Lue keskustelun säännöt.
miten opettaa lapselle kiitollisuutta?
30.09.2016 |
Hei,
esikoiseni on kohta 13 v, terve kuin pukki, pärjää koulussa helposti, saa harrastaa mitä haluaa. Kotona on vaadittu ok käytöstä, ei mitään natsikuria kuitenkaan. Pikkusisaruksia ei kiusaa, koulusta ei valiteta ikinä lapsen käytöksestä, on huumorintajuinen ja kiva tyyppi hyvällä tuulella ollessaan. Osallistuu kotitöihin. Vanhemmat hyvätuloisia mutta ei upporikkaita, ei ole ikinä saanut kaikkea mitä haluaa, mutta on aina saanut kaiken, mitä tarvitsee.
ONGELMA: ei hahmota yhtään olevansa hyväosainen, on mielestäni huolestuttavan itsekäs. Jos on herkkuja, varmistaa aina, että saa juuri sitä mitä haluaa ja paljon, ei mieti, mitä muut haluaisivat (ei rohmua luvatta, mutta on esim iltapalapöydässä ensimmäisenä kysymässä, että saanhan mä kokonaisen sämpylän, jos jotain hyviä sämpylöitä riittäisi kaikille puolikas ja yhdelle kokonainen.) Ei uhraa ajatustakaan maailman huono-osaisille tai ympäristönsuojelulle, lajittelee jätteet kyllä, koska vanhemmat niin opettajaa. Viimeisin asia, joka äitiä painaa... sai synttärilahjaksi valita uuden kännykän, jonka ehdottomaksi ylähintarajaksi kaikine lisävarusteineen laitettiin 400 e. lapsi valitsi 270 e maksavan, jonka halusi, ja kuoret ym nostaa hintaa muutaman kympin... Nyt lapsi pitää epäreiluna, ettei saa tuota ylijäävää 50-100 e käteen, vaikka ikinä hänelle ei sanottu, että saa 400 e, vaan että saa puhelimen. Asia selitetty hänelle, mutta palaa siihen uudestaan.
Miten autamme hyväosaista lasta hamottamaan, että voisi olla omasta tilanteestaan kiitollinen, kaatamatta kuitenkaan liikaa maailman murheita lapsen niskaan?
Kommentit (41)
Aivan turhia huolia sulla.
Ihan kuin viestisi olisi vain kehumismielessä, miten hyvin teillä menee.
(Jos oikeesti oot tosissasi, niin onko terveellistä lapsen murehtia Kalkutan köyhiä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taekoitatko, että pitäisi olla ylpeä, miten hyvin hänellä ja teillä menee. Ei tajua tarpeeksi, miten erinomaisia olette tai hän on.
Aika pahan kysymyksen pistit. Toisaalta 13-vuotiaalta nyt ei ehkä ihan kauheasti tiedostavuutta maailman epäkohdista ja ympäristön tilasta voi vaatia. Yksi tärkeimpiä asioita, mitä vanhempien tulisi lapsilleen opettaa on mielestäni kohtuus. Se, että 13-vuotiaan puhelimen hinnan yläraja on 400 euroa ja lapsi ottaa sen itsestäänselvyytenä kuulostaa vähän siltä, että lapsi on tottunut saamaan enemmän, kuin mitä kohtuuden nimissä ansaitsisi ja pitää automaattisesti elämän hyviä asioita itselleen kuuluvina (niitä sämpylöitä). Kannattaa siis vähän tarkastella tätä puolta. Lapsen on hyvä myös oppia ponnistelemaan haluamiensa asioiden eteen ja 13 on siihen hyvä ikä.
Vai tarkotatko oikeasti nöyrää kiitollisuutta, jossa salaa lahjoitetaan köyhille rahaa runsaasti ilman sillä kerskailua, että minä hyväosainen nyt lahjoitan.
Olisiko vapaaehtoistyö ihan mahdoton ajatus?
Seurakunnan tms. kautta jakamaan ruokaa köyhille? Muutamaksi päiväksi alkoholistien päivätupiin pöytiä pyyhkimään? Hoivakotien vanhuksia ulkoiluttamaan? Vanhempien kanssa toki.
En kyllä tiedä, otetaanko noin nuorta mielellään mukaan.
Matkustelu muuallakin kuin rikkaissa maissa ja siisteillä turistialueilla voi sekin olla aika silmiä avaavaa.
Tuossa iässä pitäisi empatian olla jo kehittynyt, toki murrosikäiset ovat aina aika itsekeskeisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en olisi kovin huolissani, ap.
