa? Ollaan tavallaan saman ongelman äärellä, 6-vuotiaani ja minä?
Varmaan. Kiitos oivaltavasta tekstistäsi!
Olisin halunnut saada vanhemmiltani siis enemmän. Varmaan tähän ongelmaan törmäsin aikuisuudessa. Ja vanhempani suuttui, kun kuuli tämän. Sen sijaan, että olisi ollut pahoillaan, etten ole saanut kaikkea, mitä tarvitsen. Emotionaalisesta tasosta siis nyt puhutaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut saada vanhemmiltani siis enemmän. Varmaan tähän ongelmaan törmäsin aikuisuudessa. Ja vanhempani suuttui, kun kuuli tämän. Sen sijaan, että olisi ollut pahoillaan, etten ole saanut kaikkea, mitä tarvitsen. Emotionaalisesta tasosta siis nyt puhutaan.
ap
Totta kai suuttui. Jos vanhempasi kykenisi reagoimaan asiallisesti, tuskin kasvatuksesi olisi alun perin suuremmin epäonnistunutkaan.
Joskus silti ihminen ajan kanssa kykenee ymmärtämään asioita, joiden sulattelu voi ottaa vuosiakin. Älä käytä vanhempaasi vastaan tuota suuttumista. Hyväksy tosiasiat tapahtuneiksi. Vaikka hyvähän se on sanoa. Aikansa se ottaa sekin, katkeruuden laimentuminen.
Et kuitenkaan ole ainoa, joka ei ole saanut kaikkea tarpeellista. Se on hyvä sisäistää ja muistaa. Hyvä vanhemmuus ei ole ihmislajille kauhean helppoa, siihen tarvitaan niin paljon. Ja on niin paljon asioita, jotka voivat estää sen. Manailet lopultakin huonoa arpaonnea. Onko se miten järkevää sitten pitemmän päälle?
Tottakai vitutus on se tunne, jonka koet. Sen syynä on osittain ne oikeatkin syyt, kun lapsi on kohtuuton, mutta myös yksi tabujuttu. Olet kateellinen lapsellesi, että se pirulainen kehtaa olettaa olevansa oikeutettu sellaiseen, mikä sinulta on pilattu ja tuhottu. Eli se, että hänellä saa olla tarpeita ja mielihaluja, ja sinulla ei saanut. Sure se asia läpi, ja toimi, niinkuin olisit halunnut oman vanhempasi toimivan sinua kohtaan ideaalimaailmassa. Ei se ole lapsesi syytä, että hänellä on mitä sinulla ei. Eikä hän tule millään tapaa lähemmäksi sinua sillä keinolla, että laitat hänet kokemaan samaa jota itse sait. Jonain päivänä hän ymmärtää sinua ihan yhtä hyvin ja paremminkin, jos hänen ei ole itse tarvinnut luopua siitä, minkä sinäkin menetit. Älä yritä kopioitua hänessä.
Ole onnellinen, että lapsi myönsi lopulta olevansa sulle vihainen kun ei nukkea kuulu. Hänellä on siihen tunteeseen täysi oikeus biologisena olentona. Kun jostain löytyy runsaudensarvi, on vain järkevää jäädä sen liepeille hengaamaan. Kun se ehtyy, vituttaa. Ihan niinkuin sinuakin, kun vanhempien lämpö ja ymmärryskyky ehtyi.
Olette kumpikin oikeassa, vain vähän väärässä kohtaa.
Jatkakaa.