Olen yläkoulun opettaja, ollut jo parikymmentä vuotta. Melkein kaikki teinit ovat tuossa iässä itsennäitä. Empatiataidot ovat vasta kehittymässä, ja kolmetoistavuotiaat ovat enemmän lapsia kuin aikuisia.
Mutta voisitte opettaa omalla esimerkillä. Puhumalla ajankohtaisista aiheista. Lukemalla hyvää kirjallisuutta. Katsomalla elokuvia, muitakin kuin supersankarielokuvia tai romanttista huttua - enkä tarkoita, että teillä niitä katseltaisiin, vaan että oikea draama avaa näkökulmia lapsille ja nuorillekin.
Voisitte jutella päätöksistä ja niiden seurauksista. Onko ok, että vaikkapa ihmiset kulkevat yksin henkilöautolla työmatkat oloissa, joissa olisi julkinenkin liikenne käytössä? Onko ok ostaa halpoja vaatteita, joita teetetään nälkäpalkalla jopa lapsityövoimalla? Olisiko järkevämpää maksaa vähän enemmän tai kierrättää?
Moraalinen omatunto kehittyy ajan kanssa ja pohdiskelemalla - te voitte vanhempina olla mukana pohdiskelemassa.
Mitä tulee tuohon kännykkään, niin teinisi logiikka on kylläkin ihan pätevä, anteeksi vain. Jos hän säästää ostamalla huokeamman kännykän, olisi oikeastaan ihan kohtuullista, että hän jossakin määrin hyötyisi säästöstä. Ei nyt koko summasta tokikaan, ja onhan hän siis voinut itse valita haluamansa kännykän, mutta vaikka saamalla ylimääräiset leffaliput?
Tuollaiset sämpyläjaot minusta taas olisi oikeudenmukaista jakaa vuoroperiaatteella. Tyyliin "viime kerralla sinä sait sen kokonaisen, nyt on veljen vuoro". Jos jätät asian lapsen päätettäväksi, totta kai hän haluaa sen itse.
Lapsi ei ole kyllä erityisen hyväosainen, jos joudutte kotona laskemaan sämpylöitä, kun kaikille ei riitä kokonaista. Samoin pidän pojan vaatimusta halvemman kännykän ostamisesta ylijääneen rahan saamisesta varsin perusteltuna, sillä hän on omalla valinnallaan saanut aikaan rahansäästöä, josta hän ei pääse nyt mitenkään nauttimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole kyllä erityisen hyväosainen, jos joudutte kotona laskemaan sämpylöitä, kun kaikille ei riitä kokonaista. Samoin pidän pojan vaatimusta halvemman kännykän ostamisesta ylijääneen rahan saamisesta varsin perusteltuna, sillä hän on omalla valinnallaan saanut aikaan rahansäästöä, josta hän ei pääse nyt mitenkään nauttimaan.
Miten niin ei pääse nauttimaan, jos perhe säästää rahaa??
Vierailija kirjoitti:
Olisiko vapaaehtoistyö ihan mahdoton ajatus?
Seurakunnan tms. kautta jakamaan ruokaa köyhille? Muutamaksi päiväksi alkoholistien päivätupiin pöytiä pyyhkimään? Hoivakotien vanhuksia ulkoiluttamaan? Vanhempien kanssa toki.
Itse mietin, että miksi ihan kuka tahansa teini kokisi jonkinlaisen herätyksen tällaisesta sen enempää kuin joku aikuinenkaan? Jos aikuiset menevät tekemään vapaaehtoistyötä, arvelen, että osa olisi empaattisia ja osa taas aivan susannakoskia. Itse tapaan työssäni vähäosaisia ja kyllä heitä kohtaan voi viritä muitakin tunteita kuin empatia.
Mutta olin itsekin ehdottamassa reissua jonnekin kohteeseen, jossa on köyhiä. Mutta tietysti monessakin maassa on paljon köyhempiä ihmisiä kuin Suomessa, vaatisi kyllä jotain, millä voi konkreettisesti osoittaa, kuinka eriarvoisessa asemassa joku on ja myös tuota keskustelua, jota tuo opettaja ehdotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole kyllä erityisen hyväosainen, jos joudutte kotona laskemaan sämpylöitä, kun kaikille ei riitä kokonaista. Samoin pidän pojan vaatimusta halvemman kännykän ostamisesta ylijääneen rahan saamisesta varsin perusteltuna, sillä hän on omalla valinnallaan saanut aikaan rahansäästöä, josta hän ei pääse nyt mitenkään nauttimaan.
Miten niin ei pääse nauttimaan, jos perhe säästää rahaa??
Lapsi ei huomaa mitenkään, jos vanhempien pankkitilillä on 130 euroa enemmän. Sen sijaan hän huomaisi asian kyllä, jos saisi käyttää tuon rahan johonkin mieleiseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole kyllä erityisen hyväosainen, jos joudutte kotona laskemaan sämpylöitä, kun kaikille ei riitä kokonaista. Samoin pidän pojan vaatimusta halvemman kännykän ostamisesta ylijääneen rahan saamisesta varsin perusteltuna, sillä hän on omalla valinnallaan saanut aikaan rahansäästöä, josta hän ei pääse nyt mitenkään nauttimaan.
Miten niin ei pääse nauttimaan, jos perhe säästää rahaa??
Lapsi ei huomaa mitenkään, jos vanhempien pankkitilillä on 130 euroa enemmän. Sen sijaan hän huomaisi asian kyllä, jos saisi käyttää tuon rahan johonkin mieleiseensä.
Perhe voi ostaa vaikka niitä sämpylöitä sitten 130 eurolla. Koko perheelle. Kivaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teidän sukulaiset, perhetutut ja kaikki lasten kaverit ja koulutoverit samanlaisia hyväosaisia, joilla on myös kalliit puhelimet yms.? Siis niin, ettei ole köyhää nähnytkään? Jos näin on, niin aika hankalaahan sitä on alkaa tikusta vääntämään asiaa, että on olemassa kuulkaapas erilaisiakin perheitä. Joistain asuinalueista, kuten meidän, pyritään tekemään "sekoitettuja", siis kaikenlaisia ja kaikenkokoisia perheitä eri tuloluokista asuu vierekkäin. Silloin lapsen luontainen uteliaisuus pääsee käyttöön ja on helppo saada näkökulmaa erilaisiin tapoihin olla ja elää, suhteellisuudentajua tulee vähän niinkuin bonuksena. Ovathan lapset nyt luonnostaan itsekkäitä, mutta heidät on kuitenkin helppo saada ajattelemaan. En nyt ala kuitenkaan viisastelemaan, miten toimia teinin kanssa, kun omassa perheessä se vaihe alkaa olemaan vasta nurkilla.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole kyllä erityisen hyväosainen, jos joudutte kotona laskemaan sämpylöitä, kun kaikille ei riitä kokonaista. Samoin pidän pojan vaatimusta halvemman kännykän ostamisesta ylijääneen rahan saamisesta varsin perusteltuna, sillä hän on omalla valinnallaan saanut aikaan rahansäästöä, josta hän ei pääse nyt mitenkään nauttimaan.
Että pidetään puoliaan, on täysin normaalia.
Sämpylöitä voi joutua puolittamaan kun on monta henkilöä, silti todellakin on hyväosainen saadessaan ruokaa ja kännyköitä.
Valitettavasti kiitollisuutta on vaikea oppia muutoin kuin kokemuksen kautta. Kerro hänelle tosielämän kokemuksia, millaista on kun rahat vähissä.
Lapsi vaikuttaa oikein fiksulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos asiallisesti kommentoineille... palaan vielä illemmalla, mutta sämpylöiden määrästä vastaan pikaisesti, että kyllä meillä riittää ruokaa aivan vapaasti syötäväksi. Viiden hengen perheelle voi olla iltapalapöydässä kolme vaaleaa sämpylää, jotka on jääneet yli välipalalta. Lisäksi siinä korissa on runsaasti ruisleipää, ja pöydässä/kaapissa iso valikoima hapankorppuja, muroja, myslejä ja näkkileipiä. Tuoreita leipiä vaan ei osteta niin paljon, että menisi hukkaan. Tän 12-vuotiaan energiantarve on ihan muuta kuin aikuisilla tahi pikkulapsilla, joten hän saa yleensä myös herkkuja eniten, kun muut ei kertakaikkiaan tartte ruokaa saman verran. Mutta silti pitää olla ekana varmistamassa, että "saanhan".
T:ap
Kolmen teinin äitinä olen sitä mieltä, että 13v on haastava ikä. Moni on erittäin itsekäs tuossa iässä, "maailmankuva on postimerkin kokoinen ja siihen mahtuu oma napa". Anna lapsesi olla sitä mitä on ja luota, että hyvä kasvatus tuottaa tulosta ja näkyy viimeistään aikuisena. Hyvä esim. on vaikkapa alkoholistiperheen lapset, jotka eivät ole saaneet elää huoletonta lapsuutta/nuoruutta eli keskittyä omiin tunteisiin ja tuntemuksiin, vaan ovat kantaneet huolta muista ja oireilevat sitä myöhemmin. En siis syyllistäisi lasta siitä ettei hän kanna maailmantuskaa. Lapsuus on lyhyt ja sen kuuluu olla huoleton, se kantaa pitkälle.
Tuon ikäiselöe, ja nuoremmallekin sanoisin ihan suoraan, että tiedätkö sun käytös on nyt melkoisen itsekästä. Keskustelisin tuostahyväosaisuudesta, ja että sitä ei saa pitää itsestäänselvyytenä, ja havannoisin, miten voisi toimia enemmän toiset huomioonottavasti, ja myös ettei kaikilla asiat ole ihan niin hyvin. Minä olen oppinut kiitolliseksi, kun näin käytännössä lapsena ja nuorena, miten raskasta työtä vanhempani tekivät toimeentulonsa eteen, heillä oli sellainen työ molemmilla, että olin joskus mukana työpaikalla. Meillä myös avoimesti havainnollistettiin, miten paljon mikäkim maksaa ja vaadittiinkin kiitollisuutta, minusta se oli hyvä. Minua ärsyttää suunnattomasti sellaiset "rohmuajat", että tyyliin ollaan itselle haalimassa aina se paras ja kivoin juttu, ja vaatimassa käsi ojossa, mutta mitään ei arvosteta tai mistään ei kiitetä! Nuorimmainen sisarukseni on juuri sellainen, kammottavaa kielenkäyttöä, ja vaaditaan kuukin taivaalta.. Omille lapsilleni olen heti ihan pienestä lähtien opettanut että kiitetään, pyydetään kauniisti, käyttäydytään toisia kohtaan (ja ylipäätään) hyvin ja otetaan toiset huomioon, jaetaan asioita eikä rohmuta. Omalla käytöksellähän siihen pystyy melko paljon vaikuttamaan, ja mitä lapsilta vaatii. Toki luonnekin vaikuttaa, osalta ihmisistä ei vaan hirveästi ole empatiakykyä, mutta sitäkin voi pyrkiä kasvattamaan keskustelemalla ja esimerkillä.
Joku oletti että kyseessä on poika, minulle tuli mielikuva tyttärestä. Kumpi hän on, ap?
Vierailija kirjoitti:
Kolmen teinin äitinä olen sitä mieltä, että 13v on haastava ikä. Moni on erittäin itsekäs tuossa iässä, "maailmankuva on postimerkin kokoinen ja siihen mahtuu oma napa". Anna lapsesi olla sitä mitä on ja luota, että hyvä kasvatus tuottaa tulosta ja näkyy viimeistään aikuisena. Hyvä esim. on vaikkapa alkoholistiperheen lapset, jotka eivät ole saaneet elää huoletonta lapsuutta/nuoruutta eli keskittyä omiin tunteisiin ja tuntemuksiin, vaan ovat kantaneet huolta muista ja oireilevat sitä myöhemmin. En siis syyllistäisi lasta siitä ettei hän kanna maailmantuskaa. Lapsuus on lyhyt ja sen kuuluu olla huoleton, se kantaa pitkälle.
Nimenomaan. Ja tuo alkoholistilasten perheiden ottaminen vertailukohdaksi on hyvä. Itsekkyys on tavallaan hyväkin merkki tuossa iässä: ei ole tarvinnut uhrautua ja huolehtia muista lapsena, vaan on ollut sen verran turvallinen ja huoleton lapsuus, että on voinut olla itsekäs!
Kiitollisuus - toistan - syntyy esimerkistä ja pohdiskelun kautta. Ei ulkoa määräämällä. Ja vm. kommenttina sille, jonka mielestä lapsen kiittämättömyyttä voi ääneen ruotia - minusta ei voi, se lähenee jo syyllistämistä ja passiivisagressiivista käskyttämistä. Miltä aikuisesta tuntuisi, jos häntä syytettäisiin itsekkyydestä? Ottaisiko opikseen vai suuttuisiko ja asettuisi puolustuskannalle? Niinpä.
7
Kyllä tuon ikäisenä on jo ihan hyvä tiedostaa maailman ongelmia, ja jos ei nyt ole mikään erikoisherkkä lapsi, niin ei mun mielestä tarvitse liikaa miettiä, että esim. ympäristönsuojelun ja vähäosaisempin auttamisen painottaminen kuormittaisi lasta liikaa. Helpointa olisi tietysti, jos asiat olisivat olleet mukana kasvatuksessa ikätasoisesti ihan pienestä pitäen. Voisitko ehdottaa lapselle, että saa vaikka päättä, mihin perheen yhteiseen kivaan se "ylimääräinen" raha käytetään? Jos teillä on siis mahdollisuus käyttää se johonkin ei pakolliseen menoon. Keskittyisin enemmän tuohon rohmuamiseen ja oman edun tavoitteluun perheen sisällä ja sitten siihen rinnalle voisi ottaa vaikka jonkun yhteisen avustuskohteen, johon vaikka porukalla keräätte rahaa tmv.